Lue keskustelun säännöt.
Miksi halusit lapsen? Kadutko sitä?
29.03.2014 |
Miksi juuri sinä halusit saada lapsen? Kaduttaako päätös nyt jälkeenpäin? Oliko lapsiarjen todellisuus karumpi kuin mitä olit kuvitellut?
Mietinpä vain, kun tuntuu siltä, että lapsia tehdään nykyisin todella heppoisin perustein ja egoistisista syistä. Kuvitteleeko kaikki todella olevansa kykeneviä lasten kasvatukseen ja olevansa kypsässä ja pysyvässä parisuhteessa päätöksen tehdessään?
Kommentit (23)
[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 19:20"]
Mutta, lasten hankkiminen on siinä mielessä tabu, ettei sitä saa sanoa että lapset tehdään aina itsekkäistä syistä, ja joskus halu saada lapsi on paljon suurempi kuin kyky huolehtia lapsesta. Aina, jos tarve tehdä lapsi liittyy johonkin muuhun kuin siihen että on aidosti valmis huolehtimaan lapsesta, ollaan hakoteilla.
[/quote] Silloinhan hakoteillä ollaan aina. Kun kerran lapset tehdään aina itsekkäistä syistä, tarve tehdä lapsi liittyy silloin aina johonkin muuhun kuin siihen että on aidosti valmis huolehtimaan lapsesta.
Sinun kirjoituksestasi tulee ilmi lähinnä tarve korottaa itseäsi ja vähätellä muita ihmisiä vanhempina. Ettei vain olisi projektiota. Tunnen kaltaisiasi ihmisiä, joilla tarve muiden vanhempien vähättelyyn ilmiselvästi kumpuaa omista epäonnistumisista perhe- ja muussa elämässä, syvästä epävarmuudesta, ja pelosta.
Me perustimme perheen perusteellisen harkinnan jälkeen, vastuuntuntoisia ihmisiä kun olemme. Ei ole tarvinnut katua; aika ja arki on osoittanut meidät molemmat erittäin hyviksi vanhemmiksi ja puolisoiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 20:01"]
En ikinä halunnut lapsia, tiesin sen pienestä pitäen. Sitten tapasin miehen, ihastuin ja tulin raskaaksi. Mies halusi lapsia, mutta minä en. Tein abortin ja romahdin sen jälkeen niin pahasti että halusin tavallaan "korjata" tilanteen ja sitten tein kaksi lasta.
Kaduttaa ihan mielettömästi. Ei minusta ole äidiksi, ihan niinkuin aina tiesin. Lapset tietysti rakastaa minua ja minä yritän parhaani, mutta toivon joka päivä että olisin ollut viisaampi.
[/quote]
Siis voiko tämä olla totta...?!?
Koska oman navan ympärillä pyöriminen ja helppo elämä kyllästyttivät. Halusin perheen mieheni kanssa. Halusin läheisen ihmissuhteen. Nyt minulla on jo neljä lasta, ja olen onnellinen nainen.
16 lisää: olen jo pikkutytöstä halunnut äidiksi. Geeniperimän siirtämisen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Olisin aivan hyvin voinut adoptoidakin.
Halusin lapsen mutta aloin haluamaan aika myöhään. Mies ei enää niin halunnutkaan, ei vaan kertonut mulle. Ei se mitään, lapsen sai ja mieskin hyväksyi aikanaan. en todellakaan kadu. Ehkä sitä että olisi pitänyt aiemmin niin olisi voinut saada toisenkin. Hyvä näin. Lapsen myötä elämä on tullut paremmaksi, syvälliseksi ja rakkaus lapseen on iäti kestävää. Lapsen myötä tullut uusia asioita ja kohta on täysi-ikäinen. Meni vaan liian nopeesti ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päätös kaduttaa siinä mielessä että nyt joudun olemaan lapsen idiootti isän kanssa loppuelämän tekemisissä.
Lapsi on äärettömän tärkeä minulle, rakastan häntä niin paljon. Ja ilman sitä idiootti miestä ei lastani olisi ja pitäähän lapsella olla isä elämässä, vaikka se onkin äidin mielestä ääliö... Joten näillä mennään :)
[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 20:47"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 20:01"]
En ikinä halunnut lapsia, tiesin sen pienestä pitäen. Sitten tapasin miehen, ihastuin ja tulin raskaaksi. Mies halusi lapsia, mutta minä en. Tein abortin ja romahdin sen jälkeen niin pahasti että halusin tavallaan "korjata" tilanteen ja sitten tein kaksi lasta.
Kaduttaa ihan mielettömästi. Ei minusta ole äidiksi, ihan niinkuin aina tiesin. Lapset tietysti rakastaa minua ja minä yritän parhaani, mutta toivon joka päivä että olisin ollut viisaampi.
[/quote]
Siis voiko tämä olla totta...?!?
[/quote]
Kyllä. En ole millään tavalla ylpeä tekemisistäni ja antaisin mitä tahansa että voisin kääntää aikaa taaksepäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitiys on hyvin luonnollista mulle, ja hyvin luonnollinen päätös tehdä pari vuotta naimisiin menon jälkeen, joten miksikäs ei. :) Suvun jatkumoa, huolenpitoa, pyyteetöntä rakkautta, onhan se vallan spesiaalia kokea oman lapsen kaikki ensi hetket kuin muiden, perinnönsaaja... Musta vanhemmuus on kaikkea muuta kuin itsekäs päätös, tietysti tilanteestahan se riippuu aina.
Olen aina pitänyt lapsista ja halunnut omia. Se on ollut mulle sellainen synnynnäinen sisäänrakennettu halu, ei siis mitään kuumeilua vaan luonnolliselta ja hyvältä tuntunut ajatus.
En missään nimessä kadu lasten saamista. He ovat parasta elämässäni, ja minulla on sentään muitakin hyviä asioista elämässäni. Totta kai se arki on monimutkaisempaa kun on vastuussa muistakin ihmisistä, ja siinä vaaditaan paljon sellaista hyväntuulista psyykkistä energiaa mistä joskus tuntuu olevan vähän uupelo, mutta on se sen arvoista.
Mutta, lasten hankkiminen on siinä mielessä tabu, ettei sitä saa sanoa että lapset tehdään aina itsekkäistä syistä, ja joskus halu saada lapsi on paljon suurempi kuin kyky huolehtia lapsesta. Aina, jos tarve tehdä lapsi liittyy johonkin muuhun kuin siihen että on aidosti valmis huolehtimaan lapsesta, ollaan hakoteilla. Ja lapsen tekeminen mitä ihmeellisimmistä syistä (halutaan sitoa puoliso itseen, halutaan että joku rakastaa eikä koskaan hylkää, halutaan lapsi helposti ratkaisuksi identiteettikriisiin, halutaan lapsi koska lapsia nyt vaan pitää olla, halutaan tehdä vanhemmat isovanhemmiksi, haluttiin tehdä lapsi paikkaamaan omaa kurjaa lapsuutaan jne.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 19:20"]
Olen aina pitänyt lapsista ja halunnut omia. Se on ollut mulle sellainen synnynnäinen sisäänrakennettu halu, ei siis mitään kuumeilua vaan luonnolliselta ja hyvältä tuntunut ajatus.
En missään nimessä kadu lasten saamista. He ovat parasta elämässäni, ja minulla on sentään muitakin hyviä asioista elämässäni. Totta kai se arki on monimutkaisempaa kun on vastuussa muistakin ihmisistä, ja siinä vaaditaan paljon sellaista hyväntuulista psyykkistä energiaa mistä joskus tuntuu olevan vähän uupelo, mutta on se sen arvoista.
Mutta, lasten hankkiminen on siinä mielessä tabu, ettei sitä saa sanoa että lapset tehdään aina itsekkäistä syistä, ja joskus halu saada lapsi on paljon suurempi kuin kyky huolehtia lapsesta. Aina, jos tarve tehdä lapsi liittyy johonkin muuhun kuin siihen että on aidosti valmis huolehtimaan lapsesta, ollaan hakoteilla. Ja lapsen tekeminen mitä ihmeellisimmistä syistä (halutaan sitoa puoliso itseen, halutaan että joku rakastaa eikä koskaan hylkää, halutaan lapsi helposti ratkaisuksi identiteettikriisiin, halutaan lapsi koska lapsia nyt vaan pitää olla, halutaan tehdä vanhemmat isovanhemmiksi, haluttiin tehdä lapsi paikkaamaan omaa kurjaa lapsuutaan jne.)
[/quote] Jaa, noh minä tein lapsen ihan vaan siksi että "lapsi nyt vaan kuuluu olla" ja mieskin halusi lapsen, itse en ollut mitenkään innostunut. Olin aina ajatellut että lapset pilaa elämän, parisuhteen, pillun ja kaiken muun. Raskausaikanakin olin vielä sitä mieltä että heti äitiysloman jälkeen töihin ja lapsi hoitoon.
Niin, no sitten lapsi aikanaan syntyi ja suurin pelkoni oli etten osaa olla hyvä äiti, etten osaa antaa lapselle kaikkea mitä tuo elämäni ihmeellisin asia tarvitsee.
Hyvin pian ymmärsin kuitenkin että lapsemme on ihaninta, ihmeellisintä, parasta, rakkainta yms maailmassa. Vaikka olen hyvin extrovertti ihminen, jota välillä kaikkein läheisimpien ja rakkainpien seura ja läheisyys ahdistaa, niin ikinä ei ole sellaista tunnetta, jos tyttäremme tulee syliin ja halaa.. <3
[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 19:37"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 19:20"]
Olen aina pitänyt lapsista ja halunnut omia. Se on ollut mulle sellainen synnynnäinen sisäänrakennettu halu, ei siis mitään kuumeilua vaan luonnolliselta ja hyvältä tuntunut ajatus.
En missään nimessä kadu lasten saamista. He ovat parasta elämässäni, ja minulla on sentään muitakin hyviä asioista elämässäni. Totta kai se arki on monimutkaisempaa kun on vastuussa muistakin ihmisistä, ja siinä vaaditaan paljon sellaista hyväntuulista psyykkistä energiaa mistä joskus tuntuu olevan vähän uupelo, mutta on se sen arvoista.
Mutta, lasten hankkiminen on siinä mielessä tabu, ettei sitä saa sanoa että lapset tehdään aina itsekkäistä syistä, ja joskus halu saada lapsi on paljon suurempi kuin kyky huolehtia lapsesta. Aina, jos tarve tehdä lapsi liittyy johonkin muuhun kuin siihen että on aidosti valmis huolehtimaan lapsesta, ollaan hakoteilla. Ja lapsen tekeminen mitä ihmeellisimmistä syistä (halutaan sitoa puoliso itseen, halutaan että joku rakastaa eikä koskaan hylkää, halutaan lapsi helposti ratkaisuksi identiteettikriisiin, halutaan lapsi koska lapsia nyt vaan pitää olla, halutaan tehdä vanhemmat isovanhemmiksi, haluttiin tehdä lapsi paikkaamaan omaa kurjaa lapsuutaan jne.)
[/quote] Jaa, noh minä tein lapsen ihan vaan siksi että "lapsi nyt vaan kuuluu olla" ja mieskin halusi lapsen, itse en ollut mitenkään innostunut. Olin aina ajatellut että lapset pilaa elämän, parisuhteen, pillun ja kaiken muun. Raskausaikanakin olin vielä sitä mieltä että heti äitiysloman jälkeen töihin ja lapsi hoitoon.
Niin, no sitten lapsi aikanaan syntyi ja suurin pelkoni oli etten osaa olla hyvä äiti, etten osaa antaa lapselle kaikkea mitä tuo elämäni ihmeellisin asia tarvitsee.
Hyvin pian ymmärsin kuitenkin että lapsemme on ihaninta, ihmeellisintä, parasta, rakkainta yms maailmassa. Vaikka olen hyvin extrovertti ihminen, jota välillä kaikkein läheisimpien ja rakkainpien seura ja läheisyys ahdistaa, niin ikinä ei ole sellaista tunnetta, jos tyttäremme tulee syliin ja halaa.. <3
[/quote]
Ei hele.. Mikä hitto ihmisiä vaivaa, kun tuollaisella mielellä tehdään lapsia?
Sinulla kävi nyt tuuri, mutta mites jos et olisikaan tykännyt äitiydestä ja kokenut lapsen taakaksi?
Varmaan todella ehjä minäkuva olisi toiselle tullut, oma äitikin inhoaa ja vieroksuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin rakastunut ja halusin nähdä, millainen lapsi meille tulee. En kadu ollenkaan, vallan mainio lapsi tuli ja hänestä on ollut meille todella paljon iloa! Vielä onnellisempi olen siitä, että älysimme lopettaa yhden jälkeen emmekä tehneet useampia lapsia. Yhden lapsen kanssa pääset kokemaan kaikki lapsen tuomat ihanuudet, mutta vältyt kuitenkin niiltä haitoilta, mitä kaksi tai useampi lapsi tuo tullessaan.
Kolmosen teksti nyt vähän järkytti. Minusta on kamalaa, että leikitään toisen ihmisen koko elämällä kun lähdetään tekemään lapsi sillä mielellä, että voi perse kun vituttaa ottaa tämmonen paskanen penikka elämään, mutta kun olen niin nösserö etten osaa tehdä omia päätöksiä omassa elämässäni. Mitä, jos ei sitten pärjääkään vanhempana? Ja kun kyky kantaa vastuuta on sillä tasolla, että tehdään kuten muut käskevät/odottavat eikä edes mietitä mitä itse halutaan, niin ei se kauhean hyvältä ulkopuolisen silmiin vaikuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhin lapseni on 23 vuotias ja nuorin 2 vuotias. Koskaan en ole katunut, että olen lapsia saanut. Ovat elämäni paras asia :) Jos kroppa kestäis, niin voisin tehdä lisääkin, mutta tämä on nyt sitten tässä. Vauvakuume vaivaa aina.
En osaa analysoida syitä, miksi halusin lapsia. Kai se on ihan luonnollinen tarve, tarve lisääntyä, tarve hoivata ja rakastaa. Ensimmäisen lapsen saatuani lapsiperheen arki tuli todellisena kulttuurishokkina, ensimmäidet vuodet tuntui tosi rankoilta. Nyt jälkeenpäin katsottuna, en päivääkään vaihtaisi pois. Lapsia on kolme, iät 10, 8 ja 5. Tämänhetkisessä tilanteessa en koe jääväni mistään lasten vuoksi paitsi, pikemminkin päinvastoin. Aika ja raha on toisinaan kortilla, mutta toimiva parisuhde ja järkevä elämänsuunnittelu pelastaa aika paljon.
Olen aina halunnut lapsia, varmaan egoistisista syistä: haluan, että geeniperimäni jatkuu eteenpäin, haluan kasvattaa itse lapsia ja haluan elää lapsiperheen arkea. Mutta ovatko nuo nyt sitten huonoja syitä, eipä kai. Olen ihan hyvä äiti.
En ikinä halunnut lapsia, tiesin sen pienestä pitäen. Sitten tapasin miehen, ihastuin ja tulin raskaaksi. Mies halusi lapsia, mutta minä en. Tein abortin ja romahdin sen jälkeen niin pahasti että halusin tavallaan "korjata" tilanteen ja sitten tein kaksi lasta.
Kaduttaa ihan mielettömästi. Ei minusta ole äidiksi, ihan niinkuin aina tiesin. Lapset tietysti rakastaa minua ja minä yritän parhaani, mutta toivon joka päivä että olisin ollut viisaampi.
Se kuuluu ihmisen luontoon haluta lapsia, kuten eläimillä ja jopa kasveilla, lisääntyminen on elämän tarkoitus. Esikoisen sain samana päivänä kun täytin 20, suhdetta lapsen isään olen katunut, mutta lasta en koskaan, lapsi on aina ollut minulle syy elää ja taistella. Nuorimmaiset sain 34 vuotiaana, ja vaikka olin jo varautunut odottelemaan lapsenlapsia, on nuo pojat kivoja, ja sai mieskin hartaasti toivomansa pojat. Montaa asiaa voin elämässä katua, mutta lapsia en koskaan, en kadu myöskään kahta aborttia jotka tein nuorena. Kyllä elämä olisi ankeaa ilman lapsia, en voi edes kuvitella.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 19:37"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 19:20"]
Olen aina pitänyt lapsista ja halunnut omia. Se on ollut mulle sellainen synnynnäinen sisäänrakennettu halu, ei siis mitään kuumeilua vaan luonnolliselta ja hyvältä tuntunut ajatus.
En missään nimessä kadu lasten saamista. He ovat parasta elämässäni, ja minulla on sentään muitakin hyviä asioista elämässäni. Totta kai se arki on monimutkaisempaa kun on vastuussa muistakin ihmisistä, ja siinä vaaditaan paljon sellaista hyväntuulista psyykkistä energiaa mistä joskus tuntuu olevan vähän uupelo, mutta on se sen arvoista.
Mutta, lasten hankkiminen on siinä mielessä tabu, ettei sitä saa sanoa että lapset tehdään aina itsekkäistä syistä, ja joskus halu saada lapsi on paljon suurempi kuin kyky huolehtia lapsesta. Aina, jos tarve tehdä lapsi liittyy johonkin muuhun kuin siihen että on aidosti valmis huolehtimaan lapsesta, ollaan hakoteilla. Ja lapsen tekeminen mitä ihmeellisimmistä syistä (halutaan sitoa puoliso itseen, halutaan että joku rakastaa eikä koskaan hylkää, halutaan lapsi helposti ratkaisuksi identiteettikriisiin, halutaan lapsi koska lapsia nyt vaan pitää olla, halutaan tehdä vanhemmat isovanhemmiksi, haluttiin tehdä lapsi paikkaamaan omaa kurjaa lapsuutaan jne.)
[/quote] Jaa, noh minä tein lapsen ihan vaan siksi että "lapsi nyt vaan kuuluu olla" ja mieskin halusi lapsen, itse en ollut mitenkään innostunut. Olin aina ajatellut että lapset pilaa elämän, parisuhteen, pillun ja kaiken muun. Raskausaikanakin olin vielä sitä mieltä että heti äitiysloman jälkeen töihin ja lapsi hoitoon.
Niin, no sitten lapsi aikanaan syntyi ja suurin pelkoni oli etten osaa olla hyvä äiti, etten osaa antaa lapselle kaikkea mitä tuo elämäni ihmeellisin asia tarvitsee.
Hyvin pian ymmärsin kuitenkin että lapsemme on ihaninta, ihmeellisintä, parasta, rakkainta yms maailmassa. Vaikka olen hyvin extrovertti ihminen, jota välillä kaikkein läheisimpien ja rakkainpien seura ja läheisyys ahdistaa, niin ikinä ei ole sellaista tunnetta, jos tyttäremme tulee syliin ja halaa.. <3
[/quote] Joo ja näköjään meni puurot ja vellit sekasin, tarkoitin tietysti introverttiä, enkä extroverttiä.. :D
Mä en ole koskaan elämässäni saanut aikaiseksi toimivaa parisuhdetta.
Kolmekymppisenä tulin puolivahingossa raskaaksi. Olisi kai pitänyt tehdä abortti ja vielä kieriskellä tuhkassa, oon kuitenkin äärimmäisen onnellinen, että olen saamassa lapsen! Tuntuu, että juuri tästä olen koko ikäni haaveillut, ei vain ole elämäntilanne antanut myöten.
Lasten hankinta on aina äärimmäisen itsekästä. Ei yksikään lapsi ole pyytänyt tänne tai juuri minun (tai kenenkään muunkaan) lapseksi päästä syntymään.