Lue keskustelun säännöt.
Lapsiperhe ja äidillä töissä paljon vastuuta/tehtäviä
19.03.2014 |
Haen lähinnä vertaistukea. Meillä 2 alle kouluikäistä ja teen 4pv/vko. Olen asiantuntijatehtävissä ja jatkuvasti pitäisi pysyä ajan hermoilla, oppia uutta ja tuoda uutta työhönsä/kehittää jo olemassa olevaa. Samaan aikaan pitää pitää yllä jo olemassa olevia rutiineita. Esimies en ole, mutta käytännössä ohjailen kahdeksan muun ihmisen hommaa ja delegoin heille tehtäviä, joita en itse ehdi hoitaa. Oma esimies on täysin pihalla minun vastuistani ja osaamisestani, hänen alaisinaan on liuta vastaavia asiantuntijoita kuin minä, jokaisella meillä on oma erikoisala ja vastuut. Tämä taustaksi.
Koen töissä jatkuvaa riittämättömyyttä. On ilmiselvää, että parjäisin hitusen paremmin, jos tekisin täyttä työviikkoa. Tehtävissä ei ole mitenkään huomioitu vajaata työviikkoa ja vaikka tekisin täyttä viikkoa, en selviäisi työkuormasta siltikään. Teen töitä jatkuvasti nappi laudassa ja olen koko ajan jäljessä. Tuntuu, että pää räjähtää siitä, mitä kaikkea pitäisi muistaa hoitaa/selvittää/ratkaista. Pomo on tietoinen tilanteesta, muttei voi työmäärälle mitään ja uusia ihmisiä ei hankita. Kotona huomaan jatkuvasti miettiväni työasioita. Koska en töissä ehdi etsiä tietoa, surffaan usein lasten nukkumaan menon jälkeen netistä lisäinfoa (esim. artikkeleita), jota en työaikana ennätä tekemään. Hoitovapaapäivänä hoidan työsähköpostit kotoa käsin, koska muuten niitä kertyy aikamoinen liuta ja moni asia on niin akuutti, että asia pitää hoitaa heti tai vähintäänkin lähettää viesti eteenpäin jollekin toiselle joka on töissä ja voi hoitaa asian eteenpäin.
Tämä on lapsilta tietysti pois, kun äiti on poissaoleva ajatuksiltaan. Tästä poden huonoa omaa tuntoa. Taas töissä ollessa on lapset kuitenkin mielessä, jos he ovat esim. isän tai isovanhempien kanssa kotona sairastamassa. Mieheni on useammin sairaiden lasten kanssa kotona kuin minä, koska hänen työssään työt ei kerry pöydälle.
Tuntuu, että olen jatkuvassa kahden tulen puristuksessa. Pidän työstäni, mutta sitä on liikaa. Rahallisesti en voi jäädä kokonaan kotiin lasten kanssa, joten nykyinen tilanne on kompromissi. Miksi tämä työelämä on mennyt näin kireäksi... Otetaan mehut pois eikä nähdä perheen ja vapaa-ajan tärkeyttä. Mies usein sanoo (ihan oikein), että laita se läppäri pois, kun en saa kotona hoidetusta työstä mitään korvaustakaan. Mutta kun se työaika ei riitä! Sitten joutuisin palavereissa levittelemään käsiäni (ja nolaamaan itseni), kun ei ole antaa tarvittavia tietoja.
Piti vain avautua. Oli taas sellainen päivä, että olisin voinut jäädä vielä useammaksi tunniksi töihin (en omasta halusta, vaan tekemättömien töiden takia), mutta pitihän ne lapset hoidosta hakea, kun mies on iltavuorossa. Nyt huominen rassaa, kun päivä on täynnä palavereja ja tiedän jo valmiiksi että en ehdi kaikkea edelleenkään hoitaa... :(
Kommentit (29)
No jos sinä et saa tehtyä työtäsi tai teet työtä kotona -ja unohdat sitten jotain "sen takia" niin mitä sitten? Sinä olet vastuussa jokatapauksessa työstäsi. Jos ei onnistu osittaiset hoitovapaat, tee sitä kokopäivää! VAAAAAAAAAAAAAAAAAAN ei......
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse töissä juuri tuollaisessa jenkkikonsulttifirmassa. Kolmen lapsen yksinhuoltajana. Voin sanoa että olen ainut laatuaan. Suurin osa kollegoista on lapsettomia miehiä tai miehiä joiden vaimot hoitaa lapset kotona. Vaikeaa on. Palaverit jatkuu niin myöhään että päiväkoti on jo kiinni. Töihin pitäisi venyä iltojen lisäksi myös vkl. Ei mitään järkeä.
Olen tehnyt parhaani. Eihän se riitä. Mutta toisaalta, riittäisikö mikään? Onko sillä väliä saanko töistä tehtyä 50% vai 60%? Kun mitään mahdollisuutta siihen ei ole että joskus olisin tehnyt "kaikki" työt. Pitää vaan oppia olla tuntematta huonoa omaatuntoa tekemättömistä töistä. Ja siellä palaverissa sanoa että sori, en ole tuota ehtinyt vielä selvittää. Sellaista se on. Toki itsekin mietin alan vaihtoa, mutta ihan niin kuin ap, periaatteessa pidän työstäni.
En ole siis ap, vaan yksi vastanneista vertaiskokijoista... Ymmärrän tuon toisen puolen j sanonnan "lapset ovat vain keran pieniä" tavallaan. Mutta henkilökohtaisesti on sanottava, etten halua tilanteeseen, että olisin "vain äiti". Tiedän jo valmiiksi, etten viihtyisi sellaisessa elämässä, äitiyslomat olivat jo aika pakkopullaa. Ja jos kerran tiput elkasta, ei sinne uudestaan palata - ainakaa minun allallani. Toisin olisi tietenkin esim lääkärinä tms ammatissa, jossa pelkkä koulutus antaa ikuien pätevyyden.
Hankalassa tilanteessa ollaan. Ei kai näitä turhaan kutsuta elämän ruuhkavuosiksi.
^Ja hups, kaikki lukuisat kirjoitusvirheet. Läppärin osa napeista toimii heikosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Irtisanoudu, jotta tilallesi voidaan palkata mies tai lapseton nainen. Äitiys haittaa selvästi työpanostasi.
Se on vain delegoitava lisää ja avauduttava pomolle ajan riittämättömyydestä. Itsellä helpottaa se, että hoidan lapsen aamulla tarhaan ja voin tehdä pidempää päivää tarpeen mukaan, mies hakee hoidosta ja laittaa ruuan. Käytän lounastaukoja shoppailuun, päivällä saa haettua lapselle vaatetta kaupasta ja nauloja rautakaupasta, sekä paljon ostan netistä, jää sellaiset asiat illasta pois.
Jos joku työasia pitää illalla hoitaa, niin siihen paneudun vasta lapsen nukkuessa, eipä tule kumpaakaan hoidettua puoliteholla.
Oma pelastus pienyrityksessä on pomo joka veti itsensä suuryrityksen johtotehtävissä burnouttiin ja jolta jäi iso osa lastensa elämästä näkemättä, näki vain lentokenttiä ja kiinalaisia hotelleja. Meillä menee ihan oikeasti läppärit kiinni illalla, viikonloppuna ja lomalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka tuntuu raskaalta, elät juuri nyt elämäsi parasta aikaa.
Ainakin ajattelen itse näin, kun katselen taaksepäin nyt, kun olen jo isoäiti.
On raskasta, on univelkaa, on riittämättömyyttä - mutta sinulla on myös mielenkiintoinen asiantuntijatyö, josta nautit, ja lyhennetyn työviikkosi johdosta lapsesi saavat nauttia sinusta enemmän kuin jos olisit kokopäivätyössä.
Hetki vain, ja lapsesi ovat jo isompia ja helpompihoitoisia.
Jaksamista - kaikki nuo asiat, joista kerroit, ovat kuitenkin myös etuoikeus!
No näinhän se on, että äitiys haittaa työpanostani Sitä ei käy kieltäminen. Toisaalta minut on tähän työhön palkattu, kun minulla oli jo yksi lapsi. Olin välissä äitiyslomalla ja palasin jatkamaan, kun nuorimmainen oli noin 1,5v. Alallani kilpailu on kovaa. Yhtä vapaata työpaikkaa hakee parisataa hakijaa. Tällä hetkellä mol:n sivuilla on kokonaista 4 avointa työpaikkaa alallani koko Suomessa. Eli jos haluan tehdä töitä tällä alalla sittenkin, kun lapset ovat koulussa tai vanhempia, on vain pysyttävä mukana kelkassa myös nyt. En voi vain irtisanoutua, tämä nykyinenkin vakityö on hirveä tuuri. Kaiketi se niin on, että ei voi saada uraa ja perhettä. Minulla ne molemmat nyt kuitenkin on ja niiden välissä yritän jotenkin luovia. Ja paineet on kovat. Siksi täällä nyt purnaan, enkä mene nukkumaan. Miten te jotkut, jotka olette samassa tilanteessa, olette jaksaneet? Itseäni tämä rassaa nyt erityisen paljon, kevättä kohden hommat vain lisääntyy ja näyttää siltä, että kesälomalle pääsen vasta joskus elokuun lopulla -syyskuussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta se ei ollut sen arvoista. 7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen tuskasi.. itse olen yksinhuoltaja ja esimiestehtävissä. Välillä on TODELLA vaikeaa jaksaa. Onneksi tykkään työstäni ja rakastan lapsiani, jotenkin niiden voimalla vaan tulee jaksettua päivästä toiseen. Huomaan tosin, että aika ajoin tulee vaan illat oltua kotona, pyykit kasaantuu, muut sosiaaliset suhteet jää, ruoka on aina sitä samaa, kun ei luovuus riitä muun kuin nakkisopan ja makaronilaatikon keksimiseen. Et välillähän tästä on elämä kaukana :P. Viikonloppuisin en työmeilejä lue, iltaisin vain jos on ihan pakko avaan duunikoneen. Yleensä jätän sen töihin kokonaan. En minä kirkkaampaa kruunua saa, vaikka kuinka tekisin ja tekisin.
Ymmärrän tuskasi. Itse jouduin jäämään vastaavassa tilanteessa burn outin takia sairaslomalle. Se on varmaan lähellä sinullakin. Itse tein jo täyttä päivää + ylitunnit ja kirjaamattomat ylityöt. Työasiat aina mielessä. Öisinkin. Muilla sama tilanne. Sairasloman jälkeen oli sen verran voimia, että lähdettiin ratkomaan asiaa työterveyshuollon, luottamusmiesten ja työsuojelun kanssa. Nyt vasta johto näyttää alkavan ottaa asian vakavasti. Tähän asti painettu villaisella, vaikka asiaa yritetty nostaa esiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap, tuttua tuttua. Meillä vain yksi lapsi mutta samat fiilikset. Mietin kanssa aiemmin, että olisin tehnyt lyhyempää työviikkoa, mutta ei olisi ollut mitään järkeä koska töitä on niin paljon ja tilanne ei olisi muuttunut miksikään, ainoastaan rahallisesti olisi tullut takkiin. Etäilen yleensä perjantain, yritän ottaa rennommin ja haen lapsen tarhasta ajoissa.
Tilannetta on helpottanut se, että mies on tosi osallistuva ja meillä ei ole kuin se yksi lapsi (toista ei tule ainakaan vuosiin ennenkuin tilanne rauhoittuu). Lisäksi olemme hommanneet paljon apuja (siivous, ruoat netistä, isovanhemmat, ostetaan usein ateriat suoraan ravintolasta ja koti nyt on vähän niin ja näin)
mutta ahdistaa, että työasiat pyörivät kokoajan mielessä. Joskus päätän, että aivan vitun sama, nyt otan rennommin ja taas vähän ajan kuluttua itsensä löytää samasta hamsterinpyörästä...
joo semmosia täällä. Ah, jaan niin tuon tunteen. Tsemppiä!
No nyt täysi asennemuutos. Kukaan ei pärjää työssään jos yrittää tehdä kaiken eteen tulevan. Sitä ei kannata tehdä, siinä uupuu, koska tekeminen ei koskaan lopu. Määrittele yhdessä pomosi kanssa kolme tärkeintä tavoitetta ja keskity saavuttamaan ne. Kaikki muu on täysin toisarvoista ja niitä voit tehdä jos on sopiva rako.
Jos ette pysty määrittämään tavoitteita, niin sitten pomo vaihtoon. Huono pomo on suurin este työuralla ja merkittävästi lisää työn henkistä kuormaa. Ei voi olla johtaja jos ei osaa priorisoida tavoitteita ja kohdistaa resuja niiden saavuttamiseen.
Jos asia on aidosti kiireinen ja akuutti, niin kukaan ei lähesty sähköpostilla. Näin se vaan on. Toki moni pukee sähköpostit kiireellisesti, mutta mieti asiat sen kautta, että auttaako tuohon viestiin vastaaminen tavoitteiden saavuttamista. Jos ei, niin jätä odottamaan maanantaita.
Yleensä on niin, että jos ne tärkeimmät tavoitteet täyttää satasella tai vähän ylikin, niin saa paljon gloriaa, kiitosta ja liksaa. Jos taas tekee kaiken eteen tulevan 80-90 % tasolla joutuu toisten nakkikoneeksi.
Kolmen lapsen äiti ja johtaja, jolla on työelämää takana jo 20 vuotta.
Hyviä kirjoituksia ja ihana, kun on asiallista keskustelua tällä palstalla.
Ehkä se on niin, että itse on itsensä pahin vihollinen. Pitäisi yrittää delegoida enemmän ja vetää selkeä raja kodin ja työn välille. Palaverissa sanoa, että aika ei riittynyt tietojen kasaamiseen ym. Ehkä olen liian kiltti luonne, enka haluaisi joutua sanomaan, että nyt en kyennyt hommaa hoitamaan. Meillä (tosi iso firma) viime aikoina ovat asiantuntija urallaan edenneet juuri ne omaa aikaansa käyttävät ihmiset, jotka tekevät kaikkensa firman eteen, oman elämän kustannuksella. Itse viihdyn nykyisessä pestissäni, enkä esim. oman esimieheni tehtäviin hinkua, mutta haluaisin saada kuitenkin tunnustusta asiantuntijana - siksi pyrin hoitamaan tehtävät loppuun edes joten kuten ja se tuo hirveät paineet. Olen joistain tehtävistä kieltäytynyt ja kysynyt resursseista, tällä tavoin saa äkkiä nalkuttajan maineen. Työelämä on aika julmaa nykyaikana. Silti en poiskaan halua/voi hypätä.
ap
Samassa jamassa täydellä työviikolla. 21 ohje keskittyä olennaiseen on fiksu, mutta itselläni ainakin on jo kolmessa tärkeimmässä tavoitteessa ihan liikaa hommaa.... Yksi alaisista burnout lomalla, saneeraus käynnissä, töitä enemmän kuin kukaan pystyy nytkään tekemään ja silti pitää vähentää väkeä. Asiakkaat huutaa, pomot huutaa, alaiset itkee.Omatkin työt loppumassa ellen lähde ulkomaille; tähän hässäkkään ei ihan mahdu koko perheen ulkomaille muuton junailu. Enää en jaksa edes surra asiaa ja tekemättömiä töitä, teen mitä ehdin ja sillä mennään. Aamulla sähköpostissa on 200 mailia odottamassa kun illalla luki klo23 viimeiset. Hullua ja älytöntä työelämä nykyään
Sähköposteihin. Joissain paikoissa on just hullu kulttuuri, että kaikki asiat on mailissa ja kaikki vastaanottajia. Ei kukaan pysty käsittelemään satoja viestejä päivässä. Mä tein yhteen aikaan niin, että inboxiin tuli vain ne viestit, joissa olin to.-kentässä, ne oli lähetetty High prioritylla ja ne tuli mun avainhenkilöitä. Kaikki muu meni säännöillä eri foldreihin. Mulla oli siis sellainen työ, jossa pystyi nimen perusteella päättelemään kenellä on jotain oikeaa asiaa ja kuka vaan purkaa pahaa oloansa. Usein pystyy näin tekemään, kun vaan yrittää nousta tilanteen yläpuolelle.
Muutamat näistä isoista amerikkalaisista konsulttitaloista on sellaisia, joissa puristetaan viimeisetkin mehut irti. Niissähän on tyypillisesti niin, että suurin osa on jotain 25-30 v ja sieltä on kolme urapolkua. Vaihto toiseen firmaan parin vuoden rääkin jälkeen, burnoutin jälkeen vaihto toiseen firmaan ja sitten persoonallisuushäiriöiset kipuaa partnereiksi. Kärjistäen totta kai. Mutta kyllä niitä aloja ja töitä on muitakin ja kaikkialla meno ei ole päätöntä. Tuollainen tappotahti kertoo yleensä huonosta johtamisesta.
21
Hyvin saman tapainen tilanne on meillä kuin 23:lla. Ei tosin mitään ulkomaajuttuja, mutta ilmapiiri. Meilläkin näitä "alaisiani" on saanut lohdutella ja sairaspoissaolot on kasvaneet. Firmassa kaikki ratkeaa sillä, että kehitetään omaa työtä omilla panoksilla, kierretään kaukaa se, että syynä on liian vähäinen henkilökuntamäärä.
Siinä ei muutaman tärkeän asian priorisointi auta, kun niskaan tupsahtaa kymmeniä muita. Esimies on aivan kädetön, myöntelee vain, että hoidetaan hoidetaan eikä ota kantaa resurssiasioihin, jos kyseenalaistaa aikataulut ym. Sänköpostilla tulee oikeasti tärkeitä asioita, harvoin mitään soitetaan, sähköposti on helpompi käskyttäjä. Ja firmalle on oikeasta raha kyseessä reagoiko tiettyihin maileihin heti vai ei, eli pakko reagoida vaikkei töissä olekaan. Pari kertaa olen saanut noottia siitä, että joku s.posti on hautautunut muiden sekaan enkä olekaan reagoinut (kotoa). Ei haluta ymmärtää, että kotona on muutakin asiaa, jotka vie huomion ja s.posteja ei kuitenkaan yhtä huolela lue, eihän siitä maksuakaan saa. Silti voi aina urputtaa...
ap
Ap tässä jatkaa.
Tuo on totta ettei pelkästään työmäärästäkään ole kyse. Meillä rassaa myös se arvostuksen puute, vaikka kuinka hyvin tekisi, kiitosta ei saa. Tietyt esimiehen (mies) suosikit saavat kehuja (yleensä miehiä nämäkin), ja he etenevät "asiantunijapolulla". Muut jatkavat vuodesta toiseen puurtaen. Siitä kyllä saa noottia, jos joku ei suju suunnitellusti, vaikka johtuisi niistä resursseista, johon itse en voi vaikuttaa...