Lapsen antaminen adoptioon

Mä itse mietin aborttia reilu vuosi sitten mutta en pystynyt sitä tekemään. Nyt kun mulla on ihana vauva noi rv16 kuvaukset kuulostaa niin hellyyttäviltä että tuntuu etten ymmärrä kuka vois tuommosen luettuaan tehdä abortin. Ehkä sen mielikuvan jotenki yhdistää tähän omaan vauvaan. Oonkin pohtinut et onkohan naisen jolla on jo lapsi vaikeampi tehdä abortti entä lapsettoman joka ei ole kokenut vielä äitiyttä.

[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 19:40"]

Ei se kroppa juuri miksikään mene jos ei lihomalla liho raskauden aikaan. Ei mulla ole arven arpea ei jäljen jälkeä siitä että olisin synnyttänyt. Yhtä hoikka ja tiukka tosin meni siihen vuosi että palautui keho. Anna vaan lapselle elämä ja toinen koti. Oma ystäväni on esim. Elämässään suunniltaan kun ei adoptiolastakaan kuulu, omasta puhumattakaan. Voit sen alle puoli vuotta vielä olla juhlimatta, lapsen elämän tähden. sitä paitsi nyt kolmekymppisenä toivon että oisin tehny lapset kakskymppisinä. Oisin taatusti ollu jaksavampi ja ehtivämpi äiti kun nyt uravuosina.

[/quote]

En ole ap, mutta ei kaikilla keho reagoi raskauteen samalla tavalla.:( Esimerkiksi meidän suvun naisilla kaikilla raskaus on tehnyt peruuttamatonta jälkeä vatsalle, eikä se ole palautunut liikunnasta saati hyvillä elämäntavoillakaan entiselleen eli kirurginveistä tarvittaisiin. Se arpien määrä on ollut myös melkoista. Lisäksi lantio on levinnyt ihan hirveästi, rinnat turvonneet eivätkä nekään palautuneet entiselleen - tisseistä tuli vain nahkalerpukat, joissa ei ole täytettä. tämän vuoksi itsekin himmailen lastenhankintaa, koska todennäköisesti kroppani ottaa samalla tavoin itteensä kuin äidilläni ja isoäidilläni. Mä ainakin haluan nauttia nuoruudestani kun muutenkin ollut vaikea sietää omaa kehoaan.

Ajattelemisen aihetta! En tuomitse, enkä puhu puolesta tai vastaan, kosk jokaisen täytyy tehdä itse tuollainen päätös. Itse olin vastaavassa tilanteessa 24 vuotiaana, siis täysin aikuisena. Asuin avoliitossa, ja opinnot oli suoritettu. Tulin vanhingossa raskaaksi, mutta koska olis ehdottoman varma etten koskaan halua lapsia, päädyin aborttiin ennen rv 12 (yhteinen päätös). Tästä on nyt jo aikaa 16 vuotta. Muutama vuosi sitten mieleni muuttui, ja halusin, ja sain, lapsen. Ihanan tytön, joka on nyt 3 vuotias. Aborttipäätös ei ollut aikanaan helppo, mutta päätöksen tehtyäni, en jäänyt sitä enää murehtimaan, vaan jatkoin elämääni. Mutta nyt kun meillä on (edelleen sama mies) lapsi, niin tekemäni abortti on alkanut vaivaamaan, ja asia kaduttaa...ja sitä miettii että minkä ikäinen, näköinen jne. se lapsi nyt olisi...:(

Joten pointti tässä on, että kannattaa vielä kerran harkita tarkkaan mitä tekee. Itse olin juurikin lapsellinen ja itsekäs vähän päälle parikymppinen, mutta silti olen varma että lapsesta olisi tullut rakas. Tehtyä ei saa tekemättömäksi...:/

Adoptio on kyllä sosiaalinen itsemurha, tiedän sen omasta kokemuksesta. 

Kyllä se koko prosessi on noin henkisestikin aika raskas ja ainakin itse olen vielä näin vuosia myöhemmin miettinyt, että mitähän lapselle kuuluu, minkä näköinen hän mahtaa olla jne.

Itselläni on lapsesta myös valokuva, jonka antoivat sairaalassa. Sitä tulee aina välillä katseltua.

-yksi lapsen adoptioon antanut-

Itse olen adoptoitu lapsi.. En ole halunnut oikeita vanhempia selvittää mutta joskus kun katson peilistä tulee mieleen kysymyksiä ketä oikeasti olen? Ja kenen näköinen olen? Onko minulla äidin silmät ja isän nenä? Yms. Joskus mielessä on käynyt myös miksi mut annettiin pois?

Rakastan sydämeni pohjasta näitä vanhempia jotka minut kasvatti ja hoiti mutta siltikin joskus asiat tulevat mieleen

Tuntuuko, adoptoitu, karmealta että niin moni abortoisi eikä antaisi lapsen elää?

[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 21:11"]

[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 20:03"]

Sanot etta et tieda miten suomalainen adoptio menee ja joutuukohan lapsi asumaan lastenkodissa. Suomessa on niin vahan adoptoitavia lapsia ja niin paljon adoptiolapsen haluavia etta tuosta ei ole pelkoa. Vauvallesi tulee olemaan kymmenia, ellei satoja haluajia. Ala suotta huoli. Jos lapsesi syntyy, hanelle ihan varmasti loytyy vanhemmat ja koti.

[/quote]Ei mene lastenkotiin. Suomessa kärsii n 30 000 lapsettomuudesta. Moni ottaisi mielihyvin vastaan suomalaisen vauvan.

[/quote]Ei kaikki adoptiot ole onnellisia tarinoita kuitenkaan, tuntuu että tätä markkinoidaan täydellisenä ratkaisuna? Ja osa adoptioon annetuista taitaa asua lastenkodeissa/hoitolaitoksissa Suomessakin.

Miten muuten sikiöön mahtaa vaikuttaa se, jos koko alkuraskaus on käytetty e-pillereitä(kin)?

Sita mun on kylla vaikea ymmartaa, etta miten osalle ihmisista taalla ei uppoa, etta jotkut eivat kerta kaikkiaan halua aidiksi! Mina, esimerkiksi, olisin varmaankin aika huono aiti. Olen karsimaton, impulsiivinen, todella kiinni opiskeluissani ja kunnianhimoinen tyoelaman suhteen, eika minulla vaikuta olevan ns. hoitoviettia lasten suhteen. Muiden lapset ovat kylla ihan mukavia, mutta vain silloin talloin. En vain kerta kaikkiaan halua aidiksi. Haluan elaa omaa elamaani enka lapseni elamaa. Ja vaikka antaisi adoptioon, raskaudessa ihan oikeasti on vakaviakin riskeja. Sita paitsi lapsia on tassa maailmassa jo aivan tarpeeksi.

Ap muuten, sulla siis tuli vuodot ja kaikki aivan normaalisti? Pelottavaa! Pitanee alkaa itsekin varuilta tekemaan raskaustesti parin kuukauden valein vaikka pillereita syonkin...

.

Vierailija kirjoitti:

 

Ja vielä yksi kysymys, mahtaakohan abortin saada vielä viikolla 14?

Tottakai abortin saa aina 20. raskausviikolle asti, mutta lupa pitää hakea Valviralta.

"Teille, jotka tässä ketjussa ovat ilmoittaneet katuvansa lapsiaan tiedoksi, että adoptioon luovuttaminen on mahdollista myös lapsen ollessa hieman vanhempi. Rohkeasti vaan yhteyttä sosiaalitoimeen."

Ei se noin yksinkertaista ole.

On melkoinen trauma isommalle ei-toivotulle lapselle, laittaa hänet yhtäkkiä adoptioon.

Minä kadun ensimmäistä lastani, joka syntyi ei-toivottuna ja on jo tänäpäivänä 14-vuotias. Rakastan häntä, mutta kadun, että en tehnyt aborttia. Tiedän, vain saman kokenut pystyy ymmärtämään mitä tarkoitan.

Olin 21-vuotias raskaaksi tullessani. Opiskelin ulkomailla ja lapsen isän kanssa suhde oli huono.

Lapsen saaminen tuhosi ruumistani, sosiaalisen statukseni, jouduin jättämään opintoni ja muuttamaan takaisin Suomeen.

En ollut valmis. En edes halunnut olla. Ei todellakaan ollut sen arvoista.

Pitäkää hyvät ihmiset ehkäisystä huoli ja jos se pettää niin hankkikaa tarvittaessa abortti.