Miksi vanhemmat eivät halua lapselleen apua?

Eikö keksitä selityksiä? Minulle on kuitenkin tällaisia tapauksia tullut vastaan, ja vähän järkyltähän ne tuntuvat.

Ap

Kuuluu sinulle ...ööö miksi??

Pelko, häpeä.

Vierailija kirjoitti:

Eikö keksitä selityksiä? Minulle on kuitenkin tällaisia tapauksia tullut vastaan, ja vähän järkyltähän ne tuntuvat.

Ap

Yksi selitys lienee perinteinen etenkin pohjanmaalla tunnettu: "Ei meirän poika!"

Yleensä selityksenä on, että ollaan eri mieltä diagnoosista ja keinoista auttaa lasta. Olen tavannut jopa vanhempia, jotka yrittävät estää lapsensa huumevieroituksen. 

Miehelleni on ainn yritetty diagnosoida adhd:ta. Ei mitään perusteita diegnoosille. On hyvin tienaava ja menestynyt nykyään. Kukaan ei ole tuon jälkeen ollut sitä mieltä että mieheni olisi adhd

Ovat eri mieltä asiasta. Eihän se sen kummempaa ole.

Esimerkiksi meidän lapselle tuputettiin hullun lailla päivähoitoon menoa.

No, ei laitettu, koska astmalääkäri oli sitä mieltä, että se ei ole hänelle hyvästä.

Enemmän on tullut vastaan niitä, jotka haluavat apua mutta mistään ei saa vaikka kuinka anelee, pyytää, vaatii ja raivoaa.

Miksi tarve ja tarjonta eivät kohtaa? Jäädäänkö avun tarjonnassa liikaa jumittamaan niihin, jotka eivät apua huoli ja sitten resurssit eivät enää riitä niille, jotka apua haluaisivat vastaanottaa?

Aika kova pokka vanhemmilla kyllä sitten, jos ovat eri mieltä diagnoosista. Kun esimerkiksi terapiaan päätyminen tarkoittaa, että on jo aika lailla tutkittu ja monen tahon toimesta terapiaa suositeltu. Niin ajattelevatko nämä vanhemmat silti, että heillä on parempi tieto?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Aika kova pokka vanhemmilla kyllä sitten, jos ovat eri mieltä diagnoosista. Kun esimerkiksi terapiaan päätyminen tarkoittaa, että on jo aika lailla tutkittu ja monen tahon toimesta terapiaa suositeltu. Niin ajattelevatko nämä vanhemmat silti, että heillä on parempi tieto?

Ap

Tietenkin. Ja heillähän on sekä kaikki tieto että paras lapsen tuntemus.

Ap, edelleen, MIKSI asia sinulle kuuluu? Money ns" ammattilaiset" etenkin julkisella puolella ovat täysin ammattitaidottomia, joten tiedän tapauksia että ollaan lapsi hoidettu laadukkaasti ihan privatisti ilman julkisen puolen apuja.

Vierailija kirjoitti:

Ap, edelleen, MIKSI asia sinulle kuuluu? Money ns" ammattilaiset" etenkin julkisella puolella ovat täysin ammattitaidottomia, joten tiedän tapauksia että ollaan lapsi hoidettu laadukkaasti ihan privatisti ilman julkisen puolen apuja.

Niin ja sitten tietenkin tapauksia että lapsi päätyy tekemään itsarin kun ei ole saanut pätevää apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, edelleen, MIKSI asia sinulle kuuluu? Money ns" ammattilaiset" etenkin julkisella puolella ovat täysin ammattitaidottomia, joten tiedän tapauksia että ollaan lapsi hoidettu laadukkaasti ihan privatisti ilman julkisen puolen apuja.

Niin ja sitten tietenkin tapauksia että lapsi päätyy tekemään itsarin kun ei ole saanut pätevää apua.

Lisään vielä että tässä tapuksessa vanhemmat tietenkin syyttää kaikkea muuta kuin itseään.

12. et vastannut kysymykseen. Kaikki ei hoidata julksiella puolella missä on ammatitaidonta porukkaa.

Kieltävät ongelman, eivät halua nähdä sitä.

Itse en kyllä missään vaiheessa edes harkinnut sitä, etten veisi lastani kaikkiin terapioihin, joita hänelle myönnettiin. Toki sitä alkuun halusi uskoa, että ei tässä mitään ole, kohta kaikki on normaalisti. Mutta kyllä nopeasti hyväksyin tilanteen ja kuskaan lasta kolme kertaa viikossa eri terapioihin, vaikka ei niistä näy olevan hyötyä vielä reilun 2 vuodenkaan päästä. Lapsi on siis reilu 5-vuotias, ei puhu, ei suostu opettelemaan pois vaipoista, epäillään autismia ja ADHD:ta.

Meillä julkisen puolen lastenpsykiatri sanoi että kun 3v saa raivarin, kääri se mattoon. :))) Se siitä uskottavuudesta.

Pelko, häpeä ja uupumus. Epäilen myös että vanhemmillani itsellään on myös autismin kirjon ongelmia, kuten mulla. 

Mä olisin päässyt ilmaiseen terapiaan mutta vanhemmat eivät suostuneet. Meillä olikin yhtäkkiä kaikki mallillaan, kun psykiatri ehdotti asiaa. Mun mielestä näissä tilanteissa ammattilaisten pitäisi ottaa koppi ja tehdä lasu. 

Ihan liian usein tarjolla ei oikeasti ole apua, vaan ”apua”. Tämä pätee erityisesti noihin erityisen tuen ratkaisuihin koulussa. Ne eivät oikeasti ole ”apua”, vaan esimerkiksi lukihäiriöiselle tarjotaan jotain mikä paperilla väitetään olevan ”tilaisuus tehdä kokeet rauhassa ja käöyttää lisäaikaa” mutta oikeasti on sitä, että kokeen alettua aletaan itseä siivouskomeroa johon mahtuisi tekemään kokeen, etsimiseen kuluu puoli tuntia niin että kun oppila lopulta pääsee aloittamaan kokeen, lisäaikaa ei enää ole käytettävissä kun se on jo kulunut - ja seuraava tunti alkaa joka tapauksesssa ajallaan. Se lopulta löydetty tila on myös työskentelyyn sopimaton (huonot pöydät ja tuolit, pesuaineet haisevat vahvasti, halogeenit välkkyvät kun kukaan ei ole viitsinyt vaihtaa sillä eihän siivouskomerossa ole niin väliä ne. Tämä on tosi kuvaus oman lapseni kouluajalta, ja toistui jokaisen kokeen yhteydessä, kunnes lopulta kielsin nämä ”erityiset tukijärjestelyt”. Niiden takia lapsi oli jatkuvasi huonommassa asemassa kuin olisi ollut ilman ”tuki”jörjestelyjä.

Ja sama päti kovin moneen muuunkin asiaan. Paperilla tuki näytti hyvältä, käytännössä se oli ihan muuta. Näin vanhempana on vaikea ymmärtää, miten koulun olikin niin vaikea osata ennakoida tuo erityisen tilan tarve (ja seuraavan tunnin alku) sellaisen oppilaan kokeiden kohdalla, jolla kuitenkin oli pysyvä diagnoosi. Ihan tuli sellainen fiilis, ettei koulussa haluttukaan tukea, vaan ainoastaan tekosyy jättää lapsi kokonaan opettamatta.

Sama ei onneksi päde terveydenhuollon järjestämiin terapioihin. Ne olivat tosi hyviä ja tivoisin vain että niitä voisi saada lisää nuorena ja nuorena aikuisena.

Jos lapsi saa apua muualta kuin julkiselta puolelta, niin silloinhan vanhemmat haluavat lapselleen apua, eikä aloitus näin ollen koske tällaisia tilanteita.

Mutta hyvä näkökulma tuokin kuitenkin.

Ap

Voi kun saisi aikuiselle lapselle apua! Ottaisimme riemusta kiljuen vastaan, mutta se on todella vaikeaa.