Lue keskustelun säännöt.
Muistatko halasivakto OMAT vanhempasi sinua?
01.03.2014 |
Siis oliko teillä tapana halata laåsia, siis oliko vanhemmillasi tapana halata sinua ja sisruksiasi?
Meillä ei halailtu.
En muista yhtäkään halausta, pikemminkin aina käännyttiin pois kun halusin syliin.
Omia lapsiani halaan nykyään jatkuvasti, en halua että he kokevat samanlaista ulkopuolisuutta kuin minä.
Kommentit (71)
Aina halattiin, usein ja paljon.
Esiteininä mulla oli oikeestaan omakeksimäni sanonta "viisi halausta päivässä pitää lääkärin loitolla!" X) Halailin kovasti 15vuotiaaksi asti, sitten tuli omasta aloitteestani karsastusta halailla vanhempia mutta se johtu varmaan siitä et sairastuin masennukseen.
Nyt 22vuotiaana vanhemmat edelleen halaavat aina kun tulee tilaisuus, vähintäänkin kun käyn piipahtamassa heilla niin äiti ja usein isäkin rientää halaamaan heipat sanoessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidin sylissä olin pienenä aina kun vaan halusin ja myöhemminkin,kouluiässä myös.Myös halattiin,ja etenkin silloin kun jotain pyydettiin anteeksi.Isän sylissä olin vähemmän,isä teki raskaita työpäiviä pitkälti ulkotöissä.Mutta viikonloppuina kömmin pienenä aina isän viereen aamuisin,olin sylissä ja myös halattiin.Isä antoi "parransiementä" ja leikkipainia oli myös.Kodissani vallitsi rakastava lämmin tunnelma,vaikka lapsuuteni oli 60-ja 70luvuilla ja vanhemmat lähentelisivät jo sataa vuotta.P.s.Jos nuoret eivät tiedä "parransiemenjuttua",niin se on sitä kunisä hieroo partaista tai sänkistä leukaa poskeen ja leukaan.Silloin annetaan parransiementä.
Ei, selkään kyllä sain, ja tiesin aina olleeni ei-toivottu.
Kyllä halattiin ja hellittiin. Mun vanhemmat ja isän puolen isovanhemmat oli todella innokkaita halailijoita. Edelleenkin halailen isovanhempiani ja välillä isää ja äitiäni. Omia lapsia halaan useamman kerran päivässä ja pusuttelen poskille kun vaan kiinni saan :D Lapset 2 ja 5.
Miehen perheessä/suvussa ei hellyyttä osoiteta ja sen huomaa. Kun tavattiin niin istuimme tuntikausia vaan halaamassa, kauan meni että hän sai halivarastot täyteen. Taisi raasu saada muutaman shokin sukuani tavatessa kun kaikki mammat ja mummut rutistivat ensin syliinsä ja sitten vasta kysyttiin nimeä :D
Halatkaa ja hellikää toisianne, se tuntuu hyvältä vielä aikuisenakin :)
Ei halattu eikä muutenkaan ollut läheisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti ei koskaan halannut eikä sanonut rakastavansa. Kerran taputti olkapäälle kun olin itkenyt itseni suunnilleen tajuttomaksi kuultuani vanhempien erosta. En muista edes lapsenakaan että olisin ollut sylissä. Nyt aikuisena on halannut aina omien lasteni synnyttyä, eli kolme kertaa. Lapsenlapsille kyllä osoittaa hellyyttä, minulle en muista että ikinä. Muistan lapsena kyselleeni että "rakastatko sinä minua?". Kyllä äiti siihen vastasi että joo, mutta ei mitenkään hellyydellä. Isä taas oli vähän lempeämpi ja halasi ja lohdutti kun olin surullinen, mutta isä ei ollutkaan paljon kotona. Kyllä minäkin vanhempiani rakastan, ei minua ole kaltoinkaan kohdeltu. Äitini on niin järkyttävän jäykkä ettei kai pysty parempaan. Mutta on se vaikea ymmärtää miten joku ei osaa osoittaa hellyyttä omalle lapselleen.
Omia lapsiani halaan, pussaan ja paijaan aina kun ovat kosketusetäisyydellä, varmaan ihan ärsyttävyyteen asti. Kerron varmaan sata kertaa päivässä että olet rakas, ihana ja hieno. Tosi hienoa kuulla että niin moni muukin tunneköyhän lapsuuden kokenut on katkaisemassa tätä kierrettä <3
Syntynyt olen -76
Tätä ketjua on ollut oikeastaan aika järkyttävää lukea, ainakin puolella vastaajista jos ei ylikin on ollut koti jossa vanhemmat eivät ole halailleet lapsiaan ja kertoneet että he ovat kaikkein tärkeimpiä. Mistäköhän sellainen johtuu ja mitä se on vaikuttanut lapsiin?
Meillä halailtiin aina ja syliin tai kainaloon pääsi, vanhemmat jaksoivat aina kehua ja kertoa ja näyttää miten tärkeitä olemme.
Perinne jatkuu, omia lapsia halataan vaikka ovat isoja, niin vanhat kuin nuoret sukulaiset tervehditään halausten kera, samoin ystävät.
Sillä on niin paljon merkitystä ihmiselle millainen koti on, sieltä se hyvä itsetunto tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En muista että minua olisi koskaan halattu tai pidetty sylissä. Piiskaa ja remmiä tuli senkin edestä. Omia lapsia olen pitänyt paljon lähellä, kannoin vauvana rintarepussa, sitten reppuselässä ja muuten leikin varjolla ylläpidin fyysistä yhteyttä. Omien vanhempieni en nähnyt halaavan/suukottavan koskaan. Onneksi tämä asia on aivan toisin omassa ja lasten liitoissa.
Halailu tai yleensäkään lapsien kehumien ja hellittely ei ollut sosiaalisesti hyväksyttyä ennen vanhaan. Suurten ikäluokkien ihmiset on itsensä kasvatettu aika karusti. Silloin esimerkiksi ajateltiin, että kehuminen ylpistää ja ylpeys on pahin synti. Kouluikäisiltä lapsilta odotettiin hillittyä käytöstä ja joissain perheissä vanhempia jopa teititeltiin. Halailu voitiin tulkita riettaudeksi, joka tietenkin jälleen oli syntiä. Tälläisen lapsuuden eläneet, eivät usein pystyneet muuttamaan perinteitä.
Olen itse viettänyt lapsuuden, jossa ei halailtu ikinä, syliin pääsi vähäksi aikaa 10v asti ja vanhemmat eivät osoittaneet kiintymystä toisilleen julkisesti millään tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Halasivat, silittivät, rapsuttivat ja suukottivat. Samoin kaikki isovanhempani. Nyt hellitään yhdessä kolmatta polvea.
[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 19:40"]
Ei halattu. Vasta nyt aikuisiällä ovat alkaneet halaamaan kun tavataan.
[/quote]
Meillä sama juttu, mutta vain isä halaa. Todistettavasti äitikin on sen taidon oppinut, mutta minua hän ei silti halaa, ystäviään sen sijaan kyllä. Tuntuuhan se hiukan kalsalta.
Veikkaan että lapsuuden halittomuudella on ollut vaikutuksensa muhun, olen mm. hyvin stressiherkkä. Omia lapsiani halin kyllä paljon, se on hurjan tärkeää minulle itsellenikin. Toivottavasti halaillaan ihan aikuisuuteen saakka. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä muistan! Koskaan en kieltäytynyt halaamasta tai pitämästä sylissä muidenkaan lapsia. Pidän tätä erittäin tärkeänä!
Meidän perheessä ja laajemmin suvussakin on aina vältelty fyysistä kosketusta, mikä on todella surullista. Aivan pienenä minua kyllä syliteltiin, mutta kouluikään mennessä se oli jo loppunut. Seurauksena tästä on, että en osaa halata tai ottaa vastaan halausta kovinkaan luontevasti. Mieluummin kättelen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 19:22"]
Kyllä muistan! Koskaan en ole kieltäytynyt halaamasta tai pitämästä sylissä muidenkaan lapsia. Pidän tätä erittäin tärkeänä!
[/quote]
En muista että olisi koskaan halattu. 70-luvun alussa olen syntynyt ja epäilen että ne joita halattiin oli vähemmistössä. Ehkä.
Meillä ei halattu eikä pussattu, enkä muista vanhempienikaan koskaan toisilleen vastaavaa minun nähteni tehneen.
Halattiin paljonkin, ainakin minua, koska tulin hirveän usein pyytämään halia.
Ei halattu lapsia, eivätkä vanhemmatkaan halailleet toisiaan. Omassa nykyisessä perheessäni on toisin.
Ihan pienenä halittiin ja sai olla sylissä, mutta ei enää kouluiässä :(
En muista että minua olisi ikinä halattu, pussattu tai sanottu, että mua rakastetaan. Lapsille teen kaikkea tätä paljon ja pidän sitä tärkeänä. Mieheni on saanut paljon rakkautta aina vanhemmiltaan ja hän on todella sosiaalinen ja aidosti muista ihmisistä pitävä. Itse pidän aidosti aika harvoista ihmisistä. Kyllä kasvatus ratkaisee. Itse sain paljon selkään pienenä ja moitetta. Rakastan kuitenkin vanhempiani valtavasti. He tekivät parhaansa. Silloin tietoa kasvatuksesta ei saanut mistään oppaista ja ehkä he halusivat karaista lapsensa, että he selviytyisivät isona maailman pettymyksistä paremmin. Niin uskon heidän ajatelleen. Eikä sodan lapsilla varmaan mitään helppoa ollut itselläkään. Valehtelisin jos sanoisin etten olisi ihan hirveästi sitä hellyyttä silti kaivannut pienenä. Kyllä monet itkut olen sen vuoksi itkenyt vielä aikuisena.