Uskonnottomat: Jos puolisosi kääntyisi uskoon niin ottaisitko eron?

Lähtökohtaisesti en eroisi. Olen suvaitsevainen sekä uskomattomia että uskovia kohtaan. Ihan fanaattisia hulluja on vaikeaa kestää, oli se sitten uskontota tai mitä vain. Pääasia, ettei minulle aleta tuputtaa jotain, joka ei kiinnosta, ja että arvostus ja kunnioitus on molemminpuolista. Vaikken itse usko, uskonnot ovat ihan hyvä asia monelle ja auttavat heitä etenkin elämän raskaissa kohdissa (tosin tehdään uskontojen nimissä kamaluuksiakin).

Ottaisin eron, jos mieheni alkaisi voimakkaasti tuomita minua, arvojani ja elämäntapojani tai käännyttää minua. Jos hän siis muuttuisi "eri ihmiseksi". Tai jos hän alkaisi vaikka Raamattuun vedoten fanaattisesti tuomita homoja ja vastustaa naispappeutta tai että hän vaikka kiistäisi evoluution olemassaolon. Hän siis  muuttuisi empatiakykyisestä ymmärtäväisestä ihmisestä julmaksi ja tuomitsevaksi. Tai jos hän uskoisi, että Raamatussa kuvatut ihmeet ovat 100% totta ja oikeasti tapahtuneita. Sitten alkaisi olla meidän arvomaailmaa liian erilainen ja alkaisin epäillä myös hänen älyään ja mielenterveyttään.

Ollaanko me ateistit todella näin ahdasmielisiä ja sallimattomia. Minä oon aina ollut kateellinen uskoville, koska heillä on hädän hetkellä tuki ja turva uskossaan ja jumalassaan.

Ymmärrän siis ap:n pointin, eli mielestäni ihminen muuttuu toiseksi tullessaan uskoon. Sikäli siis parisuhdekin täytyy katsoa uusiksi.

Ei uskossa oleva silti välttämättä ole mikään sinisilmäinen paasaava idiootti. Tosi ikävää lukea että te kanssa-uskottomat olette sitä mieltä. Kiihkoilijoita löytyy taas kerran näköjään molemmilta puolin mielipiteiden raja-aitaa.

[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 11:46"]

[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 11:39"]

Vaikea uskoa että meillä kävisi näin, mutta kyllä se eroon johtaisi. Pidämme molemmat uskovaisia hieman yksinkertaisina. Oikeasti miten kukaan voi uskoa oikeasti niihin satuihin?

[/quote]

Mihin satuihin? Minä olen tullut uskoon aikuisella iällä. En minä minkään satujen kautta uskomaan alkanut, enkä toisten kertomusten. Vaan hyvin vaikeassa tilanteessa epätoivoissani viimeisenä keinona kokeilin rukoilla Jumalaakin, vaikken edes uskonut että sellaista on olemassa. Ja minullehan vastattiin :) Diagnosoidun vaikean masennuksen ja itsetuhoisuuden keskellä koin rukouksessa aivan mielettömän rakkauden ja hyvänolon tunteen. Toki taas seuraavana päivänä ajattelin, että njaah, se oli vain sattumaa, mutta kokeilin kuitenkin rukoilla uudestaan, ja taas koin jumaluuden kosketusta ja läsnäoloa... Vähitellen sitten aloin säännöllisesti rukoilla ja sitä myötä kiinnostuin myös uskonnoista yleensä. 

Luin erilaisten uskontojen pyhiä kirjoja, ja oma käsitykseni niistä on, että ne kaikki kuvaavat ihan aitoa asiaa, vähän vain eri puolilta, erilaisten kulttuuristen silmälasien läpi nähtyinä. Itse päädyin ev-lut uskovaiseksi lähinnä siksi, kun se on kulttuurisesti itseäni lähintä, ja lisäksi varsin liberaalia ja sallivaa. En ikinä hyväksyisi sitä että joku yhteisö määrää miten saan ajatella asioista, minä ajattelen itse. Mutta en pidä vaikka buddhalaista tai muslimiakaan vääräuskoisena, he kulkevat omia teitään kohti Jumalaa, niin kuin minä itsekin omaani.

[/quote]

Siitä, että rukoilun kaltainen rituaali tuo hyvää oloa, ei voi mitenkään päätellä, että jumalia on olemassa. Vastaavan helpotuksen voi löytää täysin uskonnottomistakin rituaaleista, ja villit heilahtelut aivokemiassa nyt ovat muutenkin mielenterveyspotilaille tavallisia.

On järjetöntä uskoa sokeasti oman kokemuksen todistusvoimaan. Sitä pitää tarkastella kriittisesti tieteellisen menetelmän avulla. Mitään ei pitäisi uskoa ilman hyviä perusteluja, ja mitä radikaalimpi väite, sitä parempia perustelujenkin tulee olla.

[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 12:04"]

Ollaanko me ateistit todella näin ahdasmielisiä ja sallimattomia. Minä oon aina ollut kateellinen uskoville, koska heillä on hädän hetkellä tuki ja turva uskossaan ja jumalassaan.

[/quote]

Monet downitkin ovat tosi iloisia ja elämänmyönteisiä, mutta en silti osaa kadehtia heitä, vaikka itse olenkin alakuloon taipuvainen ja mielelläni ajattelisin optimistisesti.

Kaiken elämäni aikana kokeman käännytyksen jälkeen karsastan kristittyjä todella vahvasti, joten jos kristinuskoon hurahtaisi niin se olisi hyvästit välittömästi.

[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 12:04"]

Ei uskossa oleva silti välttämättä ole mikään sinisilmäinen paasaava idiootti. Tosi ikävää lukea että te kanssa-uskottomat olette sitä mieltä.

[/quote]

Ei tällä ole merkitystä. Ihminen, jonka psyyke ei kestä todellisuuden kohtaamista, ja joka turvautuu perusteettomiin fantasioihin, ei kelpaa minulle kumppaniksi. Kyllä toisen harkintakykyyn täytyy voida luottaa. Paasaajasta olisi tietysti helpompi erota, mutta en kyllä voisi kuvitella liittoa edes maltillisen uskovaisen kanssa.

En.

Vaikea kysymys. Olisihan se kummallista jos mies yhtäkkiä alkaisi selittää, että jumala rakastaa kaikkia ja ohjaa hänen elämäänsä, ja Jeesus kuoli syntiemme puolesta... Huh... Sellainen muutos saisi kyllä minua epäilemään miehen mielenterveyden puolesta. Erosta en osaa sanoa, mutta jos mies muuttuisi kuin toiseksi ihmiseksi ja jos puhuisi koko ajan uskostaan, niin ehkä siinä erokin voisi tulla. Toki ymmärrän, että monille usko tuo lohtua ja turvaa, mutta silti...

Riippuu täysin miehen käytöksestä. Jos se alkais tuputtaa sitä uskoaan mulle, niin ero tulis melko varmasti. Jos sen sijaan mies pitäis sen uskonsa omanaan eikä jatkuvasti puhuis siitä saati vaatis minua uskomaan samoin niin avioliittomme vois varmaan jatkua. Ei mulla ole mitään uskovaisia vastaan, hyvä ystävänikin on uskossa. Ja ihan mukavasti tullaan toimeen, kumpikin kunnioittaa toisen vakaumusta eikä yritä käännyttää toistaan. 

[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 10:43"]

Eli kysymys uskonnottomille. Jos puolisosi kääntyisi uskoon niin ottaisitko eron?

Itse vastaan että ottaisin.

[/quote]

Samoin. Toistaiseksi ei kuitenkaan mitään vaaraa, sillä mieheni on yhtä uskonnoton kuin minäkin. Emme kumpikaan usko satuolentoihin. :)

Lainaamani kommentin pettämiseen myönteisesti suhtautuneen osan deletoin pois. En nimittäin antaisi anteeksi pettämistäkään. Se on kerrasta poikki, sanon suoraan sen, sua toisien kanssa en jaa, lauloi joku pohjoisen likka ennen muinoin, ja minä olen samaa mieltä.

[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 12:19"]

Vaikea kysymys. Olisihan se kummallista jos mies yhtäkkiä alkaisi selittää, että jumala rakastaa kaikkia ja ohjaa hänen elämäänsä, ja Jeesus kuoli syntiemme puolesta... Huh... Sellainen muutos saisi kyllä minua epäilemään miehen mielenterveyden puolesta. 

[/quote]

Kuin omasta kynästäni. Luullakseni en kestäisi tällaista muutosta ja ero olisi lopputulos.

[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 10:43"]

Eli kysymys uskonnottomille. Jos puolisosi kääntyisi uskoon niin ottaisitko eron?

Itse vastaan että ottaisin. Pettämisen saattaisin (riippuisi tapauksesta) antaa anteeksi, mutta jos ennen viisas maanläheinen ihminen hurahtaisi satu-ukkojen palvontaan niin se olisi siinä-

[/quote]Vaimoni on jehovantodistaja, itse en pysty olemattomaan uskomaan. Mitään ongelmaa meillä ei ole. Uskontoa ei minulle tuputeta, enkä minä arvostele vaimon harrastusta. Arki ihan tavallista. On niitä huonompiakin harrastuksia, jehovat ovat erittäin ystävällisiä ihmisiä.

Nuorempana olisin ehkä ollut eron kannalla, sillä en itsekään osannut kunnioittaa toisten vakaumuksia vaan kävin päälle kuin yleinen syyttäjä.

Vanhemmiten olen oppinut antamaan muiden uskoa kuten haluavat. Eli tuskin eroaisin, ellei uskoon tulemiseen liittyisi muita, oudompia piirteitä.

Eli ihan omasta kokemuksesta voin sanoa, että ateistien pyhässä vihassa uskovia kohtaan on aika usein paljon sitä omaa kyvyttömyyttä kohdata suvaitsemattomuutta itsessään.

Riippuisi varmaan vähän siitä intensiteetistä, millä hän uskoaan toteuttaisi. Jos esimerkiksi alkaisi tulla kieltoja kertoa lapsille evoluutiosta ja vaatimuksia oman katsomuksen sensuroimiseksi jne. niin ero taitiaisi olla edessä.

[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 11:28"]

Olen eronnut käytännössä sen takia että mieheni tuli uskoon. Oli ennen tavallinen mies, kävi töissä, teki joskus jotain kotihommia, tykkäsi kännätä kavereiden kanssa ja porukallakin juhlittiin joskus eli siis tavallista elämää. Sitten se tuli uskoon ja kaikki muuttui enkä vaan kestänyt. Rukoilua ja raamatun lukua ja ne uskiskaverit ja kaikki. Kuulun itse kirkkoon mutta ei sitä julistamista jaksanut ja lapsiakin yritti saada rukoilemaan aamuin illoin ja ruokapöydässä ja niitä hävetti jos kavereita oli paikalla. :(

[/quote]

mulle kävi juuri näin. Alkoi olla myös väkivaltainen kun ei saanut minua uskoon. Lapsi silloin pieni ettei voinut käännyttää.. Nyt käyttää pyhäkoulussa yms "jeesusteluissa" aina kun mahdollista :/ on kuin eri ihminen...

Eiköhän siinä olisi kyse sairastumisesta tai muusta kriisistä. Veisin hoitoon ensiksi ja olisin huolissani. Suhteen jatkuminen ei olisi ensimmäisenä mielessäni.

Uskovaisuus sinänsä ei olisi se juttu jonka takia harkitsisin eroa, mutta... mitään ongelmaa ei kai olisi jos hän hyväksyisi minut ja ajatusmaailmani, toislta uskovaisilta se tuntuu onnistuvan toisilta ei.

Ohjaisin ukon lukemaan tämän sivuston:

http://www.uskontojenuhrientuki.fi/uut-ry/uut-yhdistys-tarve-ja-toiminta

Jos se + järkipuhe ei auttaisi niin ero olisi edessä.