Elämäntaparäyhääjän onnenpäivä

Olin lupautunut viemään eräitä juhlia varten ystävälleni kaksi täytekakkua. He asuvat rivitalossa, johon johtaa kadulta melko pitkä, kapea ajoliuska. Pienen mäen päällä on paikat autoille, muttei yhtään ylimääräistä tilaa.

Liuska oli lisäksi jäinen, joten ajattelin, että saan kakut turvallisimmin perille peruuttamalla ylös ja heittämällä ne siitä nopeasti ovelle. Näin toimin. Ystäväni ei ollut kotona, joten ojensin kakut hänen miehelleen ja palasin autolle. 

Parkkipaikalla odottaa myrkyn nielleen näköinen kuusikymppinen mies. "Ai anteeksi, oliko mun auto tiellä. Olen pahoillani.", huikkasin, kun avasin auton ovea.

"Jaa tiellä! No yritäpä arvata! Eipä sitä paljon pahemmin tuohon voisi laittaa! Minulla on kiire! Ei tänne saa ajaa!", syöksähti äijä tulta ja tappuraa.

"Anteeksi, olen tosi pahoillani", toistin ja hyppäsin autoon äijän jäädessä jupisemaan itsekseen. Auton kellon mukaan aikaa oli tässä vaiheessa mennyt maksimissaan kaksi minuuttia. Olin saapunut paikalle sovitusti tasaksi ja kello oli nyt kahta yli.

Ehdin ajaa takaisin kadulle, kun lapsi soitti ja pysähdyin tien sivuun puhumaan. Meidän piti järjestellä menoja uusiksi, joten aikaa meni jutellessa useampi minuutti. Lopetettuani vilkaisin ylös parkkipaikalle ja siellähän tämä kiireinen ärripurri edelleen venytteli koipiaan autonrenkaita vasten tms. Kiire syntyi siis siinä vaiheessa, kun joku oli tiellä, mutta katosi saman tien, kun hätähousu pääsi vähän tuulettamaan äänijänteitään. Mikäli ukko oli edes menossa mihinkään.

Mistä näitä elämäntapavalittajia oikein tulee? Miksei asioita voi esittää sopuisasti, vaan heti on ryhdyttävä räyhäämään, kun siihen on pienikin mahdollisuus? Tunnetko tällaisen ärhentelijän vai tunnistatko peräti itsesi ihmistyypistä? Mikä motivoi tuollaiseen käytökseen?