Lue keskustelun säännöt.
Miksi synnyttävän naisen oikeudet herättävät raivoa?
Voitteko kertoa? Aika sairaita "keskusteluja" ollut palstalla tänään.
Kommentit (2135)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vain yksinkertaisesti ymmärrä, että tätä asiaa selitetään kiireellä, inhimillisellä unohduksella ja muulla. Itselle on aina ollut itsestäänselvää, että kun teen potilaan keholle jotain, puhun samalla siitä, mitä olen tekemässä. Jos on kiire, siitä huolimatta pystyn selostamaan tekemiseni potilaalle, jolloin hänellä on oikeus kieltäytyä toimenpiteestä. Tää on minusta ihan perusasia ja kuuluu tehdä AINA kun potilas on hereillä. Olettaisin, että koko hoitohenkilökunnalta tulisi ihan selkäytimestä se potilaalle kommunikointi. Jos on niin taukki, ettei kykene kommunikoimaan potilaan kanssa, suosittelen siirtymään sellaiselle puolelle, jossa potilaita ei tarvitse kohdata heidän ollessa hereillä.
Tosiaan jännä, kuinka synnytyksessä henkilökunnan surkeaa käytöstä katsotaan läpi sormien, koska eihän nyt synnytyksen "kuulukaan olla mukavaa." Varsinkin, jos kyseessä on ensimmäinen synnytys, kaikki siinä tapahtumassa on uutta ja silloin pitää olla erityisen herkkä potilaan suhteen. Empatiaa ei tässä työssä voi harrastaa liikaa.
Samat mietteet täällä. Ei meidän erikoisalalla tulisi mieleenkään tehdä ihmisille tutkimuksia tai toimenpiteitä varoittamatta tai suorastaan väkisin, siitä joutuisi hyvin äkkiä vastuuseen. Potilasta täytyy kohdella kunnioituksella ja tutkimuksesta tai hoitovaihtoehdosta kieltäytymistä täytyy noudattaa.
Tosin lisään vielä edelliseen, että ymmärrän että synnytyslääketiede on sillä tavoin uniikki ala, että potilaan itsemääräämisoikeuden käyttö voi äärimmäisessä tilanteessa vahingoittaa hänen itsensä lisäksi myös toista ihmistä. Juridisestihan asia on tästä huolimatta selkeä ja synnyttäjällä on täysin samat oikeudet kuin muillakin. Moraalisesti tämä synnytystapahtuman erityisluonne voi kuitenkin ääritapauksissa aiheuttaa hankalan ristiriidan. Kuitenkin epäilen, että niissä tilanteissa joissa synnyttäjä kokee tulleensa kohdelluksi huonosti ja epäkunnioittavasti on vain harvoin kyse tällaisesta ääritilanteesta. Useimmiten perusteluna on vaan henkilökunnan tavanomainen kiire ja väsymys, jotka eivät millään muullakaan alalla oikeuta potilaiden huonoon kohteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naisen kipuja ja muita pahoinpitelyitä aina vähätellään. Naistentautien hoito saisi hypätä 2000-luvulle ja äkkiä.
Ei naisen keho ole vaan kuin tuotantoeläimen.
Vierailija kirjoitti:
Nainen joka synnyttää on levittänyt ainakin kerran jalkansa miehelle. Synnärillä ollaan sitten niin kainoja että traumatisoidutaan tavallisesta sisätutkimuksesta. Jotenkin kun tuosta kyseisestä tapauksesta ja muista vastaavista täällä kerrotuista luki ei voi olla nauramatta.
Samoin jo sana "synnytysväkivalta" on käsitteenä yksistään vitsi. Tuo kyseinen tapaus ylittää jo itsessään parodiahorisontin. Ei kukaan pilapiirtäjäkään voisi keksiä tuollaista.
Meitä on paljon joita sattuu ihan normaali yhdyntäkin. Ei siinä mistään kainoudesta ole kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos huono synnytyskokemus aiheuttaa masennusta ja vaikeutta lapsen ja äidin vuorovaikutukseen, niin eikö silloin olisi tärkeää edesauttaa hyvän synnytyksen toteutumista? Järjellä ajateltuna. Kumma juttu, miten joillekin on kätilöiden ja lääkärien oikeudet tässä tärkeimmät.
Voisi toki miettiä sitäkin, että miksi nykyäidit ovat äitejään ja isoäitejään niin paljon herkempiä masentumaan, jos synnytyskokemus ei olekaan odotettu.
Onko? Vai olisiko niin, että ennen ei tunnistettu raskauden jälkeistä masennusta eikä ymmärretty varhaisen vuorovaikutuksen merkitystä kehitykselle?
Mummoni kertoi että isäni syntymässä mukana ollut miesgynekologi oli teurastaja ja kätilöt melkein saman veroisia. Ei kertonut mitä tapahtui, oli ollut aivan hirveää ja nöyryyttävää. Äitini puhui että 80-luvulla papa-kokeetkin otettiin kovakouraisesti eikä gynet ja hoitajat edes puhuneet hänelle. Minä synnyin -90 ja kätilö oli ollut äitini tuskille tiuskiva vanha rouva.
Ystäväni ovat 2010-luvulla kertoneet aivan samanlaisia tarinoita synnytyksistä.
Näiden juttujen seuraus: minä olen ainoa lapsi ja itse jään suosiolla lapsettomaksi. Gynellä ja papa-seulonnoissa sentään käyn, nykyään niissä on sentään hienotunteisuutta. Ikinä ei ole sattunut ja näytteenottaja on osoittanut empaattisuutta. Haluan sterilisaation mutta sitäkään ei kuulemma Suomessa noin vaan saa, sillä naisen keho on yhteiskunnan omaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näistä kokemuksista traumatisoituneet ihmiset ovat ilmeisesti lähtökohdiltaan herkempiä eivätkä pääse yli elämän epämiellyttävistä asioista pitkänkaään ajan jälkeen. Onhan se kyllä iso menetys ja harmi jos joku yksittäinen inhottava kokemus jää määrittämään omaa elämää niin että fiksoituu vain siihen ja sen aiheuttamaan traumaan. Synnyttämisen kokemus on joillekin se, millä lähtee määrittämaan itseä äitinä ja siksi halutaan siitä sellainen voimaannuttava ihmeellinen kokemus. Toiselle synnytys on taas vain yksi kokemus elämän polulla, eikä jää sitä suuremmin miettimään sitä vaikka siinä olisi ollut draamaakin. Me olemme niin erilaisia, mutta tuleehan tässä nyt esiin että eletään 2000 -luvulla, ennen oltiin iloisia että oltiin hengissä...
Ei oltu. Synnytystraumatisoitumista on ollut aina, kukaan ei vain ole uskaltanut kertoa enkä ihmettele miksi.
Joidenkin asiantuntijoiden mukaan lapsivuodepsykoosit, masennukset ym. selittyvät näillä traumoilla usein.
Vaikka kaiken keskipisteenä monien mielestä pitäisi olla vauvan terveys eikä äitien kuuluisi valittaa, niin huonosti hoidetun synnytysreissun aiheuttamat pelot, kivut ja traumat heijastuvat suoraan mm. vauvan terveyteen, kiintymyssuhteeseen, parisuhteeseen ja tulevien lasten lukumäärään.
Lapset siinä kärsii, jos synnyttäjä on kärsinyt.
Omassa synnytyksessä kätilö sanoi "nyt kostetaan sua", aina ennenkuin teki sisätutkimusta ja itseäni se lähinnä huvitti. Koska oletuksena juurikin oli, että siellä alapäässä se suurin action on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ei kukaan ole haastanut lääkäriä tai kätilöä oikeuteen väkivallan takia. Saatais tarvittava ennakkotapaus. Eli käräjä- hovi-ja korkeinoikeus.
Mielestäni tämä kommentointi netissä ei muuta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei kukaan ole haastanut lääkäriä tai kätilöä oikeuteen väkivallan takia. Saatais tarvittava ennakkotapaus. Eli käräjä- hovi-ja korkeinoikeus.
Mielestäni tämä kommentointi netissä ei muuta mitään.
Todennäköisesti syytettä ei nostettaisi. Suomen oikeus ei toimi ihan samoin kuin jenkkisarjoissa!
Sen sijaan voi tehdä huomautuksen sairaalaan ja/tai ilmoituksen aluehallintovirastoon. Ja nämä aina käsitellään ja todellakin jokaisen pitäisi aina tehdä. Tätä kautta saattaisi muutosta alkaa tapahtua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omassa synnytyksessä kätilö sanoi "nyt kostetaan sua", aina ennenkuin teki sisätutkimusta ja itseäni se lähinnä huvitti. Koska oletuksena juurikin oli, että siellä alapäässä se suurin action on.
Kai sentään kuitenkin sanoi, että kosketaan eikä kostetaan? Joohan :0
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos huono synnytyskokemus aiheuttaa masennusta ja vaikeutta lapsen ja äidin vuorovaikutukseen, niin eikö silloin olisi tärkeää edesauttaa hyvän synnytyksen toteutumista? Järjellä ajateltuna. Kumma juttu, miten joillekin on kätilöiden ja lääkärien oikeudet tässä tärkeimmät.
Voisi toki miettiä sitäkin, että miksi nykyäidit ovat äitejään ja isoäitejään niin paljon herkempiä masentumaan, jos synnytyskokemus ei olekaan odotettu.
Mistä oletat, että nykyään masennutaan herkemmin? Nykyään uskalletaan puhua ja hakea apua. Diagnooseja tehdään enemmän.
Joka kylällä ennen oli naisia, jotka "tulivat hulluksi" aina synnytyksen jälkeen.
Vaikka ennen kuolleisuus oli paljon suurempi, synnyttäminen kotona tutun kyläkätilön hoidossa saatettiin kokea paljon inhimillisemmäksi. Toki kuolleisuus oli muutenkin paljon suurempaa ja maailma muutenkin toisenlainen.
Aikanaan äidit saattoivat purkaa synnytystraumojaan mm. väkivaltaan, josta kukaan ulkopuolinen ei tiennyt mitään. Nykyään tiedostetaan masennus ja mm. traumatisoituminen ja haetaan apua. Ongelmia on ollut aina, ilmentymät erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näistä kokemuksista traumatisoituneet ihmiset ovat ilmeisesti lähtökohdiltaan herkempiä eivätkä pääse yli elämän epämiellyttävistä asioista pitkänkaään ajan jälkeen. Onhan se kyllä iso menetys ja harmi jos joku yksittäinen inhottava kokemus jää määrittämään omaa elämää niin että fiksoituu vain siihen ja sen aiheuttamaan traumaan. Synnyttämisen kokemus on joillekin se, millä lähtee määrittämaan itseä äitinä ja siksi halutaan siitä sellainen voimaannuttava ihmeellinen kokemus. Toiselle synnytys on taas vain yksi kokemus elämän polulla, eikä jää sitä suuremmin miettimään sitä vaikka siinä olisi ollut draamaakin. Me olemme niin erilaisia, mutta tuleehan tässä nyt esiin että eletään 2000 -luvulla, ennen oltiin iloisia että oltiin hengissä...
Ei oltu. Synnytystraumatisoitumista on ollut aina, kukaan ei vain ole uskaltanut kertoa enkä ihmettele miksi.
Joidenkin asiantuntijoiden mukaan lapsivuodepsykoosit, masennukset ym. selittyvät näillä traumoilla usein.
Vaikka kaiken keskipisteenä monien mielestä pitäisi olla vauvan terveys eikä äitien kuuluisi valittaa, niin huonosti hoidetun synnytysreissun aiheuttamat pelot, kivut ja traumat heijastuvat suoraan mm. vauvan terveyteen, kiintymyssuhteeseen, parisuhteeseen ja tulevien lasten lukumäärään.
Lapset siinä kärsii, jos synnyttäjä on kärsinyt.
Puhutaan siitä, että me kannamme sodan traumoja edelleen. Ei ole välttämättä kovin kaukaa haettua, että synnytystraumatkin menevät eteen päin ottaen huomioon miten niitä on "hoidettu" milloinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vain yksinkertaisesti ymmärrä, että tätä asiaa selitetään kiireellä, inhimillisellä unohduksella ja muulla. Itselle on aina ollut itsestäänselvää, että kun teen potilaan keholle jotain, puhun samalla siitä, mitä olen tekemässä. Jos on kiire, siitä huolimatta pystyn selostamaan tekemiseni potilaalle, jolloin hänellä on oikeus kieltäytyä toimenpiteestä. Tää on minusta ihan perusasia ja kuuluu tehdä AINA kun potilas on hereillä. Olettaisin, että koko hoitohenkilökunnalta tulisi ihan selkäytimestä se potilaalle kommunikointi. Jos on niin taukki, ettei kykene kommunikoimaan potilaan kanssa, suosittelen siirtymään sellaiselle puolelle, jossa potilaita ei tarvitse kohdata heidän ollessa hereillä.
Tosiaan jännä, kuinka synnytyksessä henkilökunnan surkeaa käytöstä katsotaan läpi sormien, koska eihän nyt synnytyksen "kuulukaan olla mukavaa." Varsinkin, jos kyseessä on ensimmäinen synnytys, kaikki siinä tapahtumassa on uutta ja silloin pitää olla erityisen herkkä potilaan suhteen. Empatiaa ei tässä työssä voi harrastaa liikaa.
Samat mietteet täällä. Ei meidän erikoisalalla tulisi mieleenkään tehdä ihmisille tutkimuksia tai toimenpiteitä varoittamatta tai suorastaan väkisin, siitä joutuisi hyvin äkkiä vastuuseen. Potilasta täytyy kohdella kunnioituksella ja tutkimuksesta tai hoitovaihtoehdosta kieltäytymistä täytyy noudattaa.
Tosin lisään vielä edelliseen, että ymmärrän että synnytyslääketiede on sillä tavoin uniikki ala, että potilaan itsemääräämisoikeuden käyttö voi äärimmäisessä tilanteessa vahingoittaa hänen itsensä lisäksi myös toista ihmistä. Juridisestihan asia on tästä huolimatta selkeä ja synnyttäjällä on täysin samat oikeudet kuin muillakin. Moraalisesti tämä synnytystapahtuman erityisluonne voi kuitenkin ääritapauksissa aiheuttaa hankalan ristiriidan. Kuitenkin epäilen, että niissä tilanteissa joissa synnyttäjä kokee tulleensa kohdelluksi huonosti ja epäkunnioittavasti on vain harvoin kyse tällaisesta ääritilanteesta. Useimmiten perusteluna on vaan henkilökunnan tavanomainen kiire ja väsymys, jotka eivät millään muullakaan alalla oikeuta potilaiden huonoon kohteluun.
Voi olla, että joissain tilanteissa on tosiaan pakko tehdä rajuja toimenpiteitä, että saadaan vauva ehjänä ulos, mutta en usko että se on läheskään aina syynä. Esimerkiksi omalla kohdallani alatiesynnytyksen yrittämistä pitkitettiin tuntikausia väkisin ja väkivaltaisesti, vaikka lapsen syke oli pitkään liian matala. Lopulta hänet leikattiin sektiolla ulos sinisenä ja hengittämättömänä, ja sain pitkään pelätä hapenpuutteen aiheuttaneen vammoja. Onneksi niin ei vaikuttaisi käyneen, kun synnytyksestä on jo useampi vuosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vain yksinkertaisesti ymmärrä, että tätä asiaa selitetään kiireellä, inhimillisellä unohduksella ja muulla. Itselle on aina ollut itsestäänselvää, että kun teen potilaan keholle jotain, puhun samalla siitä, mitä olen tekemässä. Jos on kiire, siitä huolimatta pystyn selostamaan tekemiseni potilaalle, jolloin hänellä on oikeus kieltäytyä toimenpiteestä. Tää on minusta ihan perusasia ja kuuluu tehdä AINA kun potilas on hereillä. Olettaisin, että koko hoitohenkilökunnalta tulisi ihan selkäytimestä se potilaalle kommunikointi. Jos on niin taukki, ettei kykene kommunikoimaan potilaan kanssa, suosittelen siirtymään sellaiselle puolelle, jossa potilaita ei tarvitse kohdata heidän ollessa hereillä.
Tosiaan jännä, kuinka synnytyksessä henkilökunnan surkeaa käytöstä katsotaan läpi sormien, koska eihän nyt synnytyksen "kuulukaan olla mukavaa." Varsinkin, jos kyseessä on ensimmäinen synnytys, kaikki siinä tapahtumassa on uutta ja silloin pitää olla erityisen herkkä potilaan suhteen. Empatiaa ei tässä työssä voi harrastaa liikaa.
Samat mietteet täällä. Ei meidän erikoisalalla tulisi mieleenkään tehdä ihmisille tutkimuksia tai toimenpiteitä varoittamatta tai suorastaan väkisin, siitä joutuisi hyvin äkkiä vastuuseen. Potilasta täytyy kohdella kunnioituksella ja tutkimuksesta tai hoitovaihtoehdosta kieltäytymistä täytyy noudattaa.
Tosin lisään vielä edelliseen, että ymmärrän että synnytyslääketiede on sillä tavoin uniikki ala, että potilaan itsemääräämisoikeuden käyttö voi äärimmäisessä tilanteessa vahingoittaa hänen itsensä lisäksi myös toista ihmistä. Juridisestihan asia on tästä huolimatta selkeä ja synnyttäjällä on täysin samat oikeudet kuin muillakin. Moraalisesti tämä synnytystapahtuman erityisluonne voi kuitenkin ääritapauksissa aiheuttaa hankalan ristiriidan. Kuitenkin epäilen, että niissä tilanteissa joissa synnyttäjä kokee tulleensa kohdelluksi huonosti ja epäkunnioittavasti on vain harvoin kyse tällaisesta ääritilanteesta. Useimmiten perusteluna on vaan henkilökunnan tavanomainen kiire ja väsymys, jotka eivät millään muullakaan alalla oikeuta potilaiden huonoon kohteluun.
Voi olla, että joissain tilanteissa on tosiaan pakko tehdä rajuja toimenpiteitä, että saadaan vauva ehjänä ulos, mutta en usko että se on läheskään aina syynä. Esimerkiksi omalla kohdallani alatiesynnytyksen yrittämistä pitkitettiin tuntikausia väkisin ja väkivaltaisesti, vaikka lapsen syke oli pitkään liian matala. Lopulta hänet leikattiin sektiolla ulos sinisenä ja hengittämättömänä, ja sain pitkään pelätä hapenpuutteen aiheuttaneen vammoja. Onneksi niin ei vaikuttaisi käyneen, kun synnytyksestä on jo useampi vuosi.
Eikö nuo imukuppisynnytyksetkin ole usein seurausta siitä, kun nyt väkisin aletaan yrittää alakautta ettei vaan jouduta tekemään sitä kauheaa sektiota? Muutenkin se että joudutaan tekemään rajuja toimenpiteitä ei itsessään välttämättä ole se kammon aiheuttaja, vaan silläkin on väliä mitä sen jälkeen tapahtuu. Jos jätetään suurin piirtein oman onnensa nojaan tuntemuksiensa kanssa ei kovin välkky tarvitse olla tajutakseen, että sellainen jää vaivaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vain yksinkertaisesti ymmärrä, että tätä asiaa selitetään kiireellä, inhimillisellä unohduksella ja muulla. Itselle on aina ollut itsestäänselvää, että kun teen potilaan keholle jotain, puhun samalla siitä, mitä olen tekemässä. Jos on kiire, siitä huolimatta pystyn selostamaan tekemiseni potilaalle, jolloin hänellä on oikeus kieltäytyä toimenpiteestä. Tää on minusta ihan perusasia ja kuuluu tehdä AINA kun potilas on hereillä. Olettaisin, että koko hoitohenkilökunnalta tulisi ihan selkäytimestä se potilaalle kommunikointi. Jos on niin taukki, ettei kykene kommunikoimaan potilaan kanssa, suosittelen siirtymään sellaiselle puolelle, jossa potilaita ei tarvitse kohdata heidän ollessa hereillä.
Tosiaan jännä, kuinka synnytyksessä henkilökunnan surkeaa käytöstä katsotaan läpi sormien, koska eihän nyt synnytyksen "kuulukaan olla mukavaa." Varsinkin, jos kyseessä on ensimmäinen synnytys, kaikki siinä tapahtumassa on uutta ja silloin pitää olla erityisen herkkä potilaan suhteen. Empatiaa ei tässä työssä voi harrastaa liikaa.
Samat mietteet täällä. Ei meidän erikoisalalla tulisi mieleenkään tehdä ihmisille tutkimuksia tai toimenpiteitä varoittamatta tai suorastaan väkisin, siitä joutuisi hyvin äkkiä vastuuseen. Potilasta täytyy kohdella kunnioituksella ja tutkimuksesta tai hoitovaihtoehdosta kieltäytymistä täytyy noudattaa.
Tosin lisään vielä edelliseen, että ymmärrän että synnytyslääketiede on sillä tavoin uniikki ala, että potilaan itsemääräämisoikeuden käyttö voi äärimmäisessä tilanteessa vahingoittaa hänen itsensä lisäksi myös toista ihmistä. Juridisestihan asia on tästä huolimatta selkeä ja synnyttäjällä on täysin samat oikeudet kuin muillakin. Moraalisesti tämä synnytystapahtuman erityisluonne voi kuitenkin ääritapauksissa aiheuttaa hankalan ristiriidan. Kuitenkin epäilen, että niissä tilanteissa joissa synnyttäjä kokee tulleensa kohdelluksi huonosti ja epäkunnioittavasti on vain harvoin kyse tällaisesta ääritilanteesta. Useimmiten perusteluna on vaan henkilökunnan tavanomainen kiire ja väsymys, jotka eivät millään muullakaan alalla oikeuta potilaiden huonoon kohteluun.
Voi olla, että joissain tilanteissa on tosiaan pakko tehdä rajuja toimenpiteitä, että saadaan vauva ehjänä ulos, mutta en usko että se on läheskään aina syynä. Esimerkiksi omalla kohdallani alatiesynnytyksen yrittämistä pitkitettiin tuntikausia väkisin ja väkivaltaisesti, vaikka lapsen syke oli pitkään liian matala. Lopulta hänet leikattiin sektiolla ulos sinisenä ja hengittämättömänä, ja sain pitkään pelätä hapenpuutteen aiheuttaneen vammoja. Onneksi niin ei vaikuttaisi käyneen, kun synnytyksestä on jo useampi vuosi.
Eikö nuo imukuppisynnytyksetkin ole usein seurausta siitä, kun nyt väkisin aletaan yrittää alakautta ettei vaan jouduta tekemään sitä kauheaa sektiota? Muutenkin se että joudutaan tekemään rajuja toimenpiteitä ei itsessään välttämättä ole se kammon aiheuttaja, vaan silläkin on väliä mitä sen jälkeen tapahtuu. Jos jätetään suurin piirtein oman onnensa nojaan tuntemuksiensa kanssa ei kovin välkky tarvitse olla tajutakseen, että sellainen jää vaivaamaan.
Mutta kun alatiesynnytys on ainoa oikea synnytys. Vaikka lapsi saisi hapenpuutteesta pahan kehitysvamman ja äiti kulkisi loppuelämänsä vaipoissa. Voidaan kuitenkin laittaa rasti ruutuun, että estettiin taas yksi vaarallinen sektio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on silkkaa pelleilyä että kätilön pitäisi joka hetkellä erikseen kysyä lupa alapään tutkimiseen. Siinä pidetään siitä oletettavasti arvokkaasta vauvasta huolta. Voin vakuttaa ettei heitä kiinnosta huvin vuoksi tunkea sormia mätivään pimperoonne. Jos omat oikeudet menevät lapsen edelle, synnyttäkää kotona tai eläkää selibaatissa.
Naiset synnyttivät vuosituhansia ilman mieslääkäreitä, apuina lapsenpäästäjät, kätilöt, naiset. Sitten miehet keksivät, että parhaita asiantuntijoita synnytyksessä ovat miehet, ja keksittiin gynekologia josta tuli suojeltu miesten ammatti. Kätilöt heivattiin sivuun, mitäs naiset naisten asioista voisivat tietää. Näin aivan viime vuosisadalle asti.
Naiset synnyttivät ennen kyykyssä, kontallaan tai synnytystuolissa, kaikki huomattavasti parempia asentoja kuin selinmakuulla synnyttäminen; mutta joku Ranskan kuningas oli pervo, joka halusi katsella kuinka hänen siittämänsä lapset tulivat maailmaan hänen rakastajattariensa alapäästä, joten lääkärit pakottivat paitsi kuninkaan rakastajattaret myös kaikki muutkin naiset synnyttämään selällään maaten. Ja sen jälkeen naiset ovat synnyttäneet sairaaloissa selällään maaten.
Todella epäinhimillistä suoraan sanoen nämä tarinat. Itsekin kolme lasta synnyttäneenä ja kaksi makuultaan synnytettynä, voin sano että ero pystyssä synnytykseen on valtava. Toisen lapsen synnytin siis seisaalteen/kyykyssä, niin oli paljon helpompaa. Minua tuettiin käsistä.
Vierailija kirjoitti:
Naisen kipuja ja muita pahoinpitelyitä aina vähätellään. Naistentautien hoito saisi hypätä 2000-luvulle ja äkkiä.
Ei naisen keho ole vaan kuin tuotantoeläimen.
Tämä kertaa sata!!!
Hyvällä kommunikaatiolla ja empatialla pääsee jo pitkälle. Potilaan luottamus hoitohenkilökuntaan on tärkeää, eikä sitä saavuteta ilkeilemällä ja ylimielisyydellä.
Kerrotaan aina mitä tehdään, miksi tehdään jne. Varoitetaan mahdollisesta kivusta tai epämukavuudesta.
Toki synnytyksessä voi tulla yllättäviä tilanteita joissa komplikaatioiden (äidin tai lapsen vakava vamma tai kuolema) välttämiseksi joudutaan toimenpiteisiin joita synnyttäjä ei halua.
Tällöin ymmärrän synnyttäjän tahdon ohittamisen. Silti synnyttäjää tulee kohdella kunnioittavasti.
Kätilö ja mahdollisesti lääkäri tekevät yhteistyötä potilaan kanssa. Potilaalla pitää olla turvallinen ja luottavainen olo. Muuten on mente metsään ja pahasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se tuntuu osalle naisista olla vaikea paikka hyväksyä, että synnytyssairaalassa se tähti on se vauva eikä se nainen. Sen vauvan hyvinvointiahan siellä tarkkaillaan ja siksi tutkitaan kohdunkaulan aukenemista, etenkin, jos vedet on jo menneet.
Mikä tähti?
Potilaan oikeudet sekä ihmisoikeudet eivät katoa synnytyssairaalan ovien sulkeuduttua. Ilman naista ei ole mitään lasta eikä siten koko yhteiskuntaa. Siksi synnyttäjää kunnioitetaan.
Kyllä sen lapsen tekoon yleensä mieskin tarvitaan...
Tiedätkö mitä. Ei se "unohtaminen" ole sallittua muissakaan ammattiryhmissä. Jos vaikka ammattiautoilija tekee "unohduksen" takia liikennerikkomuksen/-rikoksen, se on yhtä lailla rangaistavaa kuin jos se olisi tehty tahallaan.