Lue keskustelun säännöt.
Kauanko vauvakuumeilit ennen ensimmäistä lastasi?
13.03.2014 |
Täällä kirjoittelee kesällä 18-vuotta täyttävä nuori naisen alku, joka on jo pari vuotta potenut kovaa vauvakuumetta. Luen usein synnytyksestä ja muusta vauvaan liittyvästä ja olenkin jo suurin piirtein suunnitellut kaiken valmiiksi ensimmäistä vauvaani varten. Kuitenkaan minusta ei tunnu, että olisin tässä iässä vielä valmis omaan lapseen ja olenkin miettinyt, että jos nykyisen mieheni kanssa ollaan yhdessä vielä kun olen 24-25 vuotias niin silloin voisi olla sopiva aika (siis ainakin itselle iällisesti ja henkisesti) vauvalle, elämäbtilanteestahan ei koskaan ei voi tietää etukäteen.
Viihdynkin hyvin lasten ja vauvojen kanssa ja hoidan myös mielelläni mm. siskoni kohta 2-vuotiasta lasta. Kevään aikana myöskin on lähipiiriin syntymässä uusi tulokas ja olen itsekin ihan täpinöissäni vauvasta :D Näin kirjoitettuna ihan itseänikin huvittaa, miten oon suunnitellut kaiken ja haluaisin kauheasti jo vauvan, mutta kumminkin tiedostan etten siihen ihan vielä olisi valmis.
Mitenkä siis teillä; kauanko vauvakuumeilitte ennen ekaa omaa vauvaanne ja minkä ikäisiä olitte ym? :)
Kommentit (28)
2v, joista vuosi yritystä. Odoteltiin ensin, että elämäntilanne on sopiva ja esikoinen syntyi kun olin 25v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
31-vuotiaana ja aviossa tuli mieleen, et voishan sitä kokeilla. Ei mitään kuumetta varsinaisesti. Kun oli puoli vuotta mennyt, tuntui, että ei sitä ehkä tulekaan. Ajattelin, että eipä siinä, meillä on kivaa ihan kahdestaankin. Mutta sit tärppäsikin.
Joskus nuorena eli 19-22-vuotiaana tuli vauvat mieleen joskus, mutta sitten aina tajusin, että haluan korkeakoulututkinnon, kunnon miehen ja uran sekä matkustella. Joten toteutin ne eka ennen lasta, enkä ole katunut.
Kuumeilin noin puoli vuotta ennen yrityksen aloittamista.
Nyt on yritetty kohta 2,5 vuotta ja ollaan aloiteltu lapsettomuushoitoja, joiden myötä vauvakuume on kyllä jostakin syystä kadonnut.
Niin ja ikää on nyt 30.
Henkilökohtaisesti ajattelen ettei kovin nuorena "kannata" tehdä.
18v. alkaen suhteessa. 26v. tapasin miehen, jonka ajattelin olevan hyvä isä (abortti aivan suhteen alussa. En halunnut lasta niin aikaisin vaikka tiesin että siitä olisi selvitty). 30 v. kello tikitti aivan yhtäkkiä ja kovaa. Esikoinen syntyi vuoden päästä päätöksestä.
Molemmat tiesimme, että haluamme kaksi (ainakin) lasta ja mietimme ajankohtaa. Mieheni opiskeli korkeakoulututkintoa, minulla oli opistotason ammatti, kun avioiduimme. Olimme silloin muutaman vuoden yli 20v.
Sitten, kun mielestämme oli sopiva aika, ehkäisy jätettiin pois ja tulin heti ekalla kierrolla raskaaksi! Toista lasta toivoimme sitten kolmen vuoden kuluttua ja taas tärppäsi heti. Lasten ikäeroksi tuli vajaat neljä vuotta, joka oli meille sopiva.
Kolmattakin lasta mietimme, mutta minulla oli hiukan terveysongelmia enkä sitten uskaltanut.
Eli en tavallaan "kuumeillut", vaan asioita vaan mietittiin. Jos vauva olisikin tullut yllätyksenä aiottua ennen, niin ei sekään olisi ollut mikään katasrofi. Mutta ihanaa, kun saimme lapset; he ovat olleet tärkeintä elämässämme.
Mielestäni kannattaa miettiä omat voimavarat ja taloudellinenkin puoli, ennen kuin alkaa vauvaa toivomaan. Lapsi vaatii kuitenkin melkoisesti, joten helpottaa elämää kovasti, jos puitteet ovat suht kunnossa sekä tietysti parisuhde kunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.03.2014 klo 21:52"]Molemmat tiesimme, että haluamme kaksi (ainakin) lasta ja mietimme ajankohtaa. Mieheni opiskeli korkeakoulututkintoa, minulla oli opistotason ammatti, kun avioiduimme. Olimme silloin muutaman vuoden yli 20v.
Sitten, kun mielestämme oli sopiva aika, ehkäisy jätettiin pois ja tulin heti ekalla kierrolla raskaaksi! Toista lasta toivoimme sitten kolmen vuoden kuluttua ja taas tärppäsi heti. Lasten ikäeroksi tuli vajaat neljä vuotta, joka oli meille sopiva.
Kolmattakin lasta mietimme, mutta minulla oli hiukan terveysongelmia enkä sitten uskaltanut.
Eli en tavallaan "kuumeillut", vaan asioita vaan mietittiin. Jos vauva olisikin tullut yllätyksenä aiottua ennen, niin ei sekään olisi ollut mikään katasrofi. Mutta ihanaa, kun saimme lapset; he ovat olleet tärkeintä elämässämme.
Mielestäni kannattaa miettiä omat voimavarat ja taloudellinenkin puoli, ennen kuin alkaa vauvaa toivomaan. Lapsi vaatii kuitenkin melkoisesti, joten helpottaa elämää kovasti, jos puitteet ovat suht kunnossa sekä tietysti parisuhde kunnossa.
[/quote]
Jep, toki mietin myös vaikka tällä hetkellä vain sitä omaa ikää niin sitten siinä elämänvaiheessa, että kannattaako vauvaa siihen tilanteeseen hankkia :) ja miehen kanssa nyt parisen vuotta seurusteltu ja kesällä myös vuosi asuttu yhdessä, joten omasta mielestä sekin on vielä asia, joka vaikuttaa ettei vielä lasta kun ei kuitenkaan niin kovin kauaa olla seurusteltu. Ja mieskin kyllä lasta jo haluaisi ja asioista ollaan puhuttu myös yhdessä ja molemmat sitä mieltä, että myöhemmin vasta :)
Noin 20-vuotiaana alkoi sellainen vauvojen ihastelu tosissaan. 24-vuotiaana olin rehellisesti sitä mieltä, että olisin kypsä äidiksi. Siitä lähtien olisin halunnut lasta. Mutta kun miestä ei ollut, niin mitään suunnitelmia sen suhteen ei voinut tehdä. Ja kun miestä ei monen vuoden jälkeen edelleenkään ollut, niin aloin jo miettimään, että miten niitä lapsia voisi mahdollisesti hankkia yksin.
30-vuotiaana sitten löysin mieheni, ja siinähän ei enää aikailtu, vaan 31-vuotiaana syntyi esikoinen. Pitkään sain siis vauvakuumeisena odottaa. Mutta nyt kun lapsia on kolme, niin sanoisin, ettei siitä odottelusta mitään haittaa ollut. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Lasta teini-iästä saakka toivoin. Vauvakuumetta ei ole koskaan ehtinyt olemaan, tulin esikoisesta niin äkkiä raskaaksi. Olin 20v.