Odotatko hetkeä kun lapset muuttavat kotoa

Kyllä. Esikoinen muuti nyt syksyllä opiskelemaan. Oli aika raskas viime talvi kun piti välivuotta ja korotti yo-arvosanoja. Eli tietysti kuin täyshoitohotellissa. Nuorempi asuu kotona vielä max vuoden.

Opeta lapset nukuttamaan itsensä, siivoamaan jälkensä ja leikkimään kavereiden kanssa pihalla. Näin me tehtiin mun lapsuudessa 90-luvulla. Toimi. Ei tarvinnut odotella että muuttaa pois kun oli siistit, itsenäiset lapset.

Odotan. Kuopus on nyt abi ja muuttaa todennäköisesti omilleen vuoden sisällä.

Kyllähän se vapauttaa sekä rahaa että aikaa! Voi reissata milloin haluaa eikä tarvitse huomioida koulun loma-aikoja.

Olemme kuitenkin läheisiä kaikkien lastemme kanssa ja tapaamme 1-4× kuukaudessa.

En ole koskaan nukuttanut lapsia sen kummemmin, nukahtavat kun nukahtavat. Ja jos sieltä pikkuvauva-ajasta asti odottaa vaan sitä että ne muuttaa pois kotoa, niin pitkä on odotus. 

Meillä ei myöskään ole koskaan talo täynnä kavereita, eikä talo kuin sikala, lapset sotkevat toki omat huoneensa, mutta myös sitten siivoavat.

Joten en nyt niin kauhesti sitä odota, siihen on vielä muutama vuosi kun nuorimmaiset lähtee, sitähän ei tiedä onko itse silloin enää hengissäkään. Joten nyt eletään tätä elämää, mulla on kuitenkin oma elämä elettävänä kuten lapsillakin omansa.

Niinpä niin... Ensin niitä lapsia halutaan ihan väkisin, ja kun uutuuden viehätys on haihtunut, niistä halutaan päästä eroon.

Olisiko kannattanut silloin aikanaan kuunnella sitä miestä, joka ei niitä lapsia alkujaankaan halunnut?

Kysyn vaan.

Odotan. Vanhin on nyt 14 ja pienin 8v, eikä me olla miehen kanssa oltu aikuisia ilman lapsia. Odotan sitä että ei ole kiire kotiin töistä tekemään ruokaa valtavassa padassa, ettei töiden jälkeen tarvitse jaksaa puhua enää kenekään kanssa, ettei tarvitse handlata miljoonaa koneellista pyykkiä ja ai että jos suihkuunkin pääsee just tasan silloin kun haluaa eikä sitten kun teinien väliin sinne ehtii. 

Että saa taas makuuhuoneen ja sängyn, että saa syödä itse omat mustikkansa ja jääkaapissa ei ole ammottava aukko ja eteisessä 30 paria kenkiä. 

Mun lapset on ihania, mutta niitä on vaan tosi monta ja ne täyttää ihan kaikki kolot ja minä olen väsynyt. Vielä 15v. 

En odota, ehkä vähän kauhulla ajattelen sitä kun lähtevät omilleen. Tiedän että se hetki tulee ja kuuluu elämään ja mun homma on valmentaa ja valmistaa nuoreni niin että ovat omatoimisia, kykeneviä ja valmiita elämään omillaan. Ja eiväthän he nyt mihinkään katoa mun elämästä, vaan itsenäistyvät vain. Kyllä aikuistuvaa ja opiskelevaa nuorta aikuista kuuluu tukea, vaikka ei enää kotona asuisikaan.

Kuitenkin nyt on hyvä. Lapset ovat teinejä, ja tämäkin on ihanaa aikaa.

Tähän kuuluu se kenkävuori eteisessä ja talo täynnä kavereita. Jääkaapin mustaa aukkoa täydennän ruokakaupasta harva se päivä ja usein suihkusta saa vain kylmää vettä kun sinne äiti viimein ehtii. Mutta silti... teinini ovat ihania ja kivoja hetkiä on paljon. Käydään laskettelemassa, usein on kavereitakin mukana, katsotaan Netflixiä yhdessä, olen vielä saanut neuvoa läksyissäkin joskus, leivotaan, ja joukkueen pelireissuilla olen ollut huoltajana.

Teinien kaverit ja näiden vanhemmat ovat tulleet tutuiksi ja mukavia ihmisiä ovat.

Joskus iltaisin kun talo hiljenee, mieti että olen onnekas kun nuoreni ovat vielä kotona, omissa huoneissaan, menossa nukkumaan omiin sänkyihinsä.

Miksi haluta eroon jostain, joka on elämän suurin ja ainoa merkitys, etenkin naiselle? Sittenhän sitä palaa taas merkityksettömään olemattomuuteen.

En odota. Vanhin on nyt 18 ja abi. Seuraavat 16 ja 15 ja pelkään, että mulla on vain pari vuotta enää pesässä lapsia. Koitan nauttia kaikesta ja välillä oikein laitan silmät kiinni ja koitan tallentaa äänet ja muut mun muistiin.