Onko yhteiskuntamme meritokraattinen?
Kommentit (10)
Hyvää veljeyttä lukuunottamatta suhteessa muuhun maailmaan kyllä.
Käytännössä ei sinne päinkään.
Ay-liike suojelee niitä, jotka ovat onnistuneet saamaan työpaikan viime vuosituhannen hyvinä aikoina, vaikka työttömänä on kasapäin aktiivisempaa, osaavampaa ja tiedoiltaan tuoreempaa väkeä. Meritokratiassa tärkeimpiin paikkoihin pääsisivät osaavimmat henkilöt. Meillä niihin pääsevät parhaiten politikoivat, sosiaalisia pelejä hyvin pelaavat jees-miehet, jotka eivät kyseenalaista vallitsevaa kulttuuria ja käytäntöjä silloinkaan, kun se olisi yritykselle suureksi hyödyksi.
Siinä syy mm. Nokian alamäkeen. Parhaita tekijöitä ei a) tunnistettu, b) palkittu riittävästi, joten he ovat jo ajat sitten jättäneet laivan. Nokia ei takuuvarmasti ole ainoa suomalainen yritys, jossa toimitaan näin.
Kai siinä on kysymys sosialismin perinteestä, eli kukaan ei saa vaikuttaa toista etevämmältä tai hänet nujerretaan. Kaikkien on oltava samanlaisia ja yhtä hyviä. Todellisuudessa tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan ihmisten välillä on todella suuria eroja tuottavuudessa. Meritokratiassa nämä erot tunnistetaan ja tunnustetaan, lopputuloksena jokainen löytää itselleen parhaiten sopivan paikan ja tehtävän, ja kaikki ovat tyytyväisiä.
Vain idiootit, joiden oma tausta ei ole sivistynyt jättävät käyttämättä mahdollisuuden lastensa tai sukulaistensa auttamiseen, koska eivät ymmärrä kuinka maailma toimii. Tälläisella idiotismilla on nimikin: oikeudenmukaisuuden ylikorostaminen.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 17:12"]
Vain idiootit, joiden oma tausta ei ole sivistynyt jättävät käyttämättä mahdollisuuden lastensa tai sukulaistensa auttamiseen, koska eivät ymmärrä kuinka maailma toimii. Tälläisella idiotismilla on nimikin: oikeudenmukaisuuden ylikorostaminen.
[/quote]
...eli sivistystä on oikeudenmukaisuuden unohtaminen?
kaikenlaiset kratiat ovat jotenkin lähtökohtaisesti elämälle vieraita, siis teoreettisia utopioita, vaikka kuinka hyviä olisivatkin.
Vierailija04.03.2014 klo 17:12
Vain idiootit, joiden oma tausta ei ole sivistynyt jättävät käyttämättä mahdollisuuden lastensa tai sukulaistensa auttamiseen, koska eivät ymmärrä kuinka maailma toimii. Tälläisella idiotismilla on nimikin: oikeudenmukaisuuden ylikorostaminen.
...eli sivistystä on oikeudenmukaisuuden unohtaminen?
Ei, vaan sen ymmärtäminen mikä on oikeudenmukaista ja mikä oikeudenmukaisuuden ylikorostamista. Jossain muualla tämänkaltaista toimintapaa kutsutaan positiiviseksi diskriminaatioksi.
Merirokratia olisi nimenomaan oikeudenmukaisin järjestelmä. Valitettavasti omamme on kaukana siitä.
Meritokratilla tarkoitetaan yhteiskuntajärjestelmää, jossa esimerkiksi koulutus- ja työpaikkoihin valinta perustuu pääsykokeissa tai työhaastattelussa osoitettuun taitoon, joka on hankittu opiskelun kautta.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 18:02"]
Vierailija04.03.2014 klo 17:12
Vain idiootit, joiden oma tausta ei ole sivistynyt jättävät käyttämättä mahdollisuuden lastensa tai sukulaistensa auttamiseen, koska eivät ymmärrä kuinka maailma toimii. Tälläisella idiotismilla on nimikin: oikeudenmukaisuuden ylikorostaminen.
...eli sivistystä on oikeudenmukaisuuden unohtaminen?
Ei, vaan sen ymmärtäminen mikä on oikeudenmukaista ja mikä oikeudenmukaisuuden ylikorostamista. Jossain muualla tämänkaltaista toimintapaa kutsutaan positiiviseksi diskriminaatioksi.
[/quote]
Jos tällaiseen ottaa myönteisen kannan, ottaa samalla myönteisen kannan arvorelativismiin johtaen mm. opportunismiin. On asioita, joissa oikeidenmukaisuus on oikeudenmukaisuus ja absoluutti, eikä sen asema muutu korostamalla.
Itse luen tällaiseen mm. "paras voittakoon" -ideologian. Siitä poikkeamiselle ei ole kestäviä perusteluita.
Kukaan ei vastaa. Kysymykseen ei pysty vastaamaan haastamatta omia käsityksiään oikeudenmukaisuudesta, tasa-arvosta ja suomalaisesta yhteiskunnasta. Tosennälöisesti jokainen meistä tekisi kaikkensa taatakseen jälkipolvilleen mahdollisuuden onnelliseen elämään.