Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
En meinaa enää jaksaa aivohalvauksen kärsinyttä isääni (muistiongelmat, puheongelmat...)
15.11.2020 |
Ei nähdä tosiaan mitenkään kovin usein, käyn kylässä tai mökillä ehkä kerran parissa kuukaudessa.
Isällä oli aivohalvaus seitsemän vuotta sitten, josta toipui kumman hyvin mutta jäljelle jäi joitain kognitiivisia vajauksia ja joskus joutuu miettimään jotain tiettyä sanaa, mutta muuten pärjää elämässä kyllä ihan hyvin.
Mutta: isä elää menneisyydessä enkä meinaa jaksaa täällä ollessa joka jumalan kerta kuunnella samoja tarinoita siitä mikä ukki teki metällä, miten minä olen ollut uimassa lapsena, miten voimalaitoksella tehtiin töitä... Siis valehtelematta joka kerta samat tarinat. Täysin samat. En tiedä mitä tuohon edes pitäisi vastata? En oikeastaan kehtaisi sanoa ''joo, olet kertonut tämän noin 550 kertaa jo ennestään'', tulee sitten vaan hymähdeltyä että niih.
Muilla kokemuksia tällaisesta? Tuntuu oudolta koska kuitenkin pidän hänestä ja rakastan isää tietysti, mutta joskus tämä on aivan jumalattoman raskasta sietää.
Kommentit (61)
Kerran parissa kuukaudessa...
Mietippä niitä, ketkä kuuntelee tunnin välein samat jutut, ja toisinaan monta kertaa tunnissa.
Koita kasvattaa itseäsi. Isäsi ei tee sitä kiusallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritätkö johdatella muihin juttuihin? Mun iäkäs naapuri on samanlainen mutta kun keskeytän kysymällä ihan jostain muusta asiasta niin ei tarvitse kuunnella sadatta kertaa seikkaperäistä selostusta siitä miten naapuri kaatoi ilman lupaa puun hänen tontiltaan vuonna - 82.
Vierailija kirjoitti:
Yritätkö johdatella muihin juttuihin? Mun iäkäs naapuri on samanlainen mutta kun keskeytän kysymällä ihan jostain muusta asiasta niin ei tarvitse kuunnella sadatta kertaa seikkaperäistä selostusta siitä miten naapuri kaatoi ilman lupaa puun hänen tontiltaan vuonna - 82.
Joskus, mutta hänellä on joku vaikeus ymmärtää asioita oman kuplansa ulkopuolelta ja usein esimerkiksi ihmettelee/töllistelee muiden tekemisiä tai sanomisia kun ''eihän nyt noin voi olla'', eilen jopa suutuin vähän ja sanoin että kaikki maailman asiat eivät mene just niin kuin sinä oletat vaan on monia tapoja tehdä ja elää.
Olisiko jotain käsillä tekemistä johon voisit keskittyä samalla vaikka ihan vaan tiskaaminen tms?
Ymmärrän kyllä miten turhauttavaa ja hermojakysyvää tuollainen on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tapaat kerran parissa kuukaudessa etkä jaksa. Olen sanaton!
Niin olen minäkin.
Vaikeinta tässä on tosiaan hyväksyä se ajatus että isä on ollut ihan eri ihminen aiemmin. Aivohalvaus johtui vieläpä alkoholismista niin välillä tekisi mieli osoittaa syyttävää sormea kun itse tuli heitettyä elämä hukkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapaat kerran parissa kuukaudessa etkä jaksa. Olen sanaton!
Niin olen minäkin.
Vaikeinta tässä on tosiaan hyväksyä se ajatus että isä on ollut ihan eri ihminen aiemmin. Aivohalvaus johtui vieläpä alkoholismista niin välillä tekisi mieli osoittaa syyttävää sormea kun itse tuli heitettyä elämä hukkaan.
Aivohalvaus ei johdu alkoholismista, vaan veritulpasta tai verenvuodosta aivoissa. Eikä alkoholismiakaan voi valita. Sairaudet kuuluvat elämään, harva täältä lähtee vanhana ja terveenä. Siitä on ihan turha katkeroitua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapaat kerran parissa kuukaudessa etkä jaksa. Olen sanaton!
Niin olen minäkin.
Vaikeinta tässä on tosiaan hyväksyä se ajatus että isä on ollut ihan eri ihminen aiemmin. Aivohalvaus johtui vieläpä alkoholismista niin välillä tekisi mieli osoittaa syyttävää sormea kun itse tuli heitettyä elämä hukkaan.
Aivohalvaus ei johdu alkoholismista, vaan veritulpasta tai verenvuodosta aivoissa. Eikä alkoholismiakaan voi valita. Sairaudet kuuluvat elämään, harva täältä lähtee vanhana ja terveenä. Siitä on ihan turha katkeroitua.
No aivohalvaus oli viimeinen niitti 15 vuoden jatkuvaan ryyppäämiseen. Sitä ennen kärsinyt kaikenlaisista muista terveysongelmista, mutta vasta tuo herätti raitistumiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos isäsi muistaa hyvin vanhat asiat, niin voisit kysellä häneltä jotain ihan muita vanhoja asioita. Vaikka että minkälaisia hänen isovanhempansa olivat, tai mikä oli hänen ensimmäinen työpaikkansa, minkälaista koulunkäynti oli hänen lapsuudessaan tai mitä tahansa muuta.
Vierailija kirjoitti:
Tapaat kerran parissa kuukaudessa etkä jaksa. Olen sanaton!
Samoin. Kestääkö ap tämä kahden kuukauden välein, eli noin 6 kertaa vuodessa tapahtuva vierailusi miten pitkään? Kuulostaa hirveältä kärsimykseltä :(
No mutta vakavasti puhuen, ongelmasi taitaa johtua lähinnä siitä että teillä ei ole ollut isäsi kanssa aiemminkaan läheiset välit ja vierailet vastentahtoisesti muutenkin vain velvollisuudentunteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapaat kerran parissa kuukaudessa etkä jaksa. Olen sanaton!
Samoin. Kestääkö ap tämä kahden kuukauden välein, eli noin 6 kertaa vuodessa tapahtuva vierailusi miten pitkään? Kuulostaa hirveältä kärsimykseltä :(
No mutta vakavasti puhuen, ongelmasi taitaa johtua lähinnä siitä että teillä ei ole ollut isäsi kanssa aiemminkaan läheiset välit ja vierailet vastentahtoisesti muutenkin vain velvollisuudentunteesta.
Pitää paikkansa. Tai ehkä enemmänkin niin, että isä käyttäytyy kuin ei olisi koskaan ollutkaan poissa elämästäni. Hänellä on joku oletus että 15 vuoden puhumattomuus ja kaikkien elämän terrorisointi olisi unohdettu kertaheitolla. Aika vaikea alkaa näin 25-vuotiaana ottamaan takaisin sitä ettei ollut minulle isä lapsuudessa ja teini-iässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritätkö johdatella muihin juttuihin? Mun iäkäs naapuri on samanlainen mutta kun keskeytän kysymällä ihan jostain muusta asiasta niin ei tarvitse kuunnella sadatta kertaa seikkaperäistä selostusta siitä miten naapuri kaatoi ilman lupaa puun hänen tontiltaan vuonna - 82.
Joskus, mutta hänellä on joku vaikeus ymmärtää asioita oman kuplansa ulkopuolelta ja usein esimerkiksi ihmettelee/töllistelee muiden tekemisiä tai sanomisia kun ''eihän nyt noin voi olla'', eilen jopa suutuin vähän ja sanoin että kaikki maailman asiat eivät mene just niin kuin sinä oletat vaan on monia tapoja tehdä ja elää.
Oletko itse vielä hyvin nuori? Muuten on vaikea ymmärtää tuollaista epäkypsyyttä ja kärsimättömyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on melkein sama äitini kanssa. Velvollisuuden tunnosta on pakko käydä ja kylään lähteminen on aina yhtä ahdistavaa. Muutaman kerran olen puolivälissä matkaa kääntynyt ympäri. Äitini siis istuu neljän seinän sisällä, ihan omasta vapaasta tahdostaan, ja höperöityy.
On kokemusta. En kuunnellut enää niitä tarinoita vaan ajattelin omiani. Näyttelin vain kiinnostunutta. En muista yhtään tarinaa enää ja oikeastaan se vähän harmittaa :D
Tarinat ovat kuitenkin positiivisia?
Äitini muistelee kaikkia niitä tilanteita, joissa omasta muelestään on kohdannut suurta vääryyttää. Tuohon vielä lisänä harhaluuloisuushäiriö.
Vierailija kirjoitti:
Tapaat kerran parissa kuukaudessa etkä jaksa. Olen sanaton!
Samoin. Miten ilkeitä ja epäempaattisia ihmisiä voi ollakaan.
Normaali ihminen jaksaa kuunnella toisen höpötystä oli toistoa tai ei, sen pari kertaa kuussa. Se antaa hänelle paljon eikä vie sinulta pois juuri mitään.
Jossain vaiheessa ihmisen elämää lapsen ja aikuisen roolit kääntyvät toisin päin. Se joka ennen joutui kuuntelemaan lapsensa jatkuvaa höpötystä on nyt se muistelija ja toistelija ja lapset kuuntelevat häntä. Yleensä rakastaen, toisin kuin ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritätkö johdatella muihin juttuihin? Mun iäkäs naapuri on samanlainen mutta kun keskeytän kysymällä ihan jostain muusta asiasta niin ei tarvitse kuunnella sadatta kertaa seikkaperäistä selostusta siitä miten naapuri kaatoi ilman lupaa puun hänen tontiltaan vuonna - 82.
Joskus, mutta hänellä on joku vaikeus ymmärtää asioita oman kuplansa ulkopuolelta ja usein esimerkiksi ihmettelee/töllistelee muiden tekemisiä tai sanomisia kun ''eihän nyt noin voi olla'', eilen jopa suutuin vähän ja sanoin että kaikki maailman asiat eivät mene just niin kuin sinä oletat vaan on monia tapoja tehdä ja elää.
Oletko itse vielä hyvin nuori? Muuten on vaikea ymmärtää tuollaista epäkypsyyttä ja kärsimättömyyttä.
Aapeestä en tiedä, mutta olen itse yli viidenkymmenen ja samassa tilanteessa. Tosin isäni on viimeistään aivoverenvuodon jäljiltä mutta myös jossain määrin ennen sitä alkaneiden dementiaoireiden myötä myös aggressiivinen ja häijy, joten minun on helppo luistaa vastuusta. Hoidan äitiäni, isä on kutakuinkin omien ihmissuhteittensa varassa.
Oletko itse tullut isäsi hylkäämäksi? Minä en edes kokonaan, isä oli tekemisissä mutta on aina ollut niin jäykkäniskainen, ettei ole kyennyt tutustumaan minuun aikuisena ihmisenä juurikaan. Yrittänyt koko ajan pitää kuria, ei ole kysellyt kuulumisia eikä kestänyt niitä kuulla. Hän olisi ollut avuliaskin ihminen ja monella lailla avarakatseinen, mutta jälkikäteen vasta ymmärsin, että alkoholi kutakuinkin esti häntä jo 20 vuotta sitten lähtemästä minnekään tukikohdastaan.
Ymmärrän täysin, että ap ei oikeasti reagoi noin pikkumaisuuttaan ja kypsymättömyyttään, vaan koska puntteja ei ole koskaan voinut edes ajatella tasaavansa itsekeskeisen juopon kanssa. Nyt sitten käsittelemätön suru ja viha tulevat tielle ja estävät hoivaamasta.
Täältä empatiat ap:lle. Nämä vastaajat eivät tiedä, mistä puhuvat, koska heillä ehkä on normaalit vanhemmat, joihin on ollut toimiva suhde. Se vastavuoroisuuden varaan on paljon helpompi nojata, kun vanhemmat tulevat vanhoiksi ja muistisairaiksi.
Kertomuksesi on melkein sanasta sanaan sama kuin minulla. Äitini joi lisääntyvästi 25 vuotta. Lopuksi oli ihan haudan partaalla. Sai aivovaurion, joko ryyppäämisestä, kaatumisista tai molemmista. Samoin kuin isäsi, pärjää kotona, mutta aina kertoo samat jutut. Joskus tulee aivan todella kummaa rasistista tekstiä ja salaliittoteorioita, jotka eivät ole ollenkaan tyypillisiä äitini luonteelle, sellaisena kuin hän oli omana itsenään.
Minulla ei tahdo myötätunto enää riittää. Vuosikymmenet minä olen vääntynyt kymmenelle mutkalle, jotta lapsilla olisi edes jonkinlainen suhde isoäitiinsä. Äiti teki ohareita, ei koskaan ottanut itse yhteyttä. Lopuksi usea vuosi meni, etten saanut häntä edes kiinni. Hyväksyin ajatuksen, että äiti kuolee kohta.
Tämän kaiken jälkeen minun on vähän vaikea iloita äidin raitistumisesta ja tuon oudon henkilön paluusta elämäämme, joka muistuttaa äitiä, mutta luonne on muuttunut. Minunko tässä taas pitää vaan venyä ja pitää yllä yhteyttä? Joskus ei vaan jaksa kuunnella ymmärtäväinen hymy naamalla aina toistuvia juttuja.
Ja ihan niin kuin sinulla, äiti on totta kai minulle rakas. Minulla oli hyvä lapsuus ennen kuin ryyppäys alkoi. Hän ei tehnyt kaikkea sitä ilkeyttään. Mutta en voi kieltää, että minulla on surua ja katkeruutta siitä, että kaikki meni niin kuin meni.
Alue: Aihe vapaa
Yritä olla kärsivällinen ja ymmärtäväinen, hän on kuitenkin isäsi. Varsinkin jos tapaatte harvoin, niin ei tuo iso vaiva ole kuunnella.
Ymmärrän kyllä toisaalta tuntemuksiasi koska oma mummoni on samanlainen, mutta kyllä mikä kuuntelen kuitenkin aina samat jutut, etten loukkaisi häntä.