Mä en todellakaan enää jaksa tätä elämää

Jotain kunnon apua sun pitäis kyllä saada. Vaikutat syvästi masentuneelta. Teillä on lapsi, voisiko jotenkin perhetyön kautta saada apua? Luulisi, että tämä yhteiskunta jotenkin auttaisi perheellisiä, jotka suunnittelevat itsemurhaa! Tietääkö joku, mihin kannattaisi olla yhteydessä? Lastensuojelu? Sosiaalitoimisto?

Toivon, että löydät valoa elämääsi! Koita vaan jaksaa!

[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 19:43"]

Valittaa ainakin jaksatte. Se on jo hyvä alku.

Sairaankuljettajaäidilläni on työhönsä liittyvä viisaus: "Jos se huutaa, ei sillä suurta hätää ole."

[/quote]

Huusin yhtä suoraa huutoa kun reisiluu murtui auto-onnettomuudessa. Onneksi kukaan sairaankuljettajista ei ollut yhtä idiootti kuin äitisi.

[quote author="Vierailija" time="26.03.2014 klo 13:13"]

[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 19:43"]

Valittaa ainakin jaksatte. Se on jo hyvä alku.

Sairaankuljettajaäidilläni on työhönsä liittyvä viisaus: "Jos se huutaa, ei sillä suurta hätää ole."

[/quote]

Huusin yhtä suoraa huutoa kun reisiluu murtui auto-onnettomuudessa. Onneksi kukaan sairaankuljettajista ei ollut yhtä idiootti kuin äitisi.

[/quote]

Kyllä ne pahimmin/vakavimmin loukkaantuneet ovat yleensä tiedottomia tai hiljaisempia niin että eivät usein pysty huutamaan apua kovaa. En ole aikaisempi kirjoittaja, mutta et ollut kyllä kovin pahasti loukkaantunut jos reisiluu vain murtui. Että taisipa olla sen toisen tyypin äiti ihan oikeassa, joka on töissä sairaanhoitajana.

Vakavasti loukkaantuneella kolariuhrilla on usein paljon pahemmat vammat (monielinvammoja, päävammoja, tukirankavammoja) kuin pelkkä reisiluun murtuma.

Voi jeesus teitä.

Uskovaisena haluan sanoa vain, että itsemurhasta se kärsimys vasta alkaa.

En tiedä helpottaako yhtään tieto siitä, että et ole yksin. Oon roikkunut tässä koneella koko päivän, tukka paskasena, edes suihkuun en ole jaksanut raahautua. Kohta ajattelin juoda pullon viiniä ja mennä nukkumaan. On tää elämää.

Valittaa ainakin jaksatte. Se on jo hyvä alku.

Sairaankuljettajaäidilläni on työhönsä liittyvä viisaus: "Jos se huutaa, ei sillä suurta hätää ole."

Saispa vaan olla kotona, mutta töihin pakko mennä vaikka sekin koko paikka vituttaa. Paskaa sataa niskaan töissä, lapsen koulusta ja kotona kaikki on paskaa. Ikinä ei mitään kivaa, vaan pakko pakko pakko juttuja.

En ole ehtinyt/jaksanut siivota kahteen viikkoon. Yläkerta ollut siivoamatta neljä viikkoa.

Viikonlopun huippuhetki on kaupassakäynti ja sekin ahdistaa kun rahat tiukalla. Laskuja rästissä jne jne jne

ap

Hemmettiäkö akat valitatte, teillä ei oo mitään hätää..

Mä keksin heti positiivisen asian sun elämästä. Sulla on yläkerta!

Meillä on lasten kans vain vajaa 50 neliöinen vuokrakämppä mut silti menee ihan hyvin kun siivoan joka päivä jotain, ostan vain sen mitä tarvii enkä lupaudu enää töissä siihen mihin en aidosti pysty.

Iltaisin olen joskus jopa onnellinen.

En minäkään oikein jaksa. Olen halunnut kuolla jo niin pitkään, mutta tässä vielä olen. Joskus olen jopa ihan iloinen ja menee ns. hyvin, mutta kuoleman halu on koko ajan kuitenkin taustalla.

Yrittäkää kaikki jaksaa, siunausta <3

Raskaiden taakkojen kanssa elän itsekin, mutta aina on hyviä asioitakin.

-yksi myös joka on lähtemistäkin ajatellut, muttei lähde-

Vituttaa muakin. Mutta mulla on perhe, kaikki rakkaat.

Muuten tämä nyt on melkoista kuranlentämistä koko elämä. Ahdistaa, verenpaineet pilvissä ja pulssi korkea. Vituttaa, vituttaa niin että halkean.

Mutta makailin äsken tuossa kuopuksen ja koiran kanssa sängyllä ja totesin että elämä on hyvin. Niin hyvin. Vaikka maailmassa lentäisi millaista käryävää ja haisevaa laavaa silmät suut täyteen niin perhe on tärkein.

[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 20:29"]

Vituttaa muakin. Mutta mulla on perhe, kaikki rakkaat.

Muuten tämä nyt on melkoista kuranlentämistä koko elämä. Ahdistaa, verenpaineet pilvissä ja pulssi korkea. Vituttaa, vituttaa niin että halkean.

Mutta makailin äsken tuossa kuopuksen ja koiran kanssa sängyllä ja totesin että elämä on hyvin. Niin hyvin. Vaikka maailmassa lentäisi millaista käryävää ja haisevaa laavaa silmät suut täyteen niin perhe on tärkein.

[/quote]

Niin, sulla on perhe. Mulla ei ole. Mietipä sitä.

[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 19:37"]

Tekis niin mieli vetää itsensä kiikkuun. Nyt ymmärrän näitä jotka ensin tappaa perheensä ja sen jälkeen itsensä. Ei satu enää eikä tarvii enää kärisä.

Aina vaan ja joka paikasta sataa paskaa niskaan. Kuinka paljon paskaa ihminen pitää jaksaa kantaa?

[/quote]

ei elämää pidä noin elää, ole onnellinen, varmasti jotain kivaa sieltä löytyy, jos ei , vaihda suuntaa, etsi uusia juttuja, äläkä vaadi itseltäsi & muilta liikoja.. maailma on iloa pullollaan ja oma asenne on suurin onnellisuuden tekijä, ei raha tai muu maallinen mammona.

On mullakin perhe mutta en vaan jaksa silti. Lapsella menee päin persettä koko koulu, ei kavereita ja vaikka sun mitä. Kotona mies hermostuu heti kun olen pahalla päällä, eli aina ja joka päivä. Väkisin yritän hymyillä vaikka sisimmässä sydän huutaa ja itkee.

Tekis mieli vaan haistattaa pitkät kaikille ja kaikelle. Ei kiinnosta.

Aina samat väännöt samoista asioista ja vaikka kuinka yrittää niin perseelleen menee.

Terveys retuperällä. Oksettaa, sydän hakkaa ja muljahtelee, huimaa, väsyttää...

Ap

Ap täällä yks jolla menee huonosti. Ketjun aloitinkin, tuon "mikä mua vaivaa, vauva, ero, alkoholi...". Mitään hyvää ei vaan tapahdu!!!

Hae apua masennukseesi.

http://www.vahvistamo.fi/vahvistamo/voi_hyvin/mindfulness_-_tietoisuustaidot

En haluaisi vähätellä, mutta kyllä vähän vituttaa kun lukee tätä ketjua. Jos lähtisin mukaan juttuihin, ei kukaan edes uskoisi. SILTI on joka päivä aihetta olla kiitollinenkin. Masentuneena sitä ei näe ja silloin lääkitys avuksi, jos ei masennusta, niin miettikää IHAN OIKEASTI niitä hyviäkin asioita. Kun niitäKIN on.

Mitäs sitten kun on työtön vaikka on hyvö koulutus ja loistotyötodistukset ja haluaa yli kaiken töihin, ei perhettä (ei siis edes lapsuuden perhettä, saati omaa), ei yhtäkään sinkkukaveria, vaan vain onnellisia pariskuntia, terveyskin pettää eli ei voi liikuntaankaan purkaa pahaa oloa vaikka liikuntaa yli kaiken rakastaa, auto pakko olla sairaan sukulaisen takia, mutta auto jatkuvasti rikki...ei siis rahaa ostaa kunnolla edes ruokaa. Mitä on enää jäljellä?