ÄO 139 - aina ulkopuolinen olo - kysyttävää?
Mä olen 20-vuotias, viime vuonna viralliset Mensan testit läpikäynyt nainen (ts. pääsin silloin "kerhoon", ÄO:lla 139. keskihajonnalla 15). Ei kerro mielestäni ihmisen kokonaisvaltaisesta älykkyysdestä oikein mitään, enemmänkin muistuttaa, että "älykötkin" ovat ihmisiä siinä missä muutkin - kerhoillaan älyn äärellä. Nuo testithän liittyy lähinnä avaruudelliseen hahmotuskykyyn, matemaattiseen lahjakkuuteen, vähän johonkin päättelykykyyn, verbaaliseen lahjakkuuteen käsitteiden hahmotuskyvyn kautta jne., mutta kuitenkin. Ei anna kokonaiskuvaa yhdestäkään ihmisestä.
Nyt tajuan sitten, että oon varmaan aina ulkopuolinen kaikista. Mensalaisten mielestä olen liian tavallisen tylsä pissis, kavereiden kanssa ärsyttävä "no mitä sä et vittu osais sitten"-ihminen. "UUUUU ootko hakemas oikee YLIOPISTOON?? Onko rankkaakin? Etköhä taas vaan kävele sisään! Toisin ku me muut, et tajuu miten me joudutaan oikeasti näkemään vaivaakin! Katos kun kaikki ei vaan ole tuommosia!". Mikä ei tietenkään ole totta. Se on ison työn takana, kaikille. Erilaisilla tavoilla.
Ei mulla ole yhtäkään samanlaista kaveria kuin mä. Mä kattelen jotenkin ulkopuolisena kaikkea tota. En ole monessakaan asiassa yhtä lahjakas kuin muut, katson ylöspäin tosi monia sosiaalisesti lahjakkaita ihmisiä.
Kommentit (22)
Olet ilmeisesti aika nuori vielä. löydät vielä oman porukkasi, sat perheen tms. Ja liittyisikö nuo pissisjutut sitten ulkonäköösi? Pitäiskö sun muuttaa sitä vähemmän pissismäiseksi? Ja siellä yliopistossa vois olla sopivaa seuraa. ethän sä mikään poikkeava ole.
T. ÄO 159
Ei ole kysyttävää, totean vain, että siihen ulkopuolisuuteen tottuu vähitellen. t: toinen mensalainen
Voi hhvä sylvi. On normaalia tuntea ulkopuolisuuta, olipa älykäs tai ei. Lukekaa vaikka pikkuisen filosofiaa. Tai Camus`n Sivullinen tai Lokki Joonatan vai mikä se oli...
En tiedä mikä äo minulla on, eikä minua motivoi minuuttia kauempaa pohtia minkäköhän kuvion testin tekijä haluaisi seuraavaksi tulevan. Ymmärrän yksinäisyytesi ja ulkopuolisuutesi tunteet täysin. Se on todella masentavaa kun ei ole omanlaistaan seuraa. Toivottavasti löytyy joskus sinullekin.
Minusta vaikutat oikein kivalta ihmiseltä. Tsemppiä, ehkä oikeanlaisia ihmisiä löytyy yliopistosta?
Jos olet nainen, niin laita lyhyt hame ja paljastava paita päälle ja kipaise Onnelaan parin tunnin päästä. Ei tarvitse olla ulkopuolinen tänä yönä, etkä edes tarvitse sosiaalisia taitoja tai mitään muutakaan.
Jos olet mies, niin olen pahoillani. Saat loppuelämäsi runkkailla yksin työttömyyskorvauksella ja miettiä AV:lla, että mä oon älykkäämpi ku te muut vittu mut miks te saatte rahaa ja pillua ja mä en, kyynel.
Ehkä se olikin lähinnä vitsi, että onkos kysyttävää. Kun ihmisillä on kysyttävää kuitenkin siitäkin, että miltäpä tuntuu, kun perse on liekeissä piereskelyistä? Niin tämä nyt oli vaan surkee vitsi. Mun mielestä on epäreilua vanhemmilta laittaa testeihin mukamas siks, että "SIT TAJUAT KUIN FIKSU OLET". Päinvastoin, tuli pahempi olo vaan, entistä kummajaisempi. Mä oon ihan sama ihminen, ihan yhtä naiivi ja hömppä ja kaikkea muuta samaa ku tunti ennen niitä vammasia ÄO-
tuloksiakin!
Ja siks kai koen edelleen kakskymppisenä ulkopuolisuuden tunnetta, kun oon vissiin järkeistänyt mun oman teini-iänkin ja kaikki sen tunnekuohut. Tervetuloa skitsofrenia tässä sitten kai kohta :( Pelkään sitä oikeasti. Ja muutenkin elämää.
-AP
[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 00:25"]
Minusta vaikutat oikein kivalta ihmiseltä.
[/quote]
Tuskinpa on kovin kiva, jos hengenheimolaisia ei kerta ole löytynyt...
[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 00:32"]
Ehkä se olikin lähinnä vitsi, että onkos kysyttävää. Kun ihmisillä on kysyttävää kuitenkin siitäkin, että miltäpä tuntuu, kun perse on liekeissä piereskelyistä? Niin tämä nyt oli vaan surkee vitsi. Mun mielestä on epäreilua vanhemmilta laittaa testeihin mukamas siks, että "SIT TAJUAT KUIN FIKSU OLET". Päinvastoin, tuli pahempi olo vaan, entistä kummajaisempi. Mä oon ihan sama ihminen, ihan yhtä naiivi ja hömppä ja kaikkea muuta samaa ku tunti ennen niitä vammasia ÄO-
tuloksiakin!
Ja siks kai koen edelleen kakskymppisenä ulkopuolisuuden tunnetta, kun oon vissiin järkeistänyt mun oman teini-iänkin ja kaikki sen tunnekuohut. Tervetuloa skitsofrenia tässä sitten kai kohta :( Pelkään sitä oikeasti. Ja muutenkin elämää.
-AP
[/quote]
Onko tämäkin taas trolli, vai mitä hemmettiä jauhat koko ajan jostain ÄO-testeistä? Kaikki meistä ovat käyneet ties mitä testejä läpi, emmekä kieriskele niissä loputtomasti. Minulta testattiin kuusivuotiaana, joko kassit ovat laskeutuneet. Olivathan ne, mutta en silti vuodattele AV:lla, kuinka MULLA ON KASSIT LASKEUTUNU!!1!
Nyt vaan menet erilaisiin porukoihin kunnes löydät omasi, pidät hauskaa, olet mukava tyyppi, etkä etenkään ala jauhaa taas testihöpinääsi. Sosiaaliset taidot kehittyvät olemalla sosiaalisissa tilanteissa. Siitä se lähtee, jes.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 00:41"]
Minulta testattiin kuusivuotiaana, joko kassit ovat laskeutuneet. Olivathan ne, mutta en silti vuodattele AV:lla, kuinka MULLA ON KASSIT LASKEUTUNU!!1!
[/quote]
No pääsikkö ees yliopistoon?
Mjaa, mun miehellä on korkeampi äo kuin sinulla, eikä sillä ole yhtään ulkopuolinen olo. Minunkin kanssa viihtyy, vaikka itse olen tyhmä kuin saapas.
Mulla on merkittävästi korkeampi äo kun sulla, mutta en ole koskaan pitänyt sitä minään The Juttuna niinkun sun viestistä päätellen Sä pidät. Harva mun tutuista edes tietää, kun en ole sitä mitenkään kuuluttanut eikä sillä mun mielestä ole mitään merkitystä.
Mä en esimerkiksi ole yhtään kirjaviisas, mua ei kiinnosta monetkaan asiat ja olen aina ollut sellainen etten viitsi keskittyä mihinkään mikä ei kiinnosta. Koulussakin meni huonosti kun keskityin johonkin ihan muuhun kun oppimiseen, Tiedän kaiken niistä asioista mitkä kiinnostaa, mutta esimerkiksi yleissivistys on huono. Sosiaalinen äly mulla on hyvä, osaan toimia kaikkien ihmisten kanssa ja musta aina tykätään, mä olen itse kuitenkin melko introvertti ja viihdyn yksikseni.
Mä en usko hetkeäkään että sun ulkopuolisuuden tunteella olis mitään tekemistä sun mensatestin kanssa. Monet tuntee olevansa ulkopuolisia, varsinkin tuossa iässä, mutta jotkut koko elämänsä. Syitä on monia ja jokaisella varmasti vähän omanlaisensa, mutta Sä vaan pahennat sitä tekemällä tuollaisen muurin itsesi ja muiden välille teennäisen älykkyyden perusteella. Joissain ryhmissä ihmiset vain on liian erilaisia kun itse, ja joskus käy hyvä tuuri ja löytää samanhenkisiä ihmisiä ympärilleen
Tuo Mensan testi vaikuttaa olevan kuin kirous osalle ihmisisistä. Ainakin sellaisen vaikutelman minä saan näin sivullisena ihmisten kommenteista. Kysymys kuuluukin että hankkiutuvatko tunneongelmaiset ihmiset testiin vai aiheuttaako testi tunneongelmia? Itse olen tietoisesti jättänyt Mensan testin väliin. Päättelen älykkyyteni riittävän koska pystyn huolehtimaan itsestäni ja minulla ei ole ikinä ollut ongelmia virkavallan kanssa. Tulevaisuus ei huoleta minua. Voin kouluttautua uudestaan ja aloittaa puhtaalta pöydältä menettämättä kasvojani. Elämä on ihanaa kun ei ole nero!
Onko tuo mensalaisten mielipide oikeasti autenttinen vai vain kuviteltu? Itse en ole mensassa törmännyt kenenkään saaneen leimaa "tavallisen tylsä", vaan kaikki on otettu vastaan ihan sellaisina kuin ovat.
Mä sain 90-luvulla Mensan järjestämästä testistä 135,mut sillon ois pitäny saada 142 jäsenyyteen.
Nostan vielä kun tämän keskustelun löysin, en ole ennen tänne kirjoittanut. Itse ole hieman yli parikymppinen nuori nainen ja tiedän olevani hyvin paljon fiksumpi kuin moni muu. Koko elämäni olen miettinyt miksi tunnen itseni niin oudoksi ja täysin ulkopuoliseksi kaikesta ja syy siihen on selvinnyt vasta viime vuosina.
Olen hyvin vaatimaton ja muita kohtaan kiltti ja ystävällinen. En siis oleta olevani millään tavalla parempi vaan arvostan kaikkia ihmisiä.
Alkaa vaan olla niin turhauttavaa kun ei löydä kaltaistaan juttuseuraa mistään eikä tarpeeksi fiksua miestä. En vaan jaksa puhua mistään täysin yhdentekevistä aiheista kun mielessä pyörii samaan aikaan aivan muut jutut. Ja suoraan sanottuna on tullut yllätyksenä miten yksinkertaisia suurin osa ihmisistä on. Olen jotenkin täysin eri aaltopituudella muiden kanssa. Ja jos esitän johonkin asiaan täysin loogista ratkaisua niin enemmistö painaa mielipiteeni alas ja helpoiten selviän kun pidän suun siinä vaiheessa kiinni ja teen niinkuin muut haluavat vaikka tietäisin miten asia ratkeaisi. Olen vaan niin väsynyt tähän etten saa olla oma itseni vaan tavallaan joudun aina yrittämään sopeutua muiden joukkoon.
Ja haluan vielä painottaa että en koe olevani millään tavalla parempi kuin muut, tämä on vaan tosi raskasta kokea jatkuvaa ulkopuolisuutta.
Voi hyvänen aika...
Ihan samalla tavalla kaikki ihmiset joutuvat sopeutumaan toisten joukkoon. Ei älykkyyden siitä pitäisi tehdä vaikeampaa, päin vastoin, se voisi antaa eväitä siihen sopeutumiseen.
Älykkyys voi kyllä tuoda kykyä katsoa asioita laajemmalti ja hahmottaa syitä ja seurauksia ja sitä kautta tehdä oloa vähän epämukavaksi joskus. Elämänlaatua se ei kuitenkaan huononna.
Nimim. Älykkö 27v.
Ymmärrän yskän, sama ongelma on monilla muillakin, Siis tuo, että kokee itsensä jotenkin ulkopuoliseksi valtavirrasta. Et ole yksin, jos se nyt mitään lohduttaa. Koeta löytää oma paikkasi jostain, jossa on hyvä olla. Ei se lopulta sen ihmeellisempää ole.