Haluaisin kolmannen lapsen

Kolmas raskaus alkoi kuitenkin välittömästi. Synnytin siis kolme lasta kahden vuoden aikana. Kroppa kesti joten kuten, pään kestämisen kanssa on välillä vähän niin ja näin..

ja vauvat (kolme kappaletta) ihan peräkkäin. Kerrottiinko masennusasiasta myös eräässä lehdessä? Taidat olla tietämäni äiti, nuorimman lapsen nimi alkaa H-kirjaimella.

En varmaan ole kyseinen äiti. En ole ollut missään lehdessä eikä nimikään ala H:lla. En ole mikään julkkis! :) 3

Synnytyksen jälkeinen masennus onkin hyvin yleistä, hyvä että siitä puhutaan.Ei se minun tuntemani äiti mikään julkkis ole, hän vain oli "esimerkkiäitinä" eräässä jutussa, kun kerrottiin tuosta synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.Lapset ovat hänelläkin hyvin peräkkäin.

Minunkin lapseni olivat aika peräkkäin, ikäeroa vajaa kaksi vuotta. Tällä kertaa ikäerosta tulisi isompi, huomattavasti. ap

niin miksi jankata mieheltä edes suostumusta. Olkaa ihan rauhassa ja katsokaa myöhemmin asiaa uudelleen.Sehän on aika todennäköistä, että synnytyksen jälkeinen masennus uusii, mutta nythän osaat jos siihen paremmin varautua ja hakea apua. Tiedän monia, jotka ovat uskaltautuneet raskaiksi sjm:n jälkeen ja kaikki mennyt hyvin tai ainakin paremmin kun apua on osattu hakea.

sairastuin masennukseen toisen lapsen jälkeen joka uusiutui parin vuoden päästä. Harkinnan jälkeen ajattelin sen kolmannen tehdä vaikka uusiutumis riski on suuri. Miksi masentunut ei voisi tehdä lapsia jos haluaa?

hankkia ellei tilanne muutu. Vaikka nainen lapset synnyttääkin ja monesti vielä vauvan pitkälti hoitaa, vaikuttaa lapsiluku koko perheeseen todella paljon. Lisäksi minua mietityttää ap:nkin jaksaminen.Kun lapseni olivat 3 ja 1, minulla oli masennus ja uupumus, mutta silti hurja vauvakuume ja jonkin aikaa vauvaa yritettiinkin. Ei kuitenkaan tärpännyt, mikä oli ONNI, sillä nyt reilun vuoden päästä näen selvemmin, että olin tosi pohjilla enkä oikeasti olisi jaksanut kolmatta siihen perään. Nyt voin paremmin ja kolmas on tervetullut kun on tullakseen.Neuvoisin siis nyt lykkäämään kolmannen yrittämistä. Yrittäkää sen sijaan laskea elämänne stressitasoa ja kuormittavuutta ja saada molemmille perheen aikuisille lisää energiaa. Ja vauvapohdinta kuvioihin sitten joskus tulevaisuudessa. Jos kolmosen todella haluat, haluat sen vielä vuoden parin päästäkin.

Ap jatkaaKoulutus, työasiat ym perusasiat elämässä kunnossa kuitenkin, en käytä alkoholia ja lapsistani olen kaikesta huolimatta ihan hyvin pystynyt huolehtimaan. Itselläni vain oli paha olla. Ensimmäisen lapseni jälkeen minulla ei ollut masennusta, ehkä jotain lievää babybluesia alkuaikoina. Masentuneisuuteni ei johtunut lapsista, vaan asioista joita tapahtui elämässä yhtäaikaa toisen raskauden jälkeen. Ehkäpä raskaushormonit sitten herkistivät ja altistivat tähän. ap

Muut elämäntilannetekijät syynä. Pointti vain on se, että jos vieläkin miehestä ja ehkä ap:stakin tuntuu, ettei kolmatta jaksaisi, niin sitä ei kannata hankkia, olipa jaksamattomuuden syy lapsissa tai jossain muussa.

Tuohon vaan että miksi masentunut äiti ei voisi tehdä lapsia jos haluaa. Lapsen parashan siinä pitää asettaa etusijalle. Masentunut äiti on useimmiten kykenemätön luomaan vauvan kanssa hyvää, vuorovaikutuksellista äiti-lapsi -suhdetta, mikä voi aiheuttaa vauvalle syvää turvattomuuden tunnetta ja vaikeuttaa lapsen lähisuhteita myöhemmässä elämässä. Näin pähkinänkuoreen tiivistettynä siis. Jos masennus pysyy kurissa lääkehoidolla, niin se on toki hieno juttu, mutta jos ei niin kyllä synnytyksenjälkeisen masennuksen kokeneen kannattaa miettiä uutta raskautta vakavammin eikä pysytellä sellaisessa vastareaktiossa, että minähän lapsia teen jos haluan, tuli masennusta tai ei.

Siksipä juuri asiaa mietinkin. Omat lapseni ovat onneksi hyvin kehittyneitä ja terveitä masennuksestani huolimatta, mistä olen kiitollinen. Itsestäni tuntuu, että olisin jo tervehtynyt ja tosiaan ensimmäisen lapsen jälkeen tällaista ei tullut. Tiedän itsekin, että kolmannen aika ei kuitenkaan ole ihan vielä...

kaksikymmentä prosenttia naisista kokee synnytyksen jälkeistä masennusta ja vielä useampi jonkin asteista babybluesia.... ei ne lapset siihen säry jos äiti hoitaa itseään ja kuntoutuu, kuten useimmat tekevät ajallaan kun hormoonitkin tasaantuvat. tärkeintä on tiedostaa asia ja jutella siitä vaikka jo odotusaikana jonkun läheisen kanssa, keskustella myös lääkärin kanssa siitä olisiko mahdollista saada lääkitystä. useat ystäväni ovat masentuneet ihan hormoonaalisista syistä ja parin kuukauden hormoonilääkitys on mielenkin saanut iloiseksi taas.