Miksi tarkkaavaisuushäiriön omaavan lapsen vanhemmat...

Niin ilkeämielinen aloitus että meinasin jättää vastaamatta, mutta menköön nyt..

Meillä myös yksi adhd-lapsi, aika vaikea sellainen. Kaksi "tavallista", joista toinen hymypoikapalkinnolla palkittu, opettajien ihanneoppilas.

Ja arvatkaa mitä? Adhd-lasta on kasvatettu 10 kertaa enemmän kuin näitä kahta yhteensä. Tulosta alkaa näkyäkin, mutta hitaasti. Välillä tekisi mieli luovuttaa, mutta diagnoosin taakse pääsee onneksi välillä piiloon, jos niin haluat sanoa. Eli aina ei voi odottaa täydellistä käytöstä, mutta teemme parhaamme että käytös olisi joskus lähellä sitä.

Sitäpaitsi olette väärässä siinä ettei adh-lapset keskity mihinkään. Minun adhd:ni tekee sarjakuvia tuntitolkulla, sekä soittaa kitaraa putkeen useita tunteja. Mikään ei vie keskittymistä näistä lempiharrastuksista, joista ehkä joskus voi tulla vaikka ammatti.

[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 21:54"]

18, minunkin tuntemani ADHD-lapsi oppi jo 9 kk kävelemään. Ja tosiaan ei jaksa pysyä paikallaan nytkään. Saattaa olla yhteistä ADHD-lapsille tuo aikaisin kävelemään oppiminen. Sitäkin ihastellaan, vaikka itse asiassa takana voi olla ADHD tulevaisuudessa. Ehkä se kertoo jo pienenä varomattomuudesta ja hullunrohkeudesta, jota monella ADHD:llä on. Aika holtitonta menoa on varmaan ollut kyllä kun 9 kk on kävellyt. Nytkin loukkaa itseään joka välissä jotenkin.

[/quote]

Meilläkin lähti ADHD-lapsi 9kk kävelemään, mutta ei-ADHD lähti 8kk kävelemään ja on nyt todella lahjakas kilpaurheilija. En vetäisi kovin varmoja johtopäätöksiä siitä, milloin oppii kävelemään.

Minusta ap:n aloituksessa on ihan asiaakin, ei siitä nyt niin hernettä tarvii nenään vetää!!! Tottakai on olemassa lapsia joilla on ADHD, vaikka vanhempi ois mitä tehnyt ja päällään seissyt. Sitten on kuitenkin näitä tapauksia, joissa vanhemmat eivät ole todellakaan lasta yrittäneetkään kasvattaa mitenkään ja lapsella on käytöshäiriöitä.

Tyttäreni luokalla on juuri tällainen poika: kuulemma ADHD hänellä on ja hän onkin rauhaton. MUTTA hän on myös se poika jolla ei ole mitään rajoja. Häntä usein näkee kylällä iltaisin. Kun olen nähnyt vanhemmat ja pojan yhdessä olen huomannut, että vanhemmat eivät kehtaa/viitsi/jaksa/halua edes häntä millään tavoin toppuutella/rajoittaa/ojentaa/kasvattaa. Kyllä lapsen pitää saada tuntea myös rajoja.

Meidän tyttökin on erityislapsi, mutta hänellä on asperger. sitten meillä on kaksi muuta 'normaalia' lasta. 

[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 22:01"]

"Mikä selittää sen, että samasta perheestä tulee erilaisia lapsia? Aivan tavallisia, fiksuja ja hyväkäytöksisiä ja sitten näitä tarkkaavaisuusongelmaisia... Jos siis kasvatus on määrää tekijä.."

Hmm. No omien havaintojeni mukaan useammin kuin ei on kyllä useammalla lapsella käyttäytymisongelmia samassa perheessä. Ehkä eri sisaruksilla vain hieman lievemmässä määrin, mikä johtuu henkilökohtaisista ominaisuuksista yhdistettynä kasvatukseen.

[/quote]

Kerrotko vielä miten nämä käytösongelmat näkyvät näillä sisaruksilla? Meillä kun opettajatkin aina sanovat, että miten voi olla sisarukset kuin yö ja päivä, kun toinen on niin kiltti ja herttainen, keskittyy ja ei lähde ikinä mukaan typeryyksiin. Mutta kai sielläkin sitten piilee joku käytösongelma? Ettei vain pitäisi etsimällä etsiä vikoja sieltäkin, missä niitä ei ole?

En jaksa lukea koko ketjua, mutta mahdollisesti tarkkaavaisuushäiriöisen pojan äitinä voisin sanoa seuraavaa. Olen itse monesti ollut sitä mieltä että ADHD-diagnoosin saaneet lapset ovat huonosti kasvatettuja kusipäitä tai vanhemmilla on päihdeongelmaa tms rajattomuutta. Mun poika on nyt 7 ja ihan vauvasta asti ollut TODELLA levoton, äänessä jatkuvasti, häiriöherkkä jne. Olen kasvattanut 24/h, edelleen toistan samoja asioita päivittäin (istu kunnolla, rauhoitu jne) eikä tullut mieleenkään hakea apua tai terapiaa tai diagnooseja, vaan ajattelin että tämmöinen tämä on ja näillä mennään. Itse olen niin uupunut lapsen tauottomaan puheeseen, ääntelyyn, liikehdintään ja sähläämiseen, että oma elämä on käytännössä "tauolla". Kaikki energia menee toistamiseen ja ihan kädestä pitäen ohjaamiseen, mistään perinteisistä "sanktioista" ei ole hyötyä eikä sillä ole mitään merkitystä olenko rauhallinen, kärsivällinen ja suoraan Super Nanny vai hermostunko ja huudanko. Ystäviä olen tavannut viimeksi viime pääsiäisenä, harrastukset ovat jääneet ja olen koko ajan todella stressaantunut. Mua neuvottiin hakemaan apua Perheneuvolasta ja muutaman tapaamisen jälkeen ja opettajien tukemana poika on menossa jatkotutkimuksiin.

Perheessä on 3 muuta lasta, yhtä huono äiti olen kai kaikille tasapuolisesti ollut, eikä näillä kolmella muulla ole mitään ongelmia käytöksen tai tarkkavaisuuden kanssa.

Eli ihmiset, jota ette elä/kasvata tarkkaavaisuushäiriöisen lapsen kanssa, älkää tulko neuvomaan. Kiitos!

Minua ainakin ottaa päähän se, että tällaiset tarkkaavuushäiriöiset saavat aivan vapaasti terrorisoida opetusta ja monta muutakin tilannetta yhteiskunnassa (harrastukset ym.). Tämä ei tietenkään ole lasten itsensä vika (kuten ei sekään, että ovat tarkkaavuushäiriöisiä). Kunpa heidät voi ohjata erityisopettajan luotsaamaan ryhmään, niin muut voisivat oppia rauhassa. Olisi heille itselleenkin varmasti parempi.

Ap

ei sitä tarkkaavaisuushäiriödiagnoosia saa ennen kuin se on oikeasti diagnosoitu. Ja se on todella pitkä prosessi johtuen juuri aiemmin mainitsemistasi syistä.

jos joku sanoo että lapsellani on adhd niin kannttaa ottaa se niin että asia on tutkittu.

Ottaa päähän, kun aina tuntuu, että normaalin rajoissa käyttäytyvät lapset saavat aina kärsiä - ja myös lahjakkaita lapsia ei oteta Suomen koululaitoksessa huomioon tarpeeksi - kaikki panokset laitetaan aina erityislasten auttamiseen. Entäs nämä lahjakkaat turhautuneet, jotka saavat aina vaan seurata vierestä adhd-lasten elämöintiä, ja eivät pysty kunnolla keskittymään koulutyöhön.

Ympäristö tuomitsee ja syyllistää levottomien lasten vanhempia niin paljon, että ymmärrän oikein hyvin että heitä helpottaa ADHD-diagnoosin saaminen ja sen taakse mennään "piiloon". Kaikki helppojen lasten vanhemmat kuvittelevat olevansa hirvittävän taitavia kasvattajia, vaikka usein on kyse taipuisasta ja rauhallisesta temperamentista, jota ei edes pahemmin tarvitse koulia ja kasvattaa. 

Täytyy muistaa, että diagnoosi on aina lääkärin *arvio*.

Tuntuu tosiaan, että monta on helpottanut se, että voi antaa levottomuudelle nimen, ja sitten hoetaan, miten sille ei voi mitään jne...Sille voi kyllä tosi asiassa aika paljonkin oikeanlaisella, johdonmukaisella kasvatuksella.

ADHD-lapsi saattaa myös olla lahjakas. Jopa erityisen älykäs. Diagnoosi ei merkitse älyn puuttumista. 

Minun veljeni on mbd, kun ennen ei muita diagnooseja annettu. Äitini sanoi usein, että jos kaikki lapset olisivat kuin minä, hän ei tietäisi lasten kasvatuksesta mitään ja silti luulisi tietävänsä kaiken. Veli kuulemma opetti. Veljen diagnoosi tuli vasta murrosiässä, joten ei se helpolla tullut. Kyseessä ei ole pelkkä arvio, vaan taustalla on erittäin vaikea synnytys, vauvan hapenpuute ja toisen käden toiminnan heikkous. 

Ei nuo diagnoosit taida arvioon perustua. Aika paljon tehdään testejä ja se vaatii ainakin meillä päin useita lääkärikäyntejä ennen kuin diagnoosia annetaan. Mutta tarkkaavaisuushäiriö ei tarkoita automaattisesti häirikköä. Veljeni ei ole koskaan saanut huomautusta sellaisesta käytöksestä, päin vastoin. Tarkkaavaisuushäiriö ilmenee keskittymiskyvyn puutteena ja tietynlaisena levottomuutena yhdistettynä valtavaan unen tarpeeseen - ja sitten on niitä, jotka jo lapsena nukkuvat tosi vähän. 

Lahjakkaat ja "tavalliset" lapset pärjäävät elämässään yleensä vallan mainiosti, vaikka peruskoulussa keskitytäänkin turvaamaan yhtäläiset perustaidot ja -tiedot kaikille (mikä siis tarkoittaa sitä, että erityislapset saavat erityistukea).

Lahjakkaat ja "tavalliset" lapset pärjäävät elämässään yleensä vallan mainiosti, vaikka peruskoulussa keskitytäänkin turvaamaan yhtäläiset perustaidot ja -tiedot kaikille (mikä siis tarkoittaa sitä, että erityislapset saavat erityistukea).

Mun lapsellani on ADD, keskittymis- ja tarkkaavuushäiriö ilman ylivilkkautta. Hän siis osaa käyttäytyä oikein hyvin. Mitenköhän minä olen sen aiheuttanut?

Ei tietenkään, tietenkin voivat olla lahjakkaita. Tosin minun tuntemani ADHD -lapsia ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa älykkäiksi, siis sillä tavalla, että hoksaisivat asioita jne. Mutta kaikilla on vahvuutensa - nämä ovat kovia jaloistaan, liikunnallisia ja kovia kiipeilemään. Mutta mihinkään ei haluta keskittyä. Koko ajan kaivataan huomiota. Mitään ei uskota. Valehdellaan. (Vähän tosin parantunut lääkityksen myötä.)

Ja kyllä niiden "kilttien" ja rauhallisten lastenkin kasvattamisessa on muuten ihan omat haasteensa, menemättä yksityiskohtaisuuksiin...Ne ovat vain sitten erilaisia haasteita kuin vilkkaiden kohdalla.

Omia lapsiani aina kauhisteltiin, että ovatpa he ujoja (kun olivat ihan pieniä). Nyt ovat kyllä luokkansa priimuksia, oikein reippaita ja iloisia lapsia! Silloin ihasteltiin juuri noita nopeimmin tilanteeseen meneviä hurjapäitä...Mutta nyt onkin sitten toisinpäin...Itse asiassa on normaalia, että lapsi ei heti juokse esim. vieraiden ihmisten luokse, vaan tarkkailee tilannetta hetken aikaa. Nämä ADHD-lapset tuntuu pienestä pitäen olleen sellaisia, että ketään ei ujostella, eikä mitään tilannetta. Siitäkin voi jotain päätellä, jos lapsi on "ylirohkea" pienenä, eikä juurikaan vierasta. (Vähän meni asian sivusta...)

12, en tiedä, mutta kyllä siihen voi olla kasvattamisellakin osuutta.

Niin, 13, silti veikkaan ettet pärjäisi yhtään paremmin ADHD-lapsen vanhempana. Kun tiedät mitä se on, luulisi että löytyisi myötätuntoa ja kunnioitusta. Minä kunnioitan äitiä ja isää joka jaksaa yrittää kasvattaa tosihankalaa lasta, juosta sen kanssa tutkimuksissa, perheneuvoloissa, terapioissa ja koululla selvittelemässä sen edesottamuksia. 

"Ei nuo diagnoosit taida arvioon perustua. Aika paljon tehdään testejä ja se vaatii ainakin meillä päin useita lääkärikäyntejä ennen kuin diagnoosia annetaan"

Diagnoosit ovat aina arvioita. Eivät mikään ainoa totuus.