Jätin puolet karkeista kassalle, käskin jakaa henkilökunnalle.
Ostin tänään Marianne-pussin (suklaakarkkeja, joissa on mintunmakuinen kova kuori) K-kaupasta.
Koska ei ole mitään järkeä ostaa 220 grammaa karkkia vain itselleen, eikä kotona ole muita, avasin pussin kassalla ja kaadoin puolet karkeista kassan viereiselle pöydälle ja sanoin, että "tässä on minulle liikaa, ja kun teillä ei ole pienempiä pusseja, jätän osan tähän, jakakaa ne vaikka henkilökunnan kesken".
Kassanainen katsoi aika oudosti eikä sanonut mitään. Olisin tietenkin voinut heittää ne roskiin ovensuussa, mutta ajattelin ettei ole kiva tuhlata, ja ehkä myyjät tykkäisi niistä. Mielestäni toimin oikein.
Onko tämä joku lihotussalaliitto että kuluttajan pitää itse tajuta heittää puolet pois?
Mitä järkee?
Kommentit (93)
Marianne-pussi painaa 220g? Eli siinä on noin 100g liikaa. Voisitko AP kertoa mitä seuraa siitä, että syöt kaksi kertaa vuodessa karkkia 100g suunniteltua enemmän? Voithan viedä ne jäljelle jäävät muutaman karkin myös työpaikan taukohuoneeseen. Tai käy vaikka lenkillä, jos kaloreita pelkäät.
PS. Jos tämä on trolli, niin nostan hattua. Haha, aikanaan itsekin kassalla istuneena karkit olis menny suoraan roskakoriin kuittien kanssa. Kuten jo edelliset ovat sanoneet, a)kassalla ei voi mussuttaa ruokaa, siis myöskään karkkia ja b)kaikesta on oltava kuitti että vältytään väärinkäsityksiltä, sen lisäksi työpiste näyttää epäsiistiltä ja mikäli siihen kerääntyy karkkia ja muuta sälää, se hankaloittaa työntekoa.
PPS. Miks näissä aina sattuu niin, että nämä alottajat asuu metsän keskellä, ei ketään perheenjäseniä ja muutenkin elämää hankaloittaa se 100g:n mariannekarkkien säilytys. Vinkki sinulle ap, jätä ne autoon hanskalokeroon. Ne unohtuu sinne kuitenkin ja seuraavan kerran kun menet keskeltä metsään yksin maalaiskauppaasi, voit jopa säästää euron siinä kun huomaat että ei tarvitsekaan ostaa uutta pussia kun edellisestä on puolet jäljellä. Mikäli tulet kertomaan, että et omista autoa alkaa juttu saavuttamaan jo koomiset mittasuhteet tietäen julkisen liikenteen tason kasvukeskuksien ulkopuolella.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 00:36"]
Tämä ei ole vain tekninen asia. On olemassa pieniä nyansseja ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Ilmeitä, eleitä, hymyjä, huumoria. Niitä sopivasti käyttämällä saadaan poikkeavatkin asiat hoidetuksi niin, ettei kukaan nolostu ja kaikille tulee hyvä mieli. Ehkä tämä on sinulle haastavaa.
Olet ystävällinen. Ehkä ongelma on tosiaan siinä, etten osaa ilmaista itseäni oikealla tavalla. On vaikea ymmärtää, miksi ylimääräisen karkin lahjoittaminen olisi ongelma. Olin järkyttynyt niistä alapeukuista, mitä tämä aloitus sai aikaan. Joko muut ovat takakireitä ja puolihulluja, tai sitten minussa on jotain pahasti vialla. En ehkä halua tietää, kumpaa.
- ap -
Sä ehkä vain ajattelet eri tavalla kuin muut. Kenessäkään ei ole mitään vikaa. Ihmiset ovat erilaisia ja ajattelevat eri tavoilla.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 00:52"]

Nimenomaan,tässä on vaihdettu ajatuksia,ei ole tarkoitus selvittää kuka on "oikeassa" tai "väärässä". Ap totesi aikaisemmin,että ei ole AS,mutta asia on kuitenkin testattu,eli jotain epätavallista hänessä on.Se ei ole paha asia,mutta olennaista kun yritetään ymmärtää miksi joku kaataa puolet karkkipussista kassalle. Tunnut myös ottavan saamasi vastaukset kirjaimellisesti ja jotenkin mustavalkoisesti. Ei karkkien antamisessa pois ole mitään väärää,toteutus vain oli kömpelö.Eikä AV:n peukutussysteemistä kannata ottaa itseensä,sillä ilmaistaan vaan että ollaan samaa tai eri mieltä kyseisen viestin kanssa.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 00:33"]
Kassatyöntekijänä en olisi uskaltanut syödä karkkeja.
Minulla ei saa olla hallussani /en saa syödä myymälässä myytäviä tuotteita, joista minulla ei ole kuittia. Ja kuitti pitää nimenomaan olla sellainen, jossa on _minun oma henkilökohtainen henkilönumeroni_. Asiakkaan antama kuitti ei kelpaa. (Voisinhan ottaa karkkipussin hyllystä ja kuitin roskiksesta ja syödä sen karkkipussillisen eli tämän takia kuitissa pitää olla oma numeroni.)
Niin kova karkinhimo minulla ei ole, että riskeeraisin oman työpaikkani karkin takia. Meillä ollaan tosi tarkkoja tuotteista, joita syödään taukotiloissa. Kaikissa pitää olla oma henkilönumeron sisältämä kuitti kiinni.
Ja päiväysvanhat tuotteet menevät hävitykseen, eivät taukotilaan. Tätä seurataan meillä myös tarkasti.
[/quote]
Huh.
Onneksi en ole töissä marketissa, vaan eräässä erikoismyymälässä. Osaan kyllä nyt arvostaa ihan eri tavalla työnantajan luottamusta meitä työntekijöitä kohtaan. Saadaan syödä hävikkitavaraa niin paljon kuin napa vetää ja ei pomolle varmaan tulisi mieleenkään alkaa syynätä jotain meidän kuittejamme ja niiden numeroita.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 00:33"]
Kassatyöntekijänä en olisi uskaltanut syödä karkkeja.
Minulla ei saa olla hallussani /en saa syödä myymälässä myytäviä tuotteita, joista minulla ei ole kuittia. Ja kuitti pitää nimenomaan olla sellainen, jossa on _minun oma henkilökohtainen henkilönumeroni_. Asiakkaan antama kuitti ei kelpaa. (Voisinhan ottaa karkkipussin hyllystä ja kuitin roskiksesta ja syödä sen karkkipussillisen eli tämän takia kuitissa pitää olla oma numeroni.)
Niin kova karkinhimo minulla ei ole, että riskeeraisin oman työpaikkani karkin takia. Meillä ollaan tosi tarkkoja tuotteista, joita syödään taukotiloissa. Kaikissa pitää olla oma henkilönumeron sisältämä kuitti kiinni.
Ja päiväysvanhat tuotteet menevät hävitykseen, eivät taukotilaan. Tätä seurataan meillä myös tarkasti.
[/quote]
entä jos tuo omia eväitä töihin kotoa? vai onko sekin kiellettyä? niiden kuiteissa kun ei voi olla sitä omaa koodia
Ostatko karkkia vain kerran vuodessa?
Minä olisin säästäny puolet seuraavaan kertaan. Tietysti siinä on aina vaarana että syö "vahingossa" karkinhimoissaan koko pussin tai sitten myöhemmin napostelee niitä silloin tällöin.
Se kassan viereinen pöytä on varmaan ihan likainen, ei tulisi kassamyyjänä mieleenkään koskea asiakkaan jättämiin karkkeihin. Ei noin tarvitse tehdä.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2014 klo 20:25"]Se kassan viereinen pöytä on varmaan ihan likainen, ei tulisi kassamyyjänä mieleenkään koskea asiakkaan jättämiin karkkeihin. Ei noin tarvitse tehdä.[/quote]
ööh, oletko koskaan nähnyt Marianne-karkkeja? Niissä on kääre...
Aikamoista sosiaalista kömpelyyttä ja omituista käytöstä. Sinulta siis, ei myyjältä.
Huono provo kun tähän ei tartuttu :/ mutta leikitään kuitenkin. Kukapa tosiaan likaiselta pöydältä mitään haluaa, ja myyjätkin varmasti osaa karkkinsa itse ostaa. Siivoushommiksi meni heillä nyt.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2014 klo 20:19"]Ostatko karkkia vain kerran vuodessa?[/quote]
En, vaan pari-kolme kertaa vuodessa.
En halua ostaa perhepakkausta, koska tulen kuitenkin syöneeksi kaiken koska niitä kerran on, ja sitten oksettaa. Ei kyse ole siitä etteikö ne säilyisi, kyse on siitä että jos mulla on karkkia kaapissa, syön sen. Kuten jokainen. Miksi on vain jättipusseja?
-ap-
Itse asiassa en usko, että tämä on provo, koska tämä on tarpeeksi omituinen juttu ollakseen totta....
Mutta niin, mitähän siitäkin seuraisi, että kaikki asiakkaat alkaisivat menetellä samalla tavalla?
"Ostinpa 400g jauhelihaa, eipä teillä ollut pienepää purkkia, niin jätän teille puolet tähän pöydälle!"
"Minä en tarvitse kuin yhden rullan vessapaperia, jätänpä nämä muut rullat tänne!"
Minusta karkkien jättäminen tuolla tavalla on lähinnä sotkemista, ei kaunis teko.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2014 klo 20:29"]Kukapa tosiaan likaiselta pöydältä mitään haluaa, ja myyjätkin varmasti osaa karkkinsa itse ostaa. Siivoushommiksi meni heillä nyt.[/quote]
Niin siis ne oli tosiaankin yksittäispakattu sellaisiin punaraitaisiin papereihin. En minä nyt niin hölmö ole että olisin ne paljaana kaatanut pöydälle. Ja kassa näki kyllä etten ollut niitä mitenkään kuolannut, vaan ne tulivat suoraan pussista. Toi hygienia-argumentti ei tässä nyt päde. Mutta kiitos osallistumisesta.
-ap-
Sotkemista tuo oli. Voit myös olla aivan varma että karkit meni saman tien roskikseen.
Asetit myyjän hankalaan tilanteeseen. Annoit "almuja", joista pitäisi olla kiitollinen vaikkei tahtoisikaan. Lisäksi kassalla on nyt kuitittomia karkkeja ja myyjää voidaan epäillä varkaudesta. Siitä seuraa välitön työsuhteen purku.
Minusta ap on ihana ihminen :) tulisitpa asioimaan meidän kioskiin. T. Ärrän täti
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 00:36"]
Tämä ei ole vain tekninen asia. On olemassa pieniä nyansseja ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Ilmeitä, eleitä, hymyjä, huumoria. Niitä sopivasti käyttämällä saadaan poikkeavatkin asiat hoidetuksi niin, ettei kukaan nolostu ja kaikille tulee hyvä mieli. Ehkä tämä on sinulle haastavaa.
Olet ystävällinen. Ehkä ongelma on tosiaan siinä, etten osaa ilmaista itseäni oikealla tavalla. On vaikea ymmärtää, miksi ylimääräisen karkin lahjoittaminen olisi ongelma. Olin järkyttynyt niistä alapeukuista, mitä tämä aloitus sai aikaan. Joko muut ovat takakireitä ja puolihulluja, tai sitten minussa on jotain pahasti vialla. En ehkä halua tietää, kumpaa.
- ap -
Ap hei, teit yhden kummallisen teon. Ei se kerro sinusta koko totuutta. Älä nyt ota tästä liikaa itseesi, koska kaikki tekevät joskus jotain omituista. Mene nukkumaan ja unohda tämä koko ketju. Älä jää märehtimään tuota tekoasi: se on jo mennyttä.