Joko käsitelty? Hesarin jutun masentuneen Veetin perhe.

Tuo äitihän on kirjoittanut kaksosista kirjan.

http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9525908399

Outo otsikko, että lapsen masennus sairastuttaa koko perheen. Kun tilanne oli siis se, että perheellä oli pitkään tosi rankka tilanne sairaiden vauvakaksosten takia, ja sen jälkeen muutkin alkoi oireilla.

Oli surullista luettavaa. Vaikea ymmärtää, että 6-vuotiaan pelot menee niin hallitseviksi. Vanhempien poissaolo (sairaalassa vauvojen kanssa) jättänyt jälkensä sitten kuitenkin? (en tarkoita syyllistää!)

Pystyin lukemaan vain ekan sivun, en päässyt eteenpäin, miksi?

Mutta senkin sivun aikana itku tuli silmään, kuin oman poikani tarinaa...

Juttu oli minusta sekavasti kirjoitettu. Aikajanasta tuntui puuttuvan palasia. Mitään ei tehty, mutta jotain tehtiinkin? Lisäksi oli surullista, että perheessä lapset saavat vieläkin vetäytyä omiin oloihinsa piiloon ongelmatilanteita, kuten jutussa nyt kaksoset tekivät. Asiat, vaikeatkin, olisi hyvä käsitellä lasten kanssa heti.

Minä jäin miettimään, mikä on ollut perheen tilanne ennen kaksosten syntymää.

Minäkään en pääse nettiversiossa ekaa sivua eteenpäin. Minustakin surullinen juttu. Perhe on ollut vuosikausia hirveän lujilla, varmasti kaikilla on voimat vähissä. 

Juuri luin ja oli aivan järkyttävää luettavaa. Miten auttaa omaa lastaan joka pelkää kuolevansa tai jopa toivoo sitä? Kyllä pitää taas olla omasta perheestä onnellinen. Olen aivan poissa tolaltani ;/

Itselläkin oli ongelmia päästä toiselle sivulle. Mulla ainakin auttoi, kun aukaisin tokan ja kolmannen sivun omiin välilehtiin.

Sinänsähän tuo asia ei ole mikään uusi: sairaiden tai vammaisten lasten sisarukset ovat olleet tosi isoja kärsijiä kautta aikojen. Vanhempien tuskaa ymmärretään paremmin ja siihen puututaan jo sairaala-aikana tai vammaisten tapauksessa erilaisilla vammaisneuvolakäynneillä jne. Vanhemmat toisaalta pystyvät konkreettisesti myös purkamaan tuskaansa hoitamalla lasta ja järjestelemällä asioita tälle myönteisiksi. Sisarukset jäävät liian usein varjoon. Samaan aikaan joutuu paitsi käsittelemään toisen sairautta ja usein hyvin selvästi nähtävää pahaa oloa ja kipua, myös tavallaan luopumaan vanhemmistaan - pääpiirteittäin täysin ymmärrettävistä syistä, mutta toisaalta sellaisiakin tapauksia tietysti on, joissa niiden terveiden lasten oletetaan ihan vanhempienkin tasolta vaan pärjäävän ja antavan aikaa vanhemmilleen, joilla on "tärkeämpäänkin tekemistä". Vähän kylmäsi lukea jostain vamma-/sairausblogista, en muista mistä eikä sillä tässä ole merkitystäkään, kuinka "ensin hoidetaan X kuntoon ja mietitään vasta sitten muiden traumoja". Joopa joo. 

Ihmettelin toisaalta sitä lasten piirrustusten laittamista niin kovaan valoon diagnostiikan perspektiivistä. Ymmärrän, että lapsi saattaa olla masentunut, itkuisa ja vaikea, mutta en kyllä välttämättä alkaisi hakemaan mitään lääkitystä lapselle jos oireet ovat vain sitä että ei halua mennä kouluun, aikuisten potkimista ja outojen piirrustusten värkkäämistä. Musta nyt vaan jotenkin tuntuu, että ne lapset voisi saada parannettua ilman lääkkeitäkin tietämällä paremmin mitä asia he oikein oireilevat.

Lähinnä nyt vain tulee mieleen, että mistä ne tenavat olevat oppineet sen hokeman että haluavat kuolla tms. ja kuinka oikeasti he nyt sitä aidosti tarkoittaisivat. Lapsilla kun on tapana poimia hyvin radikaalejakin sanontoja ja sitten hokea niitä kun ovat vihaisia tai eivät halua toimia yhteistyössä vanhemman kanssa. Lähinnä nyt mietityttää, että ovatkohan ne lapset nyt ihan aidosti sen asian kanssa kuitenkaan kovin tosissaan.

Synkkien kuvien piirtelyä en pidä niin pahana merkkinä lapsen mielenterveyden tilasta, koska itselläni oli sisar joka aina piirteli todella pahannäköisiä torahammasukkeleita ja monstereita. Normaali siitä kuitenkin tuli ja ei ole ollut masentunut/lääkityksellä.

Välillä kun oikein vaikeista perhetilanteista lukee, alkaa ajatella, onko perheen aiemmissa vaiheissa jotain asiaan vaikuttavaa, mitä ei kerrottu.

Oli jotenkin sekavasti kirjoitettu juttu, mutta pointti tuli toki selväksi, surullista kaikkineen.

Itse elän lasteni kanssa vähän samanlaisessa suossa nyt, eli voin todeta vain, että kun yksi sairastuu niin kyllä se loppuperhe sairastuu ennemmin tai myöhemmin myös.

Kun joskus tervehdymme edes tavallisiksi, toivon, että osaamme iloita ja nauttia siitä!!! Tällä hetkellä aruingonvalo on liian usein piilossa meillä, eikä väkisin osaa hymyillä, surullista.

Toinen kaksosista ei ollut sairas.

Olisikohan sairastuminen pystytty pysäyttämään, jos olisi reagoitu varhemmin ja eri tavalla? 5:lla hyvä pointti asioiden käsittelystä, eikä maton alle lakaisusta.

Kukaan ei mene perheneuvolaan vain tarkistamaan onko kaikki hyvin. Asiat on olleet päin persettä siinä vaiheessa jo pitkään kun sinne pääsee/joutuu. En usko että artikkelissa kerrotaan koko totuutta pereen ongelmista.

Mulle jäi mieleen se, että kerrottiinko perheen tilanteesta ihan kaikki. Miten kaikki ovat sairastuneet masennukseen? Oliko syy vain vauvojen sairastelussa ja sen tilanteen mukanaan tuomassa rankassa elämänvaiheessa vai oliko taustalla jotain muutakin. Vaikka olisi vaikeitakin kokemuksia ja elämäntilanteita, niin ei kaikki kuitenkaan masennu, joten tuntuu oudolta yhtälöltä että ihan koko perhe olisi koettelemusten takia masentunut. Sinänsä en mitenkään vähättele heidän vaikeuksia, vanhemmat ovat olleet tosi lujilla sairastelevien lasten kanssa.

Pysäyttävä juttu kuitenkin ja surullista, kun lapsi oireilee noin voimakkaasti.

Artikkelin poika taitaa olla siinä iässä, jossa lapset kehityspsykologian mukaan käsittelevät kuolemaa ja ajatusta sen lopullisuudesta. Itsekin muistan olleeni n. samassa iässä ja saaneeni jatkuvasti ajatuksia kuolemasta ja sen lopullisuudesta. Muistan kuinka äitini nukkui usein päiväunia ja menin aina kokeilemaan hänen pulssiaan että onko äiti vielä elossa tai katsomaan hengittikö äiti. Tosin äitini ei tästä mitään tiennyt.

Lapselle ajatus elämän lopullisuudesta voi olla todella pelottava, koska lapsi ei tiedä miten pärjäisi jos aikuiset  yllättäen kuolevat. Jos perheessä on ollut aikaisemmin lapsen kuolema tai kuolemanuhka josta muut lapsetkin tietävät niin lapsella nämä kuoleman ja kuolemisen yllättävyyden ajatukset voivat voimistua.

Sinänsä ihan ymmärrän tästä perspektiivistä kuolemanajatukset tuon ikäisellä lapsella. Ehkä on normaalia älykkäämpi ja ymmärtänyt ettei elämällä ole mitään sen syvempää tarkoitusta kun kuolema koittaa kuitenkin ja oireilee osittain myös sitä. Ilmeisesti perheessä on ollut myös kuolemanpelkoa mikä juuri liittyisi siihen ja pyyntyö vanhemmille vakuutuksista ettei hän kuole... lapsi on tajunnut että kuka tahansa voi kuolla milloin tahansa.

Tämä kehitysvaihe on lapsille usein ahdistava, mutta he pääsevät siitä usein yksin ohi sillä he eivät välttämättä kerro koko asioista mitään vanhemmilleen, mutta "hyväksyvät" jollain tasolla oman kuolevaisuutensa ja lapsi liikkuu elämässä eteenpäin... tai sitten vaihtoehtoisesti ajattelevat että kuolema kuitenkin tulee vasta pitkän ajan päästä. 

Ehkä samanlaisissa tapauksissa on tapahtunut jumitus tuohon ahdistavaan kehitysvaiheeseen kun lapsi ei pysty käsittelemään kuoleman lopullisuutta ja siitä johtuen masentuu ja ahdistuu.

16,  kaikki eivät suinkaan masennu rankoistakaan ajoista, mutta tähänkin on perimällä isokin vaikutus. On sukuja, joissa masentuneisuutta esiintyy yleisestikin... OT

Oliko juuri tuosta samasta perheestä juttu Meidän Perheessäkin joku aika sitten? Tosi ahdistavaa ja surullista.