Lue keskustelun säännöt.
Mitä teet lapsen kanssa kotona?
21.03.2014 |
Tiedän, että tämä on vähän tyhmä "valituksen" aihe...
Meillä on reilun vuoden ikäinen lapsi, jota hoidetaan kotona. Nyt hän on jo niin "iso" että viihtyy jo hetken omissa leikeissään ja voisin itsekin tehdä jotain omia juttujani. Ongelmani on se, että ne omat, kivat jutut vaativat keskittymistä tai muuten en voi tehdä niitä samassa tilassa lapsen kanssa, eli mm opiskelua, maalausta tai urheilua. Kotijumppakaan ei onnistu, kun lapsi tulee sitten "auttamaan" Ja vähän vaarallistakin huitoa kahvakuulilla, jos lapsi tuleekin yhtäkkiä mukaan. Aika menee jonnin joutavuuksiin, puunaamiseen ja netissä surffaamiseen. Eniten ärsyttää, kun en ole tottunut tällaisen jonnin joutavaan olemiseen ja ärsyttää, kun ei saa mitään järjellistä aikaiseksi.
onko muilla tällaista?
Kommentit (24)
[quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 14:52"][quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 14:40"]
[quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 14:15"][quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 14:10"]
Niin, ei sitä lasta voi jättää yksinään, tiedä mihin kirjahyllyyn keksii kiivetä.
Ja kyllähän mä saan tehdä myös niitä kivoja asioita, silloin kun lapsi on isänsä kanssa.
Ongelmani on pikemminkin se, että olen niin ärtynyt, kun olisi hetki omaa aikaa ja sitten se menee hukkaan (vaikka av:lla valittamiseen). :) Tunnistaako kukaan muu tällaista tunnetta? Ei kai tähänkään auta muu kuin se kuuluisa aseenteen muutos.
[/quote]
No teet sille lapselle selväksi, ettei kirjahyllyyn kiivetä! Ei yksivuotias ole mikään idiootti, joka ei ymmärtäisi. Ainakaan yleensä.
Kyllä meillä oli esim. kynttilöitä olohuoneen pöydällä palamassa. Äiti sanoi, kun olin pieni ja opettelin kävelemistä, että niihin ei kosketa, ne polttaa, tulee pipi. Katsoa saa, ei koskea.
Siinä ne kynttilät paloi joka ilta sohvapöydällä. Minä pidin pöydän reunasta kiinni, harjoittelin seisomista ja ihmettelin kynttilöitä. Mutta en koskenut, koska oli kielletty.
Ihmettelin kaverin luona, kun heillä pieni lapsi ja kukat ja kirjat ja kynttilät ja kaikki siivottu korkealle. Lapsi kuulemma vetää kaiken niskaansa.
Kysyin äidiltä, että eihän meillä koskaan ollut niin, en muista. Silloinkaan, kun siskoni oli pieni. Äiti sanoi, ettei tietenkään. Hänhän teki meille selväksi, että kukkiin, kynttilöihin ja kirjahyllyn tavaroihin ei kosketa ja oletti myös, että totellaan. Eipä me sitten koskettukaan, kun ei ollut lupa.
[/quote]
Tämä on oikeastaan aika suloista :) . Tulet tänne antamaan hyviä neuvoja sillä perusteella mitä muistelet äitisi sinulle muistelleen.... Talleta tämä muistiisi. Sitten kun sinulla itselläsi on se 1-vuotias voit muistella tätä ja punastella häpeästä. :)
[/quote]
Punastelen häpeästä vain siinä tapauksessa, jos se yksivuotias ei usko minun puheitani. Jos se kiellosta huolimatta repii kirjoja hyllystä tai koskee kynttilöihin pöydällä. Silloin kyllä punastelen häpeästä, koska koen olevani epäonnistunut äitinä ja kasvattajana.
[/quote]
Onnea matkaan! :) ihana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 14:52"][quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 14:40"]
[quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 14:15"][quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 14:10"]
Niin, ei sitä lasta voi jättää yksinään, tiedä mihin kirjahyllyyn keksii kiivetä.
Ja kyllähän mä saan tehdä myös niitä kivoja asioita, silloin kun lapsi on isänsä kanssa.
Ongelmani on pikemminkin se, että olen niin ärtynyt, kun olisi hetki omaa aikaa ja sitten se menee hukkaan (vaikka av:lla valittamiseen). :) Tunnistaako kukaan muu tällaista tunnetta? Ei kai tähänkään auta muu kuin se kuuluisa aseenteen muutos.
[/quote]
No teet sille lapselle selväksi, ettei kirjahyllyyn kiivetä! Ei yksivuotias ole mikään idiootti, joka ei ymmärtäisi. Ainakaan yleensä.
Kyllä meillä oli esim. kynttilöitä olohuoneen pöydällä palamassa. Äiti sanoi, kun olin pieni ja opettelin kävelemistä, että niihin ei kosketa, ne polttaa, tulee pipi. Katsoa saa, ei koskea.
Siinä ne kynttilät paloi joka ilta sohvapöydällä. Minä pidin pöydän reunasta kiinni, harjoittelin seisomista ja ihmettelin kynttilöitä. Mutta en koskenut, koska oli kielletty.
Ihmettelin kaverin luona, kun heillä pieni lapsi ja kukat ja kirjat ja kynttilät ja kaikki siivottu korkealle. Lapsi kuulemma vetää kaiken niskaansa.
Kysyin äidiltä, että eihän meillä koskaan ollut niin, en muista. Silloinkaan, kun siskoni oli pieni. Äiti sanoi, ettei tietenkään. Hänhän teki meille selväksi, että kukkiin, kynttilöihin ja kirjahyllyn tavaroihin ei kosketa ja oletti myös, että totellaan. Eipä me sitten koskettukaan, kun ei ollut lupa.
[/quote]
Tämä on oikeastaan aika suloista :) . Tulet tänne antamaan hyviä neuvoja sillä perusteella mitä muistelet äitisi sinulle muistelleen.... Talleta tämä muistiisi. Sitten kun sinulla itselläsi on se 1-vuotias voit muistella tätä ja punastella häpeästä. :)
[/quote]
Punastelen häpeästä vain siinä tapauksessa, jos se yksivuotias ei usko minun puheitani. Jos se kiellosta huolimatta repii kirjoja hyllystä tai koskee kynttilöihin pöydällä. Silloin kyllä punastelen häpeästä, koska koen olevani epäonnistunut äitinä ja kasvattajana.
[/quote]
Onnea matkaan! :) ihana.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 14:52"][quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 14:40"]
[quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 14:15"][quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 14:10"]
Niin, ei sitä lasta voi jättää yksinään, tiedä mihin kirjahyllyyn keksii kiivetä.
Ja kyllähän mä saan tehdä myös niitä kivoja asioita, silloin kun lapsi on isänsä kanssa.
Ongelmani on pikemminkin se, että olen niin ärtynyt, kun olisi hetki omaa aikaa ja sitten se menee hukkaan (vaikka av:lla valittamiseen). :) Tunnistaako kukaan muu tällaista tunnetta? Ei kai tähänkään auta muu kuin se kuuluisa aseenteen muutos.
[/quote]
No teet sille lapselle selväksi, ettei kirjahyllyyn kiivetä! Ei yksivuotias ole mikään idiootti, joka ei ymmärtäisi. Ainakaan yleensä.
Kyllä meillä oli esim. kynttilöitä olohuoneen pöydällä palamassa. Äiti sanoi, kun olin pieni ja opettelin kävelemistä, että niihin ei kosketa, ne polttaa, tulee pipi. Katsoa saa, ei koskea.
Siinä ne kynttilät paloi joka ilta sohvapöydällä. Minä pidin pöydän reunasta kiinni, harjoittelin seisomista ja ihmettelin kynttilöitä. Mutta en koskenut, koska oli kielletty.
Ihmettelin kaverin luona, kun heillä pieni lapsi ja kukat ja kirjat ja kynttilät ja kaikki siivottu korkealle. Lapsi kuulemma vetää kaiken niskaansa.
Kysyin äidiltä, että eihän meillä koskaan ollut niin, en muista. Silloinkaan, kun siskoni oli pieni. Äiti sanoi, ettei tietenkään. Hänhän teki meille selväksi, että kukkiin, kynttilöihin ja kirjahyllyn tavaroihin ei kosketa ja oletti myös, että totellaan. Eipä me sitten koskettukaan, kun ei ollut lupa.
[/quote]
Tämä on oikeastaan aika suloista :) . Tulet tänne antamaan hyviä neuvoja sillä perusteella mitä muistelet äitisi sinulle muistelleen.... Talleta tämä muistiisi. Sitten kun sinulla itselläsi on se 1-vuotias voit muistella tätä ja punastella häpeästä. :)
[/quote]
Punastelen häpeästä vain siinä tapauksessa, jos se yksivuotias ei usko minun puheitani. Jos se kiellosta huolimatta repii kirjoja hyllystä tai koskee kynttilöihin pöydällä. Silloin kyllä punastelen häpeästä, koska koen olevani epäonnistunut äitinä ja kasvattajana.
[/quote]
Onnea matkaan! :) ihana.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 14:40"]
[quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 14:15"][quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 14:10"]
Niin, ei sitä lasta voi jättää yksinään, tiedä mihin kirjahyllyyn keksii kiivetä.
Ja kyllähän mä saan tehdä myös niitä kivoja asioita, silloin kun lapsi on isänsä kanssa.
Ongelmani on pikemminkin se, että olen niin ärtynyt, kun olisi hetki omaa aikaa ja sitten se menee hukkaan (vaikka av:lla valittamiseen). :) Tunnistaako kukaan muu tällaista tunnetta? Ei kai tähänkään auta muu kuin se kuuluisa aseenteen muutos.
[/quote]
No teet sille lapselle selväksi, ettei kirjahyllyyn kiivetä! Ei yksivuotias ole mikään idiootti, joka ei ymmärtäisi. Ainakaan yleensä.
Kyllä meillä oli esim. kynttilöitä olohuoneen pöydällä palamassa. Äiti sanoi, kun olin pieni ja opettelin kävelemistä, että niihin ei kosketa, ne polttaa, tulee pipi. Katsoa saa, ei koskea.
Siinä ne kynttilät paloi joka ilta sohvapöydällä. Minä pidin pöydän reunasta kiinni, harjoittelin seisomista ja ihmettelin kynttilöitä. Mutta en koskenut, koska oli kielletty.
Ihmettelin kaverin luona, kun heillä pieni lapsi ja kukat ja kirjat ja kynttilät ja kaikki siivottu korkealle. Lapsi kuulemma vetää kaiken niskaansa.
Kysyin äidiltä, että eihän meillä koskaan ollut niin, en muista. Silloinkaan, kun siskoni oli pieni. Äiti sanoi, ettei tietenkään. Hänhän teki meille selväksi, että kukkiin, kynttilöihin ja kirjahyllyn tavaroihin ei kosketa ja oletti myös, että totellaan. Eipä me sitten koskettukaan, kun ei ollut lupa.
[/quote]
Tämä on oikeastaan aika suloista :) . Tulet tänne antamaan hyviä neuvoja sillä perusteella mitä muistelet äitisi sinulle muistelleen.... Talleta tämä muistiisi. Sitten kun sinulla itselläsi on se 1-vuotias voit muistella tätä ja punastella häpeästä. :)
[/quote]
Punastelen häpeästä vain siinä tapauksessa, jos se yksivuotias ei usko minun puheitani. Jos se kiellosta huolimatta repii kirjoja hyllystä tai koskee kynttilöihin pöydällä. Silloin kyllä punastelen häpeästä, koska koen olevani epäonnistunut äitinä ja kasvattajana.