Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka kauan odottaisitte suhteen etenemistä ja miehen sitoutumista?
Turhautunut nelikymppinen
12.11.2020 |
Täällä on muistaakseni kysytty ennenkin vastaavaa, mutta tilanne siis tämä: kohta 3v yhdessäoloa takana, ns. kakkoskierroksella molemmat. Lapset tulevat hyvin toimeen keskenään, asutaan omissa kodeissamme, välimatkaa reilut 5km. Ollaan tunnettu ja oltu salaa ihastuneita toisiimme jo yli 20v ennen suhteen aloittamista, joten ihan tyhjältä pöydältä ei tähän lähdetty. Mutta....suhde polkee ihan paikallaan, olemme edelleen tapailumeiningeissä, olen turhautunut ja toivoisin jo vähitellen enemmän.
Mies on jossain määrin ns. aikuislapsi, suuttuu helposti pikkuasioista. Ja pikkuasioilla siis tarkoitan, jos ei vaikka saa tahtoaan läpi esim. mennäänkö ensin kuntosalille vai kauppaan tms. Meillä alkoi yt:t töissä, olin uutisesta surullinen, hädissäni minun ja lasteni toimeentulosta, enkä varmasti niin hillitty ja kaunopuheinen juuri siinä hetkessä. Siitä seurasi viikon riita ja hän vetäytyi omiin oloihinsa, koska käyttäydyn kuulema niin törkeästi häntä kohtaan. Tuntuu, että aina pitää hymyillä eikä negatiivisia tunteita saisi tulla esiin koskaan.
Koska tällaisia möksähtelyjä tulee melko usein, hän lähtee kotiinsa, eikä hänestä kuulu moneen päivään, miehen mukaan suhde on niin epävakaa, ettei voi kuvitellakaan eteenpäin menemisestä. Tekisi mieleni ravistella häntä ja kysyä, miksi sitten tekee ja toimii noin. Olen tottunut, että asiat puhutaan, kaikesta ei voi aina suuttua ja hävitä päiväkausiksi. Kärsin siitä paljon!!
Eikö elämään kuulu muutakin kuin pelkkää ilottelua, mutta ei kai rakkaus voi siihen aina loppua? Eikö elämään kuulu myös vastoinkäymiset, joiden yli mennään yhdessä ja ne ehkä jopa vahvistaa suhdetta? Olen nyt vuoden ajan toivonut varovasti (suututtamista varoen), voisimmeko keskustella suhteestamme ja jos se ei vastaa molempien tarpeita ja odotuksia, on minusta syytä miettiä, kannattaako jatkaa. Eikö se olisi reilua molempia kohtaan?! Mies saa minut aina tuntemaan itseni syylliseksi jokaiseen pieneenkin eripuraan ja hänen mökötykseen ja saa minut jatkamaan tässä sanomalla, 'eiköhän tämä suhde etene, kun saadaan se ensin raiteilleen'. Kauanko tuon saman asian varjolla voi toista roikottaa tapailusuhteessa? Vaikka meillä olisi asiat ihan loistavasti, ei pientäkään kismaa ollut aikoihin, kuulen tuon saman selityksen koko ajan.
Joka toinen viikko, kun hänen 11v on hänen luonaan, näemme vain muutamia tunteja, juomme ehkä hätäiset kahvit tai hän poikkeaa ovellani vartin verran. Olenko ainoa, jonka mielestä se tuntuu oudolta lähes 3v yhdessä olon jälkeen? Haluaisin jo rakentaa yhteistä kotia, mutta jos se ei ole hänen toive, minusta olisi reilua, että jatkan elämääni ilman häntä. Eilen uskalsin sanoa, että en halua jatkaa tällaista suhdetta enää, se syö minua sisältä päin ja koen itseni torjutuksi, koska näemme täysin hänen toiveiden mukaan. Tunnen olevani vain mukavaa seuraa satunnaisesti. Silti sanoo, että olen hänen elämän suurin rakkaus.
Hän laittoi viestin, että eihän tämä voi edetä, kun ensin pitää saada suhde kuntoon. Minusta se on tekosyy, eikös tällä ajalla luulisi jo tietävän, mitä minusta saa. Muuten meillä on ihan leppoisaa yhdessä, samanlainen huumori jne. En tiedä muita varsinaisia syitä, mihin hän kaikilla suhde kuntoon-puheillaan viittaa. Toki olen aina pitänyt häntä hieman sitoutumiskammoisena, ehkä jopa pelimiehenä, on aikoinaan puhunut paljonkin, miten haluaa vain saada lapsen, mutta ei suhdetta elämäänsä, viihtyy itsekseenkin hyvin. Mitä ihmettä teen? Olen niin umpikujassa! Toisaalta haluaisin nähdä, viekö tämä mihinkään, mutta pitääkö minun teeskennellä joka päivä pelkkää tekohymyä ja lepertelyä, jotta suhde on hänen mielestään tarpeeksi ihanaa? Vai tuhlaanko vain aikaani tässä?
Kommentit (46)
Mies vie ja ap vikisee. Sua manipuloidaan. Ei mies halua sitoutua mutta ei halua sun ymmärtävän sitä. Oletkohan ainoa nainen, jota hän tapailee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ihan mieheltä jota tapailin, en tapaile enää. Juuri tuo viikon tai viikkojen mökötys ja hiljaisuus pikkuasioista, välillä välien katkaiseminenkin. Hän ei koskaan tehnyt elettäkään tullakseen vastaan tuollaisessa tilanteessa, vaan se oli aina minun tehtävä. Koska minä kärsin mykkäkoulusta. Vaikeiden asioiden käsittely tai ristiriitatilanteista puhuminen oli hänen kanssaan vaikeaa tai mahdotonta. Kommunikaatio noin yleensäkin melko olematonta.
Minä en jaksanut, koin suhteen liian yksipuoliseksi. Vaikka hänessä ihmisenä on paljon hyviä ja ihaniakin puolia. Silti suhteessa molempien tulisi olla halukkaita tekemään asioita jotta homma toimii.
Jaksatko sinä tuota, mies ei tule muuttumaan?
Aloittaja kirjoitti:
Kiitos kommenteista. Kyllä, juuri henkistä tukea toivoin ja lähinnä viittasin siihen, että yt:t on kuitenkin iso huoli, erityisesti yh:lle, kun ei ole kumppania backupina. Tietysti tuollaiset uutiset surettaa ja itkukin on herkässä, mutta minulle raivostuttiin siitä, ei lohdutusta, ei halausta, ei mitään. Hän lähti taas pois luotani, koska kuulema perseilen. Olin yksin nielemässä kyyneliä makuuhuoneessa ja varmasti kovin mietteliäs. En siis oma, melko iloinen itseni.
Pointti ei myöskään ollut, että pitäisi olla koko ajan yhdessä. Kirjoitin, että suhde on edelleen tapailuasteella lähes 3v jälkeenkin, eli näemme todella vähän. En jaksaisi enää tätä "nähdäänkö tänään?-meininkiä" ja todennäköisintä yleensä on, ettei nähdä tai juomme puolen tunnin kahvit yhdessä ja hän lähtee tyhjään kotiinsa. Näemme viikossa ehkä juuri viikonloppuna illalla ja päiväksi hän lähtee omiin juttuihinsa. Yöksi taas saattaa tulla. Joka toinen viikko, jolloin hänellä on lapsi, emme näe joko ollenkaan tai näemme max. tunnin verran koko viikkona. Lapsemme ovat jo vieraantuneet toisistaan, ennen näimme huomattavasti useammin, vietimme lomia yhdessä jne. Siksi tämä turhauttaa ja koen aiheelliseksi keskustella, onko tässä järkeä. Hän vain raivostuu jokaisesta keskustelun yrityksestä ja ikävä kyllä, saan haistattelut vasten kasvojani. En oikein uskalla enää puhua mistään meihin liittyvästä.
Mun täytyy ap nyt vähän ravistella ja herätellä sinua. Miksi tuhlaisit enää yhtään sekuntia tuollaiseen mieheen?
En ymmärrä. Olette olleet kolme vuotta yhdessä. Millä perusteella mies ei ole mielestäsi sitoutunut? Vain siksi, ettei hän halua muuttaa yhteen?
Niin, ja tuo vähäinen tapaamisten määrä ja oman huonon käytöksen laittaminen toosen syyksi täsmäävät myös.
Taitaa noita miehiä olla jokunen olemassa. Heille sopinee parhaiten yksinolo, kun kykyjä eikä halua ihmissuhteeseen ei ole. Kaipa he roikkuvat niissä lähinnä seksin takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinun pitää itse päättää, haluatko jatkaa miehen kanssa vai et. Toista ihmistä et pysty muuttamaan. Sinänsä en pidä mitenkään huonompana asiana sitä, että mies ei halua edetä suhteessa samalla tapaa kuin sinä. Se vain kertoo, että teillä on erilaiset odotukset ja tarpeet parisuhteelta eikä kumpikaan ole sen enempää "oikeassa" tai "väärässä".
Mökötys ja kyvyttömyys antaa sinulle riittävästi henkistä tukea ovat toki kannaltasi kurjia luonteenpiiirteitä kumppanissa, mutta en sinä siinäkään suhteessa pysty toisen aikuisen ihmisen käyttäytymistä nykyistä enempää ohjailemaan. Olet yrittänyt puhua asiasta, mutta todennäköisesti mies vain on sellainen kuin on. Meissä kaikissa on ihmisinä hurjan paljon vikoja. Itse olen taipuvainen ajattelemaan niin, että kumppani kannattaa valita niin, että hänen vikansa ovat sellaisia, joita itse pystyy kestämään - ja sama toisinpäin.
Sanoisin siis, että ratkaisun avaimet ovat sinun käsissäsi. Tiedät jo, mitä saat, ihan niin kuin mieskin.
Ja miksiköhän mies lapselle tuli ero edellisestä suhteesta? Ettei vain olisi syynä tuo käytös mitä hän nytkin harjoittaa. Sillä hän varoo sitoutumista saati yhteenmuuttoa koska kokemuksesta tietää että ei osaa suhteessa käyttäytyä.
Ja ap raukka antaa roikottaa itseään moisessa suhteessa jossa mies kerää kaikki hyödyt ja ilkeilee minkä kerkeää.
Etkö todella näe miten kamala kumppani tuo mies on?
Jos oletat että mies tulisi reilusti sinusta eroamaan koska haluatte eri asioita, olet väärässä. Mies roikottaa sinua tasan niin kauan kuin itse siihen suostut, keräten kaikki hyödyt. Miehellä ei ole aikomustakaan viedä suhdetta tuosta mihinkään suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoitat hyvin asiallisesti ja ymmärrettävästi tilanteestanne.
Vaikuttaisi siltä, että sinulla on miestä haastavia odotuksia ja toiveita. Mies taas ei ole itsensä kanssa selkeillä vesillä, eikä tiedä miten hänen pitäisi kanssasi toimia. Miehen kiukuttelut ja mökötykset viittaavat syvään epävarmuuteen, pelkoon ja miten hän ei ole päässyt jaloilleen entisestäkään suhteesta.
Se, ettei hän halua lapsensa aikana tavata sinua on sitäkin, miten hän koettaa edes jossakin asiassa toimia oikein. (Siis onko se oikein, että lakkaa elämästä lapsensa aikana on sitten eri juttu !)
Erosta keskustelu on myös yksi näkökulma avata tilannettanne. Erota ei tarvitse sen takia, vaan avata siitäkin näkökulmasta tuoko ero teille helpotusta ja selkeyttä ja elämä jatkuu. Vai ovatko ongelmat sittenkään niin suuria?
Toisen ikävästä käytöksestä nouseva syyllisyys sinussa on väärin. Hyvin hyvin väärin. Mieti syntyykö se miehen manipuloinnista, jolloin toimit tunteenomaisesti hänen tahtonsa mukaan? Tai onko kyse tunteesta, jonka saat herkästi seurassa kuin seurassa? Kannattaa muistaa, että mies vastaa sanoistaan ja teoistaan ja sinä omistasi. Et voi pelastaa yhtäkään tilannetta olemalla syyllisyyden myötä epäreilu itseäsi kohtaan. Puhu siitä miehelle.
Jos haluat jatkaa suhteessa kannattaisi hyväksyä se, ettei mies etene sinun tahdissasi, Ovatko odotuksesi niin tiukat, ettet voi löysiä yhtään? Onko ylipäätään teidän ikäisillä enää samaa tarvetta yhteisen kodin ja ajan suhteen niin korkealla kuin mitä teillä oli nuorempana silloisissa suhteissanne? Olette saaneet kokea perhe-elämää, lasten saantia, kotia ja nyt on enemmän tilaa olla aikuisia, kypsiä ja nauttia toisen parhaista puolista etäämpää.
Kuuntele silti eniten itseäsi. Jos on aina paha olla, koet syyllisyyttä usein, niin ei se silloin parasta ole.
Tässä nyt vain minun ajatuksiani ns köökin puolelta.
Mun näkökulmaan mies ei halua sitoutua suhun. Jos oikeesti rakastaa jotain niin haluaa olla sen kanssa melkein koko ajan.
Jos ette edes näe usein niin mitä järkeä? Mies todennäköisesti on niin kauan sun kanssa ennenkuin löytää jonkun paremman.
Sinuna ap, ottaisin eron tai pitäisin miestä vaan panona niinkuin joku toinen ehdotti ja etsisin uutta kumppania, joka vastaisi odotuksiani. Kumminkin tuhlaat aikaasi vaan ton nykyisen kanssa niin ei järkeä tuhlata vielä lisää aikaa.
Nyt sulla on mahdollisuus vaikuttaa tulevaan. Onneksi teillä on omat kodit niin ei pitäisi olla vaikeeta. On vaan sun asenteestas kiinni ja päätöskyvystä. Ole rohkea ja tsemppiä 👍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sulla on Ap sen verran vuosia mittarissa, ettei kannata tuhlata enää sekuntiakaan tuohon äijään, jos haluat sitoutuneen miehen itsellesi. Käsissäsi oleva kultakimpale ei sitä ole, pelkkää katinkultaa vain. Tuolla joku kirjoitti aiemmin, että pidä hupipanona ja sitten menemään kun parempi löytyy. Annan ihan saman ohjeen: Älä odota tuolta enää yhtään mitään, hupipano ja ajanvietettä vain! Pahimmassa skenaariossa tämä äijäsi löytää todellisen rakkautensa 10 vuoden päästä ja jäät kuin nalli kalliolle. Mitäs 5-kymppisenä sinkkuna sitten? Meni aika odotellessa...
Ja näitä katkeria naisia riittää, et ole ensimmäinen etkä viimeinen mieslapsen kypsymistä odotteleva. Jotkut ei vaan kypsy (tyyliin Renny Harlin) ja suurin osa on vaan väärän ihmisen kanssa mukavuussyistä ja siksi suhde ei "etene".
Nyt on aloittajan vielä helppo lopettaa suhde, annat vain koko jutun kuivua kasaan ja menet itse eteenpäin.
Miksi haluaisit lisää samaa käytöstä omaan kotiisi? Omien lapsiesi lähelle, ja ehkä hyvin mahdollisesti myös heihin kohdistuvana?
Tälläiset mieslapset eivät ikinä muutu, vaan aiheuttavat pahaa mieltä, ongelmia, lisää pahaa mieltä ja tätä kestää niin kauan kuin annat sen kestää. Jos sitoudutte yhteen esim. asumalla yhdessä, nämä tyypit eivät lähde kulumallakaan.
Minusta kyllä näyttää että olet säästymässä monelta murheelta jos nyt jätät mieslapsen omiin oloihinsa ja suuntaat kohti uusia seikkailuja. Elämä on kivaa, kevyttä ja ihanaa ilman moisia kivirekiä:)
Kirjoitan omasta kokemuksesta, aivan liian pitkään katselin samanoloista miestä. Ymmärsin lopettaa suhteen vasta kun olin itse aivan loppuun väsynyt ja huomasin olevani aina se antava osapuoli. Helpotus suhteen loppuessa oli aivan sanoin kuvaamaton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teidän ongelma on se, että mies on tyytyväinen tuohon mitä teillä on, ja sinä et. Ja sinä olet vihainen asiasta, vaikka ei pitäisi. Voit joko tyytyä tai lähteä. Joko mies ei halua kenenkään kanssa tuon enenpää, tai sitten et ole oikea henkilö hänelle.
On ollut jotenkin todella antoisaa lukea teidän kaikkien kommentteja ja kirjoituksia. Kiitos niistä. Tietysti tässä on paljon syytä myös itsetutkiskeluun, miksi tuon tyyppiset miehet vetää puoleensa. Lasten isä oli väkivaltainen ja siksi viimein rohkenin erota.
Olo on ollut jo pari vuotta todella väsynyt, arjessa selviytyminen tuntuu ylivoimaiselta, jaksaminen on todella kortilla. Palan sinisellä liekillä, koska tämä suhde tuntuu vievän niin paljon energiaa, turhia odotuksia ja toiveita, kaipuuta ja ikävää. Moni on kehunut minua kauniiksi naiseksi, mutta itseluottamus on aivan nollissa. Olen saanut pari kahvikutsua ihan mukavan oloisilta miehiltä, mutta en rohkene niihin tarttua, jottei kutsujan tarvitsisi pettyä minuun. Toisaalta haluan nyt keskittyä vain lapsiin ja töihin. Ehkä elämä kantaa ja tiedän toki, että vain minä itse olen vastuussa omasta ja lasteni hyvinvoinnista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies ei välitä sinusta oikeasti. Ei halua kuunnella huoliasi eikä varsinkaan tukea sinua. Kelpaat, kun olet iloinen ja antavainen (ette näe muuten mutta tulee yöksi...). Kuten joku jo sanoi: jätä se sika.
Aloittaja kirjoitti:
On ollut jotenkin todella antoisaa lukea teidän kaikkien kommentteja ja kirjoituksia. Kiitos niistä. Tietysti tässä on paljon syytä myös itsetutkiskeluun, miksi tuon tyyppiset miehet vetää puoleensa. Lasten isä oli väkivaltainen ja siksi viimein rohkenin erota.
Olo on ollut jo pari vuotta todella väsynyt, arjessa selviytyminen tuntuu ylivoimaiselta, jaksaminen on todella kortilla. Palan sinisellä liekillä, koska tämä suhde tuntuu vievän niin paljon energiaa, turhia odotuksia ja toiveita, kaipuuta ja ikävää. Moni on kehunut minua kauniiksi naiseksi, mutta itseluottamus on aivan nollissa. Olen saanut pari kahvikutsua ihan mukavan oloisilta miehiltä, mutta en rohkene niihin tarttua, jottei kutsujan tarvitsisi pettyä minuun. Toisaalta haluan nyt keskittyä vain lapsiin ja töihin. Ehkä elämä kantaa ja tiedän toki, että vain minä itse olen vastuussa omasta ja lasteni hyvinvoinnista.
Hmm. Toisaalta ei kai se ota jos ei annakaan, jos vaikka kävis ihan vain siellä kahvilla kivan tyypin kanssa? Saattaisi antaa sulle motivaatiota arvioida uudelleen tuon nykyisen miessuhteen tilaa.
Haluatte miehen kanssa selvästi eri asioita. Mies haluaa käyttää isäviikkonsa lapsensa kanssa olemiseen, sinä taas haluaisit hänen käyttävän silloinkin aikaansa sinuun enemmän kuin vain satunnaisten kahvittelujen merkeissä. Mä en näe tässä miehen tekevän mitään väärää, päinvastoin. Onhan hänellä joka toinen viikko, jolloin voi lapsensa sijasta panostaa enemmän sinuun. Koetko hänen isäviikkonsa ja omaan lapseensa keskittymiset jollain tavalla uhkana joko itsellesi tai suhteellenne? Hän kuitenkin tapaa sua myös isäviikoillaan, mä en varmaan viikko-viikko -systeemissä omalla viikollani edes tapaisi. Nelikymppinen, joka on ollut yhdessä jo 3 vuotta eli alkuhuumakin haihtunut, kestää kyllä joka toinen viikko vähän harvemmatkin tapaamiset.
Kerroit, että mielestäsi olette edelleen tapailuvaihessa eikä suhteenne etene. Mitä pitäisi tapahtua, jotta ette olisi enää tapailuvaiheessa? Millä tavalla suhteenne pitäisi "edetä"? Oletko sanonut suoraan tai antanut ymmärtää, että haluaisit teidän asuvan yhdessä? Onko sinun tai miehen asunnossa tilaa molemmille lapsineen vai pitäisikö hankkia kokonaan uusi asunto? Puhuit aloituksessa lapsistasi eli sinulla on niitä useampi kuin yksi. Minkä kokoinen asunto pitäisi hankkia ja kuka sen maksaa? Jos sulla on 2 lasta, sinä maksaisit asunnosta 3/5 ja mies 2/5? Vai jotenkin muuten?
Mitä tulee miehen reagointiin sun yt-neuvotteluistasi ja kykenemättömyyteen olla sulle henkisenä tukena asiassa, siihenkin voi olla syynsä. Varsinkin, jos olet ilmaissut, että haluaisit teidän asuvan yhdessä. Mä olen sua parikymmentä vuotta vanhempi ja edelleenkin mun on joskus vaikea erottaa, haluaako toinen ihminen multa vain myötätuntoa vai kenties myös taloudellista apua. Ja se on oikeasti aika ärsyttävää. Olen hyvä kuuntelija, mutta jos syntyy epävarmuus, haluaako toinen mun tekevän jotain muutakin, tuntuu kuin mun ja tämän ihmisen välille nousisi muuri. Tätä on vaikea selittää, mutta sellaisissa tilanteissa vaistomaisesti nousen puolustuskannalle ja sen vuoksi mun on vaikea osoittaa sellaista myötätuntoa kuin toinen ehkä kaipaisi. Jos taas joku puhuu mulle rahahuolistaan ja tiedän, että hänellä on varakkaat vanhemmat, jolta voi pyytää apua, muuria ei nouse. Tiedän, että hän haluaa multa vain myötätuntoa eikä mitään muuta.
Aloittaja kirjoitti:
On ollut jotenkin todella antoisaa lukea teidän kaikkien kommentteja ja kirjoituksia. Kiitos niistä. Tietysti tässä on paljon syytä myös itsetutkiskeluun, miksi tuon tyyppiset miehet vetää puoleensa. Lasten isä oli väkivaltainen ja siksi viimein rohkenin erota.
Olo on ollut jo pari vuotta todella väsynyt, arjessa selviytyminen tuntuu ylivoimaiselta, jaksaminen on todella kortilla. Palan sinisellä liekillä, koska tämä suhde tuntuu vievän niin paljon energiaa, turhia odotuksia ja toiveita, kaipuuta ja ikävää. Moni on kehunut minua kauniiksi naiseksi, mutta itseluottamus on aivan nollissa. Olen saanut pari kahvikutsua ihan mukavan oloisilta miehiltä, mutta en rohkene niihin tarttua, jottei kutsujan tarvitsisi pettyä minuun. Toisaalta haluan nyt keskittyä vain lapsiin ja töihin. Ehkä elämä kantaa ja tiedän toki, että vain minä itse olen vastuussa omasta ja lasteni hyvinvoinnista.
Ymmärrät varmaan itsekin, että tuo ei ole kovin hyvä "myyntipuhe", jos haluat edetä suhteessa? En mä naisena etenisi sellaisen miehen kanssa, jolle arjessa selviytyminen tuntuu ylivoimaiselta ja jonka jaksaminen on todella kortilla. Ensin miehen pitäisi laittaa omat asiansa kuntoon jaksamista myöten ja vasta sitten voisin harkita etenemistä.
Itsekään en halua asua kenenkään kanssa saman katon alla mutta kyllä suhteessa pitää ihan alusta asti olla yhteinen suunta ja tahto sitoutumiseen. En siis tarvitse mitään sormuksia eikä suhteessa ole kiire mihinkään kunhan vaan kummallakin on sellainen "tähän minä jään"-fiilis eikä kumpikaan ole suhteessa vain verkkoja heittelemässä ja odottelemassa että josko jostain ilmaantuisi joku parempi..
Nyt oikeasti, mies ei ole sinulle millään tavalla hyvä kumppani! Minulla on läheinen, sitoutumaton ja avoin suhde yhden miesystäväni kanssa ja hän on rakastava ja aina tukena oleva tyyppi. Näemme vähintään pari kertaa viikossa ja teemme kaikenlaista yhdessä. Joku voisi tätä kutsua seurusteluksi, mutta mies ei halua yhteisasumista jne.
Alue: Aihe vapaa
Mitä tarkoitat? Olen lukenut koko ketjun. Jopa aloitusviestin (kappalejaon puuttumisesta huolimatta.)