Sovinko ikinä mihinkään suhteeseen?

Musta tuntuu, että lapsuuteen liittyvien seikkojen takia olen niin yksioikoinen ja mustavalkoinen ja sanon asiat suoraan ja vihastun helposti,  luota itseeni enkä siihen et joku oikeasti pysyisi mun vierellä...musta tuntuu, ettei musta oikeasti voi kukaan välittää oikeasti. Olen ihan nätti kai, mutta silti pidän itseäni rumempana kuin muut....aina sellainen olo, että mies on kiinnostunut vain muista...vaikka näin ei olisikaan. Onko mulla toivoa? Johtuuko tämä enemmän kumppanista? Kokemuksia? Toisaalta avioliitossani, josta erosin, opin luottamaan kumppaniini ja uskoin, että hän rakastaa minua. Mutta tässä uudessa avoliitossa en jotenkin pysty luottamaan (tosin mies on pettänyt minua kerran :(). Nyt tuntuu, että ero oli suuri virhe...