**Lokakuisten torstai**

Mulla oli kans neuvolalääkäri eilen. Kohdunkaulaa vajaa 2cm jäljellä, reilusti sormelle auki.. Sairaslomalle piti jäädä:( Mulla kuluu kyllä noiden kolmen kanssa aika täällä kotonakin, mutta töitä olis vaan ollu niin paljon.. Harmittaa työkavereiden puolesta, kun he joutuvat omien töidensä lisäksi tekemään myös minun työni. Sijaista ei ole näillä näkymin tulossa. Nyt täytyy yrittää vaan ajatella vauvan parasta ja levähdellä. Kahden viikon päästä kontrolli kohdunsuun vuoksi. Voipi olla että mun työpäivät ovat tällä erää tässä.



Muuten tarkastuksessa kaikki ok. Sf-mitta edelleen omilla käyrillään (30cm). Vauveli poikittain masussa, mikä on kuulemma kohdunsuun kannalta hyvä asia, ettei vauvan pää paina sinne. Kahdessa edellisessä raskaudessa vauvat ovat viihtyneet tosi pitkään poikittain, joten sinällään ihan ok juttu.



Asumisesta täällä on puhuttu. Me asutaan Oulun pohjoispuolella jouluksi -05 valmistuneessa (vähän vielä kesken:) omakotitalossa. 5h+k+khh+ph+s=153m². Tämä on meidän toinen itse rakentama talo ja alkaa olla jo ihan " meidänlainen" . Tosin yksi makkari liian vähän, jos kaikille lapsille haluais oman huoneen. Katsellaan tässä ajan kanssa miten mahdutaan, jos ei niin pitää laajentaa taloa:)



Jones ja pimupamu 26+4

Mä olen samaa mieltä imetyksestä, että en aio ottaa asiasta turhia paineita....tosin olen kuullut että joillain kestaa viikkokausia ennen kuin alkaa sujumaan, ja että sitkeä pitäisi olla.



Mulla on yksi kaveri, joka on imettänyt kaikkia neljää lasta vähintään sen 6 kk, silti kolmella on pahoja allergioita(???!!) (ei siis takaa 100% että ei tule allergioita)



Toinen ystäväni imettää edelleen vuoden ikäistä poikaa...." paasaa" mulle jatkuvasti imetyksen hyödyllisyydestä ja tarpeellisuudesta, MUTTA....ei ole koko kotona olon aikana päässyt mihinkään kauemmaksi aikaa kuin pariksi tunniksi. Miehen kanssa ei ole ollut yhteistä aikaa ollenkaan, parisuhde ei ole mitenkään hyvällä tolalla kun yhteistä aikaa ei ole. Poika myös heräilee yöllä tissille, ja kaverini menee reilun kuukauden päästä töihin!!! Poika syö tosi huonosti mitään kiinteitä, kun tissi vaan kelpaisi, kaikki ruokailu on tappelua. Sanotte mitä sanotte, mutta mä haluan päästä joskus johonkin, enkä taatusti haluaa vastaavaa rumbaa mitä heillä on. Ja olen siis päättänyt, että vieroitan lapsen tissistä sitten kun itse katson parhaaksi. Onneksi mies on kanssani samoilla linjoilla. Sitäpaitsi jos lapsi suostuu syömään myös pullosta, mieskin voi joskus hoitaa yösyöttöjä...no siis etukäteenhän ei voi päättää yhtään mitään, kun ei tiedä miten kaikki menee....mutta mennään tilanteen mukaan, mitä eteen tulee. Varjopuolensa tuolla pitkällä imetykselläkin on, joten en koe olevani huono äiti, jos jostain syystä haluan lopettaa imetyksen aiemmin kuin mitä suositellaan (6 kk?)



Musta tuntuu imetyksen ympärille on luotu niin paljon ennakkopaineita, että siksi se ei kaikilta onnistu, tai sitä ei haluta tehdä. Ystävättäreni tytär on nyt teini-ikäinen, ja hän kertoi että 15 vuotta sitten ei ollut mitään imetyskeskustelua, ei mitään ennakkoajatuksia koko jutusta. Imetys oli niin tasan itsestäänselvää, lapselle tissi suuhun ja se oli siinä ;)

Täällähän on tosiaan kiivaat keskustelut :) Tohtiikohan sitä ottaa kantaa ettei kenenkää mieltä pahoita ;)

sen verran oon kyllä Lupicaian kanssa eri mieltä, että minä ainaki oon tuntenu itteni TODELLA tärkeäksi lapselle, enkä ollenkaan usko että joku muu olis paremmin osannu minun lasta kotona hoitaa ku minä äitinä. Ja aika on kulunu, välillä huonommin ja välillä paremmin, mutta pitää vaan osata ite hakeutua virikkeisiin ja keksiä sitä tekemistä. Saas nähä miten sitä sitte kahen kanssa jaksaa innostua, mutta eiköhän sitä ku alkuunsa pääsee.

Mutta uskon siis, että lapselle kaikista parasta on olla kotona äitin tai isin kanssa ainakin ensimmäinen vuosi, mielellään toinen ja kolmaski.

Mutta jokainen perhe tietää mikä on omaksi parhaaksi- on varmasti perheitä joissa lapsen hoitoon vieminen päiväksi on parasta, jos vanhempien pinna ei kestä olla kotona. Tapauskohtasta siis.



Imetyksestä- minulla lähti imetys huonosti käyntiin, mutta sitkeän yrityksen jälkeen sain onneksi imetettyä (tutteli oli kyllä jatkeena n.kerran päivässä)sen 7-8kk ikään asti. Sitten tulinki raskaaksi ja oman jaksamisen vuoksi jätin tissin pois kokonaan. Mutta nyt jälkeenpäin ajateltuna oon ihan tyytyväinen että kaikki meni miten meni. Vauva ei vierastanu pulloa, mutta ei myöskään ollu siitä riippuvainen. Se kuitenki helpotti elämää siinä mielessä, että joskus saatoin rikkonaisen yön jälkeen jatkaa unia kun mies pystyi pullolla hoitamaan vauvan. Toiseksi, että pääsin ite liikkeelle välillä- henkireikä oli pakko olla. Mutta siis..minusta tuossa imetysasiassaki pitäs säilyttää kultainen keskitie. Pitäs muistaa faktat mutta ei olla liian fanaattinen. Varsinki ensisynnyttäjille haluaisin muistuttaa, että se maidon tulo ei välttämättä ala heti, vaan voi kestää (niinku minulla) useampia päiviä. Vasta kotiin tullessa pystyin rentoutumaan imetyksen kanssa ja maito alkoi pikkuhiljaa nousta. Mutta ei siitä kannata omantunnon tuskia tuntea jos tuntuu ettei imetys lähe onnistumaan ja siirtyy kokonaankin pulloon. Se on aina niin tapauskohtanen juttu seki :) Mutta mukavaa se imettäminen oli, ja ite aion kyllä todellakin imettää jos se vaan onnistuu!



(.) Se senku kasvaa- ei mitään sen kummempaa :) Supistellu on tänään taas aika ilkeesti ja niitä menkkakipujaki ollu..jospa se ei ois edelleenkää mitää vakavaa.



Nyt tyttö unille..



Jääsydän rv 26+2

Eipä sitä etukäteen kannata suunnitella liian tarkkaan.

Käy pian niin kuin hyvälle ystävälleni, joka päätti ettei kauaa aio imettää..No, kummipoika on nyt 6kk ja niin kiinni tississä ettei tosikaan, ei huoli pulloa vaikka kuka on yrittänyt antaa.



Mun neuvo kaikille ensi kertaa siihen hommaan joutuville että lunkisti vaan ilman turhia stressin aiheita...

On kaikille niin paljon mukavampaa :)



Ei hitsit, ootteko käynyt jo kattelemassa syksyn uusia vauvanvaatemallistoja?

Lindexillä oli aivan mahtavan ihania ruskeita ja muutenkin ihanan värisiä vaatteita niin tytöille kuin pojillekin <3 Pakko oli ostaa parit housut :)



Mutta nyt tehiksen pariin taas..

Täysin off-topic, mutta sain huomiseksi peruutusajan KAMPAAJALTA! En ole käynyt kampaajalle sitten raskaaksi tulon, vaikka yleensä käyn kerran kuussa tai kahdessa. Hiukset on ihan järkyttävät, olen ajatellut hampaita kiristellen että " mulla on nyt tällanen hippitukka sitten vähän aikaa..." .



En siis käy missään supersuositulla kampaajalla jossa ajansaanti venyy :) Vaan kampaajani oli kesälomalla ja kaikki tämän viikon ajat oli jo varattu kun soitin. Sanoin että jos joku peruu niin tulen viivana, ja huomiselta sitten oli perunut.



Ja kampaajalle haluan siksi, että lauantaina me lähdetään miehen kanssa ekaa kertaa VUOROKAUSILOMALLE ja 1v4kk jää mummon luo yöhoitoon! Hui! :) Mummo tulee tänne päivällä ja me lähdetään päikkärien aikana, sitten palataan seuraavana päivänä samoihin aikoihin. Varmaan menee kaikki ihan hyvin, mutta sanoin miehelle että älä sitten ihmettele jos mua alkaa itkettää kun ei olekaan tyttöä nukkumaanmenoaikaan luona... En ole vielä koskaan ollut yötä erossa, 2-3 kertaa poissa nukkumaanmenoaikaankaan.



IMETYKSESTÄ: Lueskelin Dirahin juttuja ja huomasin, että ajattelemme aika samalla tavalla. Minustakin imetys oli ja on todella luonnollinen juttu, toisaalta taas en ennen esikoista ajatellut siitä sen kummemmin: ajattelin että imetän tai sitten en. En missään nimessä panikoinut ettei imetys onnistuisi, sillä uskon vakaasti että luontoäiti on tarkoittanut meidät lapsiamme imettämään (sorry tämä ekohörhöltä kuulostava lausunto :). Luotin siihen, että kun luotan itse itseeni niin kaikki menee hyvin, ja niin menikin. Imetin muistaakseni 9,5 kk. Taisin lopettaessa olla jo raskaana vaikken tiennytkään sitä - lopetin juuri siksi, että menkat tulisivat ajallaan ja voitaisiin tämä pikkukakkonen saada.



Toisaalta minulla on hyvä ystävä, joka sai esikoisensa edellisenä päivänä kuin minä, ja hänellä oli imetys koko ajan vaikeaa. Se kestikin vain 4kk, vaikka hän oli toivonut pitkää imetystä. Eli ymmärrän senkin puolen asiasta. Hän tosin jälkikäteen on arvellut, että siihen liittyi paljon hänen omaa epäonnistumisen pelkoaan ja hän sitä kautta aiheutti lapsessa jonkinlaista rintakammoa. Hänellä oli takana myös sektio ja sitä seurannut kohtutulehdus sekä synnytyksen jälkeisen masennuksen oirehdintaa (tosin hänen kanssaan en ole jutellut tuosta sjm-oireilusta, jos sattuu lukemaan niin terveisiä vaan, että näin jälkikäteen ajatellen kyllä se sitä oli... :). Ehkä nekin vaikeuttivat tilannetta.



Anyways, ymmärrän kyllä kolikon molemmat puolet. Sitä vaan toivoisin, ettei kukaan ota turhia paineita imetyksestä. Kyllä se onnistuu jos on onnistuakseen.



Ja mainitaan vielä että tätä kakkosta minä olen valmis imettämään vaikka vuoteen tai yli, kun ei ole menkoille kiirettä. Tosin vähän hassulta tuntuu että imettäisin vielä tuota 1v4kktta, on hän jo niin iso. Katsotaan sitten.



KOTONA OLEMISESTA: Ei ole minuakaan tylsistyttänyt :) Olen aikamoinen kotikissa, en paljon tykkää käydä missään muualla kuin ulkoilulenkeillä. En ole kovinkaan sosiaalinen ihminen, jos totta puhutaan!



Nyt kyllä miehen mentyä opintojen jälkeen töihin 2kk sitten alan huomata, että kaipaan sitä aikuista juttukaveria. Naapurissa on pari äitiä ja isää, mutta kun heitä ei tunne kovin hyvin niin tulee puhuttua vain pintapuolista lapsista, töistä tai opinnoista. Olisikin ihan kiva jos johonkin näistä naapureista tutustuisi vähän paremmin. Meidän taloyhtiössä vaan on sellainen pulma, että nämä ovat opiskelija-asuntoja ja tässä on aika iso vaihtuvuus. Nytkin parhaiten tuntemamme pariskunta on muuttamassa parin kuukauden päästä omaan asuntoon.



Ja vielä LUPICAIA: Minulle tuli yksi juttu mieleen synnytyspelostasi ja tuosta pelkopoli-kokemuksesta. Se on sen verran henkilökohtainen (sinun kannalta) että en viitsisi sitä täällä netissä julkiseksi kirjoitella, mutta jos sulla on joku " anonyymi" sähköpostiosoite jonka kehtaat julkisesti antaa niin voisin kirjoittaa sinne. Itsellä ei sellaista ole.



(.) - Muksun liikehdintä on selvästi vähentynyt, tai liikkeet ovat pienempiä ehkä pikemminkin. Selvästi hän on siis siellä kasvanut viime kuukausien aikana :) Välillä kyllä olo tuntuu jo tosi ahtaalta - esikoisesta sellasta oloa ei tullut oikein missään vaiheessa. Odotankin kammolla, että mitäs sitten kun lapsi on kolme kertaa sen kokoinen kuin nyt, kuinka kaamea olo sillon on itsellä :( Voipi tulla vielä kova halu synnärille ajoissa.



Nyt taas vähän töitä, vielä piiiiitkän päivän päätteeksi. Pakko tehdä kun jaksaa. Hyvää illanjatkoa lopuille!



Coe rv 27+4

Coecahill ja muutkin saa toki kirjoittaa jos sille tuntuu! lupicaia@luukku.com, näinkin mielikuvituksekas osoite :D



Imetyksestä: Anteeksi mutta ihan pakko kommentoida! ;)

Minä ajattelin silloin kun odotin esikoista että totta kai imetän ainakin sen vuoden, sehän on lapselleni parasta ja ah, niin luonnollista.

No, sitten kävi niin että kun vauva syntyi, se imetys ei tuntunut yhtään luonnolliselle. Lisäksi se sattui niin maan pirusti, ei vain ensimmäisten viikkojen ajan vaan ihan koko sen 2kk ajan minkä jaksoin hampaat irvessä imettää. Kuvittele, että lapsi imee tissiä pari tuntia, ja koko sen ajan koskee niin että silmissä näkyy tähtiä. Sitten se vauva nukkuu pari tuntia, ja imee taas tissiä ja koskee! Kerran taisin pudota sohvalta, taju meni kun koski! Ja välillä koski imetysten välissäkin!

Että hyvin luonnollista :(

Nyt olenkin sitten jo varustautunut valmiiksi useammalla paketilla panadolia ;D



Ja anteeksi jos joku tulkitsi (jälleen kerran) väärin mitä yritin sanoa, olen hiukkasen huono ilmaisemaan itseäni kirjallisesti. Totta kai siis teen tärkeää työtä täällä kotona ja olen lapselleni paras mahdollinen hoitaja. Mutta se ei poista sitä tunnetta että olisin muka ihan hyödytön ja turha. Järki ja tunteet siis ristiriidassa, jälleen kerran :)

Arvostan toki lasten kasvatustyötä ja kotiäidin hommia, en siis edes itse ymmärrä mistä minulle tulee tunne siitä että olisin ihan hyödytön!



Öitä kaikille!

Kun kesä mennyt on... Ihanaa, kun aamulla oli viileä tuuli!



Käytiin eilen siinä Brunon 4D-ultrassa... MAHTAVA kokemus. Ukkeli ei vain tietenkään meinannut kasvojaan näyttää, mutta sen verran heltyi, että näimme kuitenkin, että isoveikan näköinen vesseli sieltä on tulossa. Kovasti ukkeli haukotteli, kertakaikkiaan ihana mies... Ja kaikki kunnossa!



Ehkäisystä... Olemme tulleet siihen tulokseen, että eiköhän meidän osalta riitä ja pyydän piuhojen poikkaisua. Menen pelkopolille keskusteluun ensi kuussa, niin otan senkin asian samalla esille.



Vaunut ostettiin, ne I' Coonin peräkkäin olevat. Kyllä oli kalliit, mutta ehdottomasti parhaimmat, mitä olen kokeillut/kokenut! Tietysti en sitten tiedä, kun toinen ratasosa on kiinni niissä!



Tällä viikolla kävin sokerirasituksessa ja huomenna on lääkäri. Ja jos kaikki ok, lähden sunnuntaina Pärnuun nuorimman ja ja 13-vuotiaan tyttären kanssa. Mukaan lähtee myös eläkkeellä oleva työkaverini!



Voikaahan paksusti, minä ainakin voin. Jalat on niin turvoksissa, että tuntuu kuin pohkeet räjähtäisivät!!! Jalkanu muistuttavat lähinnä jäänsärkijää!!!!



Tunde ja Onni II huomenna tasan 27!!!!

...moni mainitsi että keskustelu käy kuumana...toivottavasti mä en ole loukannut ketään kun höyryän....;)



Mulla ei ole mitään selviä visioita oikein mistään, muuta kuin että teen just niin kuin itse tuntuu parhaalta....mä taidan olla aika kypsä siihen, että muutama mun kaverin on " ojentanut" mua koko tämän raskauden ajan, miten pitää tehdä ja toimia, mikä on lapselle parasta jne jne....ja tästä kaikesta neuvojen ja ohjeiden virrasta olen saanut oikein itsepäisyyden puuskan....että meilläpä tehdään just kun itse nähdään parhaaksi :)



Minäkään en usko että näitä asioita voi kovin pitkälle suunnitella, menee miten menee. Ja kun ei tiedä yhtään miten lapsen kanssa menee, sairasteleeko paljon, meneekö synnytys ok jne jne. Pääseekö sitä yleensä normaalisti sairaalasta kotiin ja arkeen...



Mulla on kyllä hirveän kunnianhimoisia ajatuksia siitä, että en halua että parisuhteelle käy niin kuin monelle ystävälleni on käynyt. Elämä pyörii sen lapsen ympärillä, ja mies jää ikään kuin sivusta katsojaksi, ja sitten tietää miten siinä käy...en tiedä ovatko muut miettineet tällaisia asioita, itse pohdiskelen paljonkin parisuhteen tilaa raskausaikana ja lapsen tulon jälkeen. Tuo mies kun on mulle niin rakas ja tärkeä, että en haluaisi parisuhteen jäävän kakkavaippojen ja muun jalkoihin....



Minäkin katselin niitä Lindexin ihania retro-vaaatteita...mutta pakko hillit nyt ostohalut, kun on jo aika paljon...

Ihanan vilkasta keskustelua kiinnostavista aiheista. Jos olisin vähän virkeämpi, osallistuisin mielelläni sekä imetys- että synnytyskeskusteluun, mutta Miannin pelasti mut;) Olen niin samaa mieltä kanssasi kummastakin, että voitte lukea Miannin tekstin ja pitää sitä myös minun mielipiteenäni. Omin luvin näin tein, anteeksi vaan Mianni:)))

Ihan lyhyesti omat kokemukseni: synnytystä jännitin ihan normaalissa määrin etukäteen, mutta kun piti tehdä päätös perätilasynnytyksen ja sektion välillä, se oli aika helppo; sektio pt-synnytyksen monenlaisten riskien vuoksi. En ollut mitenkään eritysen pettynyt kun en " päässyt" synnyttämään alakautta, mutta mulla olikin aikaa sopeutua ajatukseen leikkauksesta (vrt. esim hätäsektio). Imetystä en juurikaan miettinyt etukäteen, alku oli hankalaa mutta lopussa kiitos seisoi ja jatkoin onnistuneesti -vaikkakaan en kovin suunnitellusti- sitä tasan vuoden ajan. En siis ikinä ollut ajatellut imettäväni niin kauaa, mutta enpä tosiaankaan ollut kovin montaa ajatusta aiheelle suonut ennen vauvan syntymää. Mutta kaiken kaikkeaan ihan positiivinen kokemus ja uskon ja toivon kakkosen kohdalla homman sujuvan myöskin hyvin.

DIRAHin kirjoituksessa kohta (ei siis missään nimessä Sinun mielipiteesi!)

suunniteltu sektio on turvallisempi ja mukavampi kuin tavallinen synnytys

on kyllä mun mielestä ihan silkkaa p...aa. Kyllä mun käsityksen mukaan sektiossa on paljon suuremmat riskit kuin alatiesynnytyksessä, onhan se kuitenkin iso_leikkaus. Siksi ihmettelen suuresti niitä, jotka sitä toivovat nimenomaan turvallisuus-syistä, pelko tai lääketieteellinen syy ovat mielestäni asia erikseen. Mutta jokainen tyylillään...Ja yleensä alatiesynnytyksestä toipuminen on paljon nopeampaa kuin sektiosta, joten jos mukavuus-tekijää katsotaan vähän pidemmällä aikavälillä kuin itse vauvan maailmaan tulo niin...

No joo, ei tästä ihan lyhyt tullutkaan, mutta järkevyydestä en olisi niin varma:/ Sen verran tässä vaiheessa alkaa jo ajatus olla unten mailla, että parempi lienee lopettaa tähän ja palata astialle huomenna.

Öitä siis, toivottelee

Lillis 29 tasan