Väsynyt hoitamaan lasta yksin 99 % ajasta

Olen hoitanut lastani lähes yksin suurimman osan ajasta hänen melkein 3-vuotisen elämänsä ajan. Olen halunnut olla kotona niin pitkään kuin mahdollista. Mies hoitaa lasta kun ehtii ja viitsii töiltään. Mies tekee vuorotöitä ja hänen työvuoronsa voi ennustaa korkeintaan viikon eteenpäin. Usein tulee kuitenkin muutoksia. Minulla ei ole täällä samalla paikkakunnalla kuin pari sukulaista, jotka vierailevat vain muutaman kerran vuodessa. Ennen lasta luulin, että minulla olisi edes muutama kaveri. Suurin osa hajaantuneet omiin oloihinsa ja minutkin jätetty oman onneni nojaan. Vietän suurimman osan päivistä kahdestaan lapseni kanssa. Hoidan ja teen pakolliset rutiinit pakonomaisesti. Lapsi hyppii nenille ja roikkuu minussa jatkuvasti myös isänsä ollessa kotona. Ahdistaa olla lapselle lähes koko elämä. Keneltä muultakaan hän pyytäisi huomiota. Isä möllöttää omissa ajatuksissaan eikä ole useimmiten henkisesti läsnä sen enempää lapselle kuin minullekaan. Vien lasta välillä ulos puistoihin ja leikkipaikkoihin, jotta lapsi näkisi maailmaa ja muita ihmisiä, mutta ei kehenkään saa mitään kontaktia. Raadan valehtelematta aamusta iltaan tuon yhden lapseni kanssa yrittäen viihdyttää sitä yksin, ruokin ja siivoan lattioilta, seinistä joka paikasta hänen aiheuttamiaan sotkuja. Mies ei arvosta yhtään kotiäitiyttäni. Olisin halunnut isomman perheen, mutta mies ei halua. Vahingon mahdollisuuskin on mitätön. Mies pitää siitä huolen. Olen ahdistunut siitä, että halusin elämääni lapsen ja nyt kun minulla on se, niin elämäni on näivettynyt olemaan enimmäkseen pelkkää lapsen hoitoa. Jos joskus edes joku ystävä vierailisi, jotta lapsikin tajuaisi, ettei hän ole maailman napa. Suurin osa vanhoista kavereista on tekopyhiä teeskentelijöitä. Kun lapsi syntyi, niin onnittelivat. Sen jälkeen syvä hiljaisuus. Jotkut heistä pitäneet yhteyttä vain vaatiakseen minulta samaa hyötyä mitä saivat ennen lasta, mutta ikinä en saa mitään vastinetta takaisin, jos minä tarvitsisin jotain. Kun olen sanonut, että sori vaan mut oon kiinni lapsessa aamusta iltaan eikä ole hetken rauhaa paneutua johonkin heidän ideaansa, niin ei heillä ole muuta asiaa. Ymmärtävät toki, etten pysty. Olen heille täysin hyödytön ja siksi minuun ei kannata edes tuhlata aikaa. On niin hyväksikäytetty olo. Olen vaan niin väsynyt siihen, että minut on jätetty yksin lapseni kanssa. Olen ajatellut, että jos he kuvittelevat, että minulla on enemmän aikaa heille sitten kun palaan töihin tai muutun taas yhtäkkiä kiinnostavaksi persoonaksi, niin haistatan pitkät. 3-4 vuoteen eivät ole olleet millään tavalla osallisia elämääni. Suren lapseni kohtaloa, että hänen elämänsä alku on ollut sosiaalisesti näin surkeaa, ettei hänellä ole elämässään kuin äiti ja työhullu isä ja joku puistotäti. Ainoaa elämässään olevaa isovanhempaa nähnyt vain 2 kertaa. Vauvana jaksoin lässyttää vauvalle ja rakastin häntä hirveästi. Nyt väsyneenä minusta on tullut hirveä äiti. Äksyilen ja huudan lapselle joka asiasta. Ahdistun jo aamulla herättyäni miettiessäni kuinka monta kertaa joudun ottamaan rätin ja mopin esille siivotakseni lapsen sotkuja. Jos annan kynän ja paperia, niin ei mene kuin hetki, että hän piirtää seinään, lattiaan, pöytään, vaatteisiinsa... pissii housuun ja lattialle... ja minä jynssään ja jynssään ja kuuntelen joka ikisen kiukkuhuudon ja tavaroiden repimisen kaapeista lattioille, kun lapsi ei saa mitä tahtoo ja lapsi haluaisi, että joku leikkisi hänen kanssaan. Teen ruokaa ilman, että ehdin itse syödä kuin pari kertaa päivässä. Ei mitään ruokarauhaa kun koko ruokahetki menee lapsen paimentamiseen ja lapsi haluaa kiivetä pöydän yli ottamaan minulta kädestä minu ruoat. Hirveä huuto jos vien jäähylle ja oma ruokani jäähtyy kun pahimmillaan yhden aterian aikana tulee monta keskeytystä ja uutta katastrofia. Miten tuo lapsi oppii mitään ihmisten käytöstapoja, kun äiti yrittää tehdä kaiken yksin. Isä tekee kaiken vasemmalla kädellä huolettomasti. Isä saa vetää ihan rauhassa sikeitä sohvalla eikä se voisi vähempi kiinnostaa lasta. Minä saan olla rauhassa vain jos häivyn ulos tai lukitsen itseni johonkin huoneeseen.

Miksi minä lakkasin olemasta ihminen muiden ihmisten silmissä saatuani lapsen?

Mie romahan... :/