Miksi nyky naiset on niin mukavuudenhaluisia?
Olen päälle kolmekymppinen mies ja olen ikäni asunut maaseudulla ja tulen perimään vanhempieni tilan lähitulevaisuudessa. Haaveilen naisesta ja perheestä ja olen muutamia tapaillutkin, mutta homma kaatuu aina siihen, kun kerron jatkavani vanhempieni tilalla. Naiset eivät tunnu innostuvan tuosta. Suurin osa tapailemistani naisista ovat lähi kaupungeissa asuvia, koska pikkupaikkakunnallani on hyvin vähän sinkkunaisia tarjolla, jos lainkaan ja tuntuu, että sekin vähäinen määrä haluaa kaupunkiin heti vain, kun mahdollista. Mikä siinä kaupungissa niin viehättää? Nuoret naiset eivät arvosta maaseutua.
Kommentit (51)
Miksi nykymiehet ovat niin mukavuudenhaluisia?
Huomattava osa "nykymiehistä", (18-39 -vuotiaista) asuu isoissa kaupungeissa kerrostaloasunnoissa, ei ole erityisen innostunut hankkimaan itselleen koulutusta, työpaikkaa, omistusasuntoa, perhettä, parisuhdetta tai edes kunnollisia vaatteita.
Moni nykymies on niin mukavuudenhaluinen, että roskaruokaa syömällä, alkoholia juomalla ja olemattomalla liikuntaharrastuksella on ajautunut ylipainoiseksi ja fyysisesti niin huonoon kuntoon, että joutuu kävelemään Cooperin testistäkin osan.
Miksi moni yksin kerrostaloasunnossa asuva nykymies on niin mukavuudenhaluinen, ettei siivoa edes omaa asuntoaan, saati että auttaisi esimerkiksi naapureitaan tai iäkkäitä sukulaisiaan kotiaskareissa?
Miksi moni nykymies ei ylipäätään tee paljon mitään muuta kuin vetää lonkkaa, puuhastelee lähinnä pelien ja jonkin harrasteen kanssa, käyttää päihteitä, välttelee työllistämistoimenpiteitä ja hakee toimeentulotukia? Käy korkeintaan satunnaisesti osa-aikaisissa ja määräaikaisissa työsuhteissa, ja työpaikallakin aktiivisesti välttelee työtehtäviä.
Voisin näppituntumalta todeta, että yhtä nuorta maatilan ahkeraa isäntää tai maaseudulla yritystoimintaa pyörittävää kohden kaupungeissa elelee ainakin 2-3 laiskanpulskeaa, mukavuudenhaluista kollikissaa, joka ei tee elämänsä eteen paljon mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on siellä tilalla työpaikka. Mitä se nainen siellä sinun tilalla tekee? Tuottaako tila niin hyvin, että sinulla on varaa maksaa hänelle palkkaa? Vai millä ihmeellä naisen kuvittelet elävän?
Naisen pitäisi osallistua tilan töihin luontevasti. Mutta eipä täällä ketään raskas fyysinen työ, kurinalainen elämä kiinnosta. Neitien pitää vaan päästä kaupunkiin makoilemaan, somettamaan ja ympärinaimaan.
Puhutaanko nyt siitä palkasta, kun otin sen esiin? Aloittaja tuntuu etsivän itselleen ilmaistyövoimaa asumaan toisten nurkkiin. Mikä tuossa on houkuttelevaa?
Naisista houkuttelevampaa on istua pieruisessa itsemurhayksiössä viinilasin kanssa veronmaksajien rahoilla. Maalaisnaisissa ja kaupunkilaisnaisissa huomaa todella ison eron maalaisnaisten eduksi.
Miksi tämä on ongelma? Ottaa kumppaniksi niitä maalaisnaisia sitten, eikö?
Voisin muuttaa maalle jos saisin hevosen. Sekä jonkun joka opettaa mut ratsastamaan. :D Ikuinen unelma mutta liian kallista.
Eli ap on siellä mamman helmoissa ja odottelee nyt uutta passaajaa ja ilmaista työvoimaa?
Mukavuudenhalussa ei ole mitään pahaa niin kauan kuin huolehtii itse itsestään. Miksi turhaan tehdä elämä hankalammaksi kuin se on. Sitä paitsi naiset eivät ole sinulle velkaa mitään.
Terveisin nuori nainen maalta sukutilaltaan
Vierailija kirjoitti:
Minä muutin miehen luo maalle. Toki sen verran lähelle kaupunkia, että voin siellä käydä töissä. Täällä ei myöskään asu ketään miehen sukulaisia, ei edes naapurissa. Lentokentälle on alle tunnin matka, tosin kuluneen vuoden aikana on matkustamiset jääneet vähiin. Vähiin on jääneet myös elokuvat, konsertit ja muu viihde, mutta kunhan elämä palaa normaaliksi niin lähimpään kaupunkiin on alle puolen tunnin matka ja suurempaan pääsee tunnissa.
Maatila tämä ei ole enkä millään karja- tai muulla tehotuotantotilalla edes voisi kuvitella asuvani. Mies ei liioin metsästä eikä kalasta.
Tehotuotanto erikseen, mutta mikä niissä metsästyksissä ja kalastuksissa niin hirvittää? Lähiruokaa saa siten.
Oi minä kyllä innostuisin.
Mutta olen jo varattu.
Vierailija kirjoitti:
Hyvinvointivaltio on paaponut maamme naiset pilalle sekä feminismi. Ahkeruutta ei enää arvosteta vaan laiskottelua, sosiaalituilla ja elatusmaksuilla elämistä. Kiitos vasemmisto.
Nyt sinulla on mennyt sukupuolet sekaisin. Naiset ovat aina olleet ja yhä ovat ahkeria, tekeviä, älykkäitå ja osaavia. Miehet laiskottelee ja vetää kaljaa sossun rahoilla.
Aloittajakin tarvitsee naisen tilalleen töihin ja synnyttämään ja kasvattamaan uutta sukupolvea.
Vierailija kirjoitti:
Miksi nykymiehet ovat niin mukavuudenhaluisia?
Huomattava osa "nykymiehistä", (18-39 -vuotiaista) asuu isoissa kaupungeissa kerrostaloasunnoissa, ei ole erityisen innostunut hankkimaan itselleen koulutusta, työpaikkaa, omistusasuntoa, perhettä, parisuhdetta tai edes kunnollisia vaatteita.
Moni nykymies on niin mukavuudenhaluinen, että roskaruokaa syömällä, alkoholia juomalla ja olemattomalla liikuntaharrastuksella on ajautunut ylipainoiseksi ja fyysisesti niin huonoon kuntoon, että joutuu kävelemään Cooperin testistäkin osan.
Miksi moni yksin kerrostaloasunnossa asuva nykymies on niin mukavuudenhaluinen, ettei siivoa edes omaa asuntoaan, saati että auttaisi esimerkiksi naapureitaan tai iäkkäitä sukulaisiaan kotiaskareissa?
Miksi moni nykymies ei ylipäätään tee paljon mitään muuta kuin vetää lonkkaa, puuhastelee lähinnä pelien ja jonkin harrasteen kanssa, käyttää päihteitä, välttelee työllistämistoimenpiteitä ja hakee toimeentulotukia? Käy korkeintaan satunnaisesti osa-aikaisissa ja määräaikaisissa työsuhteissa, ja työpaikallakin aktiivisesti välttelee työtehtäviä.
Voisin näppituntumalta todeta, että yhtä nuorta maatilan ahkeraa isäntää tai maaseudulla yritystoimintaa pyörittävää kohden kaupungeissa elelee ainakin 2-3 laiskanpulskeaa, mukavuudenhaluista kollikissaa, joka ei tee elämänsä eteen paljon mitään.
Siksi, että ovat ymmärtäneet ajoissa ettei toisten pillin mukaan hyppiminen ole välttämättä elämän tarkoitus. Siihen tanssiin meinaan joutuu hyvin herkästi jos erehtyy naisen kanssa saman katon alle tai erehtyy töihin joissa joutuu olemaan enemmän kuin 25h/viikossa.
Harmi etten tajunnut tuota ajoissa. Mutta voinhan ottaa sen takaisin kun penskat on laitettu maailmalle - muija mäkeen, omaisuus myyntiin ja loppuu se muiden pillin mukaan hyppelehtiminen.
Aina olleet, aiemmin siellä maaseudulla ei vaan hirveästi kukaan viittiny jäämään paijaamaan vaan vaan laitettu joku paskaheinähaarukka käteen ja pistetty tyhjentämään ulkohuusia. Senkun valittaa minkä jaksaa mutta ei syö ennenkuin työ on tehty.
Nykyään voi heittäytyä valtion sugarbabeksi ilman että edes tarvitsee antaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvinvointivaltio on paaponut maamme naiset pilalle sekä feminismi. Ahkeruutta ei enää arvosteta vaan laiskottelua, sosiaalituilla ja elatusmaksuilla elämistä. Kiitos vasemmisto.
Nyt sinulla on mennyt sukupuolet sekaisin. Naiset ovat aina olleet ja yhä ovat ahkeria, tekeviä, älykkäitå ja osaavia. Miehet laiskottelee ja vetää kaljaa sossun rahoilla.
Aloittajakin tarvitsee naisen tilalleen töihin ja synnyttämään ja kasvattamaan uutta sukupolvea.
:DDDDDDDDDDDDDD
Et kai ole tosissasi? Naisten elämä on jo pienestä tytöstä lähtien helpompaa ja onnellisempaa, yhteiskunta ei vaadi yhtään mitään ja ihan kaikki tulee annettuna. Syntymässä saadut ominaisuudet nainen usein ottaa "omina ansioinaan". Tämän jälkeen vielä vittuillaan syrjäytyneille miehille ja jopa APn kaltaisille ahkerille maajusseille :D
-eri
Jaa'a minä lisäksi tarvitsisin jotain mistä saan rahaa ja eläkettä. Eli töitä.