Se oikea, jota ei voi saada

[quote author="Vierailija" time="04.04.2014 klo 09:32"]

Luulen että olen exälleni tuollainen menetetty "se oikea". Hän ei ole saanut luotua tyydyttävää ja kestävää rakkaussuhdetta sen jälkeen kun minut menetti (eikä myöskään ennen kuin tapasi minut). Erostamme on jo kauan, mutta hän tempoilee yhä aika epätoivoisen näköisesti koko tematiikan kanssa. Ei pysty käyttäytymään normaalisti, esiintyy milloin raivopäisesti, milloin näennäisen välinpitämättömästi, eikä millään pääse yli siitä että minä olen perustanut perheen. Kaiken kaikkiaan hän vaikuttaa hyvin onnettomalta.

Hänen kuten muidenkin tällaisen asian kanssa painiskelevien kannattaisi avata silmät sille, että kokemus saattaa todella olla yksipuolinen, vaikka mielellään muuta kuvittelisi. Minä esim. en kokenut tätä ihmistä hyväksi kumppaniksi - hän on mm. emotionaalisesti väkivaltainen - vaikka itse merkitsinkin hänelle enemmän.

[/quote] Jos teillä oli suhde eikä mitään pelkkiä katseitä niinkuin jollakin, miten kummallekaan osapuolelle voisi jäädä epäselväksi oliko se tunne molemminpuolinen vai ei.

Itse lopulta sain "sen oikean" josta kuvittelin ettei häntä voi saada. Olimme molemmat varattuja ja minä olin jopa menossa naimisiin... Välillämme oli kuitenkin jokin käsittämätön yhteys ja ymmärrys ja vetovoima. Päädyimme molemmat eroamaan ja mies muutti toiselle puolen Suomea luokseni. Nyt parin vuoden jälkeen näen että suurin osa siitä halusta oli pääni sisäistä kuvitelmaa ja haavetta. Olin niin surkeassa suhteessa alunperin että loin kuvan jostain täydellisestä miehestä. Nykyinen mieheni sattui astumaan kuvioihin "otolliseen" aikaan ja sanomaan kaikki kaipaamani asiat. Nyt olen enemmän rikki kuin ensimmäisen suhteen aikana... Nykyinen mies vie kaiken energiani ja alan olla masentunut ja iloton. Tuntuu että olen vankina enkä pääse pois...

Olin joskus nuorena opiskelijana hyvinkin ihastunut komeaan, tummaan poikaan, joka tuntui minusta silloin täysin saavuttamattomalta. Siinä vaiheessa, kun poika sitten vihdoin ihastui minuun, niin omat tunteeni olivatkin jo laimenneet.

Nyt tapaamisesta on kulunut jo 15 vuotta, mutta pidämme edelleen yhteyttä. Olen perheellinen, enkä edes halua tavata häntä irl, mutta hän ilmeisesti kuvittelee meidän vieläkin olevan sielunkumppaneita tai jotain...

Minun kaverini petti ja jätti 15 v avioliiton jälkeen, koska löysi sielunkumppaninsa. Mies samoin omalla tahollaan. Kaksi perhettä siis rikkoutui, koska "eivät voineet sille mitään, että olivat sielunkumppanit". Kaksi samanlaista ihmistä.

Lähes saman tien yhteen, sitten vähän myöhemmin yhteinen lapsi. Kaveri kertoo heidän riitelevän rajusti. on sanonut riitelevän niin, että harmittaa lapsienkin puolesta. 

Minusta tämä on rajusti sanottu. Jos ihminen pelkää tekevänsä hallaa lapsilleen, riitojen pitää olla rajuja. 

Valaiskaa te asiasta tietävä, mistä tässä jutussa on ollut kyse? Miten tulkitsette, mitä tapahtui? Siis kysymys teille, jotka ovat tavanneet sielunkumppaneitaan. en ole uskaltanut kaverilta kysellä...

Mulla olisi yksi henkilö, jolla on ne upottavat silmät. Mulle riittäisi edes yhden kerran sängyssä. Mutta ei, ammatit ja arvot niin kaukana toisistaan. Ja tyyppi tod.näk. muutenkin vihaa mua, mutta ei voi mitään. Onpahan jotain, mitä muistella.

Up

Eräs nainen on iskenyt silmänsä mieheeni, ja tunnustanutkin tälle epäsuorasti miehen olevan hänelle Se Oikea. Se vain, että mies on varattu ja sellaisena pysyy.

Tunnen naisen itsekin ja voin ymmärtää, miksi hän on mieheeni ihastunut. Kuvio on juuri tuollainen, mitä tässä ketjussa muutkin ovat kuvanneet. Tämä nainen on luonteeltani hyvin samanlainen kuin mieheni - hyvässä ja pahassa. Itse pystyn jo nyt sanomaan, että heidän suhteensa ei pidemmän päälle toimisi. Kummallakin on kohtalaisen syviä vaurioita itsetunnossa. Mieheni persoonallisuudessa tämä näkyy överiksi menevänä kriittisyytenä, muiden arvosteluna ja tuomitsevaisuutena. Tämä ominaisuus miehessä on ollut minullekin vaikea pala sietää ja käsitellä, vaikka minulla on vahva ja terve itseluottamus. Tälle naiselle se olisi melko varmasti aivan liikaa.

Rakastan miestäni ja ymmärrän miten hänen persoonallisuutensa on rakentunut, ja pystyn kohtalaisen hyvin tukemaan ja auttamaan häntä kasvamaan terveemmäksi ihmiseksi. Samoin hän osaa auttaa minua omien haasteideni kanssa. Hän on minulle erittäin sopiva kumppani. Toivottavasti tämä häneen ihastunut nainen jossain vaiheessa ymmärtää, että hänelle sopii lopultakin persoonallisuudeltaan aika erilainen mies.

Mulla on tällainen ihan mieletön yhteys ja kemia, mutta toista ei voi saada -tilanne juuri tällä hetkellä meneillään ja onhan se ihan hemmetin raastavaa. Ihan käsittämättömän vahvoja tunteita, olen toki aiemminkin ollut ihastunut ja rakastunutkin mutta mitään tämänkaltaista en ole aiemmin tuntenut. Meillä on tämän henkilön kanssa välimatka (asumme eri maissa) ja osin kai elämäntilanteetkin esteenä. Raastavinta on, että miehen puheista päätellen hän tuntee samalla tavalla, yksipuolisesta ihastumisesta olisi jotenkin helpompaa päästä yli - nyt tämä tuntuu sellaiselta kohtalon ivalta. Toisaalta taas olen minäkin miettinyt tuota jonkun ylläolevaa teoriaa siitä, että ihmiset jotka on samalla tavalla ongelmaisia kokisivat vetoa toisiinsa, tässä on varmaan juuri sellainen kyseessä. Tuntuu että molemmat on samalla tavalla rikki ja siksi toinen tuntuu niin tutulta. Viimeksi nähdessämme hän kysyikin minulta sopivatko mielestäni ihan samanlaiset ihmiset yhteen enkä ole loppujen lopuksi ihan varma.

En ole oikeastaan osannut puhua tästä kenelläkään kun tuollainen "sielunkumppani" -höpötys tuntuu minusta niin kornilta, mutta onneksi tämä ketju sattui silmään :)

[quote author="Vierailija" time="07.04.2014 klo 11:28"]

Eräs nainen on iskenyt silmänsä mieheeni, ja tunnustanutkin tälle epäsuorasti miehen olevan hänelle Se Oikea. Se vain, että mies on varattu ja sellaisena pysyy.

Tunnen naisen itsekin ja voin ymmärtää, miksi hän on mieheeni ihastunut. Kuvio on juuri tuollainen, mitä tässä ketjussa muutkin ovat kuvanneet. Tämä nainen on luonteeltani hyvin samanlainen kuin mieheni - hyvässä ja pahassa. Itse pystyn jo nyt sanomaan, että heidän suhteensa ei pidemmän päälle toimisi. Kummallakin on kohtalaisen syviä vaurioita itsetunnossa. Mieheni persoonallisuudessa tämä näkyy överiksi menevänä kriittisyytenä, muiden arvosteluna ja tuomitsevaisuutena. Tämä ominaisuus miehessä on ollut minullekin vaikea pala sietää ja käsitellä, vaikka minulla on vahva ja terve itseluottamus. Tälle naiselle se olisi melko varmasti aivan liikaa.

Rakastan miestäni ja ymmärrän miten hänen persoonallisuutensa on rakentunut, ja pystyn kohtalaisen hyvin tukemaan ja auttamaan häntä kasvamaan terveemmäksi ihmiseksi. Samoin hän osaa auttaa minua omien haasteideni kanssa. Hän on minulle erittäin sopiva kumppani. Toivottavasti tämä häneen ihastunut nainen jossain vaiheessa ymmärtää, että hänelle sopii lopultakin persoonallisuudeltaan aika erilainen mies.

[/quote] Miehesi ei taida olla kuviosta ihan samaa mieltä kanssasi, kun sinulla on tarvetta tällaiselle nettipalstavaikuttamiselle. Toinen mikä kiinnitti huomiotani oli tuo, että tuet miestäsi kasvussa terveemmäksi ihmiseksi. Hieno homma.... kai. Ellei miehesi sitten ole sitä maata, että hänen ei tarvitse kasvaa miksikään; hänen on kelvattava sellaisenaan, ja jos ei kelpaa, sinussa on vikaa.

Osasi ei käy kateeksi.

Kyllä on käynyt. Hyvin olen selvinnyt. Töihin tuli työkaveriksi ulkoinen konsultti, jonka kanssa koimme syvää yhteyttä heti. MIes oli kuitenkin naimisissa oleva 4:n lapsen isä, joten kumpikaan ei sallinut että välillämme olisi muuta kuin kaveruutta. Sinä päivänä kun hänen konsulttikeikkansa meillä loppui, molemmat yrittivät pidätellä itkuaan, onnistumatta. 

Mutta niin se elämä vaan jatkui, ja sen hyväksyi että siinä oli sielunkumppani, jota ei vaan saanut. En ole koskaan sitä ennen enkä jälkeenkään tavannut ketään jonka kanssa olisin tuntenut mitään samanlaista, ja sinkuksi vanhaksipiiaksi olen sitten jäänytkin.

Mulle se oikea henkilö on kuollut. Mut asioiden ehkä oli tarkotuskin mennä näin, koska mulle tapahtu myös samaan aikaan kauheita asioita. Jos asiat olisivat menneet toisin, olisin aika varma että olisimme olleet luodut toisillemme.

Mutta mä en usko siihen et ihmiselle on olemassa täällä yhtä ainutta ja oikeaa... vaikka elämässä meillä meni noin asiat, life still going on. Monia hyviä kaloja meressä. Vink vink.

[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 22:31"][quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 22:28"]

[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 22:19"]Toi on niin kuvitteellista, että ainoa oikea jota ei voi saada ja diipadaapa. Se, että on sähköinen fiilis, kertoo vetovoimasta ja panetuksesta, mutta vasta kun on suhteessa, pystyy oikeasti sanomaan, onko toinen se oikea.

[/quote] Mutta kun on sitä helvetillistä vetovoimaa ja muutenkin kaikki vaikuttaa hyvältä, niin siinä on jo hyvät lähtökohdat. Toki fiilikset laantuu ajan myötä.

[/quote]

Mistä olet varma tuosta vetovoimasta, että se on molemminpuolista?

[/quote] Koska hän katsoo silmiin niin, että sisukset sulaa. Huomioi minut eri tavalla kuin muut. Sen vaan tuntee. Tätä on kestänyt jo niin monta vuotta, että en usko, että kuvittelen.

[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 22:16"]

Välimatka mikään este ole jos molemmat ovat samalla "taajuudella" oletko varma että tämä toinen osapuoli tuntee samoin sinua kohtaan?

[/quote]

600 km alkaa olemaan jo riittävä este kun on lapsia, joiden hyvinvointia on ajateltava ensin. Kummallakin. Ja molemmilla työt omilla paikkakunnillaan. Ja kyllä, molemminpuolisista tunteista olen varma.

Ehkä ensi elämässä tai sitten tässä, mutta myöhemmin. Kun kummankin lapset ovat jo riittävän vanhoja. Jos niin on tarkoitettu, niin käy.

On käynyt. en ole voinut saada häntä. Myöhemmin tutustuimme virallisissa merkeissä paremmin ja tajusin että kyse oli pääasiassa mielikuvista. Kun ollaan oltu paljon tekemisissä, kipinät laantuivat. Ainakin minun puolelta. Molemmat siis onnellisesti varattuja.

Olen kaksi kertaa löytänyt Sen Oikean. Molemmista olen eronnut.

Repikää siitä.

Luulen että olen exälleni tuollainen menetetty "se oikea". Hän ei ole saanut luotua tyydyttävää ja kestävää rakkaussuhdetta sen jälkeen kun minut menetti (eikä myöskään ennen kuin tapasi minut). Erostamme on jo kauan, mutta hän tempoilee yhä aika epätoivoisen näköisesti koko tematiikan kanssa. Ei pysty käyttäytymään normaalisti, esiintyy milloin raivopäisesti, milloin näennäisen välinpitämättömästi, eikä millään pääse yli siitä että minä olen perustanut perheen. Kaiken kaikkiaan hän vaikuttaa hyvin onnettomalta.

Hänen kuten muidenkin tällaisen asian kanssa painiskelevien kannattaisi avata silmät sille, että kokemus saattaa todella olla yksipuolinen, vaikka mielellään muuta kuvittelisi. Minä esim. en kokenut tätä ihmistä hyväksi kumppaniksi - hän on mm. emotionaalisesti väkivaltainen - vaikka itse merkitsinkin hänelle enemmän.

Taas näitä av-mammojen mielikuvitussielunkumppaneita. :D

en ole selvinnyt vuosikymmenissäkään. 6 vuotta olimme suhteessa kauan sitten ja tarkoitus oli perustaa perhe mutta elämä vei erilleen. Ajatukset on samat molemmilla edelleenkin eli ei ole yksipuolista eikä kuvittelua

Se Oikea ei ole ihminen, jota ei voi saada. Se Oikea katsos haluaisi olla kanssasi, koska sinäkin olisit hänelle se Oikea. Se Oikea ei jätä.

Mulla oli tunne että nuoruuteni paras ystävä (mies) olisi ollut myös se sielunkumppanini ja se oikea. Valitettavasti hän ei tuntenut samoin... No, jos hänellä olisi sytyttänyt samalla tavalla, olisimme olleet hyvä pari. Mutta niin ei käynyt. Sittemmin menin naimisiin väärän ihmisen kanssa, rakkaudesta, kyllä, mutta se nvaan oli tuhoon tuomittu yritys jota en nuorena ja naivina tajunnut. Ja sitte iski se rumpujen pärinä, kipinät ja tähtisateet, törmäsin siis ihmiseen joka on OIKEASTI se oikea ja paras minulle.  Ystävämiehen kanssa ollaan edelleen ystäviä ja toisillemme sielunsisaruksia, mutta... Niin. Onnellinen olen että näin kävi.

Vaikka välimatkaa on toistaiseksi 560 km... Skypellä ja puhelimella hoituu arkinen yhteydenpito, noin 2-4 viikon välein nähdään pidempi pätkä kerrallaan. Siihen on onneksi mahdollisuus hänen töiden puolesta. Mutta ymmärrän juu sen jos on täysi työaika jota ei pysty tekemään muualla kuin työpisteessä, se olisi hankalaa.