Ikisinkku 30+ nainen, miten suhteeseen?

Ensinnäkin myönnän olevani ronkeli. Ihastun harvoin, mutta teen sen niin perusteellisesti että siihen hommaan menee ikä ja terveys. Nyt 33-vuotiaana ei ole kumpaakaan enää siinä määrin jäljellä että jaksaisin jaaritella kaikenmaailman litaniat siitä miten pitää korttinsa pelata että ei nyt vaan oo liian tyrkky, liian etäinen, sitä tätä tai tuota.
Tässä iässä tosiasia on se että jos löytyy ihana mies niin se on jo aikoja sitten poimittu pois kuleksimasta. Se sympaattinen kahvihuoneen Marko jolla on aina hymyä ja kivaa sanottavaa on armotta rengastettu meidän amorittarien käsien ulottumattomiin.

Menet töihin, harrastuksiin tai maleksit olemattomana oliona kotona kylpytakki päällä, ihan se ja sama. Kaverit on samaa maata ja olen ne tuntenut kakarasta asti. Kaikki naimattomia ja lapsettomia. Yksi deittaa jokaista, toinen ei ketään ja kolmas niitä jotka tulee vastaan. Lopputulema on sama kuin mulla se kylpytakki päällä yksin olkkarissa.

Viimeisimmässä työpaikassa tapasin oikeasti naimisissa olevan kaverin. Ensimmäinen oikea ystäväni joka on NAIMISISSA. Meistä tuli heti läheiset ja hän on sitä mieltä että pitäisi mennä heti nettiin etsimään kumppania. Hän itse kalasti sieltä oikean helmen joten tottakai minäkin sellaisen nappaan. Ei vain innosta. Olen odottanut sitä että luonnollisesti ihastuu ja rakastuu mutta olen kai jotenkin kummallinen kun viehätän vain niitä jotka haluavat hetken romantiikkaa. Tai ovat muuten vain pöljiä tai puutteessa.

Mistä löytää täysipäisen miehen joka on empaattinen, tunneälykäs, hauskaa seuraa ja SINKKU? Se kahvihuoneen Marko oli kaikkea noita paitsi sinkku. Eli kahvihuone ei käy ehdotukseksi. Sitäpaitsi olen taas vaihteeksi työtön.

Niin ja jos joku miettii siellä niin kyllä, minulla on koira.