Työkyvyttömyyseläkeellä oleva Maarit valittaa kohtuuttomia vuokramenojaan (866€/kk)
Ylellä siis juttua vuokra-asumisen kalleudesta, ja juttu aloitetaan Maaritin tarinalla, miten vuokraan menee yli puolet työkyvyttömyyseläkkeestä eikä ylimääräisiin kuluihin jää varaa. Minun on kuitenkin vaikeaa tuntea myötätuntoa kys. henkilöä kohtaan, koska tuntuu, että tilanne on ainakin osittain omien valintojen seurausta. Jos kerran on pienet tulot, niin miksi ihmeessä
1. Pitää asua kaksiossa eikä yksiössä
2. Pitää asua pk-seudulla eikä muualla Suomessa
Muualta Suomesta saa ihan hyviä asuntoja PUOLET halvemmalla, mikä oikeuttaa valittamaan rahan vähyydestä jos asuu ylihintaisessa asunnossa? Toki ymmärrän, ettei ihmiset välttämättä halua muuttaa Rovaniemelle jos perhe asuu Uudellamaalla, mutta esim. Lahdessa vuokrataso on huomattavasti edullisempi ja junamatka Helsinkiin kestää vain tunnin (mikä aika kuluu helposti myös pk-seudun matkoissa). Tässä tapauksessa myöskään työssäkäynti tai kotona asuvat perheenjäsenet eivät ole perusteena kyseisessä paikassa tai asunnossa asumiseen.
Minulla ei siis varsinaisesti ole mitään pk-seudulla asuvia vastaan. Tottakai jokainen saa asua juuri sellaisessa asunnossa kuin haluaa ja käyttää omista rahoistaan vuokraan juuri sen verran kuin tuntuu. Kuitenkin vuokramenojen ja muidenkin elinkustannusten langetessa yhteiskunnan maksettavaksi on mielestäni ihan perusteltua kyseenalaistaa menojen tarpeellisuutta. Monissa muissa maissa asuvat sopeuttavat elintasoaan tulojensa mukaisiksi, miksi Suomessa ei tehdä muuta kuin nyhdetään lisää rahaa valtiolta ja valitetaan lehdistöön tulojen pienuudesta?
Kommentit (454)
Paljonko kaksion vuokran luulet olevan muualla Suomessa?
Jotenkin on vaikea ymmärtää ap. kaltaisten mielikuvaa halvoista vuokrista muualla Suomea tai vaikka maaseudulla pienessä kylässä, kun asunnon ylläpito esim. lämmitys, vakuutus ja muu ylläpito maksaa lähes saman jossakin syrjäkylällä kuin pk-seudulla. Ainoa ero on maapohjan hinta, joka nostaa asumiskustannuksia, mutta vastaavasti jos hyvä sijainti, ei tarvitse autoa, saadakseen palveluita.
Vierailija kirjoitti:
Tuilla eläville lapsettomille pitäisi laittaa 400e katto asumisen kustannuksiin, sitä kalliimmasta asumisesta ei maksettaisi euroakaan enempää. Asumispaikkakunnan voisi ihan vapaasti valita. Eri asia sitten jos lapsia, heitä ei voi vaatia kärsimään vanhempansa tekemisistä.
Eikö sama pitäisi koskea myös varakkaita ja hyvätuloisia? Yhtälailla yhteiskunta tukee heidän asumistaan, myös sijoitusasuntotoimintaa.
Esim. verovähennysoikeus asuntolainan koroissa, sekä valtion/kuntien tuet kiinteistöihin/asuntoihin esim. energia-avustus, ikkunat ja ovet hissi jne. sekä talon ja taloyhtiöiden remppakulujen työvähennys verotuksessa kotitalousvähennyksenä, jolloin kiinteistöjen/asunnon arvo nousee entisestään. Samoin valtion ja kuntien avustukset yksityisteihin jne. Ja tämä omistus- ja sijoitusasunnoissa.
Miksi haluat tuet pois pienituloisilta ja köyhiltä ja hyväksyt parempiosaisten suorat tuet vai etkö uskalla arvostella, vaan käyt heikomman kimppuun, kuin koulukiusaaja.
Me asutaan yksiössä mieheni kanssa ja olemme pienituloisia (tk-eläke ja sairaspäiväraha), vuokra 310e/kk sis. veden ja sähkön. Tästä on n.50km Helsinkiin eli ei ihan korvessa kuitenkaan, joten en minäkään noita asumismenoja ymmärrä.
Missä Suomessa ovat vuokrat edullisia? Juu, just jossain Perähikiän takaputkassa, jossa kukaan ei halua yleensäkään asua, koska siellä ei ole kunnon kauppoja, ei palveluja, ei liikennettä, ja asukkaat ovat ikäviä naapureita. SIKSIHÄN ne vuokrat siellä ovat halpoja!
Joten juu, itse en lähtisi työkyvyttömänä yksinelävänä naisena satojen kilometrien päähän kotikaupungistani, ystävien ja sukulaisten luota, paikasta jossa palvelut ja liikenne (myös vammaisten!) pelaa, ja jossa myös saa hyvää hoitoa ja apuvälineitä, kenties avustajan, jos sairautensa takia tarvitsee. Vammaisena usein tarvitsee.
Lisäksi voi tarvita normaalia isomman asunnon, jossa myös ergonomiaa on mietetty. Jos liikkuu pyörätuolilla tai rollaattorilla tai edes keppien kanssa tms., tarttee usein leveämmät oviaukot, lattian materiaalin pitää olla kovaa, kynnyksiä ei saa olla, jne... Vessa pitää olla sellainen myös, että sinne mahtuu välineellä ja että sinne saa teknisesti kattoon ja seinään asennettua ne apuvälineet, että pääsee edes vessaan normaalille asioilleen. Jos tarkoitus on elää kämpässä yksin ilman jatkuvaa apua, pitää olla hyvät kaappiratkaisut, että saa edes hampaat pestyä, pääsee käyttämään tavallisia tavaroitaan ja ruoan tehtyä, yms.
Että ap voisi tännekin ilmoittaa mistä tuollaisen asunnon saa edullisesti vuokrata jostain paikasta joka ei ole totaalinen p-läpi Hevonkuusessa! Moni vammainen tai ikäihminen sellaista tarvitsee.
Helsingin pitäisi lisätä vuokra-asuntojen määrää, jos pienituloisille halutaan asuntoja samaan aikaan kun isotuloiset saavat jatkaa asumista omissaan. Nykyinen tilanne, jossa maksetaan isoja asumistukia hyödyttää vain asuntosijoittajia. Segregaation välttämiseksi vuokra-asuntoja pitäisi rakentaa eri puolille kaupunkia.
Vierailija kirjoitti:
Me asutaan yksiössä mieheni kanssa ja olemme pienituloisia (tk-eläke ja sairaspäiväraha), vuokra 310e/kk sis. veden ja sähkön. Tästä on n.50km Helsinkiin eli ei ihan korvessa kuitenkaan, joten en minäkään noita asumismenoja ymmärrä.
Mikä paikkakunta, kenen asunto, mikä asunnon koko, kuinka kauan olette asuneet?
Katsoin haulla noista vuokrapalveluista netissä eikä tuolla haulla löydy yhtään asuntoa melkein mistään, saati 50 km Helsingistä.
Eli joku kunnan asunto?
kirjoitti:

Näin tehdään jo ja on tehty vuosia. Mutta ei niitä edullisen vuokran kaupunginasuntoja saa sormia napsauttamalla. Jonot ovat pitkät, eivätkä kaikki saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me asutaan yksiössä mieheni kanssa ja olemme pienituloisia (tk-eläke ja sairaspäiväraha), vuokra 310e/kk sis. veden ja sähkön. Tästä on n.50km Helsinkiin eli ei ihan korvessa kuitenkaan, joten en minäkään noita asumismenoja ymmärrä.
Mikä paikkakunta, kenen asunto, mikä asunnon koko, kuinka kauan olette asuneet?
Katsoin haulla noista vuokrapalveluista netissä eikä tuolla haulla löydy yhtään asuntoa melkein mistään, saati 50 km Helsingistä.
Eli joku kunnan asunto?
Varmasti kunnan asunto, mulla oli n. 5 vuotta takaperin hekan yksiö vallilasta, 24 neliöö hintaan 265 e kk.
Se oli elämää se, sitten tuli lapsia ja kaikki muuttui...
Vierailija kirjoitti:
Yks tommonen sairas Maarit ei ole mitään siihen verrattuna, miten paljon ylipäänsä asuu nuoria joutilaita terveitä (tai juoppoja) ihmisiä asusmis- ja tt-tuen varassa liian kalliissa asunnoissa. Lisäksi tulevat vielä eläkeläiset, jotka asuvat kaupungin keskustassa uudessa asunnossa (tiedän useampia Pirkanmaalla), jotka ovat jemmanneet rahansa toiselle tililille /jonkun läheisen nimiin ja nostavat tukea monta sataa. Esim. n. 650 - 700 e/kk kämpästä maksavat n. 300 e/kk. Sitten valitetaan "pientä" eläkettä, vaikka rahaa on toisella tilillä ja omaisuutta. Eläkkeen suuruus/pienuus on seurausta työikäisenä ja työkykyisenä tehdystä työstä ennen vanhuuseläkeikää. Vaativasta ja ammattitaitoa + koulutusta vaativasta työstä maksetaan tietysti enemmän kuin jostain yksinkertaisemmasta duunista (ei koulutusta tms.). Työeläke karttuu tehdystä työstä ja siitä saaduista ansioista. Asumis- ja muiden tukien saannin perusteita pitää ehdottomasti tarkistaa ja kiristää. En ymmärrä miten joku nuorehko (alle 40 v) hlö voi elää vuodesta toiseen / koko ikänsä kaikenlaisten tukien varassa kortta ristiin pistämättä.
Aina joku huijaa. Sitä ei mitenkään voi muuttaa tarkistamalla ja kiristämällä. Kela ei voi päästä käsiksi kaikkien ihmisten kaikkiin tileihin, ilman jotain lakimuutosta. On pakko olla sen varassa, mitä ihmiset itse ilmoittavat.
Jos "tarkistetaan ja kiristetään", tippuu monilta oikeasti tarvitsevilta taas tuloja pois. Se olisi epäoikeudenmukaista. On siis pakko sietää sitä, että jotkut myös huijaavat. Sille ei yksinkertaisesti voi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Maaritilla on varmaankin myös osamaksuja maksettavana shoppailuistaan, pakko lotota joka viikko, tilailtava wishistä ”kaikkea ihanaa”, koska köyhälläkin on oikeus, sekä tietysti nauttia pari sidukkaa/kaljaa raskaan päivän jälkeen?
Ja sitten ihmetellään, kun ei ole rahaa mihinkään... valintoja, valintoja.
Mistä näin päättelit?
Vierailija kirjoitti:
Minä olen köyhä. Asun Vantaalla. Käyn Helsingissäkin vain kerran tai pari vuodessa, vaikka sinne pääsee lähijunalla alle puolessa tunnissa, koska minulla ei ole varaa eikä aikaa ylimääräisiin reissuihin. Jos minun pitäisi muuttaa Lahteen ja käydä sieltä käsin täällä vanhempien luona, niin ei siitä tulisi mitään. Käytännössä kävisin enää hyvin harvoin sitten heidän luonaan.
Lahdesta juna alle tunnissa ja vähän yli kybän, bussi vielä halvempi. Ei sillä että et saisi mielestäni Vantaalla asua, mutta kunhan sanoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuilla eläville lapsettomille pitäisi laittaa 400e katto asumisen kustannuksiin, sitä kalliimmasta asumisesta ei maksettaisi euroakaan enempää. Asumispaikkakunnan voisi ihan vapaasti valita. Eri asia sitten jos lapsia, heitä ei voi vaatia kärsimään vanhempansa tekemisistä.
Eikö sama pitäisi koskea myös varakkaita ja hyvätuloisia? Yhtälailla yhteiskunta tukee heidän asumistaan, myös sijoitusasuntotoimintaa.
Esim. verovähennysoikeus asuntolainan koroissa, sekä valtion/kuntien tuet kiinteistöihin/asuntoihin esim. energia-avustus, ikkunat ja ovet hissi jne. sekä talon ja taloyhtiöiden remppakulujen työvähennys verotuksessa kotitalousvähennyksenä, jolloin kiinteistöjen/asunnon arvo nousee entisestään. Samoin valtion ja kuntien avustukset yksityisteihin jne. Ja tämä omistus- ja sijoitusasunnoissa.
Miksi haluat tuet pois pienituloisilta ja köyhiltä ja hyväksyt parempiosaisten suorat tuet vai etkö uskalla arvostella, vaan käyt heikomman kimppuun, kuin koulukiusaaja.
On hyvin mielenkiintoista, että taas haukutaan yksityisiä sijoittajia mutta säätiöiden ja puoluepolitiikan suhmurointia rakentamisessa ja vuokra-asuntotuotannossa ei taaskaan mainita.
Ei, helpompi taas kadehtia sitä vähän varakkaampaa naapuria. Että taloyhtiöiden energia-avustuksetkin ovat nyt pahoja? Säälin sinua. Varmaan valitat myös siitä että vuokraisäntä ei kustanna sinulle kivaa pintaremppaa?
Vierailija kirjoitti:
Itse olen työssäkäyvä korkeakoulutettu ja asun 420e yksiössä jotta rahat rittäisi, tukia en saa. Raivostuttavaa kun joku tuilla elävä valittaa 866e vuokrasta!
Täysin oma vika jos asuu siellä missä maksaa noin paljon. Suurimmasta oasasta maata saa tilavan yksiön 300-400e hintaan, poislukien suuret opiskelijakaupungit ja isot kasvukeskukset.
Jotain on pahasti pielessä tämän maan politiikassa.
Öh, siis hän asuu pk-seudulla jossa ei ole halvempia kämppiä. Ei ketään voi pakottaa jonnekin Hirvensalmelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me asutaan yksiössä mieheni kanssa ja olemme pienituloisia (tk-eläke ja sairaspäiväraha), vuokra 310e/kk sis. veden ja sähkön. Tästä on n.50km Helsinkiin eli ei ihan korvessa kuitenkaan, joten en minäkään noita asumismenoja ymmärrä.
Mikä paikkakunta, kenen asunto, mikä asunnon koko, kuinka kauan olette asuneet?
Katsoin haulla noista vuokrapalveluista netissä eikä tuolla haulla löydy yhtään asuntoa melkein mistään, saati 50 km Helsingistä.
Eli joku kunnan asunto?
Yksityinen vuokranantaja, 35m2 ja tori.fi sivuston kautta löytyi tämä asunto n. 2 vuotta sitten.

Rivitalo kyseessä.
T. Sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen työssäkäyvä korkeakoulutettu ja asun 420e yksiössä jotta rahat rittäisi, tukia en saa. Raivostuttavaa kun joku tuilla elävä valittaa 866e vuokrasta!
Täysin oma vika jos asuu siellä missä maksaa noin paljon. Suurimmasta oasasta maata saa tilavan yksiön 300-400e hintaan, poislukien suuret opiskelijakaupungit ja isot kasvukeskukset.
Jotain on pahasti pielessä tämän maan politiikassa.
Öh, siis hän asuu pk-seudulla jossa ei ole halvempia kämppiä. Ei ketään voi pakottaa jonnekin Hirvensalmelle.
Askoot mun puolesta mutta sitten on ihan turha valittaa isosta vuokrasta.
Vierailija kirjoitti:
Muuttaisitko ap itse 500 km päähän kaikista tutuistasi ja tutusta ympäristöstäsi yksin yksiöön sairaana oleilemaan (kun työtäkään ei ole)?
Monelle tekisi hyvää kokeilla "hyviä neuvojaan" ihan itse...
Toivon minäkin, että nuo muuttoa suosittavat saisivat itse kokea köyhänä, sairaana ja yksinäisenä uudelle paikkakunnalle muuton ihanuuden joskus vanhoilla päivillään.
Muutto ylipäätään ei ole mitenkään pakollista kenellekään. Yleensä asiat menevät kahta kauheammin pieleen, kun kriisissä aletaan panikoida ja muutetaan. Se onkin sitten kovaa, kun ei ole edes sitä tukiverkostoa lähellä sitten.

Muutto on pakollista aika monelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yks tommonen sairas Maarit ei ole mitään siihen verrattuna, miten paljon ylipäänsä asuu nuoria joutilaita terveitä (tai juoppoja) ihmisiä asusmis- ja tt-tuen varassa liian kalliissa asunnoissa. Lisäksi tulevat vielä eläkeläiset, jotka asuvat kaupungin keskustassa uudessa asunnossa (tiedän useampia Pirkanmaalla), jotka ovat jemmanneet rahansa toiselle tililille /jonkun läheisen nimiin ja nostavat tukea monta sataa. Esim. n. 650 - 700 e/kk kämpästä maksavat n. 300 e/kk. Sitten valitetaan "pientä" eläkettä, vaikka rahaa on toisella tilillä ja omaisuutta. Eläkkeen suuruus/pienuus on seurausta työikäisenä ja työkykyisenä tehdystä työstä ennen vanhuuseläkeikää. Vaativasta ja ammattitaitoa + koulutusta vaativasta työstä maksetaan tietysti enemmän kuin jostain yksinkertaisemmasta duunista (ei koulutusta tms.). Työeläke karttuu tehdystä työstä ja siitä saaduista ansioista. Asumis- ja muiden tukien saannin perusteita pitää ehdottomasti tarkistaa ja kiristää. En ymmärrä miten joku nuorehko (alle 40 v) hlö voi elää vuodesta toiseen / koko ikänsä kaikenlaisten tukien varassa kortta ristiin pistämättä.
Aina joku huijaa. Sitä ei mitenkään voi muuttaa tarkistamalla ja kiristämällä. Kela ei voi päästä käsiksi kaikkien ihmisten kaikkiin tileihin, ilman jotain lakimuutosta. On pakko olla sen varassa, mitä ihmiset itse ilmoittavat.
Jos "tarkistetaan ja kiristetään", tippuu monilta oikeasti tarvitsevilta taas tuloja pois. Se olisi epäoikeudenmukaista. On siis pakko sietää sitä, että jotkut myös huijaavat. Sille ei yksinkertaisesti voi mitään.
Kelassahan tutkittiin tuota huijausten määrää kaikista etuuksista ja se oli todella minimaalinen mitä saatin ilmi ja poliisin tutkittua, jotain 1000 tapausta, joista törkeitä petoksia vain 65 kpl.
Summina se taisi olla niin että huijaukset edustivat 0,09% kaikista maksetuista etuuksista.
Oulussa saattaa joutua maksamaan keskustayksiöstä jopa yli 600 €/kk. Varsinkin jos siinä on parveke ja pinnat remontoitu/uusi talo. Kaupungilta eli Sivakalta ei ole toivoakaan saada pikkuasuntoa ja nekin ovat keskustan alueella vapaarahoitteisina melko kalliita.