Lue keskustelun säännöt.
Onko lasten hankkiminen tässä tilanteessa mahdottomuus?
10.11.2020 |
Mies (vähän päälle kolmikymppinen) on vakityössä pienipalkkaisella alalla, itse olen 26-vuotias ja teen pätkätöitä. Säästöjä ei juuri ole, opintovelkoja sen sijaan liikaakin. Molemmilla on nepsydiagnoosi (miehellä lievä asperger ja itsellä add, joskin myös as-piirteitä on havaittu) ja taustalla mt-ongelmia (miehellä nuoruudessa masennusta ja itsetuhoisuutta, mulla sekä masennus, ahdistuneisuushäiriö että sosiaalisten tilanteiden pelko). Kipukohtia on työstetty hoitokontaktien kanssa ja arjessa auttavia tekniikoita opeteltu - osittain uskonkin, että pahin mt-oireilu ainakin itsellä sai alkunsa siitä, kun en tiennyt kärsiväni tarkkaavaisuushäiriöstä ja paloin loppuun yrittäessäni samaa "mitä muutkin", vaikka tällainen vaatii ihan omat toimintamallinsa. Yleisesti elämä näyttää nyt - no, jos ei ihanalta, niin ainakin valoisalta. Masennusta tai ahdistusta ei enää kummallakaan ole, vaikka itse edelleen jännitänkin tietynlaisia sosiaalisia tilanteita jonkin verran.
Olemme olleet neljä vuotta yhdessä ja asumme vuokrakaksiossa keskisuuren kaupungin rajalla, mutta kuitenkin keskellä luontoa. Molemmat tarvitsevat ympärilleen taukoa ihmisvilinästä, metsää, peltoa, kaikkea sellaista. Rakastan tuota ihmistä ja mielelläni vietän loppuelämäni hänen kanssaan - kahdestaankin kävisi, mutta viime aikoina olemme alkaneet puhua lapsista.
Tai lapsesta, jota olen alkanut haluamaan kovasti sen jälkeen kun mies otti asian puheeksi. Toisaalta tuntuu, että tuo ei kuitenkaan olisi tässä tilanteessa ihan se paras idea. Yllä sanottujen seikkojen lisäksi pelkään synnytystä, kipua ja pikkulapsiaikaa, kun unen määrä kuitenkin vaikuttaa toimintakykyyn vahvasti ja tarvitsen sitä paljon. Tukiverkot ovat vähän niin ja näin - sukulaisia ei ole tai he asuvat toisessa maassa, ystäviltä saisi ehkä vain henkistä tukea. Olen miehen osalta tosi varma siitä että hän kyllä osallistuisi lapsen hoitamiseen niin paljon kuin voi, minkä lisäksi hänessä on sellaista uteliaisuutta ja lempeyttä, etten voi olla näkemättä häntä hyvänä isänä. Tilanne kuitenkin on se, että molempien jaksamisessa voi tulla raja vastaan, vaikka nyt ei aina siltä tunnukaan. Oman voinnin lisäksi mietityttää se pieni ihminen, joka tarvitsisi ja ansaitsisi kaiken mahdollisen tuen, mutta saa parhaassakin tapauksessa vanhemmat joilla itselläkin on osa elämässä opetettavista taidoista ihan hukassa - isän jolla on vaikeuksia tunnistaa ilmeitä ja äidin, joka jännittää neuvoloita, päiväkoteja ja vanhempainiltoja ehkä enemmän kuin lapsi itse. Lisäksi nämä piirteet ovat periytyviä ja voivat tulla lapsella esiin vielä vahvempina, mikä on monellakin tavalla haastavaa - itse kun tiedän, kuinka vaikea näiden kanssa on elää silloinkin, kun oireilu on lievää. Toisaalta meillä olisi kuitenkin välineitä selviytyä arjesta ja kokemusta vähän kaikenlaisesta räpiköinnistä, mutta onhan tässä silti todella paljon asioita, jotka voivat mennä pieleen.
En siis nyt yhtään tiedä, pitäisikö tätä lähteä yrittämään vai pikemminkin yrittää olla järkevä. Onko jollakin antaa mielipidettä, kommenttia, kokemusta samasta?
Kommentit (39)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen kasvattaminen aikuiseksi asti nyky-yhteiskunnassa on vaativa homma. Kysymyksiisi sinun pitää tietää vastaus itse.
Ei kuulosta siltä että lapsia kannattaa hankkia.
Siiiiis.... Mitä mä just luin? Mt-ongelmia, velkoja, autismia, adhd, normaalin kanssakäymisen kanssa ongelmia jos "sosiaaliset tilanteet" nekin pelottaa, arjessa haasteita...... Ja siihen vielä lapsia???!
Tuttavapariskunnalla on tämä tilanne, onneksi saivat helpon vauvan ja tuntuvat pärjäävän hyvin. Mutta miten pakka kestäisi erityislapsiarjessa, koliikkivauvan kanssa? Kannattaa muistaa että vanhempi on ensisijaisesti vanhempi ja vasta sitten oma itsensä, lapsesta tulee se tärkein - mutta ei ainoa - asia elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsiperheily ei ole introverttien ja herkkien ihmisten hommaa.
Vierailija kirjoitti:
Siiiiis.... Mitä mä just luin? Mt-ongelmia, velkoja, autismia, adhd, normaalin kanssakäymisen kanssa ongelmia jos "sosiaaliset tilanteet" nekin pelottaa, arjessa haasteita...... Ja siihen vielä lapsia???!
Aloituksen perusteella kyse on lievästä aspergerista ja add:sta, masennukset ovat takanapäin ja velatkin ovat opintolainaa. Aika monella suomalaisella taas on esim. lievää kahvikuppineuroosia. Työssäkäyviä ihmisiä kuitenkin molemmat ja sitoutuneessa parisuhteessa, toisaalta onhan lasten hankkiminen iso asia ja tuo paljon vastuuta. Näihin kysymyksiin ei kannata etsiä vastauksia palstalta, vaan itsestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvä jos ootte lempeitä.
Ei se lempeys paljon auta sitten kun paska oikeasti osuu tuulettimeen, terveisin kokemus.
Ei se mahdotonta ole mutta ei kyllä fiksuakaan. Tosin eipä se estä jos sellainen on vaan niiiin pakko saada.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikista noista haasteista voi hyvinkin selvitä, monenlaista tukea on tarvittaessa saatavilla ja teillä matala kynnys hakea sitä koska olette jo apua ja tukea saaneetkin. Assit ja addit ovat perustaneet perheitä iät ja ajat, aiemmin vaan useammin ilman diagnoosia. Muuten kyllä en tässä maailmantilanteessa suoraan sanoen ymmärrä lasten hankkimista, mutta eivät nuo seikkanne ole mitään suoranaisia esteitäkään.
Kokeilkaa sijaisvanhemmuutta? :) En ehkä suosittele lisääntymään, lapsi kun ei välttämättä halua tähän maailmaan kaikkien haasteiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan en ehdoin tahdoin noita geenejä lähtisi seuraavalle polvelle siirtämään. Miten tää tuntuu aina unohtuvan kun niitä lapsia halutaan 😑
Olette vielä nuoria. Odottakaa pari vuotta ja järjestäkää elämänne kuntoon. En tiedä ketään, jonka parisuhde olisi parantunut vauvavuonna. Päin vastoin, hyväkin suhde on koetuksella pikkuvauva-aikana. Jaksaisitko hoitaa lasta yksin? Jos et, niin mieti vielä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En hankkisi teinä lapsia ollenkaan. Lapsi tuo teille sen raskaan vilinän kotiin.
Teillä on korkea riski saada nepsylapsi. Kun taustaa on molemmilla voi syntyä lievän tapauksen sijaan myös vaikka vaikeasti autistinen täysin teidät häntä hoitamaan sitova lapsi.
Onko teillä jaksamista tähän?
ps: vauvakuume on ehkä huonoin syy lapsen hankintaan.
Luettitte muuten monta sellaista teille merkityksellistä asiaa (esim. uni), jotka lapsen saanti estää tai vähintäänkin vaarantaa.
En oikein ymmärrä miksi haluatte lapsia? Onkohan teillä jotenkin ruusunpunaiset käsitykset lapsen hankinnasta?
Minkä takia täälä puhutaan jo valmiiksi erityislapsesta? Add on hyvin yleinen ja isolla osalla väestöstä. Miten Asperger periytyy?
Teidän liitossa on paljon hyvää koska ei oo henkistä väkivaltaa.