Muistatteko ne tapaukset joissa tyttö raiskataan ja pikkukaupungin väki tuomitsee tytön. Miksi naisetkin menevät mukaan tuollaiseen yhteisövainoon?
Kysehän on vain miesten vallan pönkittämisestä. Eikö ne älyä asiaa?
Kommentit (42)
En muista ja olen sentään jo yli 40v. Tapahtuiko tuo joskus 1930-luvulla?
Jotain jotain sukunimi. Miehet pahoja.
Se on nykyajan luciferin palvojat.
Varmasti oli ihan yleistä, että naisessa on vika. Jos ei olekaan, on silti leimattu.
Ihan kamalia tarinoita. Sellaisenkin olen kuullut, että yhdellä piikanaisella oli lapsia viiden eri isännän kanssa. Ja oli aina heitetty lapsineen ulos talosta, kun uusi lapsi oli syntynyt. Naisrukka oli raiskattu aina uuden isännän toimesta. Tämä tapahtui 1900-luvun puolella.
Jos yhteiskunta vihaa naisia, miten naiset voisivat olla immuuneja yhteiskunnan vaikutukselle? Totta kai naisetkin alkavat vihata ja halveksia naisia jos niin käsketään tehdä.
Miten niin naiset eivät menisi mukaan? Kun yhteisö on vakaasti jonkun asian puolesta niin sehän on kuin hyökyaalto jonka mukaan on mentävä tai tulee seuraamuksia. Vain hyvin harvat meistä tekee täysin yksilöllisiä päätöksiä.
Ei taida ap:kaan muistaa kun ei osaa mainita yhtäkään.
Lehtolapsia syntyi paljon. Aina ajateltiin niiden äideistä, että ovat huonoja naisia. Ketään ei kiinnostanut asioiden oikea laita.
Patriarkaatti.
Niin se toimii.
Ei naiset uskalla vastustaa, joutuu ulos.
Sama on kiusaamisissa, etenkin jos on jotenkin naisen moraali kyseessä. Naiset tällä tavoin osoittavat paremmuuttaan, että eivät he ainakaan, vaikka voivat todellisuudessa olla paljon enemmän käytettyjä.
Eipä yllätä. Täläkin palstalla on tänään kerrottu vanhaa alatyylin hokemaa, jossa naisia huoritellaan ja se kuulemma ihan kiva vanha sanonta. En ymmärrä, miten naiset voivat tehdä noin toisilleen.
En muista, yleensä raiskattuja naisia on tuettu eikä kivitetty.
Vierailija kirjoitti:
Miten niin naiset eivät menisi mukaan? Kun yhteisö on vakaasti jonkun asian puolesta niin sehän on kuin hyökyaalto jonka mukaan on mentävä tai tulee seuraamuksia. Vain hyvin harvat meistä tekee täysin yksilöllisiä päätöksiä.
Entisaikaan vaivaistaloon laitettiin köyhät, sairaat, vähäälyiset ja mielisairaat. Siellä olivat keskenään, joku kävi viemässä ruokaa muutaman kerran viikossa sinne.
Noistakin ”yleisistä naisista” tulee mieleen, että monet olivat mielenterveysongelmaisia tai vähäälyisiä ja helppoja uhreja houkutella syntiin. Miehet kävivät panemassa ja heittivät jonkun lantin ruokarahaa.
Ryhmäpaine. Vastustajista tehdään hylkiöitä, jotka jäävät ilman ryhmän turvaa. Pahimmassa tapauksessa kivitetään noitana tms.
Oletko katsonut Björnstad -sarjan HBO Nordicilta? Siinä oli juuri tuollaisen ilmapiirin hyvä kuvaus. (Vaikka muuten en erityisemmin sarjasta pitänytkään.)
Tohmajärvi, ihan 2000 luvulla, 4 tekijää plus 1 yritys, joista osa siis ihan tunnusti ja kertoi kaiken poliisille. Silti 15 vuotiasta, näiden täysi-ikäisten känniin juottamaa, tekoaikaan lasta, solvattiin järkyttävällä tavalla.
Suomesta en. Jostain Intiasta ja Pakistanista kyllä.
Edesmennyt isäni puhui tämän pikkukaupungin tapauksesta, jossa nuori nainen tuli raskaaksi olematta avioliitossa. Juilkinen leimaaminen oli siihen aikaan (viime vuosisadan puolivälin vaiheilla) sellaista, että tyttö meni jonkin halkopinon taakse ja riisti hengen itseltään. Valitsi siis mieluummin kuoleman, kuin jatkuvan pilkan.
Kaupungin nimi?