Olenko hölmö, jos viestitän miehelle vuosien takaa?
Onpa surkea otsikko, en todella tiedä miten muotoilisin asian! Tosiaan, olen kohta kolmekymppinen nainen ja tapasin nelisen vuotta sitten ulkomailla asuessani erään miehen, jonka kanssa vietettiin jonkin verran aikaa yhdessä ennen kuin muutin itse pois. Elämäntilanteeni oli sekava, joten siitä huolimatta, että meillä klikkasi aivan hullun hyvin, en tehnyt liikettä suuntaan tai toiseen (ja olin muuttamassa pois). Taisin myös sanoa yleisesti, etten voisi seurustella ulkomaalaisen kanssa, koska haluan puhua suomea... Mikä idiootti olenkaan!
Katseista pystyi kyllä lukemaan, että tässä on jotain, ja ihmeteltiinkin molemmat, miten meillä voi olla niin paljon yhteistä, vaikka kaveripohjalta alun perinkin tavattiin, ei ole mikään tindermatch. Olen ehtinyt tässä välissä olemaan muutaman vuoden pituisessa suhteessakin, mutta en ole koskaan saanut tätä miestä mielestäni. En toki tunne häntä kovin hyvin, mutta haluaisin laittaa viestin. Viimeksi olemme viestitelleet kolme vuotta sitten, mutta poistuin itse somesta pariksi vuodeksi, joten sekin jäi. Tapasimme Yhdysvalloissa, mutta mies asuu nykyisin Saksassa. Olemme kavereita Facebookissa, jossa ei toistaiseksi ole näkynyt viitteitä naisystävästä (siinä tapauksessa en edes harkitsisi). Olenko täysin typerä, jos laitan hänelle viestiä? Mitä ihmettä voin sanoa? Ehkä hän ei edes muista minua. En halua vaikuttaa epätoivoiselta, vaikka sitä taidan ollakin. Mistään tapailuista ei meinaa tulla mitään, kun vertaan kaikkia tähän mieheen.
Kommentit (25)
Ei jumalauta kun hävettää, olen kuin mikäkin teini!
Ap :D
kuulostaa että olet ihastunut ideaan jonka olet hänestä luonut
Vaikka hänellä heila jo olisi niin tuskin pahastuu, en ainakaan itse voisi kuvitella pahastuvani.
Ja no, mitä voin laittaa? Pelkkä hey how are you on vähän kehno, etenkin kun jenkille tuo ei tarkoita mitään.
Ap
Aloitat vaikka että moi, mitä sulle kuuluu?
Ihan sama, vaikka olisit typerä. Laita vaan se viesti, ettei sitten keski-ikäisenä tarvitse miettiä, että mitä jos sittenkin olisit laittanut sen viestin.
t. Se keski-ikäinen, jota kaduttaa
Minusta kannattaa viestittää, mutta ei tietenkään mitään romanttisia juttuja vaan jotain suht neutraalia. Saahan sitä vanhalle tutulle viestin lähettää.
Kolmenkympin kriisi purkautuu tällä tavalla.
Mitä tuossa on noloa? Niin yksinkertasta että kysyt moi, tulit mieleen, mitä kuuluu, muistatko minua? Ihmettttää tämmöset ihmiset jotka pohtii ja pähkäilee kaikkea loputtomiin
Miehille täällä on monesti annettu neuvo, "vain säälittävät vonkuu vuosia vanhojen heilojen perään". Jaan tämän viisauden nyt sinullekin.
Vierailija kirjoitti:
kuulostaa että olet ihastunut ideaan jonka olet hänestä luonut
Varmasti tätäkin voi olla! Muistan kyllä jo aluksi heittäneeni kavereille vitsiä, että menen heti huomenna naimisiin tämän kanssa. Olin ehkä nuorempana vähän pinnallinen, koska mies ei varsinaisesti ole mikään lehden kansikuvapojan kaltainen komistus. Meillä oli kuitenkin niin älyttömän paljon yhteistä, etten ole toista tavannut.
Ap
Vaihda hehkeä profiilikuva ja katso, tykkääkö. Voit sen jälkeen itse tykätä hänen kuvastaan ja laittaa viestiä.
Vuosien takaa viestittely voi olla hieman haastavaa. Mutta yritä ihmeessä!
Laita ihmeessä viestiä. ei sitten tarvitse vanhana jossitella. yleensä ihmiset jäävät meidän mieliin hyvästä syystä.
Olette siis facebook kavereita, mutta epäilet, ettei hän muista sinua? Onko sinula paljonkin facebook kavereita, joita et muista, ketä ovat, ja mistä heidät tiedät?
Ennen kuin laitat viestiä, mieti, mikä on pahinta, mitä voi tapahtua, jos sen viestin laitat. Onko se niin paha asia, että et halua sen tapahtuvan? Vai onko sillä sittenkään mitään väliä?
Ota yhteyttä, kun asia on jäänyt vaivaamaan, kerran on mahdollista.
Mies pitää sinua idioottina, tuon ”en voi seurustella ulkomaalaisen kanssa, kun haluan puhua suomea” -kommentin takia.
Mitä sinä siinä voisit hävitäkään?