Onko väärin lasta kohtaan vanha isä ?

Ajattele silti hyvä mies myös naistasi... 

Sinun on hyvä puhua, kun sinulla lapsia jo on, mutta rakkaallasi ei ole...

Ymmärrätkö?

Miksi ihmeessä tuijottaa ikää? Jos lapsen saatte, niin miksipä ette ottaisi sitä vastaan. Jos halu on siis kova, niin eikö pienokainen ole kuitenkin suuri onni, olittepa minkä ikäisiä tahansa. :) Kyllä se lapsi pärjää siinä, missä muutkin. Vaikka ikä toisikin riskejä, niin ne ovat todennäköisesti minimaalisia. Ei täällä yleensä mitään tilastoja osata tulkita.

Meillä esikoisen syntyessä mies oli 40v ja minä 28 - kuopuksen kohdalla mies 44v, minä 32v. Kuopus nyt aloittaa koulun nyt syksyllä. Kaikin puolin keskiverto lapsi. Esikoisella oli erilaisen persoonan johdosta hieman vaikeuksia koulun alun kanssa, mutta ihan "normaalin" puitteissa kuitenkin. Tukiopetusta matikasta tarvitsi&sai, nyt kaikki ok. Tosin meillähän mies ei ihan niiiiin vanha ollut, mutta kuitenkin.

Ymmärrät varmaan, että naisen halu saada lapsi ajaa todennäköisesti parisuhteen ohi. Jos et ole valmis tarjoamaan naisellesi mahdollisuutta tulla äidiksi, hän luultavammin jättää sinut.

Tilanteessanne puhuisin naisen kanssa perusteellisesti siitä, millaista perhe-elämänne tulisi olemaan sinun ikäsi vuoksi. On mahdollista, että lapsi olisi enemmän naisen vastuulla ja siinä mielessä enemmän naisen lapsi, jos sinä et jostain syystä jaksa tai pysty osallistua täysipainoisesti.

Minun mieheni täytti 41 vähän kuopuksemme syntymän jälkeen. On hyvä muistaa, että ajalla ennen ehkäisyä oli ihan tavallista, että perheiden nuorimmaiset syntyivät iäkkäämmille vanhemmille. Isäni vanhemmat olivat 40 ja 47 kun hän syntyi. Ja toisaalta nykyisin monet ovat jättäneet lasten teon tai olosuhteiden pakosta saaneet lapsia vasta lähempänä neljää kymppiä. Lapsesi ei tulisi olemaan mikään kummallisuus kouluaikanaan.

No miksi piti ottaa se nuorempi naikkonen, jos on jo omat lapset tehty. Tulee sit vaan tää "hansvälimäki-eppusalminen"-ilmiö. Ne nuoret naiset nyt vaan haluu sen oman vaavin. Siinäpäs nyt sitten vaihtelet vaippoja 5-kymppisenä koliikkivauvallesi samalla, kun ikäisesi miehet jo reissaavat ympäri maapalloa ja nauttivat elämästä ja siitä, kun omat lapset on jo isoja. En niinkään lapsesta ois huolissani. Miten itse aiot jaksaa? Itse en missään nimessä jaksaisi alkaa uudestaan vauvaelämää, vaikka mulla ikää "vasta" 38.

Minun isäni oli 46-vuotias kun synnyin. Oli hyvä isä, rakastin ja rakastan häntä. Nyt jo poismennyt, kuoli 80-vuotiaana. Oli pirteä ja reipas kunnes sairastui 78-vuotiaana. Ei tosin koskaan leikkinyt kanssani, tms mutta ei kyllä ollut nuorempanakaan edellisen liiton lapsiensa kanssa. 

Ainut miksi toivon että olisi ollut nuorempi on se että oisin saanut hänet pitää kauemmin.

Ikä vaikuttaa sukusoluihin, kuten tutkimukset osoittavat. Mutta myös elintavoilla on suuri merkitys. Esim. runsaalla alkoholin käytöllä, tupakoinnilla ja altistumisella ympäristön kemikaaleille. Eli turha vertailla pelkkää ikää. 

Mun isä oli 46 minun syntyessäni, äiti 10 v nuorempi. Olen aina kärsinyt vanhoista vanhemmistani ja lapsena häpesin heitä. Lisäksi isäni sairastui vakavasti ollessani 14 vanha ja siitä eteenpäin oli todellista kituuttamista elämä meidän perheessä. Äitini sairastui masennukseen isää hoitaessa ja itse olen jo aivan liian nuoresta joutunut ottamaan vastuuta kaikesta. Että empä suosittele tekemään lapsia vanhana!

Provolta kuulostaa tämä alotus, ihan naisen kirjoittamalta. Niin paljon on oppimisvaikeuksia etc nykyään, muka, että ei siitä mitään johtopäätöksiä voi vetää, mistä ne johtuu. 

Mieheni isä (vanha/sairas) kuoli mieheni ollessa 17-vuotias. Mieheni ilmoitti jo heti seurustelun alussa, että jos lapsia tehdään, ne tehdään reilusti alle 30-vuotiaana tai ei tehdä ollenkaan. Ja näin myös tapahtui, lapsi saatiin 26-vuotiaana.

Meillä syntyi esikoinen kun minä olin 36 ja mieheni 43. Kuopuksen syntymään kaksi vuotta lisää. Eivät lapset ainakaan nyt 5- ja 3-vuotiaina edes ajattele meidän ikäämme, ehkä joskus myöhemmin. Toisaalta kyllä, minulla on nuorin sisar itseäni 18-vuotta nuorempi, ja vanhempani olivat yli nelikymppisiä hänen syntyessään. Sisar on nyt aikuinen, eikä ikinä ole hävennyt tai kärsinyt meistä muista :) Päin vastoin, on pitänyt tosi hyvänä juttuna, kun on ympärillä ollut iso määrä aikuisia, jotka ovat vieneet eri paikkoihin jne.

Itse ajattelen, että vanhempien ikä ei ole oleellista, vaan se, millaisia he ovat. Oma mieheni on ihan huippuisä, on vauva-ajoista asti omatoimisesti osallistunut lasten perushoitoon, edelleenkin huolehtii aina aamu- ja iltatoimet, tarhaan viennin ja leikkii ja askartelee lasten kanssa niin paljon, että veikkaan etteivät useimmat lapset saa eläissään puuhata vanhempiensa kanssa noin kovasti. Uskon, että muistot joita lapsille jää, ovat niitä hetkiä, kun vanhempien kanssa on hyvä ja mukava olla, siinä ei iällä ole mitään tekoa.

Minun isäni oli 48 v kun synnyin, ja ihan normaali aikuinen minusta on tullut. Lapsuus oli ihan normaali, olin hiukan yli keskitason oppilas koulussa, menin yliopistoon, olen FM, ja olin asiantuntijataon tehtävissä. Kaksi vuotta vanhempi veljeni on laskentaekonomi ja toimii talousjohtajana. Ei  mielenterveyshäiriöitä. isäni isä oli 44 v, kun isäni syntyi. Lapseni isä oli 49 v lapsemme syntyessä, ja on hyvin koulussa pärjäävä, sellainen kasin-ysin oppilas, paitsi matikassa haka, tasapainoinen ja seurallinen koululainen. 

Lapsi perii nuorena jos vanhemmat on iäkkäitä ja poismeno ei tunnu niin pahalta kun vanhemmat ovat iäkkäämpiä. Vanhemmilla ihmisillä on talous monesti kunnossa joten lapsuus voi olla rauhallisempi kuin persaukisten lapsilla. Järkeä ja rauhallisuutta voi olla enempi vanhemmilla myös 

Todennäköisyys sille, että isän iän vuoksi lapsella olisi joitain oppimis- ym. vaikeuksia on hyvin pieni, eli sinänsä ikä ei ole este tehdä lapsia.

Paljon on nuorten vanhempienkin lapsissa monenlaista ongelmaa, paljon vaikuttaa ympäristö jossa lapsi kasvaa, olot perheessä, elintavat jne.

Vanha isä voi olla paljon enemmän lastensa elämässä läsnä kuin nuorempi ja päinvastoin, se on siitä yksilöstä kiinni, ei iästä.

Jos lapsella on läheiset välit isäänsä, hän tuskin kokee isän iän vuoksi häpeää, mutta jos suhde on vain geneettinen ns. pakkopullaisä lapselle, niin varmasti ja huolimatta oliko isä nuori vai vanha.

Oma isäni oli nuori ja olen lapsena hävennyt, häpeän edelleen. Meillä ei ollut koskaan mitään yhteistä, muistan vain yhden onkireissun isäni kanssa ja sekin johtui hänen työkaveristaan, ei isästäni, paska äijä!

Vanhempi saattaa olla enempi paikalla ja läsnä koska uran takia ei tarvitse niin paljon enää tsempata. Koska vanhemmalla on sitä pätäkkää ja on myös saattanut periä omaisuutta niin lapsella voi olla aika huoleton lapsuus 

Ihanko oikeasti täällä kuvitellaan, että raha/perintö/omaisuus korvaa menehtyneen vanhemman? Vastaus on ei, ei milloinkaan, koskaan, minkään ikäisenä. Nimim. kokemusta asiasta.

[quote author="Vierailija" time="14.03.2014 klo 10:15"]

Ihanko oikeasti täällä kuvitellaan, että raha/perintö/omaisuus korvaa menehtyneen vanhemman? Vastaus on ei, ei milloinkaan, koskaan, minkään ikäisenä. Nimim. kokemusta asiasta.

[/quote]

Mutta nuorikin äiti voi kuolla. Ystäväni äiti tappoi itsensä alle 30 vuotiaana. Oma äitini kuoli syöpään viiskymppisenä. Appiukko on yli 70v ja aivan loistavassa kunnossa.

Ongelmat usein johtuvat taloudellisesta ahdingosta. Erot monesti johtuvat samasta syystä. Ihmisten burn out johtuvat myös monesti kovasta rahan hankkimisesta. Raha ei korvaa rakkautta sitä kukaan ei väitä. Mutta hankalaa voi joskus olla persaukisten nuorten vanhempien lapsena 

[quote author="Vierailija" time="14.03.2014 klo 09:39"]Lapsi perii nuorena jos vanhemmat on iäkkäitä ja poismeno ei tunnu niin pahalta kun vanhemmat ovat iäkkäämpiä. Vanhemmilla ihmisillä on talous monesti kunnossa joten lapsuus voi olla rauhallisempi kuin persaukisten lapsilla. Järkeä ja rauhallisuutta voi olla enempi vanhemmilla myös 

[/quote]

Toisaalta fyysinen kunto on yleensä sen ikäisillä jo heikompi ja vaikuttaa merkittävästi mm. yövalvomisen kestämiseen. Lisäksi voi olla hankaluuksia myös sopeutua vauva-arkeen, kun on niin kauan ollut muunlainen elämä, ja myös lapsen kannalta asioiden ajatteleminen voi olla haastavampaa kuin nuorella vanhemmalla, jolla on lapsuus vielä lähes tuoreesaa muistissa ja joka osaa paremmin heittäytyä.

Eli en katsoisi ikää yleensä, koska siinä on sekä hyviä että huonoja puoloa, jotka eivät tietenkään edes päde kaikkiin. Pikemminkin kannattaa miettiä, sopiiko itse siinä ja siinä iässä äidiksi/isäksi. Jotkut ovat valmiita vasta keski-iässä eikä siinä ole mitään pahaa.

Mielestäni joku 40 vuotias ei välttämättä vielä ole liian vanha, mutta sellaisenkin tunnen joka on 62 vuotiaana tullut isäksi. Se on vain yksiselitteisesti väärin.