Onko mies petturi? Käytös juopuneena huolettaa
Olimme viikonloppuna juhlissa. Mies joi liikaa. Piti jo tehdä lähtöä, kun ukkoa ei näkynyt missään. Lopulta löysin hänet baaritiskin läheltä - yritti tehdä väkisin juttua jonkun itseään vanhemman naisen kanssa. Naisen ilmeestä näki, että lähentymisyritys ei ollut kovin toivottu.
Sanoin miehelle kiukkuisesti, että mitä sä olet täällä naisia iskemässä. Mies vaan hihitteli, että ei hän iske, kai sitä jutella saa.
Mikä syy mennä jutustelemaan täysin vieraan ihmisen kanssa, joka ei sitä juttuseuraa selkeästikään edes halunnut?
Mies on pettänyt aiemmin. Nyt tuntuu, etten voi luottaa ollenkaan. Jos on jo sellaisissa juhlissa, joissa minäkin olen mukana, iskemässä muita naisia, kun silmä välttää.
Kommentit (35)
Tuo hyvännäköisyys on asia, johon miehet todella tottuu, eikä huomaa koko ajan, jos ollenkaan, että onpa se vaimo hyvännäköinen, vaikka olisikin. Samoin tottuvat siistiin kotiin, hyvään ruokaan, kaikkeen "palveluun".
miksi mies juo? koska hän VOI juoda! Miksi mies pettää? koska hän VOI pettää. mikä tämän käytöksen mahdollistaa kuin puoliso :/
mua rupesi vit*ttamaan eksän käytös ja kaikki seliteltiin sillä että oli kännissä. ja miksi hän sai tehdä kaikkea kännissä? miksei voisi olla vähemmän kännissä? samperi sentään mikä tätä yhteiskuntaa vaivaa kun kännissä vo tehdä mitä vaan ja se on ihan normaalia?? mitä jos joisi VÄHEMMÄN??
[quote author="Vierailija" time="17.03.2014 klo 10:07"]Tuo hyvännäköisyys on asia, johon miehet todella tottuu, eikä huomaa koko ajan, jos ollenkaan, että onpa se vaimo hyvännäköinen, vaikka olisikin. Samoin tottuvat siistiin kotiin, hyvään ruokaan, kaikkeen "palveluun".
[/quote]näin se menee ja vuosienvarrella myös näiden asioiden arvostus loppuu ja nainen onkin vain itsestäänselvyys.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2014 klo 10:06"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2014 klo 10:02"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2014 klo 09:47"]
Olen tässä välillä jo opetellut luottamaan. Nyt tuntuu, että se luottamus romahti kerralla. On sellainen olo, että lähtölaskenta suhteelle on nyt alkanut. Ehkö mun täytyy itsekin alkaa katsella muita miehiä sillä silmällä.
Ikävintä on, että olin oikeasti parhaimmillani niissä juhlissa. Varmasti yksi parhaimman näköisiä naisia sinä iltana, kerran näinkin päin. Ja silti omaa miestä ei jaksa kiinnostaa.
[/quote]
Se mies oli juovuksissa, ja juopuneet eivät aina käyttäydy järin järkevästi. Älä nyt ihmeessä vaan tee mitään päätelmiä hänen kiinnostuksestaan sinua kohtaan yleensä, vaikka kännissä sekoili. Tosin tuollaisen tyypin pitäisi ehdottomasti lopettaa tuo juhliminen, jos kännissä on vaarana sekoilla vieraiden naisten kanssa.
[/quote]
No arvaapa, lopettaako. Enkä minä voi häntä aina olla vahtimassa, mitä touhuilee, kun on itse työmatkalla tai minä olen poissa.
[/quote]
No sitten ymmärrän että on syystäkin luottamus heikossa, jos mies ei ymmärrä kuinka suuri riski teidän suhteenne tuhoutumiselle hänen juomisensa on, eikä ole valmis toimimaan ihan vakavasti asian suhteen. Eli myöntämään tosissaan että hänen käytöksensä juovuksissa on paha ongelma ja olemaan valmis luopumaan juomisesta riskitilanteissa.
Itselläni oli myös kerran samantapainen seurustelukumppani. Oli selvinpäin maailman kiltein, hiljaisin ja mukavin mies. Mutta kun sai vähän viinaa -ja se hänelle maistui viikoittain- muuttui ihan toiseksi tyypiksi. Ylimieliseksi, riitaa haastavaksi, pettäväksi. Pari kertaa annoin anteeksi kaverien kanssa vietetyn illan päätteeksi pettämisen, koska mies itkuissaan sitä katui ja vannoi että haluaa olla kanssani ja että pettäminen oli vain typerä kännisen päähänpisto eikä hän edes muista miten päätyi sen vieraan naisen luo. Kolmannen kerran kun tapahtui, sanoin että jos ei juominen kodin ulkopuolella lopu, en valitettavasit pysty luottamaan häneen enää. Mies ei ollut valmis luopumaan pubi-illoista kaverien kanssa joten se suhde oli sitten sillä selvä.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2014 klo 10:12"]

Aika monella on sellainen ongelma, että kun ottamaan alkaa, sitä ottaa vaan vaikka kuinka olisi päättänyt että ottaa vain vähän. Pari annosta ja sitten kaikki hyvät päätökset tuntuukin turhalta nipottamiselta, ja sitten mennään... Jos on tällainen tapaus, kuten itsekin olen, pitäisi vaan oppia läksynsä ja olla ottamatta, joko koskaan, tai ottaa ainakin vain äärimmäisen turvallisissa tilanteissa joissa sekoiluriskejä ei ole, tyyliin kotona tai mökillä oman puolison kanssa...
[quote author="Vierailija" time="17.03.2014 klo 10:14"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2014 klo 10:07"]Tuo hyvännäköisyys on asia, johon miehet todella tottuu, eikä huomaa koko ajan, jos ollenkaan, että onpa se vaimo hyvännäköinen, vaikka olisikin. Samoin tottuvat siistiin kotiin, hyvään ruokaan, kaikkeen "palveluun".
[/quote]näin se menee ja vuosienvarrella myös näiden asioiden arvostus loppuu ja nainen onkin vain itsestäänselvyys.
[/quote]
No, sellainen olo mulle on todella tullut. :(
Miehestä onmyös tullut todella narsisti. Tilailee itselleen netistä vaatteita ja peilailee peilin edessä itseään. Nytkin tilasi tuonne juhliin uudet vermeet itselleen. (Kai oli pakko, kun mikään vanha vaate ei mene päälle.) Mulle piti kamalaa läksytystä, että en saa ostaa uutta juhlapukua.
No, ei ollut aikomuskaan, koska olemassaoleva iltapukuni on niin ihana ja sille tulee aika vähän käyttötunteja kuitenkin. Mutta ostin siihen uuden osan, joka vähän muodisti pukua. Kamala marmatus mieheltä.
Huvittavinta on, että miehellä on alkava vatsakumpare ja alkava kalju. Ja silti peilailee itseään koko ajan kuin mikäkin adonis... Siis ei nuo mua haittaa, mutta jotenkin nurinkurista, kun mies marmattaa minun kiloistani (olen tosin laihtunut 15 kg ja puvustakin piti ottaa sisälle, kun oli kaksi numeroa liian suuri).
[quote author="Vierailija" time="17.03.2014 klo 10:18"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2014 klo 10:12"]
miksi mies juo? koska hän VOI juoda! Miksi mies pettää? koska hän VOI pettää. mikä tämän käytöksen mahdollistaa kuin puoliso :/
mua rupesi vit*ttamaan eksän käytös ja kaikki seliteltiin sillä että oli kännissä. ja miksi hän sai tehdä kaikkea kännissä? miksei voisi olla vähemmän kännissä? samperi sentään mikä tätä yhteiskuntaa vaivaa kun kännissä vo tehdä mitä vaan ja se on ihan normaalia?? mitä jos joisi VÄHEMMÄN??
[/quote]
Aika monella on sellainen ongelma, että kun ottamaan alkaa, sitä ottaa vaan vaikka kuinka olisi päättänyt että ottaa vain vähän. Pari annosta ja sitten kaikki hyvät päätökset tuntuukin turhalta nipottamiselta, ja sitten mennään... Jos on tällainen tapaus, kuten itsekin olen, pitäisi vaan oppia läksynsä ja olla ottamatta, joko koskaan, tai ottaa ainakin vain äärimmäisen turvallisissa tilanteissa joissa sekoiluriskejä ei ole, tyyliin kotona tai mökillä oman puolison kanssa...
[/quote]
joo komppaan. kyllä ihmisen pitää osata laittaa asiat arvojärjestykseen. jos puoliso/perhe/kaverit kärsii juomisesta ja nimenomaan siitä liikajuomisesta niin pitää osata tehdä asialle jotain. tiedän kyllä monta kaveria joille kalja oli kalliimpi kuin perhe.. ihan helvn surullista!!
[quote author="Vierailija" time="17.03.2014 klo 10:15"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2014 klo 10:06"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2014 klo 10:02"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2014 klo 09:47"]
Olen tässä välillä jo opetellut luottamaan. Nyt tuntuu, että se luottamus romahti kerralla. On sellainen olo, että lähtölaskenta suhteelle on nyt alkanut. Ehkö mun täytyy itsekin alkaa katsella muita miehiä sillä silmällä.
Ikävintä on, että olin oikeasti parhaimmillani niissä juhlissa. Varmasti yksi parhaimman näköisiä naisia sinä iltana, kerran näinkin päin. Ja silti omaa miestä ei jaksa kiinnostaa.
[/quote]
Se mies oli juovuksissa, ja juopuneet eivät aina käyttäydy järin järkevästi. Älä nyt ihmeessä vaan tee mitään päätelmiä hänen kiinnostuksestaan sinua kohtaan yleensä, vaikka kännissä sekoili. Tosin tuollaisen tyypin pitäisi ehdottomasti lopettaa tuo juhliminen, jos kännissä on vaarana sekoilla vieraiden naisten kanssa.
[/quote]
No arvaapa, lopettaako. Enkä minä voi häntä aina olla vahtimassa, mitä touhuilee, kun on itse työmatkalla tai minä olen poissa.
[/quote]
No sitten ymmärrän että on syystäkin luottamus heikossa, jos mies ei ymmärrä kuinka suuri riski teidän suhteenne tuhoutumiselle hänen juomisensa on, eikä ole valmis toimimaan ihan vakavasti asian suhteen. Eli myöntämään tosissaan että hänen käytöksensä juovuksissa on paha ongelma ja olemaan valmis luopumaan juomisesta riskitilanteissa.
Itselläni oli myös kerran samantapainen seurustelukumppani. Oli selvinpäin maailman kiltein, hiljaisin ja mukavin mies. Mutta kun sai vähän viinaa -ja se hänelle maistui viikoittain- muuttui ihan toiseksi tyypiksi. Ylimieliseksi, riitaa haastavaksi, pettäväksi. Pari kertaa annoin anteeksi kaverien kanssa vietetyn illan päätteeksi pettämisen, koska mies itkuissaan sitä katui ja vannoi että haluaa olla kanssani ja että pettäminen oli vain typerä kännisen päähänpisto eikä hän edes muista miten päätyi sen vieraan naisen luo. Kolmannen kerran kun tapahtui, sanoin että jos ei juominen kodin ulkopuolella lopu, en valitettavasit pysty luottamaan häneen enää. Mies ei ollut valmis luopumaan pubi-illoista kaverien kanssa joten se suhde oli sitten sillä selvä.
[/quote]
Joo, eipä tämäkään mies koskaan myönnä, että hänen käytöksessään tai juomisessaan olisi mitään vikaa. Vaikka eilen makasi reporankana koko päivän, ei edes ulos lähtenyt, kun itse lähdin lenkille.
ap
Pitäisköhän meidän naistenki repästä samalla mitalla,maataan sohvalla ku siat,antaa ukon vähän miettiä,miltä meistä tuntuu.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2014 klo 09:55"]
Minusta tuo ei tarkoita, että mies olisi luonteeltaan, selvinpäin petturi, mutta se kyllä tarkoittaa, että tuohon mieheen ei voi JUOPUNEENA luottaa yhtään. Hänen ei pitäisi käydä varsinkaan ilman sinua juhlimassa alkoholipitoisesti, ja parasta olisi jos lopettaisi humalajuomisen kokonaan.
Itselläni on samaa ongelmaa, että kännipäissä olen kiimainen pidättelemätön otus, vaikka selvinpäin en ikinä koskaan pettäisi kumppania. Mutta minä opin läksyni jo nuorena opiskeluaikana, ja sen jälkeen olen rajoittanut juomiseni kodin seinien sisälle miehen läsnäollessa.
[/quote]
Joo uskallanpa olla eri mieltä. Se miten käyttäydyt humalassa on tasan tarkaan sun oma persoona ja oma luonteesi, viina ei ole maaginen satulähde,jota hörpätessä oma persoona katooaa ja joku toinen ottaa vallaan. Piiloutuminen sen taakse, että "on humalassa erilainen" on typerin perustelu mitä olemassa on. Et ole. Olet täysin oma itsesi, vain vapautunut estoistasi. Mitä se kertoo susta?
Se jos hakkaat jonkun kännissä, se ei ollut viinan syy. Se oli oma itsesi syy. Olet väkivaltainen ja holtiton luonne, ja sinun pitäisi olla lukkojen takaa istumassa. Jos petät kännissä, et arvosta kumppaniasi etkä omaa normaalia itsekontrollia, hyvin luultavasti olet klassinen uhriluonne, eli selität kaiken itsesi parhaaksi ja sinä olet se uhri jota on kohdeltu väärin, joten sinun pitää pettää. Tarvitaanko vielä lisää esimerkkejä? On aivan sama, jos ajat lapsen päältä kännissä ajaessasi, olet silti murhaaja ja täysin tietoinen valitsemastasi rikoksesta lähteä ajamaan kännissä. Koska noi kaikki on täysin tietoisia valintoja. Humala ei selitä MITÄÄN. Jos on tarpeeksi selväpäinen humalassa saadakseen housut pois ja pippelin pystyyn, olet täsmälleen tarpeeksi selvä ymmärtääksesi tekeväsi väärin.
Ja ap:lle, seurustelet täydellisen esimerkin kanssa lapsellisesta, vastuuttomasta minäkeskeisestä luuserimiehestä. Hän ei arvosta eikä rakasta sinua. Kun erositte, hän hätääntyi samalla tavalla kuin pieni lapsi, jonka mami lähti, ja hän tarvitsi äidin takaisin pitämään jöötä ja elämän kunnossa, jotta voi jatkaa possuilujaan, jotka näkee itse täysin oikeutettuina. Eroa tällä sekunilla, toi ihminen ei tule koskaan antamaan sulle yhtään mitään. Vuoden päästä törmäät ex-mieheesi joka on alkoholisoitunut reppana, ja ihmettelet että miten eläissäni olen voinut pitää tuota otusta viehättävänä, tai jopa harrastaa seksiä hänen kanssaan ja sua oksettaa. Takaan tän, 100 %. Olet ilmeisesti vielä kaunis nainen, jos lähdet nyt, et jää katumaan hukkaan heitettyä kauneuttasi, jotakukaan ei arvostanut.
Tsemppiä. :)
[quote author="Vierailija" time="17.03.2014 klo 11:24"]

Kiitoksia, tästä sain ajattelemisen aihetta! Hyvin todennäköistä, että miehen lähtölaskenta on alkanut. Aivan varmaa, jos käytös ja arvostus ei tässä piakkoin ala muuttumaan!
[quote author="Vierailija" time="17.03.2014 klo 11:32"]

Ei ne muutu. Hän on näyttänyt sulle isosti keskisormea käytöksellään täydellisesti, on aivan sama mitä suu sanoo kun ne teot kertoo ihmisestä. Miehet on vaan niin hirveen hyviä manipuloimaan naisia, yksiä parhaita ja eniten käytettyjä lauseita on "sä aina ylireagoit", "miten voit suuttua tollasesta" ja "mulla on oikeus juomiseen/rentoutumiseen/mitä sanaa haluat käyttää dokaamisesta", ja pettämisen paljastuessa "oot ihan vainoharhanen." Miehet on vaan luontaisia kusettajia, ja ne käyttä naisten epävarmuutta hyväkseen halutessaan saada tahtonsa läpi. Olet kerran jo tullut takaisin, ja vahvistanut miehen käsityksen siitä, että totta tosiaan hän VOI tehdä aivan mitä haluaa, eikä siitä koskaan tule olemaan seurauksia. Ja sit vielä toi sun nolaaminen juhlissa? Miten sä kehtaat liikkua tollasen kakaran kanssa? Häpeäisin silmät päästäni. Ja muuten, ihmise tluultavasti puhuu sustakin. Että mikä sussa on vikana, kun oot tollasen alkoholistuluuserin kanssa, joka pyörittää sua täydellisesti, oletko sinisilmäinen vai vain tyhmä. Usko mua, jatkamalla ton ihmisen kanssa, et tule koskaan saamaan MITÄÄN. Ero on teillä kuitenkin edessä, sä voit päättää onks se nyt vai viiden vuoden päästä, lähdetkö itsekunnioituksen kanssa vai ilman.
terveisin joku, joka vietti 18-26 ikävuotensa manipuloivan kaappialkoholistin kanssa. 10 vuotta myöhemmin mulla nykyään maailman paras ja rakastavin mies, joka kohtelee mua kuin kukkaa kämmenellä eikä eläissään tekis mulle tollasta, joka arvostaa mua naisena ja lastensa äitinä, ex-mies joka tuhosi itsetuntoni ja kulutti nuoruusvuoteni työtön sossupummi, jolla yhä opinnot kesken (eli ei koskaan tule valmistumaankaan) ja isänä kolmelle eri naisen lapselle, joista kenestäkään ei pidä huolta. Heti kun "mama" lähti, niin alko ote lipsumaan, täysin kykenemätön pitämään itsestään huolta vaikka sillon vaikutti lupaavalta, suositulta opiskelijamieheltä. Tarvitsee naisen hyysäämään ympärillä, mutta sanomattakin selvää että halveksii naisia. Että sellanen kaveri ;)
[quote author="Vierailija" time="17.03.2014 klo 09:51"]
Sianjättöä ilmassa...
[/quote]
Joo, yksi karsinapaikka taas vapautumassa seuraavalle...
Harmillista, että sulla on ollut noin huono kokemus omassa elämässä luuserimiehestä, joka ei ole sua arvostanut. Hyvä kun pääsit eroon ja sait hyvän miehen tilalle! Mutta on aika radikaalia lähteä sanomaan, että "miehet vaan on luontaisia kusettajia" ja ap:lle "luvata 100% varmuudella" (edellisessä viestissäsi), että ne asiat, jotka piti paikkansa sun exän kanssa ja sun elämän suhteen tulevat pitämään paikkansa myös ap:n suhteen.
Ap:n pitää itse arvioida miehensä motiivit ja toiminta, ne eivät todellakaan ole välttämättä samoja kuin sinun exälläsi. Mutta ap:n kannattaisi todella miettiä, että haluaako jatkaa känniääliön kanssa ja tiedustella herralta, että alkaako käytös muuttua. Kovaan särähtää myös se, että hän arvostelee sinua eikä huomioi esim. juhlissa. Se on kyllä ikävää. Puhumattakaan toisten naisten vikittelemisestä sinun ollessasi läsnä, käsittämätöntä! Miten mies muuten reagoi tähän kun puhuitte asiasta selvin päin?
Kyllähän ihminen voi tehdä humalassa asioita, mitä ei tekisi selvinpäin. Mutta silloin pitää miettiä, missä määrin voi juoda alkoholia ja miten pitää kontrolli. Mutta ei se tarkoita, että jos tunnistaa "kiimaisuuden kännissä" kuten yksi ylläoleva sanoi, niin olisi pohjimmiltaan tällainen (kuten taas eräs toinen aiempi vastaaja viittasi). Minusta on aika lapsellista ajatella, että ihminen jotenkin "paljastaisi oikean luontonsa" humalassa. Sekin on itseasiassa aika alkoholia ihannoivaa ajattelua, että se olisi jokin totuusjuoma. Mutta vastuussa kukin on toki tekemisistään ja juomisestaan aina.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2014 klo 11:43"]