Lue keskustelun säännöt.
Aion valmistautua elämään vanhanapiikana!
25.03.2014 |
Kyl näi o!
Mä en ole koskaan ollut parisuhteessa. On ihan absurdi ajatus, että joku mut "huolisi". Enkä mä edes halua, että joku HUOLII ja olla jollekkin se viimeinen vaihtoehto, kun ei parempaan rahkeet riitä. Olen myös sen verran kyynistynyt, etten kovin helpolla pystyisi luottamaan kehenkään, varsinkaan mieheen.
Olen koittanut saada iloa tavaroista, kevätsäästä, hyvästä ruuasta, ystävistä. Mutta miten selättäisin tämän hirveän läheisyydenkaipuun? Asiaa ei helpota se, että olen aina ollut hyvin "seksuaalinen" (ts. seksiä tekee mieli lähes jatkuvasti), vaikka en sitä ole mitenkään ympäriinsä toteuttanutkaan. Onnellisimmillani olen ollut silloin, kun olen makoillut ihanan miehen vieressä, vahva käsivarsi ympärilläni. Ei sille kuulkaas vedä mitkään Iittalan kiput ja keput, kevätaurinko tai lintujen laulu vertoja, ikävä kyllä.
Onkohan täällä muita vanhojapiikoja, ylijäämiä, yksinäisiä? Miten menee?
Kommentit (15)
Mitä vittua selität? Olet siis ennenkin kelvannut miehille, joten miksi et nyt sitten kelpaisi? Kuulostaa tyhjänpäiväiseltä itsesääliltä.
Täällä on kuule meitäkin, jotka eivät ole miestä nähneet kuin unissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen. Ja olen tyytyväinenkin kohtalooni, sillä tulen kyllä toimeen yksin. Ainoa ongelma on, että haluaisin yrittää saada lapsen, mutta rahatilanne ja terveys (fyysinen sairaus) eivät anna myöten.
Miksi et kelpaisi jollekin ihanalle miehelle? Ihmettelen..
[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 15:36"]
Mitä vittua selität? Olet siis ennenkin kelvannut miehille, joten miksi et nyt sitten kelpaisi? Kuulostaa tyhjänpäiväiseltä itsesääliltä.
Täällä on kuule meitäkin, jotka eivät ole miestä nähneet kuin unissaan.
[/quote]
No olen kelvannut tasan hetkeksi sellaiselle, jolle kelpaisi ihan kuka vaan, koska kaikkea pitää kokeilla ja uusi nainen on aina kiinnostava. Lopulta kuitenkin ystävällisesti ilmoitettiin, etten oikeastaan kelpaa edes seksiin saati mihinkään muuhun, runnottiin itsetuntoa ihan huolella.
Ja itsesääliä on runsaasti mukana, onhan tää nyt ihan perseestä.
ap
Ihan mielenkiinnosta (ja hieman epäuskoisesti) haluaisin kysyä teiltä, jotka "ette kelpaa kenellekään" että minkälaisia olette? Onko kyse nirsoudesta? (tietenkin nirsouskin on ihan tervettä, siis ettei alistu ihan kenen tahansa urpon sylkykupiksi tms.) mutta siis epäilisin että hieman on kriteerit korkealla, jos ei muka mistään löydä kumppania, joka olisi ihan ok ja jolle kelpaisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 15:47"]
Ihan mielenkiinnosta (ja hieman epäuskoisesti) haluaisin kysyä teiltä, jotka "ette kelpaa kenellekään" että minkälaisia olette? Onko kyse nirsoudesta? (tietenkin nirsouskin on ihan tervettä, siis ettei alistu ihan kenen tahansa urpon sylkykupiksi tms.) mutta siis epäilisin että hieman on kriteerit korkealla, jos ei muka mistään löydä kumppania, joka olisi ihan ok ja jolle kelpaisi?
[/quote]
No mä voisin sanoa omaksi syykseni ihan realistisesti, ilman mitään itsesääliä, RUMUUDEN. Vaikka se monen onkin vaikea uskoa, niin jotkut vaan on niin "luotaantyöntävän" näköisiä, että pariutuminen olis pieni ihme. Ja on koitettu fiksata pukeutumiset, meikit ja hiukset, mutta kasvonpiirteet (ja hiukan epäedullinen vartalonmalli) on ja pysyy. Kaikella tällä olisi varmasti pienempi merkitys, jos luonne olisi esim. poikkeuksellinen aurinkoinen ja ulospäinsuuntautunut, mutta kun on sen lisäksi arkuutta ja itsetunto-ongelmia (kiitos läpi elämän jatkuneen haukkumisen ja naureskelun).
Toki olen myös nirso, koska en oikeastaan tule kovin helposti juttuun ihmisten kanssa. Mutta eipä miehet ole koskaan osoittaneet kiinnostustakaan sen vertaa, että siitä voisi ottaa selvää.
Ja koska siltikin on olemassa vähemmän viehättäviä ihmisiä, jotka pariutuu vaikka ovatkin ujoja, niin ehkä tässä on lisänä joku ärsyttävyys-aura. Tällä tarkoitan sitä, että onnistun aina ärsyttämään ihmisiä pelkällä olemassaolollani, vaikka en suuta aukaisisikaan. Kaiken tämän negatiiviselta kuulostavan lässytyksen alla olen kuitenkin ihan huumorintajuinen ja lempeä tyyppi.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 15:47"]
Ihan mielenkiinnosta (ja hieman epäuskoisesti) haluaisin kysyä teiltä, jotka "ette kelpaa kenellekään" että minkälaisia olette? Onko kyse nirsoudesta? (tietenkin nirsouskin on ihan tervettä, siis ettei alistu ihan kenen tahansa urpon sylkykupiksi tms.) mutta siis epäilisin että hieman on kriteerit korkealla, jos ei muka mistään löydä kumppania, joka olisi ihan ok ja jolle kelpaisi?
[/quote]
Mulle ei ainakaan riitä "ihan ok" ihmiseksi, jonka olisi tarkoitus olla elämäni tärkein ihminen koko loppuelämäni ajan. Tyhjän saan yksinkin. Enkä nyt tarkoita, että kaikissa musta kiinnostuneissa miehissä olisi ollut jotain vikaa (suurimmassa osassa kyllä, koska minua lähestyvät lähinnä päihde- tai muuten moniongelmaiset reppanat, mutta joukkoon on mahtunut kyllä muutama suht normaalikin tapaus), mutta jos mies ei herätä sen kummempaa tunnetta kuin joku ventovieras, joka bussissa sattumalta istuu viereen, niin kyllähän parisuhteeseen ryhtyminen tuntuisi aika itsensä ja toisen kusettamiselta.
Olen 31 v. ihan fiksu, hoikka, perusnätti, korkeakoulutettu ja työssäkäyvä nainen. Olen luonteeltani ystävällinen, rauhallinen ja lempeä, mutta myös aika introvertti, varautunut ja tosikko.
No harmin paikka sulle ap, toivottavasti vielä löydät jonkun.
Itse olen onnellinen vanhapiika joka on valinnut osansa. Olin ihan oikeasti jo ekaluokkalaisena vastannut että "vanhaksipiiaksi", kun kummisetä kysyi, miksi haluan isona tulla. :D
Olen nyt viisikymppinen ihanaa elämää viettävä yksineläjä, jolla on kuitenkin paljon ystäviä, rakkaita kummilapsia, harrastuksia, tosi mielenkiintoinen työ... Unelmaelämää. Siis mulle. Ymmärrän toki ettei kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 15:47"]
Ihan mielenkiinnosta (ja hieman epäuskoisesti) haluaisin kysyä teiltä, jotka "ette kelpaa kenellekään" että minkälaisia olette? Onko kyse nirsoudesta? (tietenkin nirsouskin on ihan tervettä, siis ettei alistu ihan kenen tahansa urpon sylkykupiksi tms.) mutta siis epäilisin että hieman on kriteerit korkealla, jos ei muka mistään löydä kumppania, joka olisi ihan ok ja jolle kelpaisi?
[/quote]
En ole ap, mutta olen 30+, lähes 180 cm pitkä ja vähän ylipainoinen. Minulla on koulutus ja määräaikainen työpaikka. Ystäviä on ja harrastuksia. Olen käynyt psykologilla masennuksen takia, mutta en ole koskaan syönyt siihen lääkkeitä tai ollut sen takia pois töistä. En ole uskovainen. En polta, juon harvoin. Tunnen paljon miehiä työni kautta ja tulen heidän kanssaan hyvin toimeen. Asun isossa kaupungissa, en pk-seudulla. Minulla on eräs harvinainen sairaus, joka ei näy päällepäin, mutta voi periytyä. Mietin, että voivatko miehet jotenkin tiedostamattaan haistaa, että en ole ihanteellinen lisääntymiskumppani. En ole nirso, tavoitteeni ei ole löytää rikasta tai komeaa miestä, saa olla matalasti koulutettu tai ylipainoinenkin. Ihastun kuitenkin harvoin. Ja kukaan ikäiseni vapaa mies ei koskaan kiinnostu minusta.
En pidä itseäni ylijäämänä tai sääli itseäni, koska elämäni on ollut varsin hyvää ja olen pannut merkille, että parisuhde ei ole mikään onnelisuuden tae.
Ap täällä myös 32 vee nainen, kirjoituksesi oli kuin mun kynästä! Ei oo lapsia eikä miestä ja alan tosi hyvin jo sopeutua tilanteeseen ja sen pysyvyyteen. Ei menny mun elämä niinku Strömsössä. Siitä huolimatta mukavaa kevättä sinulle ja muillekin! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 16:39"]
Ap täällä myös 32 vee nainen, kirjoituksesi oli kuin mun kynästä! Ei oo lapsia eikä miestä ja alan tosi hyvin jo sopeutua tilanteeseen ja sen pysyvyyteen. Ei menny mun elämä niinku Strömsössä. Siitä huolimatta mukavaa kevättä sinulle ja muillekin! :)
[/quote]
Kiitos sanoin!
Mua vähän huolettaa, etten katkeroitumatta pysty nielasemaan tätä tilannetta...
ap
Katkeroituminen on hyvinkin todennäköistä ja ihan luonnollinen tunne, kun jää ilman sitä kaikkea mitä elämältään on odottanut. Joutuu elämään elämää, jota ei itse ole valinnut ja oikeastaan ilman sitä kaikkea, mikä itselle elämästä tekee elämisen arvoista. Eikä sitä tyhjiötä täytä työ, ystävät tai harrastukset.
Osa sinkuista elää tietenkin itselleen täydellistä elämää, koska ovat itse tämän elämäntavan valinneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 16:01"][quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 15:47"]
Ihan mielenkiinnosta (ja hieman epäuskoisesti) haluaisin kysyä teiltä, jotka "ette kelpaa kenellekään" että minkälaisia olette? Onko kyse nirsoudesta? (tietenkin nirsouskin on ihan tervettä, siis ettei alistu ihan kenen tahansa urpon sylkykupiksi tms.) mutta siis epäilisin että hieman on kriteerit korkealla, jos ei muka mistään löydä kumppania, joka olisi ihan ok ja jolle kelpaisi?
[/quote]
Mulle ei ainakaan riitä "ihan ok" ihmiseksi, jonka olisi tarkoitus olla elämäni tärkein ihminen koko loppuelämäni ajan. Tyhjän saan yksinkin. Enkä nyt tarkoita, että kaikissa musta kiinnostuneissa miehissä olisi ollut jotain vikaa (suurimmassa osassa kyllä, koska minua lähestyvät lähinnä päihde- tai muuten moniongelmaiset reppanat, mutta joukkoon on mahtunut kyllä muutama suht normaalikin tapaus), mutta jos mies ei herätä sen kummempaa tunnetta kuin joku ventovieras, joka bussissa sattumalta istuu viereen, niin kyllähän parisuhteeseen ryhtyminen tuntuisi aika itsensä ja toisen kusettamiselta.
Olen 31 v. ihan fiksu, hoikka, perusnätti, korkeakoulutettu ja työssäkäyvä nainen. Olen luonteeltani ystävällinen, rauhallinen ja lempeä, mutta myös aika introvertti, varautunut ja tosikko.
[/quote]
Olettekohan te nyt lukeneet liikaa romanttisia romssuja? Toki se mies on aluksi outo. Harvoin sitä ekalla tai neljännelläkään tapaamisella vielä mitään tunnemyrskyjä kokee.
Tunteet syntyy useimmilla vähitellen, kun toinen tulee tutuksi. Ja kehittyvät rakkaudeksi.
Kun tapasin aviomieheni, ajattelin, että pikkasen urpo. Tuskin toista kertaa nähdään. :) Mutta mies ihastui ja oli sinnikäs. Kun minä epäröin, jiotenkin löysi aina oikeat sanat. Yksissä ollaan oltu kohta 14 vuotta ja tunteet vaan syvenee.
Unelmien prinssiä ei ole olemassakaan. Mutta normimiehestä voi saada hyvän elämänkumppanin.
Mä olen, ikää jo 39 vuotta. Minulla läheisyydenkaipuu on häipynyt vuosien myötä itsestään, samoin seksinkaipuu. Toisinaan kyllä harrastan itsetyydytystä, kun ovulaation aikaan panettaa, mutta kumppaniseksiä en ole vuosikymmeneen kaivannut oikeastaan ollenkaan. Enkä muutenkaan ihmisen läheisyyttä.
Minulla ei edes ole ystäviä tai mitään, mutta olen silti onnellinen. Minusta on tullut tyytyväinen cityerakko :)