Mulla OLI syöpä - ja edelleen monet kaverit, sukulaiset ja tuttavat kohtelevat kuin sairasta.

Mun kaverit katosivat kun kuulivat s-sanan.

Vierailija kirjoitti:

Mun kaverit katosivat kun kuulivat s-sanan.

Sama. Jopa työkollegat välttävät yhteydenottoja, etteivät rasita liikaa. Ja sen vuoksi lopulta hidastavat mun työskentelyä, kun eivät infoa tärkeistä asioista ajoissa.

Mulla siis tauti saatiin onnellisesti hoidettua, eikä ole mitään syytä olettaa taudin uusivan. Vaikka sitä nyt ei tietenkään voi koskaan tietää. Mut siis omasta mielestäni olen terve, ja jaksan töissä paremmin kuin monet muut kollegat.

Olisi pitänyt valehdella syy sille, miksi olin välillä pois töistä.

Täällä kohtalotoveri.

Muuttuukohan tämä koskaan, vai olenko ikuisesti se säälittävä heikko syöpäpotilas , vaikka syöpä ei itseasiassa koskaan edes ehtinyt olotilaani vaikuttaa, lääkitys hetkellisesti kyllä.

Ihmiset ovat draamanhakuisia. Kun sanon, että olen nyt terve ja on epätodennäköistä, että syöpä uusiutuu, on vastaus yleensä luokkaa ”voi niin mekin haluamme uskoa...” säälittävän katseen kera.

Ei näin ihmiset.

Mun omaisellani oli syöpä. Edes hoidon aikana ei juurikaan ollut rajoituksia, mitä voi tehdä, mutta kummasti ei enää tarvittu esim. remonttitöihin apua. Nyt ei ole edes kertonut, että ihan hyviä uutisia tuli lääkäriltä, verikokeilla seurataan ja arvot olivat erittäin hyvät.

Eihän sitä voi tietää, jos vaikka joskus uusii, mutta ei myöskään sitä, milloin se syöpä tulee siihen säälijään.

Sairaalasta annetaan kyllä vihkosia , jossa neuvotaan ette yleisesti pidä kertoa kenellekkään jos ei ole pakko. Juuri siksi omia         tietoja ei tarvitse kertoa  hoitajien ulkopuolsiie,,  saa valehdella tutuille ja työpaikalle.

Itse asiassa syöpä ei kyllä oikeasti ikinä katoa kehostasi täysin, vaan syöpäsolujen määrä pysyy pienenä. Kun syöpäsolujen määrä alkaa lisääntyä, ihminen sairastuu uudestaan syöpään. Kuitenkin syöpäsoluja on koko ajan oikeasti.

Vierailija kirjoitti:

Täällä kohtalotoveri.

Muuttuukohan tämä koskaan, vai olenko ikuisesti se säälittävä heikko syöpäpotilas , vaikka syöpä ei itseasiassa koskaan edes ehtinyt olotilaani vaikuttaa, lääkitys hetkellisesti kyllä.

Ihmiset ovat draamanhakuisia. Kun sanon, että olen nyt terve ja on epätodennäköistä, että syöpä uusiutuu, on vastaus yleensä luokkaa ”voi niin mekin haluamme uskoa...” säälittävän katseen kera.

Ei näin ihmiset.

Tämä! Ainakin itse tunnen oloni ja vointini tismalleen samaksi kuin ennen p**kan diagnosointia, mutta kaverit ei vaan pääse taudista yli. Se ei tietenkään auta asiaa, että tukka on lyhyt hoitojen takia, mutta onko sitä nyt pakko epäillä mun jaksamista.

Mä oon just sama ihminen kuin ennen tautia. En minäkään jää voivottelemaan vuosikausiksi toisten keskenmenoa. Se oli ja meni. Jätti arven sieluun, mutta ei ole muiden asia muistutella siitä.

Itse koen vointini kyselyt välittämisenä ja huomaavaisuutena.

Sairauteni iski rajuna ja ymmärrän että se  järkytti ja säikäytti myös monia läheisiäni.

Nyt he uskaltavat -helpottuneena koska selvisin hengissä- kysellä ja varmistaa että kaikki ok.

Vakava sairaus voi joillakin myös kapeuttaa näköalaa niin, että näkee vain oman napansa.

Kyllä se spesiaali-kohtelu normalisoituu kun ympäristökin selviää shokista.

Syöpä ON pelottava asia.

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa syöpä ei kyllä oikeasti ikinä katoa kehostasi täysin, vaan syöpäsolujen määrä pysyy pienenä. Kun syöpäsolujen määrä alkaa lisääntyä, ihminen sairastuu uudestaan syöpään. Kuitenkin syöpäsoluja on koko ajan oikeasti.

No sitten tällä perusteella jokainen meistä pitäisi luokitella syöpäpotilaaksi.

Eihän ne lääkäritkään oikeasti koskaan ketään terveeksi julista. Toteavat vain, ettei ole viitteitä syövästä eikä syytä olettaa sen uusivan.

Ap

Yhä edelleen moni kuolee syöpään, on ymmärrettävää että tällaisen sairauden läpikäynyttä kohdellaan toipumisaikana eri tavoin kuin trevettä. 

Myös ympäristön täytyyy toipua asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se spesiaali-kohtelu normalisoituu kun ympäristökin selviää shokista.

Syöpä ON pelottava asia.

Kuinkahan kauan tähän mahtaa mennä?

Totta ihmeessä on pelottava ja vakava tauti, mutta silti voisi ainakin koettaa käyttäytyä kuin aikaisemminkin. Eikä säälitellä vuosikausia, ja muistutella että syöpä voi uusia vielä monen vuoden jälkeenkin vaikka olisi oireettomana välillä. No totta ihmeessä voi, mutta on melkein yhtä todennäköistä että tämän sanoja saa syövän.

Syöpä muuttaa lähes poikkeuksetta hoidot/ja kaikki tunteet ja pelot ja kivut sun muut asiaan liittyvät kokemukset/järjestelyt läpikäynyttä henkilöä.

Harva on ihan sama persoona kuin ennen sairautta, sillä silloin käy myös henkisesti hyvin syvissä vesissä. Käy läpi asioita joita terveenä ei tule mieleenkään.

Kyllä se ympäristöön vaikuttaa tottakai ja saattaa tulla esiin juuri kyselyinä jaksamisesta. Ei sitä aihetta tarvitse sivuuttaa ja teeskennellä että mitäs tuosta.

Vierailija kirjoitti:

Yhä edelleen moni kuolee syöpään, on ymmärrettävää että tällaisen sairauden läpikäynyttä kohdellaan toipumisaikana eri tavoin kuin trevettä. 

Myös ympäristön täytyyy toipua asiasta.

Joo, mut mä en nyt puhu toipumisajasta. Vaan sama käytös näyttää jatkuvan ja jatkuvan ja jatkuvan...

Tekis mieli suosittaa terapiaa sille vastapuolelle, kun henkinen toipuminen on niin vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Syöpä muuttaa lähes poikkeuksetta hoidot/ja kaikki tunteet ja pelot ja kivut sun muut asiaan liittyvät kokemukset/järjestelyt läpikäynyttä henkilöä.

Harva on ihan sama persoona kuin ennen sairautta, sillä silloin käy myös henkisesti hyvin syvissä vesissä. Käy läpi asioita joita terveenä ei tule mieleenkään.

Kyllä se ympäristöön vaikuttaa tottakai ja saattaa tulla esiin juuri kyselyinä jaksamisesta. Ei sitä aihetta tarvitse sivuuttaa ja teeskennellä että mitäs tuosta.

Nyt olen kyllä täysin eri mieltä!! Jos et itse ole sairastanut syöpää ja paantunut siitä, niin olet kyllä ihan pihalla. Tai ainakin omalta osaltani tilanne on päinvastainen.

Olen aivan sama persoona kuin ennen syöpäänikin. Fyysisesti jaksan jopa enemmän kuin ennen sairastumistani. Nyt tajuan kunnon merkityksen entistäkin paremmin. Henkisesti olen vähintään yhtä vahva kuin aiemminkin. Sain pahan kolauksen, selvisin siitäkin, ja selviän myös kaikista muistakin eteen tulevista esteistä. Kunnes jonain päivän kuolen. Olen sinut myös sen kanssa.

Onneksi olin just jäänyt eläkkeelle, ettei tarvinnut kertoa syövästä kuin perheelle ja parille lähimmälle ystävälle.

Moni sukulainen olisi heti alkanut suunnitella hautajaisia.

T. 10 v tod.näk terveenä

Oletko sanonut asiasta kavereillesi, eli että et pidä kohtelustasi?

Valivalivali. Mikään ei kelpaa. Joko valitetaan siitä että kaikki jätti ja hävis tai eivät muuten vaan koko ajan ajattele sun sairauttas tai sitten valitetaan siitä kun kohdellaan kuin sairasta. Yhyy. Ottaisit kaiken hyödyn irti tuosta kohtelusta.

Vierailija kirjoitti:

Oletko sanonut asiasta kavereillesi, eli että et pidä kohtelustasi?

Tottakai. Mutta vastaukset ovat tyyliin ”en laittanut sinulle kutsua juhliin, koska en uskonut, että jaksaisit tulla mukaan kun meillä menee niin myöhään” tms.

Ja usein kun teen mitä tahansa tavallista, niin sitä pidetään lähes ylivoimaisena ponnistuksena ja saavutuksena. Siis ihan vaikka puutarhatöistä kommentoidaan tyyliin ”on hienoa, että olet jaksanut niin hyvin, että sait haravoitua koko pihan”.

Vierailija kirjoitti:

Valivalivali. Mikään ei kelpaa. Joko valitetaan siitä että kaikki jätti ja hävis tai eivät muuten vaan koko ajan ajattele sun sairauttas tai sitten valitetaan siitä kun kohdellaan kuin sairasta. Yhyy. Ottaisit kaiken hyödyn irti tuosta kohtelusta.

Siis minkä hyödyn?? Mitä hyötyä on säälissä ja leimatuksi tulenisesta?