Lue keskustelun säännöt.
Mitä teet lapsen kanssa kotona?
21.03.2014 |
Tiedän, että tämä on vähän tyhmä "valituksen" aihe...
Meillä on reilun vuoden ikäinen lapsi, jota hoidetaan kotona. Nyt hän on jo niin "iso" että viihtyy jo hetken omissa leikeissään ja voisin itsekin tehdä jotain omia juttujani. Ongelmani on se, että ne omat, kivat jutut vaativat keskittymistä tai muuten en voi tehdä niitä samassa tilassa lapsen kanssa, eli mm opiskelua, maalausta tai urheilua. Kotijumppakaan ei onnistu, kun lapsi tulee sitten "auttamaan" Ja vähän vaarallistakin huitoa kahvakuulilla, jos lapsi tuleekin yhtäkkiä mukaan. Aika menee jonnin joutavuuksiin, puunaamiseen ja netissä surffaamiseen. Eniten ärsyttää, kun en ole tottunut tällaisen jonnin joutavaan olemiseen ja ärsyttää, kun ei saa mitään järjellistä aikaiseksi.
onko muilla tällaista?
Kommentit (24)
Ko. pedagogiikka on mulle tuntematon. Mutta en muuten oikein ymmärtänyt, mitä yrität neuvoa. Että mitä opettaisin lapselle? Että tämä ei häiritsisi minua puoleen tuntiin, niin voin tehdä jumpan rauhassa. ;) (VITSI).
Siis kyllähän toki "opetan" lapselle päivän mittaan kaikenlaista: tehdään yhdessä kotitöitä, piirretään, luetaan, lauletaan, tutkitaan maailmaa, mutta minusta on hyvä, että lapsi oppii olemaan ihan itsekseenkin (etenkin kun jää ainoaksi lapseksi).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, sun täytyy sit odotella vielä jokunen aika, että voit keskittyä mieluisiin juttuihin.
No etkö voi laittaa sitä lasta toiseen huoneeseen lelujen kanssa ja mennä itse toiseen huoneeseen?
Muistan, kun siskoni oli n. vuoden vanha. Äiti teki ruokaa, tiskasi, pyykkäsi, siivosi, mitä nyt äidit tekee. Sisko oli viltillä olohuoneen lattialla lelujen ja kirjojen kanssa ja touhusi siellä tyytyväisenä. Välillä äiti kävi siinä juttelemassa ja jotain näyttämässä, sitten kumpikin jatkoi taas omia touhujaan.
Kun minä tulin koulusta, menin sitten ekaksi aina hetkeksi siskon kanssa leikkimään. Kovasti hän aina ilahtui, nauroi ja hymyili, kun joku siinä hänen kanssa touhusi. Mutta sitten kun sanoin, että mä menen nyt tekemään läksyt, niin tyytyväisenä se sisko jäi taas siihen niitä tavaroitaan katselemaan.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 13:55"]No etkö voi laittaa sitä lasta toiseen huoneeseen lelujen kanssa ja mennä itse toiseen huoneeseen?
Muistan, kun siskoni oli n. vuoden vanha. Äiti teki ruokaa, tiskasi, pyykkäsi, siivosi, mitä nyt äidit tekee. Sisko oli viltillä olohuoneen lattialla lelujen ja kirjojen kanssa ja touhusi siellä tyytyväisenä. Välillä äiti kävi siinä juttelemassa ja jotain näyttämässä, sitten kumpikin jatkoi taas omia touhujaan.
Kun minä tulin koulusta, menin sitten ekaksi aina hetkeksi siskon kanssa leikkimään. Kovasti hän aina ilahtui, nauroi ja hymyili, kun joku siinä hänen kanssa touhusi. Mutta sitten kun sanoin, että mä menen nyt tekemään läksyt, niin tyytyväisenä se sisko jäi taas siihen niitä tavaroitaan katselemaan.
[/quote]
Ei 1-vuotias enää istu viltillä leikkimässä.
Ei siinä ihmeitä tehdä, kun joku 1v ei kuitenkaan yksin leiki pitkiä aikoja, joten kannattaa surfata, lukea, juoda kaffetta, tai laittaa pyykit pyrimään, pestä kattiloita yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, ei sitä lasta voi jättää yksinään, tiedä mihin kirjahyllyyn keksii kiivetä.
Ja kyllähän mä saan tehdä myös niitä kivoja asioita, silloin kun lapsi on isänsä kanssa.
Ongelmani on pikemminkin se, että olen niin ärtynyt, kun olisi hetki omaa aikaa ja sitten se menee hukkaan (vaikka av:lla valittamiseen). :) Tunnistaako kukaan muu tällaista tunnetta? Ei kai tähänkään auta muu kuin se kuuluisa aseenteen muutos.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 14:00"]
[quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 13:55"]No etkö voi laittaa sitä lasta toiseen huoneeseen lelujen kanssa ja mennä itse toiseen huoneeseen?
Muistan, kun siskoni oli n. vuoden vanha. Äiti teki ruokaa, tiskasi, pyykkäsi, siivosi, mitä nyt äidit tekee. Sisko oli viltillä olohuoneen lattialla lelujen ja kirjojen kanssa ja touhusi siellä tyytyväisenä. Välillä äiti kävi siinä juttelemassa ja jotain näyttämässä, sitten kumpikin jatkoi taas omia touhujaan.
Kun minä tulin koulusta, menin sitten ekaksi aina hetkeksi siskon kanssa leikkimään. Kovasti hän aina ilahtui, nauroi ja hymyili, kun joku siinä hänen kanssa touhusi. Mutta sitten kun sanoin, että mä menen nyt tekemään läksyt, niin tyytyväisenä se sisko jäi taas siihen niitä tavaroitaan katselemaan.
[/quote]
Ei 1-vuotias enää istu viltillä leikkimässä.
[/quote]
Jaa, kyllä mun sisko istui. Kävihän se välillä kurkkimassa, mitä äiti tekee ja mitä minä teen. Mutta kyllä se myös ison osan aikaa istui tai makoili tms. viltillä ja leikki leluillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, asenteen muutos jeesaa paremmin kuin valittaminen.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 14:10"]
Niin, ei sitä lasta voi jättää yksinään, tiedä mihin kirjahyllyyn keksii kiivetä.
Ja kyllähän mä saan tehdä myös niitä kivoja asioita, silloin kun lapsi on isänsä kanssa.
Ongelmani on pikemminkin se, että olen niin ärtynyt, kun olisi hetki omaa aikaa ja sitten se menee hukkaan (vaikka av:lla valittamiseen). :) Tunnistaako kukaan muu tällaista tunnetta? Ei kai tähänkään auta muu kuin se kuuluisa aseenteen muutos.
[/quote]
No teet sille lapselle selväksi, ettei kirjahyllyyn kiivetä! Ei yksivuotias ole mikään idiootti, joka ei ymmärtäisi. Ainakaan yleensä.
Kyllä meillä oli esim. kynttilöitä olohuoneen pöydällä palamassa. Äiti sanoi, kun olin pieni ja opettelin kävelemistä, että niihin ei kosketa, ne polttaa, tulee pipi. Katsoa saa, ei koskea.
Siinä ne kynttilät paloi joka ilta sohvapöydällä. Minä pidin pöydän reunasta kiinni, harjoittelin seisomista ja ihmettelin kynttilöitä. Mutta en koskenut, koska oli kielletty.
Ihmettelin kaverin luona, kun heillä pieni lapsi ja kukat ja kirjat ja kynttilät ja kaikki siivottu korkealle. Lapsi kuulemma vetää kaiken niskaansa.
Kysyin äidiltä, että eihän meillä koskaan ollut niin, en muista. Silloinkaan, kun siskoni oli pieni. Äiti sanoi, ettei tietenkään. Hänhän teki meille selväksi, että kukkiin, kynttilöihin ja kirjahyllyn tavaroihin ei kosketa ja oletti myös, että totellaan. Eipä me sitten koskettukaan, kun ei ollut lupa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanomalehtiä tulee luettua, sopivan lyhyitä juttuja. Koskaan en oo ollu näin hyvin perillä asioista:)
[quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 14:15"]
[quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 14:10"]
Niin, ei sitä lasta voi jättää yksinään, tiedä mihin kirjahyllyyn keksii kiivetä.
Ja kyllähän mä saan tehdä myös niitä kivoja asioita, silloin kun lapsi on isänsä kanssa.
Ongelmani on pikemminkin se, että olen niin ärtynyt, kun olisi hetki omaa aikaa ja sitten se menee hukkaan (vaikka av:lla valittamiseen). :) Tunnistaako kukaan muu tällaista tunnetta? Ei kai tähänkään auta muu kuin se kuuluisa aseenteen muutos.
[/quote]
No teet sille lapselle selväksi, ettei kirjahyllyyn kiivetä! Ei yksivuotias ole mikään idiootti, joka ei ymmärtäisi. Ainakaan yleensä.
Kyllä meillä oli esim. kynttilöitä olohuoneen pöydällä palamassa. Äiti sanoi, kun olin pieni ja opettelin kävelemistä, että niihin ei kosketa, ne polttaa, tulee pipi. Katsoa saa, ei koskea.
Siinä ne kynttilät paloi joka ilta sohvapöydällä. Minä pidin pöydän reunasta kiinni, harjoittelin seisomista ja ihmettelin kynttilöitä. Mutta en koskenut, koska oli kielletty.
Ihmettelin kaverin luona, kun heillä pieni lapsi ja kukat ja kirjat ja kynttilät ja kaikki siivottu korkealle. Lapsi kuulemma vetää kaiken niskaansa.
Kysyin äidiltä, että eihän meillä koskaan ollut niin, en muista. Silloinkaan, kun siskoni oli pieni. Äiti sanoi, ettei tietenkään. Hänhän teki meille selväksi, että kukkiin, kynttilöihin ja kirjahyllyn tavaroihin ei kosketa ja oletti myös, että totellaan. Eipä me sitten koskettukaan, kun ei ollut lupa.
[/quote]
Hah hah hah. Taitaa sinulla olla mennyt lapsen kehitysvaiheet sekaisin. Yksivuotias ei todellakaan välttämättä ymmärrä tai todellakaan "muista" ja toteuta käskyjä, jos häntä kielletään esim. koskemasta kynttilöihin. Jos 50 kertaa sanot ei, ymmärtää kyllä asian, mutta menee kyllä koittamaan onneaan. Sama kirjahyllyn kanssa. Yksivuotiasta ei todellakaan voi jättää yksin palavien kynttilöiden tai kirjahyllyn kanssa ja ennen sitä vain sanoa "ei saa mennä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin kyllä ne netissä aika tavalla kuluu ne 'omat hetket'. Mut onhan netissä muutaki ku av-palsta. Luen esim hesaria, tai oman alan lehtiä kännykän netistä. Tai teen käsitöitä, pienen pätkän kerrallaan. Selaan jotain aikakauslehteä. Kirjoja jaksan ehkä lukea sitten joskus kun saa nukuttua täysiä öitä.
Voihan sen 1v:n laittaa vaikka matkasänkyyn lelujen kanss siksi aikaa kun jumppaat, tykkää varmasti sieltäkin katella sun tekemisiä. Tai sitten jätät kahvakuulan nurkkaan ja pidät lasta painona jumpassa. Tai laitat sille jonku telkkariohjelman siks aikaa kun jumppaat.
[/quote]
Ei 1-vuotias enää istu viltillä leikkimässä.
[/quote]
Joo, ei todellakaan! Ainakin minun vajaa 11 kk ikäinen lapseni tulee välittömästi perässäni jos yritän itse mennä eri huoneeseen hänen kanssaan. Itsenäinen leikki onnistuu hetken kerrallaan, mutta vain niin, että minä istun vieressä koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksivuotiaissa on eroja. Meidän yksivuotias kyllä ymmärtää sanan EI sen varsinaisessa merkityksessä, täytesana perässä osoittaa vaan "jotain" hälle, mutta tietää että ei tarkoittaa jotain mitä ei saa tehdä, pudistaa päätään ja jättää sopimattoman tekemisen siihen.
Nimimerkillä EI kiivetä syöttötuolista alas.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 14:22"]
[quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 14:15"]
[quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 14:10"]
Niin, ei sitä lasta voi jättää yksinään, tiedä mihin kirjahyllyyn keksii kiivetä.
Ja kyllähän mä saan tehdä myös niitä kivoja asioita, silloin kun lapsi on isänsä kanssa.
Ongelmani on pikemminkin se, että olen niin ärtynyt, kun olisi hetki omaa aikaa ja sitten se menee hukkaan (vaikka av:lla valittamiseen). :) Tunnistaako kukaan muu tällaista tunnetta? Ei kai tähänkään auta muu kuin se kuuluisa aseenteen muutos.
[/quote]
No teet sille lapselle selväksi, ettei kirjahyllyyn kiivetä! Ei yksivuotias ole mikään idiootti, joka ei ymmärtäisi. Ainakaan yleensä.
Kyllä meillä oli esim. kynttilöitä olohuoneen pöydällä palamassa. Äiti sanoi, kun olin pieni ja opettelin kävelemistä, että niihin ei kosketa, ne polttaa, tulee pipi. Katsoa saa, ei koskea.
Siinä ne kynttilät paloi joka ilta sohvapöydällä. Minä pidin pöydän reunasta kiinni, harjoittelin seisomista ja ihmettelin kynttilöitä. Mutta en koskenut, koska oli kielletty.
Ihmettelin kaverin luona, kun heillä pieni lapsi ja kukat ja kirjat ja kynttilät ja kaikki siivottu korkealle. Lapsi kuulemma vetää kaiken niskaansa.
Kysyin äidiltä, että eihän meillä koskaan ollut niin, en muista. Silloinkaan, kun siskoni oli pieni. Äiti sanoi, ettei tietenkään. Hänhän teki meille selväksi, että kukkiin, kynttilöihin ja kirjahyllyn tavaroihin ei kosketa ja oletti myös, että totellaan. Eipä me sitten koskettukaan, kun ei ollut lupa.
[/quote]
Hah hah hah. Taitaa sinulla olla mennyt lapsen kehitysvaiheet sekaisin. Yksivuotias ei todellakaan välttämättä ymmärrä tai todellakaan "muista" ja toteuta käskyjä, jos häntä kielletään esim. koskemasta kynttilöihin. Jos 50 kertaa sanot ei, ymmärtää kyllä asian, mutta menee kyllä koittamaan onneaan. Sama kirjahyllyn kanssa. Yksivuotiasta ei todellakaan voi jättää yksin palavien kynttilöiden tai kirjahyllyn kanssa ja ennen sitä vain sanoa "ei saa mennä".
[/quote]
No, meillä oli näin ja toimi. Saa sitten nähdä, toimiiko tulevan oman lapsen kanssa. Me oltiin siskon kanssa älykkäitä jo pienenä. Ikävää, jos oma lapsi on sitten joku typerys. Mutta kyllä todellakin lähden siitä, että yksivuotias ymmärtää puhetta ja tottelee.
Aion kasvattaa ranskalaistyyliin beben! :)
11:lle Tosiaan ainakin tätä 1-vuotiasta pitää muistuttaa, mikä on kiellettyä, vaikka monia asioita jo tietääkin. Ja kaikkea ei ole ehtinyt edes kokeilla, esimerkiksi sinne kirjahyllyyn kiipeämistä. Ei sitä oikein voi etukäteen kieltää. Opit varmaan, kun tapaat itse pieniä lapsia.
Hesari tulee luettua jo aamiaisella. Mutta käsitöitä en ole tehnyt aikoihin! Niitähän vois tehdä, siinä ei keskeytykset haittaa. Ja tuo matkasänky, miten ei nyt tullut mieleenkään. Ja englantiakin voisin prepata, vartti kerrallaan sopii siihen hyvin!
Olihan tästä hyötyä! Kiitos vinkeistä!
Ap
[quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 14:23"]
Niin kyllä ne netissä aika tavalla kuluu ne 'omat hetket'. Mut onhan netissä muutaki ku av-palsta. Luen esim hesaria, tai oman alan lehtiä kännykän netistä. Tai teen käsitöitä, pienen pätkän kerrallaan. Selaan jotain aikakauslehteä. Kirjoja jaksan ehkä lukea sitten joskus kun saa nukuttua täysiä öitä.
Voihan sen 1v:n laittaa vaikka matkasänkyyn lelujen kanss siksi aikaa kun jumppaat, tykkää varmasti sieltäkin katella sun tekemisiä. Tai sitten jätät kahvakuulan nurkkaan ja pidät lasta painona jumpassa. Tai laitat sille jonku telkkariohjelman siks aikaa kun jumppaat.
[/quote]
1-vuotiaalle telkkariohjelma? Haloo! Alle 2-vuotiaat ei saa katsoa televisiota, aivojen kehitys häiriytyy!
[quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 14:23"]
[/quote]
Ei 1-vuotias enää istu viltillä leikkimässä.
[/quote]
Joo, ei todellakaan! Ainakin minun vajaa 11 kk ikäinen lapseni tulee välittömästi perässäni jos yritän itse mennä eri huoneeseen hänen kanssaan. Itsenäinen leikki onnistuu hetken kerrallaan, mutta vain niin, että minä istun vieressä koko ajan.
[/quote]
Sä olet opettanut sen sellaiseksi.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 14:15"][quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 14:10"]
Niin, ei sitä lasta voi jättää yksinään, tiedä mihin kirjahyllyyn keksii kiivetä.
Ja kyllähän mä saan tehdä myös niitä kivoja asioita, silloin kun lapsi on isänsä kanssa.
Ongelmani on pikemminkin se, että olen niin ärtynyt, kun olisi hetki omaa aikaa ja sitten se menee hukkaan (vaikka av:lla valittamiseen). :) Tunnistaako kukaan muu tällaista tunnetta? Ei kai tähänkään auta muu kuin se kuuluisa aseenteen muutos.
[/quote]
No teet sille lapselle selväksi, ettei kirjahyllyyn kiivetä! Ei yksivuotias ole mikään idiootti, joka ei ymmärtäisi. Ainakaan yleensä.
Kyllä meillä oli esim. kynttilöitä olohuoneen pöydällä palamassa. Äiti sanoi, kun olin pieni ja opettelin kävelemistä, että niihin ei kosketa, ne polttaa, tulee pipi. Katsoa saa, ei koskea.
Siinä ne kynttilät paloi joka ilta sohvapöydällä. Minä pidin pöydän reunasta kiinni, harjoittelin seisomista ja ihmettelin kynttilöitä. Mutta en koskenut, koska oli kielletty.
Ihmettelin kaverin luona, kun heillä pieni lapsi ja kukat ja kirjat ja kynttilät ja kaikki siivottu korkealle. Lapsi kuulemma vetää kaiken niskaansa.
Kysyin äidiltä, että eihän meillä koskaan ollut niin, en muista. Silloinkaan, kun siskoni oli pieni. Äiti sanoi, ettei tietenkään. Hänhän teki meille selväksi, että kukkiin, kynttilöihin ja kirjahyllyn tavaroihin ei kosketa ja oletti myös, että totellaan. Eipä me sitten koskettukaan, kun ei ollut lupa.
[/quote]
Tämä on oikeastaan aika suloista :) . Tulet tänne antamaan hyviä neuvoja sillä perusteella mitä muistelet äitisi sinulle muistelleen.... Talleta tämä muistiisi. Sitten kun sinulla itselläsi on se 1-vuotias voit muistella tätä ja punastella häpeästä. :)
Miksi et opeta lasta? Oletko kuullut Emilio Reggio pedagogiikasta?