Puoliso hermostui lapseen ja retuutti niin, että kehoon tuli näkyvät jäljet

Luulen että sinä olet valittanut miehellesi että miksi sinä et koskaan komenna sitä riiviötä ja laita kuriin, nyt yleensä rauhallinen ja kiltti mies vähän retuutti kun kypsyi sinun nalkutukseen.

Vierailija kirjoitti:

Lapsia ei saa retuuttaa. Jos on hermostuksissaan niin lähtee nopeasti pois esim. toiseen huoneeseen ja rauhoittuu.

Usein on akuutti tarve siirtää lapsi paikasta toiseen vastoin lapsen omaa tahtoa.

Ajattelen tästä asiasta näin, jos kyse olisi minun perheestäni. Jos mieheni ja lasteni isä alkaisi silmieni edessä retuuttaa tai muulla tavoin pahoinpidellä lasta, hän saisi välittömästi kokea leijonaemon raivon. Ihan riippumatta siitä, mitä lapsi teki. Riippumatta siitä, kuinka voimakastahtoinen lapsi on. Aikuisen velvollisuus on opettaa ja ohjata lasta niin, että hänestä kasvaa yhteiskuntaan sopeutuva täyspäinen yksilö. Jos lapsi halutaan nujertaa, nöyryyttää ja tuottaa kipua, se ei ole opettamista, vaan vahvemman ihmisen osoittamaa vallankäyttöä. Liian moni sukupolvi on opetettu pelolla ja nujertamisella tottelemaan ehdoitta.

Ei pidä edes luoda sellaisia tilanteita, joissa sanotaan ensin yhden kerran vaikka nyt iltatoimille ryhtymisestä, olettaen, että lapsi samalla hetkellä lopettaa esim. kivan leikin ja juoksee pesulle. Ne tilanteet pitää ennakoida jo etukäteen, ja antaa lapselle hiukan tilaa tehdä myös omaan tahtiinsa. Siitä ei mene kumpikaan osapuoli rikki. On silkkaa laiskuutta ja välinpitämättömyyttä kasvatustehtävää kohtaan mennä yli, mistä aita on matalin, ja alkaa heti simputtaa.

Jos siis tilanne olisi päästetty siihen pisteeseen, että olisi jo käyty kiinni, menisin väliin, antaisin isän kuulla kunniansa, ja puhuisin asian selväksi myös lapsen kanssa. Lapsenkin on ymmärrettävä, että tietyt asiat vaan tehdään, joten jatkossa toimitaan toisin. Hänen pitää ymmärtää, että vaikka isä hermostui ja toimi väärin, syytä oli myös hänessä. Kenties isä ja lapsi puhuisivat myös keskenään asiat halki.

Jokaisen on saatava olla kotona ilman, että tarvii pelätä huutoa ja kiinnikäymistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen havainnut yhden mielenkiintoisen ilmiön tätä aihepiiriä käsitteleviä kirjoituksia lukiessani.

Äänekkäimmät määkijät ja kauhistelijat on yleensä niitä, joiden oma todellisuuden taju on hämärtynyt lasten osalta.

Lapsia yli-idealisoidaan puheissa, ja ne nähdään jotenkin absoluuttisen viattomina ja hyvyyden esikuvina.

Sama havainto mulla...

Kysymys: Voiko lapsesta kasvaa tasapainoinen ja yhteiskuntakelpoinen yksilö, mikäli koskaan ei ojenneta, kielletä eikä ohjata kotona?

Kyllä voi. Lapsia voi kasvattaa oikein hyvin ilman pahoinpitelyjä. Nuo "joka vitsaa säästää lastaan vihaa" totuudet on jääneet kauas menneisyyteen. Lasten pahoinpitely on täysin tarpeetonta.

Nykyajattelu tuntuu olevan se, että kaikki lapsen rankaiseminen on täysin tarpeetonta. Vaikka oikeasti lapsi tarvitsee enemmän rangaistuksia kuin aikuinen, koska on ajattelussaan kehittymätön eikä läheskään niin hyvin pysty omaksumaan asiaperusteita kuin aikuinen.

Jos ruumiillisen kurituksen halutaan Suomessa olevan kiellettyä, niin tilalle tarvittaisiin sitten jotain muita yhtä tehokkaita ja helposti toteutettavissa olevia rangaistuskeinoja lapsille. Pahoin vaan pelkään, ettei sellaisia ole olemassa, joten ruumiillisen kurituksen kielto johtaa väistämättä lasten käytöksen heikkenemiseen.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen tästä asiasta näin, jos kyse olisi minun perheestäni. Jos mieheni ja lasteni isä alkaisi silmieni edessä retuuttaa tai muulla tavoin pahoinpidellä lasta, hän saisi välittömästi kokea leijonaemon raivon. Ihan riippumatta siitä, mitä lapsi teki. Riippumatta siitä, kuinka voimakastahtoinen lapsi on. Aikuisen velvollisuus on opettaa ja ohjata lasta niin, että hänestä kasvaa yhteiskuntaan sopeutuva täyspäinen yksilö. Jos lapsi halutaan nujertaa, nöyryyttää ja tuottaa kipua, se ei ole opettamista, vaan vahvemman ihmisen osoittamaa vallankäyttöä. Liian moni sukupolvi on opetettu pelolla ja nujertamisella tottelemaan ehdoitta.

Ei pidä edes luoda sellaisia tilanteita, joissa sanotaan ensin yhden kerran vaikka nyt iltatoimille ryhtymisestä, olettaen, että lapsi samalla hetkellä lopettaa esim. kivan leikin ja juoksee pesulle. Ne tilanteet pitää ennakoida jo etukäteen, ja antaa lapselle hiukan tilaa tehdä myös omaan tahtiinsa. Siitä ei mene kumpikaan osapuoli rikki. On silkkaa laiskuutta ja välinpitämättömyyttä kasvatustehtävää kohtaan mennä yli, mistä aita on matalin, ja alkaa heti simputtaa.

Jos siis tilanne olisi päästetty siihen pisteeseen, että olisi jo käyty kiinni, menisin väliin, antaisin isän kuulla kunniansa, ja puhuisin asian selväksi myös lapsen kanssa. Lapsenkin on ymmärrettävä, että tietyt asiat vaan tehdään, joten jatkossa toimitaan toisin. Hänen pitää ymmärtää, että vaikka isä hermostui ja toimi väärin, syytä oli myös hänessä. Kenties isä ja lapsi puhuisivat myös keskenään asiat halki.

Jokaisen on saatava olla kotona ilman, että tarvii pelätä huutoa ja kiinnikäymistä.

Normaalia lasta ei saa kummoisestikaan tottelemaan, jos ainoat keinot mitkä ovat käytössä ovat opettaminen ja ennakointi. Puhumattakaan kovapäisestä lapsesta.

Käytännössä tuo sinun linjasi johtaa anarkiaan lapsiperheissä, jolleivat perheen lapset ole poikkeuksellisen helppoja ja kilttejä luonteeltaan. Anarkia tarkoittaa tässä samantapaista tilannetta kuin mikä yhteiskunnassa laajemmin vallitsisi jos rangaistukset lopetettaisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkäriin, rikosilmoitus.

Ja lasuhelvetti alkaa. Huolipalavereja, perhetyöntekijä istumassa ja kyttäämässä kotona ym. ym.

On melko huolestuttavaa että lapsen vanhempi pahoinpitelee häntä niin että jää jälkiä. Siitä syystä oikein hyvä pitää parit palaverit.

Ei todellakaan jää pariin ne palaverit...

PS. Useimmat vanhemmat aiheuttavat joskus mustelmia lapsilleen.

"Useimmat vanhemmat"? Nyt olet kyllä täysin irrallaan todellisuudesta. Hanki apua. Lyömätön Linja, Jussi-työ, Maria-Akatemia.

No esim. jos lapsi meinaa karata auton alle ja sitä äkkiä tarttuu käsivarresta kiinni, niin herkästi siitä voi tulla mustelmia. Tai muutenkin jos lapsi vaikka alkaa rimpuilla kiinni pidettäessä. Tai ylipäätään jos lapsen iho on erityisen herkkä mustelmille.

Pitääkö tällöinkin kutsua huostaanottajat paikalle ja soittaa Jussi-akatemiaan?

Voihan siinä aina vetää tunnekortin esiin ja katsoa, josko lapsi reagoi siihen. Jos ei, niin sitten on mennyt auton alle, mutta ei ainakaan ole tullut satutettua vanhempien toimesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkäriin, rikosilmoitus.

Ja lasuhelvetti alkaa. Huolipalavereja, perhetyöntekijä istumassa ja kyttäämässä kotona ym. ym.

Joo, on se parempi jättää selvittämättä ja ratkaisematta, mikä sai aikuisen retuuttamaan pikkulasta niin että jälkiäkin jäi kuin päästää sossukoneisto kyttäämään ja arvostelemaan. Ai kauheaa kun miettiikin, että aikuisen ihmisen pitäisi ottaa vastuu toiminnastaan ja ajatella sitä lapsen etua, ei, ei niin voi toimia kun tulee aikuiselle nyt kamala ahdistus siitä jos joutuu jonkun perhetyöntekijä kanssa puhumaan! Kyllä se on paljon traumatisoivampaa koko perheelle joutua selvittämään asioita lasun kanssa kuin se että nyt vähän lasta välillä riepotellaan, kyllä jämpti on näin. Joku epämääräinen huoli niillä kukkahattutädeillä, pyh, joskus nyt vaan menee hermo, so what. Keskittyisivät siellä sossussa vaan niihin vaikeisiin tapauksiin ja jättäisivät tavalliset ihmiset rauhaan!!1!

Oikeasti, te palstan lasuhull*t olette SAI RAI TA. Totta kai tälläiseen pitää puuttua niin puolison kuin viranomaistenkin jotta vastaavaa ei tapahdu jatkossa!

Monesti olen nähnyt ammattikasvattajienkin retuuttavan lasta, jos lapsi ei ole halunnut kävellä. Jotain 6-vuotiasta ei oikein jaksa kantaakaan. Sitä paitsi kannettaessakin voi tulla mustelmia jos lapsi laitaa vastaan.

Kukkahattujen mukaan tämäkin pienokainen pitäisi hellästi kantaa määränpäähänsä. Ei sen väliä jos pentu kiljuu, potkii ja huitoo. Lisää hoitajia vaan paikalle, antaa niiden kilttien lasten mennä yksikseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen havainnut yhden mielenkiintoisen ilmiön tätä aihepiiriä käsitteleviä kirjoituksia lukiessani.

Äänekkäimmät määkijät ja kauhistelijat on yleensä niitä, joiden oma todellisuuden taju on hämärtynyt lasten osalta.

Lapsia yli-idealisoidaan puheissa, ja ne nähdään jotenkin absoluuttisen viattomina ja hyvyyden esikuvina.

Miksi sillä olisi merkitystä vaikka olisi miten kamala ja paha lapsi kyseessä? Ihan kuin se olisi joku oikeutus lapsen pahoinpitelyyn!?

Eihän poliisikaan saa mukiloida ketään mustelmille pelkästään sen vuoksi, että tämä on tehnyt rikoksen. Edes pahinta murhamiestä ei poliisi saa vahingoittaa muulloin kuin jos se on täysin välttämätöntä.

Saako lapsen sitten laittaa vankilaan tai antaa sille sakot? Vai miten olet ajatellut hoitaa lasten rankaisemisen ilman ruumiillista kuritusta?

Tämän yhden trollin mielestä ainoat vaihtoehdot ovat ilmeisesti se, että lapsella ei ole rajoja, ja se, että lasta pahoinpidellään. Minä olen sitä sukupolvea jonka lapsuudessa ei todellakaan puhuttu siitä, kuinka lasta ei saisi moittiakaan. Kuitenkin äitini pystyi kasvattamaan minusta, adhd-ihmisestä, yhteiskuntakelpoisen käymättä minuun käsiksi. Onnistuisikohan se joiltakin muiltakin?

Ja isoäitini oli sitä sukupolvea jolle jonkinlainen ruumiillinen kuritus oli itsestäänselvyys. Joskus sain häneltä läimäyksen tai tukkapöllyä. Kuitenkaan niistäkään ei koskaan jäänyt jälkiä. Oikeasti se on jo varsin rankkaa väkivaltaa, jos jää jälkiä. Aika karmivaa, että joku sellaistakin normalisoi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitkö tilanteen? Jos näit, miksi et puuttunut mitenkään? Jos aikuinen hermostuu ja retuuttaa lasta, se ei jää siihen, ellei joku puutu. Ja miten uskallat jättää lapsen ja puolison keskenään jatkossa?

Suosittelen antamaan tiukan palautteen apinanraivolla.

Tutkimusten mukaan väkivalta pahenee aina. Se mikä alkaa retuuttamisella etenee tukistuksiin, koivuniemenherraan, mustiin silmiin, päähän potkimiseen ja jopa teräaseisiin jollei kukaan sitä ennen vihellä pilliin ja erota väkivaltaista ihmistä lapsesta.

Tuo nyt ei varmasti pidä paikkaansa näissä 'kasvatuspahoinpitelyissä' varmasti 'joka vitsaa säästää, lastaan vihaa' - kasvattajat, aikana, jolloin lasta sai kurittaa ruumiillisesti, jättivät kurituksen niihin luunappeihin ja tukistuksiin, mikä kenenkin bravuuri oli.

Tosin retuuttaminen niin, että lapseen jäi jälkiä ei ollut hyväksyttävää kasvatusta tuolloinkaan.

Vierailija kirjoitti:

Tämän yhden trollin mielestä ainoat vaihtoehdot ovat ilmeisesti se, että lapsella ei ole rajoja, ja se, että lasta pahoinpidellään. Minä olen sitä sukupolvea jonka lapsuudessa ei todellakaan puhuttu siitä, kuinka lasta ei saisi moittiakaan. Kuitenkin äitini pystyi kasvattamaan minusta, adhd-ihmisestä, yhteiskuntakelpoisen käymättä minuun käsiksi. Onnistuisikohan se joiltakin muiltakin?

Ja isoäitini oli sitä sukupolvea jolle jonkinlainen ruumiillinen kuritus oli itsestäänselvyys. Joskus sain häneltä läimäyksen tai tukkapöllyä. Kuitenkaan niistäkään ei koskaan jäänyt jälkiä. Oikeasti se on jo varsin rankkaa väkivaltaa, jos jää jälkiä. Aika karmivaa, että joku sellaistakin normalisoi.

Tiedoksesi, että esimerkiksi USA:ssa ruumiillinen kuritus on käytössä myös kouluissa. Kuritusvälineenä siellä käytetään sellaista puusta tehtyä isoa krikettimailan näköistä astaloa. Sen käytöstä tulee aina jäljet, vähintään punoitusta mutta usein myös mustelmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkäriin, rikosilmoitus.

Ja lasuhelvetti alkaa. Huolipalavereja, perhetyöntekijä istumassa ja kyttäämässä kotona ym. ym.

On melko huolestuttavaa että lapsen vanhempi pahoinpitelee häntä niin että jää jälkiä. Siitä syystä oikein hyvä pitää parit palaverit.

Ei todellakaan jää pariin ne palaverit...

PS. Useimmat vanhemmat aiheuttavat joskus mustelmia lapsilleen.

"Useimmat vanhemmat"? Nyt olet kyllä täysin irrallaan todellisuudesta. Hanki apua. Lyömätön Linja, Jussi-työ, Maria-Akatemia.

No esim. jos lapsi meinaa karata auton alle ja sitä äkkiä tarttuu käsivarresta kiinni, niin herkästi siitä voi tulla mustelmia. Tai muutenkin jos lapsi vaikka alkaa rimpuilla kiinni pidettäessä. Tai ylipäätään jos lapsen iho on erityisen herkkä mustelmille.

Pitääkö tällöinkin kutsua huostaanottajat paikalle ja soittaa Jussi-akatemiaan?

Voihan siinä aina vetää tunnekortin esiin ja katsoa, josko lapsi reagoi siihen. Jos ei, niin sitten on mennyt auton alle, mutta ei ainakaan ole tullut satutettua vanhempien toimesta. 

Parhailla ihmisoikeusmammoilla on tunnekortteja valmiina käsilaukussa kokonainen pakka näitä tilanteita varten. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen tästä asiasta näin, jos kyse olisi minun perheestäni. Jos mieheni ja lasteni isä alkaisi silmieni edessä retuuttaa tai muulla tavoin pahoinpidellä lasta, hän saisi välittömästi kokea leijonaemon raivon. Ihan riippumatta siitä, mitä lapsi teki. Riippumatta siitä, kuinka voimakastahtoinen lapsi on. Aikuisen velvollisuus on opettaa ja ohjata lasta niin, että hänestä kasvaa yhteiskuntaan sopeutuva täyspäinen yksilö. Jos lapsi halutaan nujertaa, nöyryyttää ja tuottaa kipua, se ei ole opettamista, vaan vahvemman ihmisen osoittamaa vallankäyttöä. Liian moni sukupolvi on opetettu pelolla ja nujertamisella tottelemaan ehdoitta.

Ei pidä edes luoda sellaisia tilanteita, joissa sanotaan ensin yhden kerran vaikka nyt iltatoimille ryhtymisestä, olettaen, että lapsi samalla hetkellä lopettaa esim. kivan leikin ja juoksee pesulle. Ne tilanteet pitää ennakoida jo etukäteen, ja antaa lapselle hiukan tilaa tehdä myös omaan tahtiinsa. Siitä ei mene kumpikaan osapuoli rikki. On silkkaa laiskuutta ja välinpitämättömyyttä kasvatustehtävää kohtaan mennä yli, mistä aita on matalin, ja alkaa heti simputtaa.

Jos siis tilanne olisi päästetty siihen pisteeseen, että olisi jo käyty kiinni, menisin väliin, antaisin isän kuulla kunniansa, ja puhuisin asian selväksi myös lapsen kanssa. Lapsenkin on ymmärrettävä, että tietyt asiat vaan tehdään, joten jatkossa toimitaan toisin. Hänen pitää ymmärtää, että vaikka isä hermostui ja toimi väärin, syytä oli myös hänessä. Kenties isä ja lapsi puhuisivat myös keskenään asiat halki.

Jokaisen on saatava olla kotona ilman, että tarvii pelätä huutoa ja kiinnikäymistä.

Normaalia lasta ei saa kummoisestikaan tottelemaan, jos ainoat keinot mitkä ovat käytössä ovat opettaminen ja ennakointi. Puhumattakaan kovapäisestä lapsesta.

Käytännössä tuo sinun linjasi johtaa anarkiaan lapsiperheissä, jolleivat perheen lapset ole poikkeuksellisen helppoja ja kilttejä luonteeltaan. Anarkia tarkoittaa tässä samantapaista tilannetta kuin mikä yhteiskunnassa laajemmin vallitsisi jos rangaistukset lopetettaisiin.

Sanoinko jossain, että rangaistukset on lopetettava? En mielestäni. Anarkiaan tuo tapa johtaisi ainoastaan siinä tapauksessa, että annetaan vaan periksi, eikä nähdä yhtään vaivaa, kun on helpompi pistää pää pensaaseen. Mutta mikä minusta on aika järkyttävää, niin se, että täällä perustellaan väkivallan käyttöä ja oikeutusta lapsen kovapäisyydellä, ja että mitä kovapäisempi, sen kovempi kuri, sitäkö tarkoitat?

Lapsen fyysinen kurittaminen on laissa kielletty. Miksi ette kovapäiset vanhemmat itse tottele sitä auktoriteettia?

Lapsen kasvatus ei ole mikään pikakelauksella sohvalta käsin suoritettava juttu, vaan se vie vuosia. Vanhemman pitää sietää lapsen ikäviäkin tunteita ja tekemisiä tiettyyn pisteeseen asti, ja opettaa niitä käytöstapoja lapsen ikätason mukaisesti. Varsinkin kaupassa käydessä on tullut vastaan sellaisia kasvatusmetodeja, että kauhistuttaa ajatuskin, mitä lapsi oppii siitä. On esim. luvattu jokin lelu, tai karkkeja, mutta jos tulee yksikin poikkipuolinen sana lapselta, vanhempi saattaa perua lupauksen, ja soppa on valmis. Tai viedään parivuotias tarkoituksella katselemaan leluja, ja vannotetaan (ikäänkuin sen ikäinen muistaisi), että mitään ei osteta. Kummassakin tapauksessa käytävä raikaa, kun lapsi huutaa ja aikuinen myös.

Rangaistuskeskeinen kasvatus ei minusta ole mikään kasvatuskeino. Teoilla voi olla seurauksia, mutta kurittaminen se ei saa olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen tästä asiasta näin, jos kyse olisi minun perheestäni. Jos mieheni ja lasteni isä alkaisi silmieni edessä retuuttaa tai muulla tavoin pahoinpidellä lasta, hän saisi välittömästi kokea leijonaemon raivon. Ihan riippumatta siitä, mitä lapsi teki. Riippumatta siitä, kuinka voimakastahtoinen lapsi on. Aikuisen velvollisuus on opettaa ja ohjata lasta niin, että hänestä kasvaa yhteiskuntaan sopeutuva täyspäinen yksilö. Jos lapsi halutaan nujertaa, nöyryyttää ja tuottaa kipua, se ei ole opettamista, vaan vahvemman ihmisen osoittamaa vallankäyttöä. Liian moni sukupolvi on opetettu pelolla ja nujertamisella tottelemaan ehdoitta.

Ei pidä edes luoda sellaisia tilanteita, joissa sanotaan ensin yhden kerran vaikka nyt iltatoimille ryhtymisestä, olettaen, että lapsi samalla hetkellä lopettaa esim. kivan leikin ja juoksee pesulle. Ne tilanteet pitää ennakoida jo etukäteen, ja antaa lapselle hiukan tilaa tehdä myös omaan tahtiinsa. Siitä ei mene kumpikaan osapuoli rikki. On silkkaa laiskuutta ja välinpitämättömyyttä kasvatustehtävää kohtaan mennä yli, mistä aita on matalin, ja alkaa heti simputtaa.

Jos siis tilanne olisi päästetty siihen pisteeseen, että olisi jo käyty kiinni, menisin väliin, antaisin isän kuulla kunniansa, ja puhuisin asian selväksi myös lapsen kanssa. Lapsenkin on ymmärrettävä, että tietyt asiat vaan tehdään, joten jatkossa toimitaan toisin. Hänen pitää ymmärtää, että vaikka isä hermostui ja toimi väärin, syytä oli myös hänessä. Kenties isä ja lapsi puhuisivat myös keskenään asiat halki.

Jokaisen on saatava olla kotona ilman, että tarvii pelätä huutoa ja kiinnikäymistä.

Normaalia lasta ei saa kummoisestikaan tottelemaan, jos ainoat keinot mitkä ovat käytössä ovat opettaminen ja ennakointi. Puhumattakaan kovapäisestä lapsesta.

Käytännössä tuo sinun linjasi johtaa anarkiaan lapsiperheissä, jolleivat perheen lapset ole poikkeuksellisen helppoja ja kilttejä luonteeltaan. Anarkia tarkoittaa tässä samantapaista tilannetta kuin mikä yhteiskunnassa laajemmin vallitsisi jos rangaistukset lopetettaisiin.

Sanoinko jossain, että rangaistukset on lopetettava? En mielestäni. Anarkiaan tuo tapa johtaisi ainoastaan siinä tapauksessa, että annetaan vaan periksi, eikä nähdä yhtään vaivaa, kun on helpompi pistää pää pensaaseen. Mutta mikä minusta on aika järkyttävää, niin se, että täällä perustellaan väkivallan käyttöä ja oikeutusta lapsen kovapäisyydellä, ja että mitä kovapäisempi, sen kovempi kuri, sitäkö tarkoitat?

Lapsen fyysinen kurittaminen on laissa kielletty. Miksi ette kovapäiset vanhemmat itse tottele sitä auktoriteettia?

Lapsen kasvatus ei ole mikään pikakelauksella sohvalta käsin suoritettava juttu, vaan se vie vuosia. Vanhemman pitää sietää lapsen ikäviäkin tunteita ja tekemisiä tiettyyn pisteeseen asti, ja opettaa niitä käytöstapoja lapsen ikätason mukaisesti. Varsinkin kaupassa käydessä on tullut vastaan sellaisia kasvatusmetodeja, että kauhistuttaa ajatuskin, mitä lapsi oppii siitä. On esim. luvattu jokin lelu, tai karkkeja, mutta jos tulee yksikin poikkipuolinen sana lapselta, vanhempi saattaa perua lupauksen, ja soppa on valmis. Tai viedään parivuotias tarkoituksella katselemaan leluja, ja vannotetaan (ikäänkuin sen ikäinen muistaisi), että mitään ei osteta. Kummassakin tapauksessa käytävä raikaa, kun lapsi huutaa ja aikuinen myös.

Rangaistuskeskeinen kasvatus ei minusta ole mikään kasvatuskeino. Teoilla voi olla seurauksia, mutta kurittaminen se ei saa olla.

Jos kuritusta ei käytä, niin se johtaa siihen, että joutuu usein antamaan periksi lapselle. Eli siis käytännössä osa säännöistä ja määräyksistä lakkaa silloin koskemasta lasta (tuon linjan puolustajat käyttävät siitä myös termiä "valitsen taisteluni", vaikkakaan en kyllä ymmärrä miten se taistelu käytännössä valitaan vanhemman toimesta, kun lapsihan siinä päättää koska laittaa kovan kovaa vastaan eli tuottaa vanhemmalle häviön).

Vaikutat tunnustavan tuon itsekin, kun kirjoitat, että lasta ei saa "nujertaa", että kurinpito ei saa olla "vahvemman ihmisen osoittamaa vallankäyttöä", että ei saa opettaa "tottelemaan ehdoitta" ja että pitää sietää "lapsen ikäviäkin tunteita ja tekemisiä tiettyyn pisteeseen asti".

Mikä on puoliso tässä tapauksessa?

Onko toinen huoltaja ja lapsen vanhempi?

Vai äidin / isän uusi välttämättömyys, jonka olemassaolo 'perheessä' on tärkeämpää kuin lapsen hyvinvointi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen tästä asiasta näin, jos kyse olisi minun perheestäni. Jos mieheni ja lasteni isä alkaisi silmieni edessä retuuttaa tai muulla tavoin pahoinpidellä lasta, hän saisi välittömästi kokea leijonaemon raivon. Ihan riippumatta siitä, mitä lapsi teki. Riippumatta siitä, kuinka voimakastahtoinen lapsi on. Aikuisen velvollisuus on opettaa ja ohjata lasta niin, että hänestä kasvaa yhteiskuntaan sopeutuva täyspäinen yksilö. Jos lapsi halutaan nujertaa, nöyryyttää ja tuottaa kipua, se ei ole opettamista, vaan vahvemman ihmisen osoittamaa vallankäyttöä. Liian moni sukupolvi on opetettu pelolla ja nujertamisella tottelemaan ehdoitta.

Ei pidä edes luoda sellaisia tilanteita, joissa sanotaan ensin yhden kerran vaikka nyt iltatoimille ryhtymisestä, olettaen, että lapsi samalla hetkellä lopettaa esim. kivan leikin ja juoksee pesulle. Ne tilanteet pitää ennakoida jo etukäteen, ja antaa lapselle hiukan tilaa tehdä myös omaan tahtiinsa. Siitä ei mene kumpikaan osapuoli rikki. On silkkaa laiskuutta ja välinpitämättömyyttä kasvatustehtävää kohtaan mennä yli, mistä aita on matalin, ja alkaa heti simputtaa.

Jos siis tilanne olisi päästetty siihen pisteeseen, että olisi jo käyty kiinni, menisin väliin, antaisin isän kuulla kunniansa, ja puhuisin asian selväksi myös lapsen kanssa. Lapsenkin on ymmärrettävä, että tietyt asiat vaan tehdään, joten jatkossa toimitaan toisin. Hänen pitää ymmärtää, että vaikka isä hermostui ja toimi väärin, syytä oli myös hänessä. Kenties isä ja lapsi puhuisivat myös keskenään asiat halki.

Jokaisen on saatava olla kotona ilman, että tarvii pelätä huutoa ja kiinnikäymistä.

Normaalia lasta ei saa kummoisestikaan tottelemaan, jos ainoat keinot mitkä ovat käytössä ovat opettaminen ja ennakointi. Puhumattakaan kovapäisestä lapsesta.

Käytännössä tuo sinun linjasi johtaa anarkiaan lapsiperheissä, jolleivat perheen lapset ole poikkeuksellisen helppoja ja kilttejä luonteeltaan. Anarkia tarkoittaa tässä samantapaista tilannetta kuin mikä yhteiskunnassa laajemmin vallitsisi jos rangaistukset lopetettaisiin.

Sanoinko jossain, että rangaistukset on lopetettava? En mielestäni. Anarkiaan tuo tapa johtaisi ainoastaan siinä tapauksessa, että annetaan vaan periksi, eikä nähdä yhtään vaivaa, kun on helpompi pistää pää pensaaseen. Mutta mikä minusta on aika järkyttävää, niin se, että täällä perustellaan väkivallan käyttöä ja oikeutusta lapsen kovapäisyydellä, ja että mitä kovapäisempi, sen kovempi kuri, sitäkö tarkoitat?

Lapsen fyysinen kurittaminen on laissa kielletty. Miksi ette kovapäiset vanhemmat itse tottele sitä auktoriteettia?

Lapsen kasvatus ei ole mikään pikakelauksella sohvalta käsin suoritettava juttu, vaan se vie vuosia. Vanhemman pitää sietää lapsen ikäviäkin tunteita ja tekemisiä tiettyyn pisteeseen asti, ja opettaa niitä käytöstapoja lapsen ikätason mukaisesti. Varsinkin kaupassa käydessä on tullut vastaan sellaisia kasvatusmetodeja, että kauhistuttaa ajatuskin, mitä lapsi oppii siitä. On esim. luvattu jokin lelu, tai karkkeja, mutta jos tulee yksikin poikkipuolinen sana lapselta, vanhempi saattaa perua lupauksen, ja soppa on valmis. Tai viedään parivuotias tarkoituksella katselemaan leluja, ja vannotetaan (ikäänkuin sen ikäinen muistaisi), että mitään ei osteta. Kummassakin tapauksessa käytävä raikaa, kun lapsi huutaa ja aikuinen myös.

Rangaistuskeskeinen kasvatus ei minusta ole mikään kasvatuskeino. Teoilla voi olla seurauksia, mutta kurittaminen se ei saa olla.

Jos kuritusta ei käytä, niin se johtaa siihen, että joutuu usein antamaan periksi lapselle. Eli siis käytännössä osa säännöistä ja määräyksistä lakkaa silloin koskemasta lasta (tuon linjan puolustajat käyttävät siitä myös termiä "valitsen taisteluni", vaikkakaan en kyllä ymmärrä miten se taistelu käytännössä valitaan vanhemman toimesta, kun lapsihan siinä päättää koska laittaa kovan kovaa vastaan eli tuottaa vanhemmalle häviön).

Vaikutat tunnustavan tuon itsekin, kun kirjoitat, että lasta ei saa "nujertaa", että kurinpito ei saa olla "vahvemman ihmisen osoittamaa vallankäyttöä", että ei saa opettaa "tottelemaan ehdoitta" ja että pitää sietää "lapsen ikäviäkin tunteita ja tekemisiä tiettyyn pisteeseen asti".

Siis mitä oikein yrität sanoa? En tunnusta teesejäsi missään tapauksessa.

"Jos kuritusta ei käytä, niin se johtaa siihen, että joutuu usein antamaan periksi lapselle." Oletko ihan vakavissasi sitä mieltä, että selkään antaminen (sitähän kurittaminen tarkoittaa) on vanhemman ainoa keino saada lapsi ruotuun?