Naapurissa jatkuvaa huutoa - milloin soittaa poliisille?
Eli jostain naapuriasunnosta on kuulunut nyt useamman kuukauden ajan paljon huutoa. Ei ole seinänaapuri, mutta hyvin kuuluu meillekin asti.
Kirosanoja, veetä ja peetä lähinnä kaikki. Mies siellä aina huutaa, pari kertaa olen kuullut jonkin naisen "vinkauksen" välissä. Milloin on aiheellista soittaa apua? Ja minne soittaa? Jotain elämänhallinnan ongelmaa siellä selvästi kuitenkin on:/
Kommentit (49)
Kai kuitenkin tiedät mistä asunnosta meteli kuuluu? Apua voi soittaa poliiseja paikalle, jos kuuluu selkeitä tappelun ääniä. Pelkkä junttien äänenkäyttö tuskin virkavaltaa kiinnostaa. Pelkkä metelöinti on esim. isännöitsijän heiniä.
Mistä lähtien poliisi on hoitanut ihmisten elämänhallintaa. Ap on porvoosta.
Kyllä poliisi kertoo kun soitat heille liian usein. Tulevat jopa juttelemaan todellisesta ongelmastasi.
Voisikohan kuitenkin ekana kääntyä isännöitsijän puoleen?
En tiedä asuntoa, toki sen selvitän, jos tästä jonnekin soittaisin. Nytkin kuuluu todella karua huutoa.
En tiedä, sitä mietinkin minne pitäisi soittaa? Tottakai aina oletus on, että ihminen hankkii apua itse, mutta alan olla oikeasti vain kovin huolissani.
Huomenna klo 8:15 siis ns virka-aikaan.
Jos kyseessä on uus-suomalainen/multitalent perhe, niin älä tee mitään tai voit joutua vaikeuksiin.
Poliiseille soitetaan kun joku ajaa ylinopeutta. Tai sitä ne ovat kyttäämässä soittamattakin. Ei poliiseja kiinnosta mikään muu kuin autoilijoiden rahastus.
Vierailija kirjoitti:
Voisikohan kuitenkin ekana kääntyä isännöitsijän puoleen?
Soita nyt vaan sinne poliisille, on kuitenkin sunnuntai-ilta ja isännöitsijä laskuttaa kalliimmin soitostasi isännöisijälle, poliisin palveluita tuoetaan verovaroilla ja ne on tehty käytettäviksi.
Ihan suomalaisia ovat, ei tässä rapussa asu ulkomaalaisia.
Vierailija kirjoitti:
Poliiseille soitetaan kun joku ajaa ylinopeutta. Tai sitä ne ovat kyttäämässä soittamattakin. Ei poliiseja kiinnosta mikään muu kuin autoilijoiden rahastus.
Autoilijoilla on ongelmia.
Mutta miksi he tuovat ongelmansa jokaiseen ketjuun eivätkä opi että liikennerikos on rikos?!?
Vierailija kirjoitti:
En tiedä asuntoa, toki sen selvitän, jos tästä jonnekin soittaisin. Nytkin kuuluu todella karua huutoa.
En tiedä, sitä mietinkin minne pitäisi soittaa? Tottakai aina oletus on, että ihminen hankkii apua itse, mutta alan olla oikeasti vain kovin huolissani.
Onko sulla parsinneulaa ja vasaraa.
Minä soitin häkeen aina jos metakka kuului klo23-07 välillä. Yhtenä yönä soitin ensin neljästi ja poliisit kävivät aina "hiljentämässä" ne, tuloksetta tosin, sillä melu jatkui samantien kun maijan perävalot näkyi. Vasta viimeisellä kerralla kun soitin niin tajusivat viedä toisen huutavan elämänkoululaisen putkaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä poliisi kertoo kun soitat heille liian usein. Tulevat jopa juttelemaan todellisesta ongelmastasi.
Tää on just se ongelma että uhrit ja ne ku pelkää joutuu diagnoosille ja epäillään vainoharhoista . Sen takia on hyvä odottaa että ne tappaa toisensa ensin tai on ehkä bordelli siellä . Ihminen kauppaa .
Soittaa kannattaa aina jos yhtään epäilyttää. Kyllä naisia hakataan sen verran paljon. Soita. Siis jos on pienikin mahdollisuus että jotakuta pahoinpidellään. Soita.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä asuntoa, toki sen selvitän, jos tästä jonnekin soittaisin. Nytkin kuuluu todella karua huutoa.
En tiedä, sitä mietinkin minne pitäisi soittaa? Tottakai aina oletus on, että ihminen hankkii apua itse, mutta alan olla oikeasti vain kovin huolissani.
Jos sieltä tappelua kuuluu niin poliisille tietysti. Kyllä he sitten paikantavat oikean asunnon. Jos on vain huutoa ja häirintää, isännöitsijälle. Häätö tulee kolmesta varoituksesta.
Vierailija kirjoitti:
Mistä lähtien poliisi on hoitanut ihmisten elämänhallintaa. Ap on porvoosta.
Siitä asti kun poliisi on ollut olemassa. Varmaan ainakin 7000 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Soittaa kannattaa aina jos yhtään epäilyttää. Kyllä naisia hakataan sen verran paljon. Soita. Siis jos on pienikin mahdollisuus että jotakuta pahoinpidellään. Soita.
Tämä on käynyt useasti mielessä, koska tosiaan kuuluu aivan järkyttävää raivoamista ja harvemmin nainen sanoo mitään. Joskus jotain epämääräisiä älähdyksiä välissä.
Taidan soittaa, poliisihan sen arvion sitten tekee tarvitseeko asiaan puuttua.
Soita vaan poliisille. Ei tuollainen ole normaalia. Poliisi päättää mitä tekee asian kanssa.
Jos siellä on vaikka perheväkivaltaa, alakynnessä olija on voitu uhkailla vaikenemaan.
Ystäväni oli kuullut, kun samassa talossa surmattiin ihminen ja huuto oli ollut karmivaa.
Hienoa, että välität 💖
Olen oikeasti huolissani. Molemmista. Kuka haluaa elää elämää, jossa on niin paljon ongelmia, että ne purkautuvat joka päiväisenä huutona? Huuto ei ole mitään pientä riitelyä, vaan sellaista maailmanlopun riehumista.
Olen myös huolissani mahdollisesta perheväkivallasta.