Lue keskustelun säännöt.
Suomessa on iso joukko isovanhempia, jotka eivät tapaa lapsenlapsiaan
22.11.2020 |
”En ole tavannut tytärtäni tai hänen poikaansa nyt reiluun kahteen vuoteen. Ihan tarkasti en tiedä, miksi. Olen surullinen siitä, ettei minulla ole ollut mahdollisuutta luoda suhdetta lapsenlapseeni. Seuraan sosiaalisen median kautta, kuinka toinen mummo tapaa ja hoitaa lapsenlastani. Minä näen hänen kasvavan ja kehittyvän vain kuvissa.”
”Lapset olivat alle päiväkoti-ikäisiä, kun pojalleni tuli avioero. Sitä ennen hoidin lapsia jatkuvasti. Eron jälkeen lasten äiti löysi uuden miehen ja muutti perheineen pois katkaisten kaikki välit lasten isään ja hänen sukuunsa. En ole nähnyt heitä nyt yli vuoteen. Suru ja huoli lapsista on läsnä joka päivä.”
”Minulla on kaksi lastenlasta, he ovat kaksoset. Olin niin polleana, kun he syntyivät. Syntymän jälkeen tyttäreni sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja lapset otettiin huostaan. Siitä on pian viisi vuotta, jonka aikana olen tavannut vain toisen lapsista yhden kerran. Rakastan niitä lapsia yli kaiken.”
”En ole saanut tavata toisen tyttäremme lapsia yhdeksään vuoteen. Jouduin tekemään lasten vanhemmista lastensuojeluilmoituksen, jonka jälkeen minulle haettiin lähestymiskieltoa. Sain siis tekemästäni ilmoituksesta elinkautisen. Lasten kadottua elämästäni mikään ei ole ollut entisellään. Huomaan itkeväni lasten ikävää lähes päivittäin.”
”Minulla on kaksi lastenlasta, 3-vuotias tyttö ja 1-vuotias poika. Tytön olen nähnyt muutaman kerran ja poikaa en ollenkaan. Lasten vanhemmat ovat naimisissa, mutta lasten äiti suvaitsee isän sukulaisia vain valikoiden. Hän myös rajoittaa minun ja poikani yhteydenpitoa. Melkoinen umpisolmu siis.”
”13-vuotias lapsenlapsemme otettiin huostaan puolitoista vuotta sitten tyttäremme päihdeongelman takia. Emme ole saaneet tavata lasta yli puoleen vuoteen, vaikka olemme oheishuoltajia ja hän asui meillä aiemmin lähes kokopäiväisesti. Haluaisimme vain, että hän voisi palata kotiin luoksemme.”
”Poikani muutti pois ollessaan 20-vuotias, kun hän ei tullut toimeen mieheni kanssa. En ole nähnyt häntä sen jälkeen, ja siitä on jo yli 30 vuotta. En myöskään ole tavannut hänen kahta lastaan, enkä edes tiedä, minkä ikäisiä he ovat. Vaikka tilanne tuntuu sietämättömältä, oloani helpottaa se, että tiedän poikani asioiden olevan hyvin.”
”7-vuotias lapsenlapsemme ei ole kertaakaan päässyt käymään meillä, mummolassaan. Saamme tavata häntä kirjastossa tai puistossa muutaman kerran vuodessa, mutta emme edes tiedä missä hän asuu. Poikani entinen vaimo rajoittaa tapaamisia. Sydämeni itkee, mutta on rakkautta tulvillaan.”
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle näytettiin, että en ole toivottu. En ole sen jälkeen lähestynyt. Lapsi ei varmasti ikinä saa tietää, että sillä on mummi joka rakastaa. Saan hänestä välillä kuitenkin kuvia ja tekee kipeää katsoa. Minä olen lapsesta asti ollut syrjitty ja on opetettu, että minä olen huono ja paha. Minut aina työnnetään ulkopuolelle ja jätetään syrjään. Minä olen väsynyt tuputtamaan itseäni. Minä voin rakastaa täältä etäältä. Eikä minun rakkaudella ole ikinä ennenkään ollut kellekään mitään arvoa, ei olisi hänellekään.
Nyyhnyyh kyynel.
Juuri tuollainen ikävä ja ilkeä ihminen sekä epäempaattinen hänestä saattaa tulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isovanhemmuus ansaitaan silloin kun itse on vanhempana.
Enkä todellakaan halua että juoppoluuserit vanhempani antavat mitään vaikutteita lapsilleni. Tämän vuoksi näkevät max kolme kertaa vuodessa, eikä lapset halua edes heidän luona käväistäkään "kun siellä on niin likaista ja ne polttaa tupakkaa sisälläkin..."
Minulla on kolme lasta. Kahden lapsen lapsia tapaan säännöllisesti. Kolmas lapseni muutti kotoa pois, kun täytti 18v, sen jälkeen en ole häntä tavannut, koska hän ei halua. Ei tapaile myöskään veljeään eikä siskoaan. Minulla on viisi lastenlasta joista en tiedä edes nimeä. Lähes joka päivä heitä miettii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle näytettiin, että en ole toivottu. En ole sen jälkeen lähestynyt. Lapsi ei varmasti ikinä saa tietää, että sillä on mummi joka rakastaa. Saan hänestä välillä kuitenkin kuvia ja tekee kipeää katsoa. Minä olen lapsesta asti ollut syrjitty ja on opetettu, että minä olen huono ja paha. Minut aina työnnetään ulkopuolelle ja jätetään syrjään. Minä olen väsynyt tuputtamaan itseäni. Minä voin rakastaa täältä etäältä. Eikä minun rakkaudella ole ikinä ennenkään ollut kellekään mitään arvoa, ei olisi hänellekään.
Nyyhnyyh kyynel.
Juuri tuollainen ikävä ja ilkeä ihminen sekä epäempaattinen hänestä saattaa tulla.
Ai meinaat tätä uhriutuvaa piiloaggressiivista mulkkumummoa jonka läpi oma lapsi näkee mennen tullen kun on tuota nyyhteatteria ikänsä seurannut.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kolme lasta. Kahden lapsen lapsia tapaan säännöllisesti. Kolmas lapseni muutti kotoa pois, kun täytti 18v, sen jälkeen en ole häntä tavannut, koska hän ei halua. Ei tapaile myöskään veljeään eikä siskoaan. Minulla on viisi lastenlasta joista en tiedä edes nimeä. Lähes joka päivä heitä miettii.
Narsistin hovissa on usein se yksi joka ei halua tavata... Katso peiliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä tällainen tilanne.
Siihen on erittäin hyvät syynsä mikseivät lapset tapaa enää isäänsä eivätkä edes isovanhempiaan isän puolelta.
Kaikki jotka tietävät tilanteemme ymmärtävät miksi näin, ihan oikeudellinen päätös asiasta!!
Ainoastaan isä ja hänen vanhenpansa eivät ymmärrä, väittävät minua vieraannuttajaksi ja ruikuttavat joka paikassa nyyhkytarinaansa miksi he eivät saa tavata lastenlapsiaan eikä isä lapsiaan.
Vierailija kirjoitti:
Monesti siihen on ihan hyvä syy, miksi aikuinen lapsi katkaisee yhteydenpidon vanhempiensa kanssa. Helpompihan siitä tietysti on syyttää lapsen puolisoa kuin itseään.
Juuri näin. Miksi ihmeessä kukaan vanhempi olisi niin pahantahtoinen, että ei sallisi nähdä isovanhempia, jos ei mitään syytä ole. Osa saa isovanhemmilta merkittävää apuakin monin tavoin. Mutta esimerkiksi meillä isovanhempi aiheutti paljon hallaa sekä minulle itselleni että puolisoiden välillekin olemalla usein järkyttävän ilkeä ja pahansuopa. Hän on hyvin kilpailunhaluinen ihminen ja tuntui, että aina oli jossain kilpailussa, jossa itseä mollataan. Se on uuvuttavaa. Lisäksi kontrollointi, toisen asioihin sekaantuminen, rokotevastaisuus ym. Siksi tapaamme kyseistä isovanhempaa vaan harvoin. Lapsillekin hänellä on nokkimisjärjestys eivätkä lapset hänestä erityisesti pidä. Emme hankkineet lapsia kenenkään toisen viihtymistä varten ja itse päätämme, mikä on meidän perheen hyvinvoinnille parasta. Mutta joskus tietysti näemme ja olemme ok väleissä tällä systeemillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä on olemassa syy miksi lapsenlapsia ei saa tavata. Kuinka moni noista on rehellisesti kertonut mikä katkaisi kamelinselän eli sai lapset laittamaan välit poikki?
Minunkin appivanhemmat sanoivat, että kun ollaan siellä, niin he määräävät lapsista ja me vanhemmat voidaan olla jossain muualla. Se miten minua kohdeltiin vuodesta toiseen ja miten meidän lapsia alettiin kohdella, kun miehen veljelle tuli lapsi, johti lopulliseen välirikkoon. Ihan turha tuollaisten ihmisten on kitistä, jos eivät näe lapsenlapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hui miten julmia vastauksia teillä. Onneksi minulla ei ole lapsia niin en tarvitse surra lastenlasten häviämistä elämästä. Ymmärrän hyvin noita isovanhempia jotka ikävöivät, ja olen nähnyt että usein on niin että eron tullessa lapsi joutuu eroon isovanhemmistaan vaikka niin ei tarvitsisi olla, onneksi olen nähnyt sellaisiakin eroja joissa lapsen yhteys isovanhempiin säilyy.
No, ei juurikin niitä lähestymiskieltoja vain pyytämällä saa, joten elämä ei useinkaan ole ihan mustavalkoista.
Vierailija kirjoitti:
Näistä lainatuista esimerkeistä huokuu sellainen henki, niin kuin heiltä olisi revitty sylistä pois jotain "omaa". Kenties näille ihmisille on alun alkaen ollut vaikeaa ymmärtää, ettei niitä lapsenlapsia lähestytä ja hoivata samalla tavalla kuin omia aikanaan.
Minulla on lapsenlapsia, ja on vaikeaa samaistua noihin "rakastan niitä lapsia yli kaiken" dramatisointeihin. Älkää käsittäkö väärin, rakastan lapsenlapsiani, mutta yli kaiken rakastin sitä omaa pientä nyyttiä sylissäni 30 vuotta sitten. Ei lapsenlapsi ole sama asia. Jos oma lapsenlapseni huostaanotettaisiin lapseni päihdeongelman vuoksi, niin ensisijainen suruni olisi lapsen puolella: hänet on erotettu äidistään (ihan syystä) ja äiti lapsestaan. Kokisin olevani siinä vain pieni osanen. Oman rakkaan lapsen päihdeongelma olisi se asia, mitä pyrkisin omien voimavarojen mukaan ratkomaan. Hänen itsensä ja heidän perheensä vuoksi.
Minullekin tuli noista lainauksista lähinnä sellainen olo, että hälytyskellot huutaa täysillä läheisriippuvuutta. Tuollainen hysteerinen rakkaus JONKUN MUUN lasta kohtaan ei ole tervettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kolme lasta. Kahden lapsen lapsia tapaan säännöllisesti. Kolmas lapseni muutti kotoa pois, kun täytti 18v, sen jälkeen en ole häntä tavannut, koska hän ei halua. Ei tapaile myöskään veljeään eikä siskoaan. Minulla on viisi lastenlasta joista en tiedä edes nimeä. Lähes joka päivä heitä miettii.
Mietit päivittäin ihmisiä, joita et ole koskaan tavannut? Epäilemättä itsesäälin kyynel silmänurkassa? Ja ihmettelet vielä, miksei tuo yksi lapsi tahdo nähdä sinua? Oli epäilemättä ainoana riittävän vahva päästäkseen pakoon.
Vierailija kirjoitti:
Minulle näytettiin, että en ole toivottu. En ole sen jälkeen lähestynyt. Lapsi ei varmasti ikinä saa tietää, että sillä on mummi joka rakastaa. Saan hänestä välillä kuitenkin kuvia ja tekee kipeää katsoa. Minä olen lapsesta asti ollut syrjitty ja on opetettu, että minä olen huono ja paha. Minut aina työnnetään ulkopuolelle ja jätetään syrjään. Minä olen väsynyt tuputtamaan itseäni. Minä voin rakastaa täältä etäältä. Eikä minun rakkaudella ole ikinä ennenkään ollut kellekään mitään arvoa, ei olisi hänellekään.
Jos aina, ihan aina, juuri sinut työnnetään syrjään eikä rakkautesi kelpaa, kannattaa varmaan katsoa peiliin. Pitkään ja hartaasti.
Noin yleensäkin jos sama kaava toistuu elämässä uudestaan ja uudestaan, kyse on jostain mitä teet itse. Tässä on se hyvä puoli, että oma itse on ainoa asia jonka muuttamiseen meillä on kaikki valta ja voima.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri tuosta syystä en hoida lapsenlapsia. Helpompi pitää etäisyyttä alusta alkaen, niin vanhempien mahdollinen ero ei vie minulta lapsenlasta. Sitä ei menetä, mitä ei ole koskaan ollut. OLo on näin paljon rauhallisempi!
Mä hoidan tyttäreni lapsia, koska tiedän, että mahdollisen eron tullessa tyttäreni saisi lastensa lähihuoltajuuden. Vävy voisi kiukutella ihan keskenään, hänen tekemisensä ei vaikuttaisi mun ja lastenlasteni välisiin suhteisiin. Poikani kohdalla tilanne on toinen eli äitinä miniäni saisi lasten lähihuoltajuuden ja saattaisi heittäytyä todella isoksi ongelmaksi niin lasten ja heidän isänsä kuin lasten ja mun välisiin suhteisiinkin. En halua kiintyä poikani lapsiin samalla tavalla kuin tyttäreni lapsiin.
Jos sun tytär kuolee, vävy voi muuttaa lastensa kanssa vaikka Nevadaan. Ihme idiootti olet. T: Viiden mummu
Olisi kiinnostavaa tietää miten yleistä tämä on. Omilla lapsilla ei ole kummankaan vanhempien vanhemmat elämässä ja todella hyvästä syystä. Onneksi sentään oma mummoni, tädit ja sedät on elämässä fiksuina aikuisina, jotka tukee meitä. Oma mummoni on 80 vuotias ja oli liikuttavaa, kun hän puhui meidän ensimmäiselle, että tulet sitten mummolle hoitoon, vaikka tosiasiassa ei pysty ikänsä puolesta hoitamaan. Ajatus silti että kaikkensa meidän eteen tekisi ♥
N30
Onneksi mun lapsilla on hyvät isovanhemmat.
Mieheni äiti rakastaa ylikaiken lapsiamme. Miehen mummo samoin.
Minun vanhemmille lapsemme on tärkeitä.
Isäniäiti on taatusti omasta mielestään ollut niin hemmetin hyvä mummo että toista ei ole löytynyt ja sitä se on aktiivisesti toisetellutkin pitkin naapurustoa. Aina se osasi lelliä serkkujani. Minua tai sisaruksiani se ei koskaan edes onnitellut syntymäpäivänä. Aina muisti kertoa kuinka tasavertaisesti lapsenlapsiaan kohtelee. Ehkä hänen mielestään oli tasavertaista ostaa serkuille hevoset, mopot ja autot. Meille tarjosi mehua ja keksejä. Kyllähän näitä oman elämänsä super mummuja riittää totuus saattaa vaan olla toisenlainen.