Kertokaa mulle jotain hyviä puolia kerrostaloasumisesta :(
Olemme asuneet mieheni, pienen lapseni ja koirieni kanssa 3 vuotta ihanassa rivitalossa vuokralla. Tätä ennen asuin koirien ja lapseni kanssa kerrostalossa ja vihasin joka hetkeä.. Sitä kolinaa, koirien haukkumista ja ahtaanpaikan oloa.
Vuokranantajamme myi kuitenkin asunnon ja joudumme muuttamaan tässä kuussa lähi kerrostaloon, emme löytäneet koirien takia ketään joka olisi meille vuokrannut rivi tai omakotitalon.
Tänään kävimme katsomassa kerrostaloasuntoa jonka saimme, ainut joka kaupungilla vapaana ja aloin vain itkemään.. Kerrostalon oven edustalla satoja tupakantumppeja maassa, tosi epämääräistä porukkaa rapussa, asunnossa kauhea ahtaanpaikankammo iski, edes taloyhtiössä ei saunaa, ei omaa pihaa. Olo ihan lohduton ja kauhea syyllisyydentunto lapseni puolesta etten voinut tarjota parempaa :(
Mun ja lapsen lempiharrastus on ollut pihan laittaminen, kasvien istutus, porealtaassa oleilu, grillaus. Meillä myös ihana naapurusto ja kaikkia tulee ikävä.
Miehellä siis velkoja joten ei saa asuntolainaa tuskin ikinä, itsellä ei myöskään mahdollisuutta saada vielä pariin vuoteen lainaa että saisi ostettua oman torpan tai rivarin. Avasin juuri asp tilin johon siirsin kaikki säästöni mutta ei se tähän tilanteeseen auta.
Ihan lohduton olo :( Kertokaa mulle jotakin positiivista kerrostaloasumisessa? Olo on todella surkea, luulin että olisin voinut tarjota lapselleni ja koirilleni paremman elämän
Kommentit (89)
8 x kerrostalo, 1 x rivari, 2 x oktalo.
Kerrostalossa asumisen ainoa hyvä puoli on, ettei tartte tehä lumitöitä ja jos sitten jotain pitää korjata niin joku muu huoehtii (maksat kyllä siitäkin). Mutta huono puoli on ympäristö ja naapurit.
En vaihda enää oktalosta pois, joo saa ite puuhailla sitä ja tätä mutta sit ku ei jaksa tai huvita ni palkkaan jonku. Mutta ei naapuria seinäntakana tai lattian alla, ei hulluja taloyhtiöriitoja enää ikinä. Ei isossa eikä pienessä taloyhtiössä. Ja oktalo Helsingissä hyvien julkisten yhteyksien varressa mutta metsä ihan vieressä ja hyvin rauhallinen kotoisa paikka.
Teillä olisi lain mukaan ollut puoli vuotta aikaa etsiä asunto. Kannattaa ottaa selvää oikeuksistaan niin voi sitten hyvillä mielin ottaa vastuun omasta elämästään eikä tarvitse olla kenenkään heittopussina.
Olen asunut rivarissa ja omakotitalossa, nyt 5 vuotta tyytyväisenä kerrostalossa. Rivari ehkä se huonoin asumismuoto, pitää tehdä lumi- ja ruohonleikkuu hommia. Kerrostalossa on yllättäen eniten omaa rauhaa, ei tarvi mitään small talkkia naapurin kanssa jos ei haluu.
Asuttiin ennen onakotitalossa, eikä viihdytty alkuunkaan. Toki pihalla oli kesällä kiva grillailla, mutta pihatyöt ja kaikki talosta aiheutuva vaiva olivat molemmille liikaa. Myimme talon pois ja muutimme vuokralle kerrostaloon, hetkeäkään ei olla ikävöity takaisin. Elämisen ja asumisen helppous ja huolettomuus ja kustannusten yllätyksettömyys on aivan ihanaa ja vapauttavaa. Rahaa on yllin kyllin käytössä kun ei tarvitse elää kädestä suuhun lainoja maksellesssa.
Rivitalo puolestaan on ehkä jopa omakotitaloakin surkeampi asumismuoto. Jos lottovoittajana sattuu saamaan unelmanaapurit, niin miksei mutta ei ikinä muuten.
Asuin ennen omakotitalossa ja siellä oli aina hommaa. Lumitöitä, lehtien haravointia, kukkapenkkien kastelua, marjojen poimintaa sun muuta. Sisällä piti huolehtia siitä, että katto on kunnossa, muurahaiset eivät pesi taloon, myyrät tule sisälle, lämmitys toimii, putket ei räjähdä. Omaa rauhaa ei ollut oikeasti koska ympärillä oli muita omakotitaloja. Jos sellaista haluaa, pitää ostaa valtava tontti tai asua kaukana muista. Naapurien lemmikit juoksevat kakkaamassa pihallesi ja lapset kirkuvat. Teini-ikäiset tekevät ilkivaltaa ja omakotitalo on helppo ryövätä.
Kerrostalossa on hyvä olla.
Elämä on valintoja. Ei ole pakko hankkia koiria, ei lapsia eikä myöskään köyhää miestä.
Kannattaisi harkita enemmän, mitä elämältään haluaa ja pyrkiä siihen.
Omaan elinympäristöönsä voi vaikuttaa. Siivoa ne tumpit pois, niin heti on siistimmän näköistä.
Muutin kerrostaloon 20 vuoden okt-elämän jälkeen. Parasta, ihaninta on saada olla ihan rauhassa. Ketään naapuria ei kiinnosta kuka olen ja mitä teen.
Olen ratkaisukeskeinen ihminen, joten inhotessani ikkunani edessä olevia puskia ilmoitin vain kohteliaasti hallitukselle napsivani ne pois ja pidän huolen jatkossakin, etteivät ne kasva miten sattuu. En muutenkaan katselisi tupakan tumppeja, vaan lakaisisin ne pois ja juttelisin tupakoitsijoiden kanssa ystävällisesti miten homma ratkaistaan että ne tumpit saa jonnekin samaan tungettua esim. hankitaanko roskis sitä varten vai mitä tehdään.
Pidän hyvät suhteet huoltoon, kiitän ahkerasti kaikesta ja saan todella hyvää., nopeaa, ystävällistä palvelua. Se kiittäminen on suuri voima saada tahtonsa läpi ja on kiva , kun ei tarvitse tehdä itse mitään.
Asun tässä niin kauan kuin viihdyn, Näen elämän ja asumisen niin, että aina voi vaihtaa. Hyvää kannattaa odotellakin. Älä masennu vielä.
Ei kaikissa kaupungeissa ole mikään ongelma saada kaupungin asuntoa. Meidän kaupungissa niitä on melkein koko ajan joku vapaana, varsinkin kolmioita. Tosin on myös rivareita. Kauheita lääviä kyllä suurin osa.