Imperfektilauseongelma, suomen kieltä osaavat hoi!
Kirjoitin pienen tarinan, jonka kielioppiin en kirjoitusvaiheessa kiinnittänyt kummempaa huomiota. Luettuani tuotoksen läpi aloin pohtia muutamaa kohtaa, joiden taustalla olevia kielioppisääntöjä en tunne, enkä siten tiedä, onko intuitioni ollut oikeassa.
Voisitteko siis kommentoida seuraavia esimerkkilauseita ja perustella, miksi ne ovat tai eivät ole kieliopillisesti oikein.
1) Ennen pitkää nuori nainen pyyhkäisi vasenta poskeaan pitkin vierivän kyyneleen pois kasvoiltaan.
Ongelmana on se, että imperfektilauseessa, joka viittaa menneeseen aikaan, kyynel vaikuttaa valuvan poskella juuri tällä hetkellä. Mielestäni kuitenkin vierivän kuulostaa tässä tapauksessa paremmalta kuin vierineen.
2) Hän työnsi neulan varmoin ottein ihon läpi selvästi kuultavaan suoneen ja --
Voiko sanaa kuultavaan käyttää sanan kuultaneeseen sijasta ja miksi?
3) Hänen edessään oli lautanen, jonka vasemmalla reunalla odottava, vastustamattoman herkulliselta ja mehevältä näyttävä pihvi vei aluksi miehen kaiken huomion.
Sama juttu kuin edellä.odottava vai odottanut, näyttävä vai näyttänyt.
4) -- peittyi kaukaisuudesta yhtäkkiä kantautuvaan voimakkaaseen huutoon, joka --
kantautuvaan vai kantautuneeseen?
Kommentit (24)
Ennen pitkää nuori nainen pyyhkäisi vasenta poskeaan pitkin vierivän kyyneleen pois kasvoiltaan.
Muotoilisin lauseen näin: Nuori nainen pyyhkäisi (pois) poskeaan pitkin vierivän kyyneleen.
[quote author="Vierailija" time="04.04.2014 klo 15:21"]
Ennen pitkää nuori nainen pyyhkäisi vasenta poskeaan pitkin vierivän kyyneleen pois kasvoiltaan.
Muotoilisin lauseen näin: Nuori nainen pyyhkäisi (pois) poskeaan pitkin vierivän kyyneleen.
[/quote]
Jos tarkoitus olisi pelkän tiedon välittäminen, lauseesi olisi tosiaan paljon sujuvampi. Mutta kaunokirjallisessa tekstissä ei ole kyse vain siitä, ja sinun ehdotuksesi on aivan eri tyylilajia kuin ap:n versio. Ap:n esimerkit ovat lyhyitä, mutta minulle tulee niistä mielikuva intohimoisesti, kiihkeästi etenevästä tunnelmia välittävästä tekstistä, ja nyt ap:ta pyydetään "korjaamaan" tyyliään asiatekstimäisemmäksi.
Minä suosittelisin ap:ta kirjoittamaan tekstinsä intuitiivisesti, miettimättä liikaa kielioppia tai tyyliseikkoja. Sitten kun se on kirjoitettu, ja saanut levätä aikansa, voi sen ottaa uuteen tarkasteluun ja tehdä halutessaan oman tyylitajunsa ja mielensä mukaisia muutoksia. Ja jos julkaisua aletaan suunnittelemaan, sitten tietysti kustantajalla voi olla omat tarpeensa muutoksille.
t. 18
[quote author="Vierailija" time="04.04.2014 klo 15:14"]
1. vierivä kyynel = kyynel, joka vierii, vrt. vierinyt kyynel = joka on vierinyt (miten sen voi pyyhkäsitä pois, jos se on jo vierinyt?)
[/quote]
Ehkä se ei ehtinyt ovesta ulos? :P
Ei tuo minusta outo ilmaisu ole. Kyynel jää poskelle, johon sitten kuivuu, jos sitä ei ehdi pyyhkäistä pois.
20, täsmälleen näin
Ap, kirjoita ihmeessä, kirjoita paljon. Voit luetuttaa tekstejä hyvällä ystävällä tai vaikka omalla puolisolla ja kysyä näkeekö hän epäloogisuuksia.
Jos kirjoitat vain itsellesi ja toistaiseksi salaa, auttaa laittaa tekstit lepäämään pariksi viikoksi-parksi kuukaudeksi-vuodeksi. Näet lepuuttamisen jälkeen miten korjata. Omalle tekstilleen sokeutuu. T: harrastelijakirjoittelija nettiryhmässä ja joka on ilokseen myös Llosansa lukenut