20-vuotias poikani on sosiaalisesti täysin syrjäytynyt

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 19:32"] Äitisi on varmasti väsynyt ilman kaikkea "avun etsimistäkin". Avun saaminen on vaikeaa. Sitten sinä vielä syyllistät päälle. Sinusta sinun ei kuulu auttaa. Valtion mielestä heidän ei kuulu auttaa, vaan lähiomaisten, kuten sinä ja äitisi. Ehkä äitisi dominoi, koska hän on sillä saanut asiat hoitumaan edes jotenkin. Toisaalta väliäkö sillä, jos ihminen opettelee itsenäiseksi vasta omien vanhempiensa kuoltua? Eka aika on ehkä vaikeaa, mutta sitten helpottaa tai ei.

[/quote]

Minusta asia ei ole minun vastuullani, sitä vain tarkoitin. Äitini on kyllä ahdistunut mutta saisi heti rentouduttua jos vaan laittaisi alulle nuo prosessit vaikka eläkkeen suhteen, mutta hän vaan vetkuttelee ja välttelee asiaa. Luulen ettei veljeni itsekään koe osaavansa tehdä mitään koska äiti suhtautuu niin vähättelevästi hänen kykyihin. Se ei ole kauhean kannattava tapa toimia pidemmän päälle. Asun kaukana joten en senkään takia voi vaikuttaa tähän puheita enemmän, enkä kyllä haluaisikaan. 

Asia alkoi huolestumisen sijaan suututtamaan sen jälkeen kun äitini yritti syyllistämällä minua saada minut lupaamaan että pidän huolen veljestäni sitten joskus. Siis siihen tyyliin että miten voit jättää veliparkasi heitteille, oletko niin sydämetön jne. Tuollaisia asioita en kuitenkaan todellakaan lupaa ennen kuin äiti on itse tehnyt asioille jotain, eli lähinnä hoitaa veljelleni asiat kuntoon: säännöllisen toimeentulon, opettaa miten tehdään ruokaa, miten maksetaan laskut, perus itsenäisen elämän alkeet. Äitini on itsekin syrjäytynyt ja haluaa varmaan veljestäni seuraa itselleen, ymmärrän sen mutta samalla pitäisi jotenkin nähdä asioita vähän pidemmälle. Äiti ihan selkeästi vastustaa noita kaikkia vähäisiäkin tukitoimia mitä yhteiskunnalla on tarjota. Eli jos ehdotan kurssia, työpajoja, mitä noita nyt on, niin äiti alkaa valittamaan siitä kuinka ne on niin kaukana ja että joutuu viemään hänet sinne päivittäin ja se vie bensaa, jne. Tuollaisia tekosyitä tulee. Tosi näköalatonta minusta. Siis todellako tällainen ajattelutapa on ihan ok? Minusta se on itsekästä ja turhauttavaa. Toisaalta mietin olenko huolissani ihan turhaan, ehkä kaikki järjestyy ja pakon edessä veli osaa kyllä hoitaa kyllä asiansa. Mutta siinä tapauksessa äiti saisi lopettaa asiasta valittamisen minulle silloin kun käyn käymässä, ja hyväksyä että tämä on tilanne ja mikään ei muutu ennen kuin he itse muuttavat asioita. Terkkuja vaan äidille jos hän tämän lukee, ei pahalla mutta jonnekin pitää avautua. Syrjäytyminen on yhä aikamoinen tabu yhteiskunnassamme. Tästä on vaikea puhua kenellekään.

[quote author="Vierailija" time="21.12.2014 klo 20:23"]

[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 21:49"]

Ei ole näin yksinkertaista. Peräkammarin pojat ovat usein aspergereja tms. ja joutuvat pulaan kun vanhemmat vanhenee. Siksi olen omaa poikaani kannustanut itsenäiseen elämään ja ollut taustapiruna, mutta itse on saanut asioitaan järjestellä. On lähipiirissä surullinen tapaus, kun 50-v:ltä äiti kuoli ja isä joutui palvelutaloon, kun eihän tämä mies oikein pystynyt hoitamaan. Siinä sitten opettelee itsenäistä elämää.

[/quote]

Jep. Oma veli on synnytyksessä lievästi vammautunut. Häntä paapottiin ja itse kyllä olen koettanut opettaa siskona aina kun käyn. Oma poikani on as, ja häntä olen opettamalla opettanut tekemään kotihommia ja hoitamaan asioitaan jo pienestä pitäen. Ettei käy niin kuin veljellä, että ei osaa edes kaurapuuroa keittää. Oma poika tarvitsee tukea, mutta kehittyy koko ajan. Hän vähän vanhempi kuin ap:n lapsi. Noita jumittuskausia on tullut, ja niihin ei auta antaa jäädä. Silloin on vaan vietävä ihmisten ilmoille ja keskittävä jotain, mikä kiinnostaa, että saa lähtemään. Aina se on piristänyt. Psykologin apu on tiukassa, se on koettu, mutta itse on saatu aika helposti piristymään, kun ei ole jäädy odottamaan asioiden selviytymistä itsestään. 

[/quote]

Juuri näin haluaisin äitinikin toimivan. Että kannustaisi poikaansa ja antaisi hänen välillä tehdä itse asioita. Niillä keinoilla saa lapselle hyvän itsetunnon kaikista ongelmistakin huolimatta, ja lapsi voisi luottaa omiin kykyihinsä pärjätä yksin. Mutta nämä taitaa olla sellaisia asioita mihin olisi pitänyt puuttua jo vuosia sitten, mahdollisesti sukupolvia aiemmin jo..

Kirjoittaja nro 12, äitisi saattaa olla läheisriippuvainen. Lue aiheesta ja jos mielestäsi täsmää niin näytä hänelle samat tekstit. Todennäköisintä ehkä on ettei hän tekisi sittenkään asialle mitään, silloin voit vain varmistaa että itse suhtaudut heihin terveellä tavalla ja niin ettei sinun elämäsi mene pilalle muiden sairauksien vuoksi.