Lue keskustelun säännöt.
En jaksa sairauden kanssa, en vaan pysty enää
23.11.2020 |
Tilanne on että en koskaan pysty tulemaan terveeksi. En jaksa enää pahenevia oireita ja kun koko ajan on paha olla vartalossa, ja kauhu tulevaisuudesta kun asiat ovat vielä huonommin. Antaisin mitä vaan, jos voisin elää normaalisti ja käydä töissä, treenata, kaikkea mitä muutkin. Saan keskustelu"apua" mutta aion lopettaa, sillä olen tajunnut että siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Se ihminen yrittää vähätellä ja sivuuttaa, kuinka paljon tää kehoni vointi vaikuttaa ja häiritsee minua. Ahdistus on välillä tosi suuri, välillä näen unia että melkein kuolen ja niissä puolestaan menen paniikkiin siitä, että kohta ei välttämättä olekaan enää mitään. Eli siis en pysty elämään, mutta ku ollakaan en pysty. Mitä mä teen...
Kommentit (10)
Halaus toiselta lopullisesti rikki olevalta.
Yksi vaihtoehto olisi vaihtaa se kenen kanssa käy juttelemassa. Ei ne onneksi kaikki oli tuollaisia hölmöjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun terapeutti vaan sano ettei sulle ole niitä kohtauksia tullut hänen vastaanotolla... Siis vähätteli ihanasti.
Sanoin etten ole silloin tullut tänne ja perunutkin käynnin.
Ihme paskaa koko terapia. Tuli vaan niin paska olo että pitää taas alkaa esittää ettei mikään oire vaivaa yhtään
Vierailija kirjoitti:
Halaus toiselta lopullisesti rikki olevalta.
Yksi vaihtoehto olisi vaihtaa se kenen kanssa käy juttelemassa. Ei ne onneksi kaikki oli tuollaisia hölmöjä.
Kiitos ja halaus myös sulle. Oikein ihmettelen, miten meni niin kauan tajuta, että se keskusteluapu huonontaa vaan vointia. Oli vähän pidempää taukoa hänen perumistensa takia, niin huomasin, että helpompaa olla edes rauhassa, kuin todistella jollekin toiselle tunteitaan. Ap
Ei se keskusteluapu vointia pahenna, vaan siitä sulle nousevat tunteet? Onko sulla vastustusvaihe? Ala puhumaan sille terapeutille suoraan, se on helpottavaa. Sano, että mulle tulee sellainen olo, että sä vähättelet, kun sanot noin jne.
Toivottomuuden ymmärrän, mullakin sitä. Ei mitään hajua miten jaksaa loppuelämä. Terapiaa en silti lopeta, vaikka tunteiden myllerryksessä itekin niin ajatellut. Sitten aloin puhua sille terapeutille suoraan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lääkäreillä ja muulla hoitoporukalla tuntuu olevan käsitys, että mielessä on vika ja kun mieli saatais jotenkin väkisin väännettyä tietyille raiteille, niin sitten elämä onkin ihan hyvää kaikesta siitä jatkuvasta fyysisestä ahdingosta huolimatta. Ihan niinkuin sen luopumisen vi,tutuksen odotettaisiin ja vaadittaisiin loppuvan jossain vaiheessa. Se on joillekin vaan kammottava fakta, että elämä ei koskaan tule olemaan ok. Ei se välttämättä koskaan muutu positiiviseksi tai neutraaliksi kokemuksesi ihmisen mielessä, että menetti paljon ja sai lähinnä kärsimystä tilalle. Ap
Vähän samanlainen tilanne, mutta puolisolla... Vajaa vuosi sitten oli todellinen aallonpohja, mutta kesä antoi toivoa paremmasta. Nyt kulunut viikko on ollut tosi huono ja siitä huomaa, kuinka heikoissa kantimissa omakin jaksaminen on.... :-(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se keskusteluapu vointia pahenna, vaan siitä sulle nousevat tunteet? Onko sulla vastustusvaihe? Ala puhumaan sille terapeutille suoraan, se on helpottavaa. Sano, että mulle tulee sellainen olo, että sä vähättelet, kun sanot noin jne.
Toivottomuuden ymmärrän, mullakin sitä. Ei mitään hajua miten jaksaa loppuelämä. Terapiaa en silti lopeta, vaikka tunteiden myllerryksessä itekin niin ajatellut. Sitten aloin puhua sille terapeutille suoraan.
En tiedä mikä on vastustusvaihe. Olen sanonut tuosta asiasta, että kun hän ei validoi tunteitani ja kokemuksiani niin tuntuu turhalta ja pahalta siitä kertoa, mutta hän vastasi siihen, että minun tulee itse hakea vastauksia, kun hän on neutraali vastakappale siinä tai jotain. Myöhemmin huomasin, että tämä ei ole totta, koska muissa asioissa hän kyllä tuo mielipiteensä reippaasti esille. Esimerkiksi kerroin yhdestä perheenjäsenestä, jonka sanoista olin järkyttynyt sillä hetkellä, niin hän sanoi että oletko ajatellut että tuolla ihmisellä x ja y asiat aiheuttivat tuon. Sanoin että olen tajunnut, että käytökseen voi olla mm. nuo syyt, mutta se ei tarkoita, että minun pitäisi hyväksyä, että minua kohdellaan kuin roskaa. Eli muiden tunteita hän validoi ja puolustaa, mutta ei minun! Myöskin joissain käytännön asioissa esimerkiksi on nopeasti heittämässä neuvoja, jotka yleensä ovat toimimattomia sekä ei toivottuja. Sillon kun se hänelle sopii, ei olekaan neutraali peili joka vaan. antaa minun löytää itse vastauksia. Ap
Onneksi mun terapia loppui ja en ole koskaan menossa takaisin.
Sama täällä. Alkaa paukut loppua.