Olenko vastuussa miehen rappiosta?
Avomieheni jäi työttömäksi. Hän työskenteli alalla jonne ei tarvittu koulutusta, eikä hänellä sellaista mihinkään olekaan. Tuo ala on nyt kuulemma loppuun koluttu (inhoaa k.o. työtä), eli sinne ei ole enää asiaa. Nyt ongelmana onkin seuraava työpaikka. Mistäs sellaisen saa kun ei ole koulutusta eikä kokemusta muuten kuin tuolle hylätylle alalle? Muutenkin mies on nirso. Työstä pitää saada tarpeeksi hyvää palkkaa, ei saa olla hankalat työvuorot jne. Omasta mielestäni tuollaisessa tilanteessa pitäisi vain purra hammasta ja tehdä työtä mihin pystyy.
Nyt mies haluaa opiskella ammattia missä minä olen. Olen yrittäjä ja olen luvannut opettaa hänelle kyseistä työtä. Alan koulutuksessakin hän on, mutta ei aio koskaan valmistua sieltä, koska aikoo myös yrittäjäksi eikä siis "tarvitse papereita". Koulutukseen kuuluu esitelmiä ja muunlaista esillä oloa, jota mies inhoaa. Hän ei kykene näihin tehtäviin, joten tämä on valmistumisen esteenä. Lisäksi mies sanoo ettei koulussa opi juurikaan mitään, ainoastaan töitä tekemällä oppii. Tuntuu että miehen tulevaisuus on nyt siis täysin minun opetukseni ja asiakkaideni varassa. Jos minulla ei olisi tätä ammattitaitoa ja yritystä, mies olisi täysin tyhjän päällä. Tuntuu että muserrun vastuun alle. Miehen vastuunpakoilu ja lapsellinen asenne on saanut minut kyseenalaistamaan koko suhteen. Hän ei halua ongelmiinsa apua vaan on sitä mieltä että hänen elämänsä on paskaa eikä hän voi koskaan mitään muuta saada. En halua olla tuollaisen miehen kanssa, mutta en näköjään voi muuttaa hänen mieltänsäkään. Tuntuu että haluaisin lopettaa suhteen, mutta jos teen niin, mies jää täysin tyhjän päälle. Hän on jo nyt uhkaillut itsemurhalla heikkoina hetkinään... Olenko minä vastuussa jos mies tappaa itsensä tai joutuu ns. rappiolle? Mitä ihmettä voin tehdä?
Kommentit (20)
Älä tuhlaa elämääsi tuommoiseen riippakiveen, saat vetää ukkoa perässäsi lopun ikäsi! Jokainen on vastuussa itsestään ja omasta elämästään.
Lähde. Et ole vastuussa aikuisen ihmisen valinnoista, vaikka kyseessä olisikin niin brutaali teko kuin itsemurha!
Jokainen on itse vastuussa elämästään ja valinnoistaan.
Älä vaan päästä tuollaista luuseria pilaamaan liiketoimintaasi. Et ole vastuussa. Mies tarvitsee potkun persuuksille eikä mitään muuta.
Et ole vastuussa. Älä anna muiden pilata omaa elämääsi. Voit toki olla ystävällinen ja kannustava.
Et ole vastuussa. Älä anna muiden pilata omaa elämääsi. Voit toki olla ystävällinen ja kannustava.
Voi hyvä ihminen, et ole vastuussa. Kuulostaa laiskalta haihattelijalta koko mies.
Itsemurhalla uhkailu voi tässä tapauksessa olla pelkkää kiristystä ja manipulaatiota. Peruslähtökohta on, että aikuinen on itse vastuussa itsestään, tekee itse omat tekonsa (on opiskelematta, peesaa, tuhoaa elämänsä jne).
Pelkillä ap:n antamilla tiedoilla minä lähtisi kipinkapin suhteesta.
Ainahan se on nainen, joka on vastuussa miehestä. Muistanpa sen eräänkin Eevan ...
AP:n miehen kohdalla voisi kokeilla, onnistuisko oppisopimuskoulutus. Jos sinun yrityksesi voisi tarjota hänelle sekä koulutusta että oppisopimuksen ajaksi työpaikan, saisitte siitä vähän lisätuloa.
Mä en ihan ymmärtänyt. Siis onko se mies sun firmassa oppisopimuksella, kun kerta on sun opetuksen varssa, ja miten siihen sen tutkintoon silloin koulun esiintymiset vaikuttaa?
Ota mies oppisopimukselle ja vaadi sitten, että se todedlla opettelee asiat. Sitten näyttötutkintoa ja avot: sulla on juuri omiin tarpeisiin koulutettu työntekijä. Tässä tapauksessa olet. Astuussa miehen oppimisesta ssen verran kuin opettaja on, mutta miehen tekemisestä ja asenteesta vastaa mies itse.
esiintymiskammo ja kyvyttömyys istua teoriaopetuksessa on joillekin ihmisille oikeasti invalidisoivaa, vaikka olisivat sinänsä ihan älykkäitå ihmisiä. Se, että ihmistä pakotetaan oppimaan itselleen väärällä tavalla, voi hyvinkin johtaa kuvaamaasi käsitykseen, että " minulle ei koskaan ole luvassa mitään onnistumista enkä tule pystymään mihinkään" - koska, let's face it, ei hän niillä oppimis- ja opetustavoilla pystykään. Toisenlaisilla voisi pystyä. On HYVÄ, eikä laiskuutta, että tämmöinen ihminen on tajunnut, että oppii enemmän tekemällä ja koittaa hakeutua tekemistä painottavaan oppimisväylään.
Et ole vastuussa mistään tuollaisesta, tietenkään. Miehesi on vastuuton, selkärangaton luuseri, joka heittäytyy puolisonsa varaan sen sijaan, että seisoisi omilla jaloillaan.
Näin minun mielestäni siis.
T. Miesnäkökulma.
Passita se ukkos lääkärille/terapiaan. Sehän on masentunu tms. Jos sen jättää nii saa taas yhteiskunta maksaa yhden syrjäytyneen miehen alkoholi yms. muista terveysongelmista. Jos se ei sillä ryhdistäydy nii sitte jätät! Ei saa aina luovuttaa niin helpolla
Olen ollut kaksi kertaa naimisissa ja molemmilla kerroilla päätin suhteen sellaisessa tilanteessa, että mies oli työttömänä ja aivan tyytyväisenä ajatellut viettää loppuelämänsä minun elätettävänäni. Kun tavattiin, molemmat olivat töissä. Ilmeisesti minussa on jotain joka tuhoaa miesten työmoraalin, mutta en kuitenkaan halua olla toisen henkilön elinkeino. Olen ihan normaalisti toimeentuleva, en siis rikas. Olen myös periaatteessa antelias, en jaksa laskea joka penniä erikseen vaan ihan iloisesti maksan enemmän kuin osuuteni, varsinkin jos toisella on rahat vähissä. Toiset sitten osaavat käyttää tätä luonteenpiirrettä hyväkseen ja pikku hiljaa kaikki siirtyy minun maksettavakseni. Lopulta (esimm. 5 vuoden päästä) kypsyn ja heitän miehen pellolle. Onko muunlaisia miehiä olemassakaan?
Tyypillistä itsesuojeluvaistoa, että vähätellään koulutuksen merkitystä kun todellisuudessa itse ei edes pärjää siinä. Mikä tahansa koulutus voi olla hyödyksi, kun sen sellaisena ottaa ja tekee sen eteen töitä.
Et ole vastuussa miehestäsi. En sinuna myöskään ottaisi häntä yritykseen mukaan: pilaa vielä asiakassuhteet ja teidän molempien toimeentulo on vaakalaudalla. Tai aseta ehdoksi, että mies käy koulutuksen loppuun ja voit ottaa hänet sen jälkeen harjoitteluun/koeajalle. Jos ei suostu, niin sano, ettet jaksa oman työn ohessa enää häntä kouluttaa.
Et todellakaan ole vastuussa miehestäsi. Oletko ajatellut miten sun yrityksen käy, jos annat sun asiakkaita hänelle? Kohta sullakaan ei ole enää töitä, kun asiakkaat ovat luottaneet suhun ja sitten sun miehesi todennäköisesti sössii kaikenlaista ja karkottaa kaikki asiakkaat muualle.
Jos susta tuntuu, että sä kannatat itsesi lisäksi miestäsi ja hän oikeasti sysää kaiken sun harteille ja uhkailee vielä itsemurhallakin, niin jätä ihmeessä. Saat ikuisen riippakiven tuollaisesta miehestä. Ei tuollaisen kanssa voi onnistua mitenkään ellei halua olla lopun elämäänsä likasanko.
Ei ole mies mulla millään oppisopimuksella vaan omaa hyvää hyvyyttäni olen antanut miehen hoitaa muutaman asiakkaani juttua ja olen neuvonut samalla miten tämä tehdään. Tämä siis miehen koulun ohella... Hän on tavallaan siis ollut "harjoittelijana".
Minunkin mielestäni mies on masentunut, mies on jopa itse myöntänyt tämän. Ei vaan kuitenkaan aio mennä lääkäriin koska a. ei aio syödä lääkkeitä b. lääkärit on idiootteja ja hän ei mene asioitaan puhumaan millekään idiootille
Huoh.
AP
[quote author="Vierailija" time="04.04.2014 klo 13:07"]
Et todellakaan ole vastuussa miehestäsi. Oletko ajatellut miten sun yrityksen käy, jos annat sun asiakkaita hänelle? Kohta sullakaan ei ole enää töitä, kun asiakkaat ovat luottaneet suhun ja sitten sun miehesi todennäköisesti sössii kaikenlaista ja karkottaa kaikki asiakkaat muualle.
Jos susta tuntuu, että sä kannatat itsesi lisäksi miestäsi ja hän oikeasti sysää kaiken sun harteille ja uhkailee vielä itsemurhallakin, niin jätä ihmeessä. Saat ikuisen riippakiven tuollaisesta miehestä. Ei tuollaisen kanssa voi onnistua mitenkään ellei halua olla lopun elämäänsä likasanko.
[/quote]
Just näin, miehesi voi oikeasti vetää sunkin elinkeinon alas mukanaan. Mieti tarkkaan, miten pitkään viitsit olla sosiaalitoimistona hänelle.
Mua pistää vihaksi tuollainen käytös aina kun sitä näen: käytetään toisen kiltteyttä ja empaattisuutta hyväksi, kun itsellä eivät kyvyt tai viitseliäisyys riitä. Hyvin alhaista.
T. Miesnäkökulma.
Vauva.fi-sivustolla tehdään järjestelmätestausta tiistaina 9.9. klo 7.00–8.00. Testauksen aikana sivusto toimii normaalisti, mutta keskusteluihin voi lähettää viestejä vain kirjautuneena. Viestejä voi silti lukea ilman kirjautumista. Jos sinulla ei ole vielä tunnusta, voit luoda sen helposti ja maksutta. Pahoittelemme tilapäistä muutosta palvelussa.
Et tietenkään ole vastuussa. EIkä se mies edes todennäköiösesti mitään itselleen tee, eikä joudu sen enempää rappiolle kuin nytkään. Mutta jos niin kävisikin, ei ole sinun vastuullasi.