Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minä olen ihan surkea romu olento!
loppuun kulunut
20.11.2020 |
Häpeän itseäni ja hävettää olla olemassa ja muut varmasti nauraa ja häpeää minua, mistään ei tule mitään ja mitään saa aikaiseksi. Ei tarvitse kuin pieni asia mennä mönkään niin ahdistaa ja kaikki romahtaa, pelkkä puhelinsoittokin kun tarvitsee soittaa johonkin joko jotain asiaa koskien niin puhelun jälkeen alkaa ahdistaa ja itsensä haukkuminen kun ei osaa edes asioitaan esittää tai kertoa kunnolla jne. Ei ihme jos minua pidetään täytenä pellenä kun on tällainen osaamaton idiootti joka asiassa!
Kommentit (12)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan muu ei näe sinua yhtä negatiivisessa valossa kuin sinä itse.
Ihmisen tulisi kiinnittää huomioita sisäiseen puheeseensa. Siihen miten ajattelet itsestäsi.
Ap, olet turhan ankara itseäsi kohtaan. Ei toiset ihmiset arvostele tuntematonta vahvoin tuntein vaikka itse niin teetkin.
Kukaan meistä ei ole täydellinen eikä tarvitsekaan. Tätä elämää ei pitäisi ottaa niin vakavaotsaisesti.
Positiivisuuteen pitää opetella, kehu itseäsi joka päivä, onnittelut että vastasit ja hoidit puhelun.
No, sä voit jatkaa samaan malliin ja käpertyä itsesäälin turvalliseen syliin. Tai sitten voit ruveta tekemään asialle jotain ja ottaa peräti riskin että pieleenkin voi joskus mennä, joskus taas onnistua. Se taitaisi olla vielä pelottavampaa.
Itse ajattelen, ettei olemassaoloa tarvitse ansaita tai selittää mitenkään. Sinä olet, niin on hyvä ja oikein ja se on riittävää. Mutta ymmärrän tuskaisen olosi. Ihmisiä määritellään hyvin pitkälle tässä yhteiskunnassa työn kautta. Sitä ei välttämättä ymmärrä, kunnes jää itse pitkäaikaistyöttömäksi. Jotenkin sitä pitäisi pystyä kahlaamaan vastavirtaan tyytyväisenä, mutta se on hyvin vaikeaa. Tiedä kuitenkin, että on myös paljon meitä, jotka ajattelevat toisin ja pitävät sinua yhtä tärkeänä kuin muitakin. Varmasti on olemassa ihmisiä, joiden elämään sinulla on ollut positiivisia vaikutuksia ja jotka nauttisivat seurastasi.
Saathan jonkinlaista terapiaa? Voisiko lääkityksestä olla apua? Koosta päivääsi rutiineja ja tee sellainen helppo suunnitelma, jolla saat elämääsi positiivista sisältöä. Se voi olla ihan, että käyn kävelyllä kerran päivässä puolen tunnin ajan, teen käsitöitä puoli tuntia, luen kirjaa puoli tuntia tai jotain sellaista. Kokeile vaikka ilmaista opiskelua netin kautta tai mieti jokin sinua kiinnostava asia, esimerkiksi antiikin aika tai kapitalismi, josta haluat ottaa selvää, mene kirjastoon ja lähde järjestelmällisesti tutkimaan asiaa useiden päivien, viikkojen ajan. Helpottaa, kun saa tehdä jotain aivotyötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, sä voit jatkaa samaan malliin ja käpertyä itsesäälin turvalliseen syliin. Tai sitten voit ruveta tekemään asialle jotain ja ottaa peräti riskin että pieleenkin voi joskus mennä, joskus taas onnistua. Se taitaisi olla vielä pelottavampaa.
Musta tällaiset kommentit ovat hyvin satuttavia ihmiselle, joka kamppailee oman ahditustuksen ja vakavien mielenterveyshäiriöiden kanssa. Miten ajattelit, että tämä millään tavoin edistää ap:n olotilaa? Jos et edes ajatellut sen edistävän, miksi kirjoitit sen tänne? Loukataksesi? Kierittääksesi niin sanotusti veistä haavassa?
Vierailija kirjoitti:
No, sä voit jatkaa samaan malliin ja käpertyä itsesäälin turvalliseen syliin. Tai sitten voit ruveta tekemään asialle jotain ja ottaa peräti riskin että pieleenkin voi joskus mennä, joskus taas onnistua. Se taitaisi olla vielä pelottavampaa.
Sama malli jatkuu melko varmasti koska tämä tilanne on ollut sama niin kauan että en minä tunne mitään muuta tilaa, onnistumisesta ei saa mitään hyvää oloa, ei mitään oloa tai korkeintaan "et sentään mokannut kuten yleensä" olo, muuten menee niin että tulee haukut itseltä joka asiaan. Kenen kappale se nyt oli jossa laulettiin "kun mikään ei tunnu enää miltään, kipu korvaa ystävän" tämän tyylistä vähän elämä on et kipu ja ahdistus on minun kavereita ja kaikki tuntuu joko ei miltään tai ahdistavalta.
Kyllä minä olen niin pohjalla kuin voi olla tai oikeastaan pohjan alapuolella jo reilusti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noihin puhelu juttuihin helpottaa se, että kirjoittaa etukäteen lapulle mitä pitikään siinä sanoa. Lukee sitten vaikka suoraan lapusta että "Mun piti varata labra aika" tjs mitä nyt pitääkin soittaa. Itellä on tullut ihme aivopieruja ja blackoutteja, mutta helpottaa kun saa edes sitten sen yhden lauseen lapulta luettua.
Toi loppuun kulunut nikki kyllä vaikuttaisi vähän burnoutilta. Pääsetkö terapiaan juttelemaan asiasta? Mulla kanssa ollut ihan samoja ajatuksia. Sain terapiassa ainakin vähän apua siihen ajatusmaailmaan, etten nyt täysin vihaa itseäni.
Ite oon todennut, että kun olis enemmän onnistumisen fiiliksiä niin jaksais taas uskoa positiiviseen. Se challenge onkin tässä pysyä pinnalla kun kaikki tuntuu paskalta, myönnän itsekin että välillä tekisi mieli luovuttaa. Jostain syystä kuitenkin olen tässä. Välillä kannattaa poistua kanssa kotoa ja hengittää vähän toisenlaista ilmaa, käydä sitten vaikka kaupassa jossain muualla missä yleensä ei käy tjs. En osaa sanoa kummempia, tähän ei oikeen ole oikeaa vastausta.
Vierailija kirjoitti:
Positiivisuuteen pitää opetella, kehu itseäsi joka päivä, onnittelut että vastasit ja hoidit puhelun.
Olen sitä joskus yrittänyt mutta nykytila vei voiton. Jokin aika sitten vielä jaksoin pitää ulkonäköäni ja kroppaani hyvänä ja jotenkin kehua itseäni siitä tai siis olla tyytyväinen ulkonäkööni mutta sekin on jäännyt ja haukun jo ulkonäköänikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelen, ettei olemassaoloa tarvitse ansaita tai selittää mitenkään. Sinä olet, niin on hyvä ja oikein ja se on riittävää. Mutta ymmärrän tuskaisen olosi. Ihmisiä määritellään hyvin pitkälle tässä yhteiskunnassa työn kautta. Sitä ei välttämättä ymmärrä, kunnes jää itse pitkäaikaistyöttömäksi. Jotenkin sitä pitäisi pystyä kahlaamaan vastavirtaan tyytyväisenä, mutta se on hyvin vaikeaa. Tiedä kuitenkin, että on myös paljon meitä, jotka ajattelevat toisin ja pitävät sinua yhtä tärkeänä kuin muitakin. Varmasti on olemassa ihmisiä, joiden elämään sinulla on ollut positiivisia vaikutuksia ja jotka nauttisivat seurastasi.
Saathan jonkinlaista terapiaa? Voisiko lääkityksestä olla apua? Koosta päivääsi rutiineja ja tee sellainen helppo suunnitelma, jolla saat elämääsi positiivista sisältöä. Se voi olla ihan, että käyn kävelyllä kerran päivässä puolen tunnin ajan, teen käsitöitä puoli tuntia, luen kirjaa puoli tuntia tai jotain sellaista. Kokeile vaikka ilmaista opiskelua netin kautta tai mieti jokin sinua kiinnostava asia, esimerkiksi antiikin aika tai kapitalismi, josta haluat ottaa selvää, mene kirjastoon ja lähde järjestelmällisesti tutkimaan asiaa useiden päivien, viikkojen ajan. Helpottaa, kun saa tehdä jotain aivotyötä.
Kaikki ihmiset jotka satun tunnen, sukulaiset, naapurit jne. ovat joko töissä tai jäänneet eläkkeelle ja olleet kokoajan työelämässä niin siinä seurassa tunnen itseni arvottomaksi ja hyödyttömäksi. Ja vaikkei kukaan ehkä sano että "menisit töihin jne. niin kyllähän sitä rivien välistä kysytään oletko ollut töissä tai mikset hae siihen ja siihen ja niistä yrittää jotenkin livetä koska ne keskustelut ahdistaa. Sitten kun ei ole työelämässä juurikaan ja toiset on ei pysty elämään samallalailla ja on kuin eläisi eri maailmassa kun toiset.
On jonkinlaiset keskustelut ja on jonkinlaiset lääkkeet ja jotain rutiinia yrittää pitää ja liikkua mutta joo.
Sama olo ja mt-ongelmat paheni vielä tässä syksyllä ja nyt olen vaan super-ahdistunut 24/7 ja toivon enää kaiken olevan vihdoinkin osaltani ohi:( koko elämä ollut niin vaikeaa taistelua ja nyt loppui ne ihan viimeisetkin voimat:(
Alue: Aihe vapaa
Sinunlaisiakin tarvitaan. Ei kaikkien tarvitse olla maailman rohkeimpia. Sitä paitsi, ihminen voi muuttua. Pari onnistumista muuttaa asennetta itseäsi kohtaan ja yhtäkkiä huomaat asioiden olevan helppoja. Ja vaikka et muuttuisikaan, kelpaat sellaisena kuin olet. ❤️