Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Tuppukylän arkea
04.03.2014 |
Nykyäänhän on tilanne se, että työn takia on joustettava joissakin asioissa (tai siis ainakin niiden, jotka ovat työhaluisia ja joilla on se työ, jolla toimeentulo hankitaan), joihin kuuluu myös asuminen. Asuinkunta on tuppukylä; ei kuitenkaan mikään muutaman tuhannen asukkaan syrjäseutu, mutta kunta, jossa asuvat ihmiset ovat asuneet siellä "aina" ja monet käyvät opiskelemassa muualla, mutta palaavat kuitenkin takaisin kotikuntaan. Niinpä tavallaan kaikki tuntevat toisensa.
Se mikä tällaisessa paikassa risoo, on se että oletetaan kaikkien olevan samanlaisia muiden asioista kiinnostuneita, lähikaupan kulmalla juoruilevia toljottajia. Kun et lähde mukaan pohtimaan sitä, miksi virtasten uusi mersu on vaihtunut vanhaan tojotaan etkä edes sitä vaivaudu päivittelemään, että lahtiskan miestä ei ole näkynyt moneen viikkoon sen jälkeen kun se peräkärryn kanssa lähti, olet omituinen. Eikä siinäkään vielä mitään, mutta meininki on muutenkin tolkutonta; kun joku on vaihtanut autoa, mennään parkissa olevan auton viereen jopa pihaan ja käsi lippana kyylätään sisään, jotta osataan kertoa josko on vaikka nahkapenkit ja automaattivaihteinen (jonka sitten joku tulee kaupassa kertomaan "jaa sitä on vaihdettu autoa ja oikein automaattiin nahkapenkeillä"). Jos kävelet kylässä olevan tuttavan kanssa tiellä ja joku kanta-asukas ajaa ohi, hän voi pysähtyä ja toljottaa aivan pokkana vierasta autostaan ennenkuin jatkaa matkaansa.
Uteliaisuudella ei ole mitään rajaa; tullaan itsestäänselvyytenä kyselemään esim. miehen asioita, missä on töissä, onko hyväkin palkka, onko auto oma vai työsuhdesellaisellako ajaa. Tietenkään tuollaiseen ei kannata vastata, koska kyselyn tarkoitushan on saada kerrottavaa eteenpäin. Mistäkö tiedän? Siitä, että muiden asioita on yritetty tulla supattamaan minulle monta kertaa, vaikka joka kerta olen sanonut, että juorut ja juoruilijat eivät kiinnosta. Vasta kun jatkoi pysähtymättä matkaa juoruilijan jäädessä huutelemaan (kyllä, huutelemaan :D) perään toisten asioita, alkoi mennä perille, että todellakaan juorut evvk.
Hauskinta on, että kerrottavaksi kelpaava uutinen ei koskaan ole hyvä uutinen; aina puheenaiheet ovat jotakin kielteistä ja tietynlainen ilo kuuluu äänestä ja näkyy ilmeistä, kun pääsee kertomaan että sejase jätti vaimonsa, tämänjatuon lapsikin se on sitten jollakin erityisluokalla, ei päässyt niidenkään poika yliopistoon vaikka niin oli olevinaan älliensä kanssa. Jos poika olisi päässyt yliopistoon, asiaa ei olisi edes mainittu saati että olisi sanottu, että ei ihme kun oli lukion parhaat yo-paperitkin. Ei, kehu ja positiivisuus on tuntemattomia käsitteitä ja hyvin meneminen on aina "olevinaan olemista".
Onko pienemmillä paikkakunnilla aina tällaista? Vai onko kyse siitä, että ne jotka ovat aina asuneet samojen ihmisten ja sukujen kanssa samoilla alueilla, eivät kykene huomaamaan sitä omituista kyräilevää ja katkeraa ilmapiiriä, koska se on heille normaalia ja hekin sitä sitten jatkavat muka normaalina käytöksenä? Me, jotka olemme muualta, huomaamme sen, koska kaupungeissa on hyvin vähän ihmisiä, joiden ainoa kiinnostuksen kohde on muut ihmiset ja niiden asiat, joten tuollainen vääränlainen "ulospäinsuuntautuminen" uteliaisuuden ja nokan toisten asioihin työntämisen muodossa kiinnittää sellaisen huomion, joka on tottunut siihen että ihmiset elää omaa elämäänsä ja antaa muidenkin elää omaansa.
Kommentit (169)
Ainakin tällä kylällä on vain muutama sellainen sukuhaara kun kaikki on joko Plöttösiä ja Möttösiä (nimet keksitty) jotka on sitten naineet ristiin ja kaikki tuntevat kaikki. Minä ja perheeni kuulutaan niihin harvoihin ulkopuolisiin mustiin lampaisiin, joita sitten kytätään tarkasti. Hämmästyin kerran apteekissa käydessänikin, kun itselleni outo täti tiskin takana tuntui tietävän asiani tarkkaan ja ohimennen kysäisi että vieläkös olen siellä (eräs firma) töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihana ketju, samat ihmiset, jotka haukkuvat Suomen tuppukyliä ja sen smalltalkkaavaa asujamistoa ihmettelevät kun Suomessa ollaan takapakuisia ei ole yhteisöllisyyttä, ihmiset eivät hymyile, tervehdi, sitten kun takapajulassa niin tehdään niin onpas kamalaa.
Olen asunut nuoruuteni samassa tuppukylässä, johon muutin 40v takaisin.
Naapurissa asuu mummu, seuraan sälekaihtimia, kerran tein tikuista asiaa ja soitin ovikelloa, mummu kipeenä, mutta kaikki hyvin, siksi sälekaihtimet kiinni.
Toinen naapuri lähti lomalle, pyysivät tyhjentämään postilaatikkoa, sovittiin jos sataa lunta pidetään heidänkin piha asutun näköisenä.
Kolmas naapuri kyseli olenko nähnyt epämääräistä autoa, joka pysähtelee ja katselee taloja ja pihoja.
Vanha koulukaveri soitti ja pyysi isoäitinsä 100v päiville, isoäiti oli kuullut minun muuttaneen "kotio", aikoinaan tämä mummu opetti minut juomaan kahvia, kun usein koulun jälkeen ystävän kanssa vierailtiin.
Kukaan ei kutsumatta ole tullut ovesta vierailulle, uutta autoa kyllä ihailtiin kun edellisen kaahasin pellolle, tuttu kävi vetämässä pois, ilmaiseksi, kun kerran ollaan saman kylän lapsia, vein kyllä leipomani ruisleivän ja paketin voita, no noloahan se. Monet kyllä kysyy mitä kuuluu, kiva oley tullut takaisin, kertolevat kyllä mitä muillekin tutuille kuuluu.
No, ehkä minä vaan olen niin takapajuinen juntti että viihdyn täällä. Paremmin kuin kaupungissa, jossa kukaan ei tervehtinyt ja taloyhtiön känkän mielestä roskani olivat väärin pakattu, lapset eivät tarvitse keinua, rappukäytävän seinä on maalattava paskan ruskeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten ne pitkät katseet mitä tuolla taajamissa kulkiessa tulee. Autosta tuijotetaan pitkältä matkalta ja kävelijät joskus kääntyy vielä taaksepäinkin toljottamaan. Ei vaan voi tajuta :D Mutta kyllä se ahdistaa ja vituttaa kun joskus tuntuu että ei tuolla ulkona saisi edes kulkea ilman että aina on jonkun silmät selässä
Mitäpä jos tervehtisit, ettei ihmisten tarvitse ihmetellä kuka se tuokin on.
Isovanhemmat asuivat tuppukylässä.
Naapurissaan (rintamamiestaloalue) asui perhe joilla teini-ikäinen tytär. Vanhempien ollessa jossain tytär kutsui poikaystävänsä käymään. (Ihmeellistä, ajattelette kaikki varmaan. )
Noh, isoäitini ei moisesta tykännyt sitten yhtään! Hän oli jo laittamassa kenkiä jalkaan ja menossa naapuriin käskemään tuota poikaa lähtemään kotiinsa! "En sitten yhtään tykkää tuollaisesta, ties mitä siellä tehdään."
Piti ihan korottaa ääntä jotta isoäitini luopui suunnitelmastaan. Mutisi kyllä pitkään... "Ei sillovvaa kun minä olin nuori tollasta tehty vanhempien selän takana!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yksi tuppukylästä kotoisin oleva ja melko hyvin arjen vanhassa kotikauopungissani tiivstänee, että kun epäilin 19vuotiaana olevani raskaana matkustin toiseen kaupunkiin pelkästään ostaakseni testin..
Vierailija kirjoitti:
Ihana ketju, samat ihmiset, jotka haukkuvat Suomen tuppukyliä ja sen smalltalkkaavaa asujamistoa ihmettelevät kun Suomessa ollaan takapakuisia ei ole yhteisöllisyyttä, ihmiset eivät hymyile, tervehdi, sitten kun takapajulassa niin tehdään niin onpas kamalaa.
Olen asunut nuoruuteni samassa tuppukylässä, johon muutin 40v takaisin.
Naapurissa asuu mummu, seuraan sälekaihtimia, kerran tein tikuista asiaa ja soitin ovikelloa, mummu kipeenä, mutta kaikki hyvin, siksi sälekaihtimet kiinni.
Toinen naapuri lähti lomalle, pyysivät tyhjentämään postilaatikkoa, sovittiin jos sataa lunta pidetään heidänkin piha asutun näköisenä.
Kolmas naapuri kyseli olenko nähnyt epämääräistä autoa, joka pysähtelee ja katselee taloja ja pihoja.
Vanha koulukaveri soitti ja pyysi isoäitinsä 100v päiville, isoäiti oli kuullut minun muuttaneen "kotio", aikoinaan tämä mummu opetti minut juomaan kahvia, kun usein koulun jälkeen ystävän kanssa vierailtiin.
Kukaan ei kutsumatta ole tullut ovesta vierailulle, uutta autoa kyllä ihailtiin kun edellisen kaahasin pellolle, tuttu kävi vetämässä pois, ilmaiseksi, kun kerran ollaan saman kylän lapsia, vein kyllä leipomani ruisleivän ja paketin voita, no noloahan se. Monet kyllä kysyy mitä kuuluu, kiva oley tullut takaisin, kertolevat kyllä mitä muillekin tutuille kuuluu.
No, ehkä minä vaan olen niin takapajuinen juntti että viihdyn täällä. Paremmin kuin kaupungissa, jossa kukaan ei tervehtinyt ja taloyhtiön känkän mielestä roskani olivat väärin pakattu, lapset eivät tarvitse keinua, rappukäytävän seinä on maalattava paskan ruskeeksi.
Minulla ei ole mitään yhteisöllisyyttä. Enemmän tuppukylän asukkaana tympi se, että sain leiman rikoksen uhrina. Ihan kuin minusta olisi tehty syyllinen. Se johti kiusaamiseen ja minua haukuttiin tietyllä nimellä. Tämä siis peruskoulussa. Ei ihme, miksi sosiaaliset tilanteet ovat pelottaneet minua.
Vaikka miten kiltti yritin olla kaikille, niin en saanut sillä mitään suosiota koulussa. Ihan kuin koko kylä olisi kääntynyt minua vastaan lukuun ottamatta opettajia, kuraattoria tai vaikkapa poliisia. Eritoten kylän silloiset ikätoverit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihana ketju, samat ihmiset, jotka haukkuvat Suomen tuppukyliä ja sen smalltalkkaavaa asujamistoa ihmettelevät kun Suomessa ollaan takapakuisia ei ole yhteisöllisyyttä, ihmiset eivät hymyile, tervehdi, sitten kun takapajulassa niin tehdään niin onpas kamalaa.
Olen asunut nuoruuteni samassa tuppukylässä, johon muutin 40v takaisin.
Naapurissa asuu mummu, seuraan sälekaihtimia, kerran tein tikuista asiaa ja soitin ovikelloa, mummu kipeenä, mutta kaikki hyvin, siksi sälekaihtimet kiinni.
Toinen naapuri lähti lomalle, pyysivät tyhjentämään postilaatikkoa, sovittiin jos sataa lunta pidetään heidänkin piha asutun näköisenä.
Kolmas naapuri kyseli olenko nähnyt epämääräistä autoa, joka pysähtelee ja katselee taloja ja pihoja.
Vanha koulukaveri soitti ja pyysi isoäitinsä 100v päiville, isoäiti oli kuullut minun muuttaneen "kotio", aikoinaan tämä mummu opetti minut juomaan kahvia, kun usein koulun jälkeen ystävän kanssa vierailtiin.
Kukaan ei kutsumatta ole tullut ovesta vierailulle, uutta autoa kyllä ihailtiin kun edellisen kaahasin pellolle, tuttu kävi vetämässä pois, ilmaiseksi, kun kerran ollaan saman kylän lapsia, vein kyllä leipomani ruisleivän ja paketin voita, no noloahan se. Monet kyllä kysyy mitä kuuluu, kiva oley tullut takaisin, kertolevat kyllä mitä muillekin tutuille kuuluu.
No, ehkä minä vaan olen niin takapajuinen juntti että viihdyn täällä. Paremmin kuin kaupungissa, jossa kukaan ei tervehtinyt ja taloyhtiön känkän mielestä roskani olivat väärin pakattu, lapset eivät tarvitse keinua, rappukäytävän seinä on maalattava paskan ruskeeksi.Minulla ei ole mitään yhteisöllisyyttä. Enemmän tuppukylän asukkaana tympi se, että sain leiman rikoksen uhrina. Ihan kuin minusta olisi tehty syyllinen. Se johti kiusaamiseen ja minua haukuttiin tietyllä nimellä. Tämä siis peruskoulussa. Ei ihme, miksi sosiaaliset tilanteet ovat pelottaneet minua.
Vaikka miten kiltti yritin olla kaikille, niin en saanut sillä mitään suosiota koulussa. Ihan kuin koko kylä olisi kääntynyt minua vastaan lukuun ottamatta opettajia, kuraattoria tai vaikkapa poliisia. Eritoten kylän silloiset ikätoverit.
Minulla ei siis ole mitään yhteisöllisyyttä vastaan. Pahoittelut yhden sanan unohtamisesta ensimmäisessa lauseessa.
Alue: Aihe vapaa
Up. Loistavia esimerkkejä joita pystyn lukemaan siksi etten enää asu enkä käy pohjois-pohjanmaan tuppukylissä. Never