Muistatko halasivakto OMAT vanhempasi sinua?

Kyllä meillä halailtiin onnitellessa yms. tilanteissa. Omassa perheessäni nykyisin halaillaan vielä miljoonat kerrat enemmän.

Halailtiin paljon, nykyäänkin aikuisena halataan aina kun nähdään, vaikka usein nähdäänkin. Omaa lastani halaan myös paljon, ja pussailen ja sanon rakkaaksi, useita kertoja päivässä joka ikinen päivä...

Juu ei. Mummi kyllä halasi.

Ihan pienenä ehkä halattiin mutta sen jälkeen vain kun lähdin kaus leirikouluun viikoksi ja kun menin kihloihin. Ei olisi edes tuntunut luontevalta halata vanhempiani.

Meillä halattiin. Äiti saattaa vieläkin kaapata syliin kun ohi kävelen :) Ikää nyt 34 vuotta. 

En muista yhtään kertaa, että olisi halattu tai otettu syliin tai kehuttu. Veljeäni kyllä kehuttiin sekä serkkujani, mutta minä olin aina paaria.

Isäni kuoli kun olin 8 vuotias ja muistan yhä kuinka vaivaannuttavalle tuntui ajatella, että nyt pitäisi halata itkevää äitiä. Halasin häntä kömpelösti ja lyhyesti.

Omia lapsiani halaa usein ja kerron päivittäin kuinka rakkaita he ovat. Oman halailuni innoittamana äitinikin halaa lapsiani, mutta ei minua, ei koskaan. Äitini myös haukkuu minua lapsilleni, mitä pidän törkeänä.

Olen syntynyt 1965 , enkä muista  että olis muulloin halattu kuin silloin kun piti siskon kans tehdä riidan jälkeen  " sovinto " .Eli isä oli tilanteessa usein mukana ja siinä jotenki halattiin sekä siskoa että isää ( vastentahtoisesti ). Se ei tuntunut mukavalta , ei varsinkaa isän lähelle tulo . Äidin sylissä muistan olleeni vain saunassa kun äiti minua pesi. Olen  varmasti ollut molempien sylissä muulloinkin vaan en muista. Isä ja äiti eivät koskaan halanneet toisiaan meidän nähden, eivätkä kyllä muutenkaa  meidän nähden osoittaneet lämpimiä tunteita .Puhumattakaan että olisivat sanoneet toisilleen tai meille lapsille rakastavansa meitä . Minulle on myös äärimmäisen vaikeaa sanoa kenellekään : rakastan sinua . Olen ollut nyk. parisuhteessa lähes 30 vuotta ja olen vain kerran pystynyt rakkauden tunnustukseen, siihenkin vain humalassa .

Meillä ei halattu. Itse kyllä halailen omaa tytärtäni..olisin sitä itsekin lapsena/nuorena kaivannut.

Olen syntynyt 1974 ja meillä halailtiin, suukotettiin ja syliteltiin paljon. Parhaita lapsuudenmuistoja onkin, että aina kun heräsin, oli arki tai viikonloppu, niin äiti istui omalla paikallaan keittiönpöydän ääressä juomassa teetä ja lukemassa. Aika isoksi saakka kömmin hänen syliinsä päivän aloitukseksi unenpöpperössä heräilemään. Tavasta piti luopua, kun kasvoin niin isoksi, että äitiparka melkein liittyi allani :D Vaikka näemmekään melkein joka päivä, kun käyn auttelemassa vanhaa äitiäni, niin lähtiessäni halaan ja suukotan poskelle. Sanomme vieläkin toisillemme, että olet rakas jne.. Oma lapseni on nyt seiskalla ja on ollut samanlainen sylissä istuja ja nuuhkuttelija kuin minäkin. Vieläkin peitteen hänet hänen omasta pyynnöstään joka ilta ja annan iltapusun. Isänsä kanssa myös halailee ja suukkottelee poskelle, eikä häpeä sitä.

Omassa työssäni tästä on ollut hyötyä, kun joudun olemaan fyysisesti lähellä toista ihmistä ja toisille se on joskus raskasta, mutta minulle luonnollista. Toki ymmärrän myös niitä, joille tällainen läheisyys ei tunnu mukavalta. Minullakin on ystäviä, jotka jäykistyvät, kun halailen ja kysynkin heiltä, että haittaako. Jos haittaa, niin en halaile, mutta joku on sanonut, että halaile vain, koska haluaa toivottua rennompaan ja läheisempään kanssakäymiseen. Usean mielestä halauksessa on voimaa. :)

Halattiin, erityisesti äidin syliin pääsi aina kun halusi. Ja molemmat vanhemmat halaavat minua vieläkin kun tavataan.

Ei halauksia eikä muitakaan hellyydenosoituksia tai sanoja. Ei vanhempien välillä eikä lapsille. Samoin kuin muut, olen pyrkinyt itse olemaan tässä asiassa parempi ja ilmaisemaan tyttärelleni joka päivä kuinka rakas ja erityinen hän on. Onneksi mies on todella hellyydenkipeä ja saanut minut kuorestani ulos ja näyttämään tunteitani avoimemmin. Koen vasta nyt ensimmäistä kertaa sen, millaista on olla hyväksytty ja rakastettu, kiitos omalle pienelle perheelleni :)