Pelkään, että saan sairaan/vammaisen lapsen

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sekä vammainen että terve lapsi, kirjoitan nyt siltä pohjalta.

Ensin syntyi tuo vammainen. Raskauden aikana ei ollut mitään poikkeavaa, mutta synnytyksessä meni useampi asia pieleen, ja se oli osatekijä nykytilanteelle. Elämä tämän lapsen kanssa ei ole ollut helppoa, olen palanut loppuun ja jopa yrittänyt itsemurhaa kerran kun koin tilanteeni niin toivottomaksi. 

Mutta.

Jos vammaisen lapsen kanssa ei jaksa, se ei tee sinusta huonoa äitiä. Et ole vailla arvoa ihmisenä vain siksi, että vihaat arkeasi hänen kanssaan, ja salaa toivot, että hyviä hetkiä olisi paljon enemmän. Vammaisen lapsen ei ole pakko asua kotona, hän ei joudu heitteille jos hänet sijoitetaan muualle. Joskus se on jopa ainoa keino sekä vanhemmalle että lapselle itselleen ottaa etäisyyttä tulehtuneeseen tilanteeseen, ja välit paranevat ajan kanssa luonnostaan. Näin kävi meidänkin perheessämme. Vammainen lapsi koki viihtyvänsä paremmin hoitokodissa, jossa arki ei koskaan muuttunut, eikä muilla ollut näkyviä tarpeita häntä kohtaan. Minä aloitin vuosia kestäneen terapian. 

Sitten, kun voimani olivat palautuneet, yritimme uutta lasta. Kaipasin kipeästi tilaisuutta kokea tavallista äitiyttä iloineen ja suruineen; olin itsekäs, kyllä. Mutta se kannatti: saimme maailman ihanimman lapsen, jonka äitiys on parantanut sieluni haavoja uskomattomalla voimalla. Tämä on aihe, josta edes vammaisten lasten äidit eivät uskalla tai halua puhua ääneen: pelkkä tylsä arki, jossa tulee välillä riideltyä tai sanottua ikävästi, voi olla parasta sielunhoitoa. Vammaisen/sairaan lapsen kanssa ei voi olla oma itsensä, koko ajan on skarpattava ja ajateltava kaikessa vain häntä. Tavikselle saa sanoa joskus "ei", saa huomauttaa kärkkäästi jos on aihetta, ilman että siitä seuraa neljän tunnin raivokohtaus ja pintaremontti kotiin. 

Yritä uskoa tulevaan, siihen että elämä kantaa. 

Kiitos rehellisestä viestistäsi.

Saisi jo aiheesta vielä lisää keskustelua? Tätä on ollut hyvin mielenkiintoista lukea.

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Nipt-testin voi teettää yksityisellä. Se maksaa muistaakseni n.700€ ja on paljon varmempi tulos kuin sikiöseulonnassa downin toteaminen. Minusta vaikuttaa, että AP:n tapauksessa se olisi hyvin käytetty 700€. Toki on liuta muita sairauksia, joita voi lapsella myöhemmin silti ilmetä.

Olen hämilläni, että miksi tämä viestini on saanut alapeukkuja. Vastustatteko itse testiä? Miksi?

Hyvä että vammaisten vanhemmat ovat kertoneet ajatuksistaan ja kokemuksistaan. Huomataan mikä ero on pelkillä luuloilla ja oikeilla kokemuksilla.

Vammaisen lapsen saaminen on (ei-toivottuna) järkyttävä kokemus,ja vaikuttaa koko loppuelämään ja jopa mielenterveyteen. Siinä on asia josta ei koskaan puhuta.

Hyvä raskausajan seuranta ja hyvin tehdyt tutkimukset vievät huolta pois.

On hyvä että ap tunnistaa pelkonsa ja kysyy muilta. Näin sen pitää mennä.

Minulla on autisti lapsi. En koe että eläisin mitenkään vähemmän, päinvastoin.

En lukenut ketjua mutta kommentoin noihin geeni - ym testeihin sen verran , että geneettiset viat voi seuloa mutta jos käy huono tuuri, lapsi saattaa vammautua raskauden tai synnytyksen vuoksi muutenkin esim infektion tai hapenpuutteen vuoksi. Mitään kaiken kattavaa varmistusta ei ole olemassakaan. Raskaus ja synnytys ovat aina riski.

Vierailija kirjoitti:

En lukenut ketjua mutta kommentoin noihin geeni - ym testeihin sen verran , että geneettiset viat voi seuloa mutta jos käy huono tuuri, lapsi saattaa vammautua raskauden tai synnytyksen vuoksi muutenkin esim infektion tai hapenpuutteen vuoksi. Mitään kaiken kattavaa varmistusta ei ole olemassakaan. Raskaus ja synnytys ovat aina riski.

Autismi todetaan yleensä vasta aikaisintaan kolme vuotiaana.

Voit aina tehdä abortin tai adoptoida ns. Täydellisen lapsen.

Huoh..

Erityislaosen äitinä jossain määrin voin ymmärtää ja jossain määrin en. Mutta ei kai tähän mitään oikeaa vastausta olekaan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kaksi lasta, toinen on nepsy. Hankala tapaus, oppimisvaikeuksia, sosiaalisia vaikeuksia jne. Mutta kun ei tervekään lapsi ole sellainen kuin lapsettomana haaveilin. Ei sekään jaksanut käydä soittotunneilla, lopetti voimisteluharrastuksen kesken, riitelee, itkee, juonittelee ja laiskottelee, ei syö. Molemmat ovat valtavan rakkaita ja ihania, mutta myös omia yksilöitään, eivät minun unelmieni toteuttajia tai toiveideni täyttäjiä.

Kieltämättä täytyy myöntää, etteivät tuollaiset yksilöt täyttäisi kenenkään toiveita tai unelmia. Tsemppiä vaan jaksamiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Saisi jo aiheesta vielä lisää keskustelua? Tätä on ollut hyvin mielenkiintoista lukea.

T. Ap

   Itse sain ainokaiseni 32-vuotiaana.

    Kun alat odottaa vauvaa luota siihen,  että lapsi on terve. Tee kaikki sen eteen ettei tarvitse sitten miettiä,  jos jotain tulee. Itse olin tupakoinut, lopetin sen heti ja en ottanut yhtään alkoholia söin terveellisesti, jännitin minäkin koska ikää oli ensi synnyttäjäksi.

  Minulla on paljon sisaruksia ja edesmennyt äitini tokaisi, että miten sitä nykyään niin kauheasti pelätään kaikkea, muuten äiti kannusti. Oli sitten ihana mummi lapselleni.

        Luin ehkä liikaa kaikkia opuksia, kaikki J Sinkkosen ja A Millerin opukset, vähempikin olisi riittänyt.

    Onneksi osasin myös nauttia odotuksesta, minulla oli vahva luottamus siihen että hyvin se kaikki menee. Äidin odotusajan tunteet heilahtelevat, mutta liika murehteminen  ei ole hyvä asia.

   Sisareni lapsineen olivat ovat, vieläkin se paras ihana tuki. Sanoivat suoraan, jos liikaa hössötin.

             Olihan siinä sitten hätäsektio, mutta meillä on aivan upea hoito ja meitä äitejä tuetaan asiantuntevasti. 

        Meidän neuvolatoiminta on upea, oli jo silloin ja tuskin on huonoon suuntaan mennyt. Minulla on aivan ihana nuorukainen, lapseni niin rakas. Koen että tärkeintä on, että rakastaa, kyllä se kaikki sitten sujuu.

        Kaikkea hyvää ap  ja onnea. Elämä kantaa, lapsi on lahja.

-äiti

Vierailija kirjoitti:

On kestämätön argumentti sanoa, että ei sairas tai vammainen lapsi edes haluaisi elää. Sitä kun ei voi tietää, mitä lapsi haluaisi.

Niinpä. Ja just samalla periaatteella voidaan todeta, että ei se kasvis osaa kertoa myöskään sitä, että ehdottomasti haluaisi elää. Kun ei siitä voi tosiaankaan tietää, koska ei pysty ilmaisemaan itseään. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on autisti lapsi. En koe että eläisin mitenkään vähemmän, päinvastoin.

Onhan se todellakin niin, että vain vammaiset lapset voivat tuoda elämään iloa ja aurinkoa. Vain vammaisten lasten vanhemmat muuttuvat todella kauttaaltaan pyhiksi ja paremmiksi ihmisiksi. Näin ollen vammainen lapsi on suurin kiitos, joka vanhemmille voidaan "suoda". 

Itse taidan olla ihan onnellinen siitä, että en voi saada lapsia, kun kohtu jouduttiin poistamaan. 

Asia selvästi ahdistaa ap:ta todella paljon. Oletko ap harkinnut lapsettomaksi jäämistä? On ihan hyväksyttävää yrittää järjestää elämänsä sellaiseksi, että stressiä on mahdollisimman vähän.

Ap, mitä lapsirintamalle kuuluu?