Miten te olette onnistuneet lihottamaan itsenne yli satakikoiseksi?

Cipralexilla, aineenvaihdunta kai hidastui. Ruokavalio pysyi samana, eli suklaatakin usein. Ennen sain syödä mitä vain eikä näkynyt missään.

[quote author="Vierailija" time="09.03.2014 klo 20:06"]

[quote author="Vierailija" time="09.03.2014 klo 19:36"]Yhtä helppoa kuin kirjoitusvirheen tekeminen av-otsikossa. Vuosien mittaan kilot hiipivät hissukseen.[/quote]

Niinhän ne hiipii, jos ei koskaan käy vaa'alla ja ostaa aina vain isompia vaatteita, kun entiset alkaa kiristää. Sen vuoksi sitä painoa todellakin kannattaa tarkkailla. Jos käy edes pari kertaa viikossa vaa'alla, niin ei pääse huomaamatta paino nousemaan. Ja asialle on helpompi tehdä jotain, kun sen huomaa ajoissa. Jos on tullut lisää, niin sitten välttelee sillä viikolla herkkuhyllyjä ja syö pienempiä annoksia. Painontarkkailu ei ole vaikeaa, laihdutus on. Kyllä sille painonnousulle pitäisi saada stoppi ennen sataa kiloa, jos ei ole jotain oikeaa sairautta.

[/quote]

Käyn vaa'alla joka aamu ja paino vain nousee. Painontarkkailusta sinänsä ei ole mitään hyötyä.

[quote author="Vierailija" time="09.03.2014 klo 22:33"]

Minä painan 135kg, ja helposti se on käynyt, 16 vuotiaana olin vielä ihan hoikka 60-65kg, 17 vuotiaana valmistuin koulusta suoraan kortistoon, olin masentunut ja söin suklaalevyn joka päivä, enkä tehnyt juuri mitään. Lihoin parissa vuodessa 20kg, 20 vuotiaana painoin 88kg. Siitä paino pikkuhiljaa nousi sadan kilon kieppeille. 26 vuotiaana painoin 103kg. Muutin tyttären kanssa eri paikkakunnalle, perustin yrityksen, ja aloin seurustella kaukosuhteessa. 29 vuotiaana painoin jo 128kg. Ja pikkuhiljaa on paino senkin jälkeen hilautunut ylöspäin näiden kymmenen vuoden aikana. Ruokaa olen aina syönyt vähän, koskaan en ahmi ruokaa, ja vältän ähkyyn syömistä. Annoskoot on aina pienet. Suklaata syön joka päivä, ja liikun vähän. 5 vuotta sitten laihduin 15 kg kun odotin kaksosia, mutta ne tuli kyllä sitten aika nopeasti takaisin raskauden jälkeen.

Olen yrittänyt kaikilla tavoilla laihduttaa, mutta koskaan en ole onnistunut. Minä syön lääkitäkseni pahaa henkistä oloani, suklaasta tulee hyvä mieli, kuten joillakin tulee tupakasta, viinasta tai vaikka kahvista, tai vaikka urheilusta.

[/quote]

No eipä tuo normaalilta nuoren naisen elämältä ja painonkehitykseltä kuulosta!! Sulla täytyy olla jotain pahasti pielessä jos et syö mitään ja lihot silti!! Tai sitten suljet silmäsi ja syöt enemmän kuin kerrot täällä

16v - 37v painoin 52-57 kiloa, tein 3 lasta, opiskelin, työskentelin ja erosin lasten isästä. 37v:nä tuli lihaksia 9kg mitä ei ole enää jäljellä vaan ne on pehmenneet, paino on silti säilynyt samana 17 vuotta vaikka 4. lapsikin on hankittu. Aina olen syönyt vatsani täyteen, mm 2 lämmintä ruokaa päivässä. En ole läpipasko vaan uskon että kyse on ruuan terveellisyydestä ja annoskoosta.

Suoraan sanottuna sitä mäkin ihmettelen. Ymmärärn kyllä muutamien kilojen lihomiset ja kymmenenkin kilon mutta sitten en enää ymmärrä. Kyllähän sitä painon nousun huomaa ja se tuntuu vaatteissa ja pitää osta aisompia vaatteita ja s ekäy kukkaron päälle ja on rasittavaa. joten miksei ihmiset siinä vaiheessa jo herää ja muuta syömistapojaan.

Voi tyhmyyden määrää!! Ihminen on kokonaisuus. Siihen kokonaisuuteen kuuluvat esim. fyysiset sairaudet, stressaavat elämäntilanteet, masennus, lapsuuden kuormittavat kokemukset, ihmisen synnynnäinen temperamentti ja taipumukset. Ihminen on kokonaisuus ja jokainen ihminen ja hänen toimintamekanisminsa ovat yksilöllisiä. Minä olen tämän elämänkokemukseni myötä havainnut kaksi lihavuuteen johtavaa tekijää: toinen on kiplirauhasen vajaatoiminta, jota törkeästi alidiagnosoidaan. Vajaatoiminnan seuraukset voivat olla järkyttävät, ja ihminen elää vuosia, jopa vuosikymmeniä huonommuudentunteet vallassa, kun mitäkään terveelliset elintavat eivät tuo voimia tai estä lihoamista. Vähemmästäkin masentuu ja lihoo sitten vielä lisää. Toinen syy on lapsuuden/nuoruuden aiheuttama häpeä. Ja jälleen ihminen tuntee itsensä huonoksi, vähemmäksi, ulkopuoliseksi. Kun on täynnä häpeää, ei pysty, siis ei todellakaan pysty arvostamaan itseään, eikä ole voimia huolehtia itsestään. Sillä jokainen ihminen, joka on saanut hyvää hoitoa, rakkautta, arvostusta-kykenee myös arvostamaan ja huolehtimaan itsestään. Ja elämä tietysti tuo myös suuria suruja, joiden aikana voi olla ylivoimaista huolehtia. ja sitten se epäreiluus; toiten mekanismi esim surussa lihottaa, toisten laihduttaa. JOten siinä ei ole mitään ihmisen erinomaisuutta jos surussa laihtuu, se on yksilöllistä miten kukakin toimii. Nämä ihmiset jotka tässä ketjussa hämmästelevät ja kertovat siitä kuinka HEILLE ITSELLEEN on niin helppoa  hallita painoa ja ymmärtää sitä ja tätä, osoittavat todellakin oman yksinkertaisuutensa. Ehkä he pvat eläneet niin pientä ja pinnallista elämää, etteivät he kykene ymmärtämään kuin oman tapansa elää. Ja se on surullista (ja myös vaarallista)

Ihminen ei kyllä satakiloiseksi liho, jos ällöää läskiä niin paljon että ennemmin kuolee kuin lihoo.

Syöpähoitojen aikana lihosin 50 kg.

[quote author="Vierailija" time="10.03.2014 klo 08:57"]

Voi tyhmyyden määrää!! Ihminen on kokonaisuus. Siihen kokonaisuuteen kuuluvat esim. fyysiset sairaudet, stressaavat elämäntilanteet, masennus, lapsuuden kuormittavat kokemukset, ihmisen synnynnäinen temperamentti ja taipumukset. Ihminen on kokonaisuus ja jokainen ihminen ja hänen toimintamekanisminsa ovat yksilöllisiä. Minä olen tämän elämänkokemukseni myötä havainnut kaksi lihavuuteen johtavaa tekijää: toinen on kiplirauhasen vajaatoiminta, jota törkeästi alidiagnosoidaan. Vajaatoiminnan seuraukset voivat olla järkyttävät, ja ihminen elää vuosia, jopa vuosikymmeniä huonommuudentunteet vallassa, kun mitäkään terveelliset elintavat eivät tuo voimia tai estä lihoamista. Vähemmästäkin masentuu ja lihoo sitten vielä lisää. Toinen syy on lapsuuden/nuoruuden aiheuttama häpeä. Ja jälleen ihminen tuntee itsensä huonoksi, vähemmäksi, ulkopuoliseksi. Kun on täynnä häpeää, ei pysty, siis ei todellakaan pysty arvostamaan itseään, eikä ole voimia huolehtia itsestään. Sillä jokainen ihminen, joka on saanut hyvää hoitoa, rakkautta, arvostusta-kykenee myös arvostamaan ja huolehtimaan itsestään. Ja elämä tietysti tuo myös suuria suruja, joiden aikana voi olla ylivoimaista huolehtia. ja sitten se epäreiluus; toiten mekanismi esim surussa lihottaa, toisten laihduttaa. JOten siinä ei ole mitään ihmisen erinomaisuutta jos surussa laihtuu, se on yksilöllistä miten kukakin toimii. Nämä ihmiset jotka tässä ketjussa hämmästelevät ja kertovat siitä kuinka HEILLE ITSELLEEN on niin helppoa  hallita painoa ja ymmärtää sitä ja tätä, osoittavat todellakin oman yksinkertaisuutensa. Ehkä he pvat eläneet niin pientä ja pinnallista elämää, etteivät he kykene ymmärtämään kuin oman tapansa elää. Ja se on surullista (ja myös vaarallista)

[/quote]

Kilppari on sairaus ja se tietty vaikuttaa, mutta tuo mainitsemasi lapsuuden yms häpeä on huonoa itsetuntoa josta voi kasvaa pois. Ihan kuin meillä hoikkana pysyvillä ei olisi murheita, masennusta, lapsuuden traumoja tms??

Ihan yhtä yksinkertaisena yrität hyväksyttää kaikenlaisia syitä lihomiseen kuin minäkin hoikkana pysymiseen. Sairaudet erikseen mutta muu on vain huonoa itsekontrollia (ei tarkoita kitukuuria eikä kieltäytymisiä) ja silkkaa laiskuutta - luulisi äidin ajattelevan lapsiaan (ja miestäänkin) pysymällä terveenä ja normaalipainoisena!!

Minä sain lihotettuan itseni pahimmillaan mittoihin 162cm/62kg. Siihen johti opiskeluvuosien (6v) liiallinen alkoholinkäyttö (kännit 2-3krt viikossa) ja jatkuva suklaan, pizzan, heseruuan, einesnuggettien ym syöminen ja täysi liikkumattomuus.

Edelleen syön suklaata lähes joka päivä ½-1 levyä (100-200g) ja väh. kerran viikossa vetäisen 200-350g sipsipussin, mitään kevyttuotteita en käytä ja liikuntakin rajoittuu pariin kävelylenkkiin viikossa. Aamiaista en syö koskaan, lämpimän ruuan syön 1-2krt päivässä ja olen hillitön herkkuperse, eli töissä vedän aina tarjolla olevaa suklaata, viinereitä ym ja santsaan myös. Työ on epäsäännöllistä sisältäen yötyötä ja pitkiä vuoroja. 3km työmatkat hurautan laiskana autolla. Alkoholia käytän nykyään ehkä 1-2 krt/kk, humalajuomista harrastan harvemmin kuin kuukausittain.

Paino ollut nyt laskussa, tällä hetkellä n. 55kg. Hyvin harvoin käyn puntarilla.

Tätä taustaa vasten tuntuu käsittämättömältä, että joku voi lihottaa itsensä sinne BMI +30 mittoihin. Se vaatii vuosien järjetöntä ylensyömistä, tuskaisaa ruuan väkisin kitusiin ahtamista, vaikka oksettaa ja vatsa on pinkeänä. Ja come on, ei muutaman sadan gramman pizza nyt vaan muutu kahdeksi kiloksi läskiä, ei millään. Ei edes lähellekään puoleksi kiloksi.

En ole lähellekään sataa kiloa päässyt. Painoa oli pahimmillaan 75 kiloa - 13 kiloa enemmän kuin nyt - ja tähän pääsin ryyppäämällä. Ei varmasti pelkka kalja tuonut tätä tulosta, vaan myös dokaamiseen liittyvät krapulamätöt, sipsit ja seuraavan päivän limsat.

Lohtusyömistä en ymmärrä ollenkaan. Menetän ruokahaluni kokonaan, jos on paha olla henkisesti.

En paina sataa mutta kerron silti.

Olin enimmilläni noin 64kg (153cm). Silloin oli jo todella tukala olo. Kun täytin 18 ja aloitin bile-elämän, paino nousi vuoden sisällä sinne 64, alkupaino oli joku 52kg tuolloin. Raskausarvet reisissä muistuttaa vieläkin tuosta ajasta eikä niitä saa pois. Sitten kun lopetin tämän (runsaan viikonloppu)juomisen, paino putosi muutamassa kuukaudessa ainakin 8 kg, välillä painoin jopa 51kg. Juomisaikaan söin aika huonosti muutenkin, siis pitsaa jne enkä paljoa liikuskellut. Puhumattakaan alkoholin sisältämistä kaloreista. Sitten lopetin tupakoinnin ja paino nousi taas, nyt painan 58 kg. Urheilen ihan hyvän määrän mutta tapa- ja lohtumussuttaminen jäi. Mutta suunta nyt kesää kohden taas alaspäin, tavoite on joku 55-53kg. No hurry :) tai ehkä vähän kun pitäisi joskus lähivuosina mahtua häämekkoon.

Itse absolutisti ja painoa oli yli 100 kg. Olin onnellinen ja kaikki hyvä maistui. Sitten tuli surua ja laihduin -30 kg.

[quote author="Vierailija" time="10.03.2014 klo 09:52"]

[quote author="Vierailija" time="10.03.2014 klo 08:57"]

Voi tyhmyyden määrää!! Ihminen on kokonaisuus. Siihen kokonaisuuteen kuuluvat esim. fyysiset sairaudet, stressaavat elämäntilanteet, masennus, lapsuuden kuormittavat kokemukset, ihmisen synnynnäinen temperamentti ja taipumukset. Ihminen on kokonaisuus ja jokainen ihminen ja hänen toimintamekanisminsa ovat yksilöllisiä. Minä olen tämän elämänkokemukseni myötä havainnut kaksi lihavuuteen johtavaa tekijää: toinen on kiplirauhasen vajaatoiminta, jota törkeästi alidiagnosoidaan. Vajaatoiminnan seuraukset voivat olla järkyttävät, ja ihminen elää vuosia, jopa vuosikymmeniä huonommuudentunteet vallassa, kun mitäkään terveelliset elintavat eivät tuo voimia tai estä lihoamista. Vähemmästäkin masentuu ja lihoo sitten vielä lisää. Toinen syy on lapsuuden/nuoruuden aiheuttama häpeä. Ja jälleen ihminen tuntee itsensä huonoksi, vähemmäksi, ulkopuoliseksi. Kun on täynnä häpeää, ei pysty, siis ei todellakaan pysty arvostamaan itseään, eikä ole voimia huolehtia itsestään. Sillä jokainen ihminen, joka on saanut hyvää hoitoa, rakkautta, arvostusta-kykenee myös arvostamaan ja huolehtimaan itsestään. Ja elämä tietysti tuo myös suuria suruja, joiden aikana voi olla ylivoimaista huolehtia. ja sitten se epäreiluus; toiten mekanismi esim surussa lihottaa, toisten laihduttaa. JOten siinä ei ole mitään ihmisen erinomaisuutta jos surussa laihtuu, se on yksilöllistä miten kukakin toimii. Nämä ihmiset jotka tässä ketjussa hämmästelevät ja kertovat siitä kuinka HEILLE ITSELLEEN on niin helppoa  hallita painoa ja ymmärtää sitä ja tätä, osoittavat todellakin oman yksinkertaisuutensa. Ehkä he pvat eläneet niin pientä ja pinnallista elämää, etteivät he kykene ymmärtämään kuin oman tapansa elää. Ja se on surullista (ja myös vaarallista)

[/quote]

Kilppari on sairaus ja se tietty vaikuttaa, mutta tuo mainitsemasi lapsuuden yms häpeä on huonoa itsetuntoa josta voi kasvaa pois. Ihan kuin meillä hoikkana pysyvillä ei olisi murheita, masennusta, lapsuuden traumoja tms??

Ihan yhtä yksinkertaisena yrität hyväksyttää kaikenlaisia syitä lihomiseen kuin minäkin hoikkana pysymiseen. Sairaudet erikseen mutta muu on vain huonoa itsekontrollia (ei tarkoita kitukuuria eikä kieltäytymisiä) ja silkkaa laiskuutta - luulisi äidin ajattelevan lapsiaan (ja miestäänkin) pysymällä terveenä ja normaalipainoisena!!

[/quote]

No mutta kun ihmiset ovat ERILAISIA!!!  Ja joillekin se häpeän taakka on sellainen, että sen alta ei niin vain nousta. Sulla ei ilmiselvästi ole sellaista kokemusta, koska jos olisi, et puhuisi noin typeriä. Jos ylipäätään käsittäisit mistä puhuisin- ja uinka vaikeasta ja monimutkaisesta asiasta- johon apuakin on hyvin vaikea saada- ja jossa apua lähdetään ylensä hakemaankin vasta sitten kun on niin paha olla ettei enää kestä- olisit jättänyt kommenttisi kirjoittamatta. Sinä et tiedä mistä minä puhun. MInä tiedän. Kuin myös monet tutut ja tuntemattomat jotka ovat tämän tien kulkeneet. Häpeästä ei muuten voi "kasvaa" pois yksin eikä' tahdonvoimalla. Jos olet tällaisen häpeäkasvun elänyt, et ole sitä häpeää mistä puhun, todellakaan kokenut. Tie on vaikea ja voi viedä vuosia, jopa vuosikymmeniä, kun asiat ovat syvällä alitajunnassa. Minua raivostuttaa tuollainen toisten ongelmien törkeä vähättely. Ilmeisesti saat siitä itsellesi paremman olon..?

[quote author="Vierailija" time="09.03.2014 klo 19:14"]

Ihmisistä ei saisi vetää johtopäätöksiä ulkomuodon perusteella, mutta kuitenkin näihin ketjuihin vastaavien mukaan syy lihomiseen on lähes aina masennus tai yksinäisyys. Onko sitten ihmekään, että lihavien ajatellaan kärsivän/kärsineen psyykkisistä ongelmista? Se taaskaan ei houkuta työnantajia eikä kumppaniehdokkaita.

[/quote]

Tottakai se onkin niin että lihavuus johtuu mielenterveysongelmista, ei se lihavuus tyhmyydestä johdu, eikä edes laiskuudesta. Toisten ihmisten mielenterveysongelmat ei näy päälle, toisten näkyy, se pitää vaan hyväksyä. Kun laihdutusohjelmia olen katsonut telkkarista, niin järjestään kaikilla on joku trauma lapsuudessa tms. ongelma jota on ruualla lääkinnyt, esim. toisen vanhemman hylkääminen, seksuaalinen hyväksikäyttö, koulukiusaaminen... Mun mielestä on todella julmaa haukkua lihavia ihmisiä, se on kuin löisi lyötyä joka makaa jo maassa. Jokainen lihava ihminen tietää että miten pitäisi tehdä että laihtuisi, ja jokainen tietää miten ällöttävän näköinen on, ei sitä tarvi kenenkään toisen enää tulla kertomaan.

[quote author="Vierailija" time="10.03.2014 klo 10:18"]

Minä sain lihotettuan itseni pahimmillaan mittoihin 162cm/62kg. Siihen johti opiskeluvuosien (6v) liiallinen alkoholinkäyttö (kännit 2-3krt viikossa) ja jatkuva suklaan, pizzan, heseruuan, einesnuggettien ym syöminen ja täysi liikkumattomuus.

Edelleen syön suklaata lähes joka päivä ½-1 levyä (100-200g) ja väh. kerran viikossa vetäisen 200-350g sipsipussin, mitään kevyttuotteita en käytä ja liikuntakin rajoittuu pariin kävelylenkkiin viikossa. Aamiaista en syö koskaan, lämpimän ruuan syön 1-2krt päivässä ja olen hillitön herkkuperse, eli töissä vedän aina tarjolla olevaa suklaata, viinereitä ym ja santsaan myös. Työ on epäsäännöllistä sisältäen yötyötä ja pitkiä vuoroja. 3km työmatkat hurautan laiskana autolla. Alkoholia käytän nykyään ehkä 1-2 krt/kk, humalajuomista harrastan harvemmin kuin kuukausittain.

Paino ollut nyt laskussa, tällä hetkellä n. 55kg. Hyvin harvoin käyn puntarilla.

Tätä taustaa vasten tuntuu käsittämättömältä, että joku voi lihottaa itsensä sinne BMI +30 mittoihin. Se vaatii vuosien järjetöntä ylensyömistä, tuskaisaa ruuan väkisin kitusiin ahtamista, vaikka oksettaa ja vatsa on pinkeänä. Ja come on, ei muutaman sadan gramman pizza nyt vaan muutu kahdeksi kiloksi läskiä, ei millään. Ei edes lähellekään puoleksi kiloksi.

[/quote]

Minä syön vähemmän kuin sinä, ja painan 135kg, voi voi jos et sitä ymmärrä, näin se nyt vaan on asia.

Olen 160 senttiä pitkä ja normaalisti kulutus on kovaa, raskausajalla liikkumiseni väheni todella paljon! Ja se on joka kerta ollut sama: hormoonit heittää minut raskausväsymyksellä kotiin sairaslomalle (juu, vaarallista nukahtaa rattiin joten saikkua napsahti) ja vuorotyössä kroppa väsyi lisää ja entisestään ruuansultus hidastui.

Tilanne on parantunut ajallaan ja taas painan itselleni normalin määrän, liikun taas ja suolisto toimii. Ei okseta, ei pöhötä.

Ravinnonmäärä oli muuten sama: kun liikun normaalisti paljon ja raskausajalla jään nukkumaan ja annoskoot pysyy entisellään niin lihominen siitä tulee.

Ymmärrän ainakin omasta kropasta mitä se tahtoo ja miten se toimii. On kurjaa että joutuu selittämään tätä muille, siis tätä ketjua ja toivon että ap voisi lopettaa lihavien syyllistämisen, samoin muutama ketjussa käynyt solvaaja. Ehkä se oman elämän hallinta ei taida olla ihan priimaa kun tuntee tarvetta mollata muita ja pitää itseään toisia parempana.

[quote author="Vierailija" time="10.03.2014 klo 10:18"]

Minä sain lihotettuan itseni pahimmillaan mittoihin 162cm/62kg. Siihen johti opiskeluvuosien (6v) liiallinen alkoholinkäyttö (kännit 2-3krt viikossa) ja jatkuva suklaan, pizzan, heseruuan, einesnuggettien ym syöminen ja täysi liikkumattomuus.

Edelleen syön suklaata lähes joka päivä ½-1 levyä (100-200g) ja väh. kerran viikossa vetäisen 200-350g sipsipussin, mitään kevyttuotteita en käytä ja liikuntakin rajoittuu pariin kävelylenkkiin viikossa. Aamiaista en syö koskaan, lämpimän ruuan syön 1-2krt päivässä ja olen hillitön herkkuperse, eli töissä vedän aina tarjolla olevaa suklaata, viinereitä ym ja santsaan myös. Työ on epäsäännöllistä sisältäen yötyötä ja pitkiä vuoroja. 3km työmatkat hurautan laiskana autolla. Alkoholia käytän nykyään ehkä 1-2 krt/kk, humalajuomista harrastan harvemmin kuin kuukausittain.

Paino ollut nyt laskussa, tällä hetkellä n. 55kg. Hyvin harvoin käyn puntarilla.

Tätä taustaa vasten tuntuu käsittämättömältä, että joku voi lihottaa itsensä sinne BMI +30 mittoihin. Se vaatii vuosien järjetöntä ylensyömistä, tuskaisaa ruuan väkisin kitusiin ahtamista, vaikka oksettaa ja vatsa on pinkeänä. Ja come on, ei muutaman sadan gramman pizza nyt vaan muutu kahdeksi kiloksi läskiä, ei millään. Ei edes lähellekään puoleksi kiloksi.

[/quote]

Ei tarvitse. Se tarvitsee esim. stressiä ja aineenvaihduntahäiriön. Juuri oli jossain tutkimus että ihmiset eivät lihoa läheskään aina ylensyönnin vaan elimistön häiriötilan takia. Jostain syystä aineenvauhdunta menee sekaisin ja sen jälkeen onkin hyvin vaikeaa tietää mitä tehdä, jotta ei lihoisi. Laihduttaminenkin on taitolaji. Jos syöt liian vähän, et laihdu. Kontrollipakkoisille ihmisille painonhallinta on varmasti helppoa, kun elämä muutenkin pyörii pinnallisissa asioissa. On kuitenkin paljon ihmisiä, joiden elämänsisältö  on ihan muuta kuin pakonomaista elämän kontrollointia.

[quote author="Vierailija" time="09.03.2014 klo 20:06"]

[quote author="Vierailija" time="09.03.2014 klo 19:36"]Yhtä helppoa kuin kirjoitusvirheen tekeminen av-otsikossa. Vuosien mittaan kilot hiipivät hissukseen.[/quote]

Niinhän ne hiipii, jos ei koskaan käy vaa'alla ja ostaa aina vain isompia vaatteita, kun entiset alkaa kiristää. Sen vuoksi sitä painoa todellakin kannattaa tarkkailla. Jos käy edes pari kertaa viikossa vaa'alla, niin ei pääse huomaamatta paino nousemaan. Ja asialle on helpompi tehdä jotain, kun sen huomaa ajoissa. Jos on tullut lisää, niin sitten välttelee sillä viikolla herkkuhyllyjä ja syö pienempiä annoksia. Painontarkkailu ei ole vaikeaa, laihdutus on. Kyllä sille painonnousulle pitäisi saada stoppi ennen sataa kiloa, jos ei ole jotain oikeaa sairautta.

[/quote]

Painontarkkailu ei ole ensimmäisenä mielessä, kun on elämässä vaikeuksia. Minulla oli 10 vuoden jakso joka sisälsi avioeroa lukuun ottamatta suunnilleen kaiken, mitä tavallisen ihmisen osalle voi tulla - keskenmeno, sairauksia ja kuolemaa, oikeudenkäyntejä.... 

Onkohan sitten latinomaissa lihavuus merkki mielenterveysongelmista, kun niillä ne hulppeat ruokabileet kuuluu yhdessäoloon, iloon ja sosiaalisuuteen? Mielenkiintoista!

[quote author="Vierailija" time="09.03.2014 klo 17:50"]

Ja tätähän ei saa sanoa julkisesti ääneen, että toiset lihoo herkemmin kuin toiset. Kalorinkulutus vaihtelee henkilöittäin; jos olet tosi pitkä, liikkuvainen, ja suolentoiminta nopeaa (ns läpipasko) niin tarvitset enemmän kaloreita päivässä kuin erittäin lyhyt, siro, hitaampi kanssasisar, joka ei juuri elehdi, liiku ja jolla ei ole ns. läpipasko suoli.

Ystäväni syö siis aina tavattaessa kuin hevonen (ja kuulemma syö aina sellaisia määriä) mutta on hyvin liikkuvaista sorttia, elehtii, kävelee paljon, urheilee ja on kokoajan tekemässä jotakin (siivoilee, harrastaa agilityä koiriensa kanssa, ulkoilee lasten kanssa jne) syö herkkuja useasti ja paljon, mutta on normaalipainoinen, hoikka, pitkä ihminen. Toinen ystäväni on hyvin hidas, peruslaiska (ei juuri siivoa koskaan, ei urheile, ulkoile jne) syö paljon pienempiä annoksia kuin toinen ystäväni, laihduttelee usein ja saakin painoa alas, mutta sitten taas se paino nousee. On ylilihava ihminen... Että kaikki te läpipaskot, hoikat ihmiset, kyllä toiset ihmiset lihoo herkemmin kuin toiset. Ei siinä tarvitse jokapäivä mättää jätevuorellinen roskaruokaa suuhun, riittää että syö joka päivä oman kulutustarpeen yli muutaman sata kaloria, esim. pullan, leivän ja limsan...

[/quote]

Kun puhutaan yli sadasta kilosta, niin kyse on jo merkittävästä ylipainosta (ellet siis ole todella lihaksikas..).

Oli sitten kuinka herkkä lihoamaan, niin ei ruoka itse sinne vatsalaukkuun mene. Ykilönvastuu astuu tässä mukaan, kyse on vain päätöksestä: haluanko olla ylipainoinen. Jos ei, niin elää sitten sen mukaisesti.