Miten tukea vegaanipuolisoa

Tuntuu hölmöltä kysyä tällaista, mutta tuntuu että olemme kotona patti-tilanteessa asian suhteen. Minä en ymmärrä, enkä sitä myötä osaa suhtautua miehen äkkinäiseen muutokseen lihansyöjästä täysvegaaniksi. Olen varmasti maailman huonoin vaimo. 

Kaikki lähti siitä, kun mies innostui lähtemään mukaan lihattomaan lokakuuhun. Halusi laittaa itsensä testiin ja kokeilla rajojaan. Tuolloin lihaton nauratti ja huvitti häntä itseäänkin - lihansyönti kun on aina ollut meillä muodossa tai toisessa liki päivittäistä. Lokakuun jälkeen mies söi vielä muutaman kuukauden kalaa, kunnes luopui n. kk sitten siitäkin. Hän kävi jakamassa ajatuksia kasvis- ja vegaaniravinnosta paikallisjärjestön kanssa. Kannustin häntä menemään järjestön toimintaan mukaan, että hän saisi ympärilleen samanhenkisiä ihmisiä ja samalla selkiytettyä omia ajatuksiaan. Ehkä toivoin salaa, että hän huomaisi ettei tämä olekaan hänen juttunsa. Nyttemmin näyttäisi siltä, että uusi ympäristö on ajamassa meitä yhä nopeammin erisuuntiin. Ensimmäisen tapaamisen jälkeen hän jätti ruokavaliostaan myös maidon, juuston ja kananmunat. Vegaaniudessa häntä kiehtoo terveellisyys ja eläinten oikeudet.

Mies tekee itse ruokansa, syö monipuolisesti ja huolehtii vitamiinien ja proteiinin saannistaan. Liikkuu paljon ja on omien sanojensa mukaan "terveempi kuin koskaan ennen." Hän ei tuputa minulle vegaaniuttaan, tosin loukkaantuu jos en pidä jostain hänen ruuastaan. Hän ei halua keskustella päätöksestään alkaa vegaaniksi, sillä hänellä ei kuulemma ole antaa minulle suoria vastauksia/ hän ei osaa sen kummemmin perustella asiaa. Kun kysyn tai kyseenalaistan, hän suuttuu. Hänen mielestään kyseenalaistamisen takana on häpeä ja huono omatunto lihansyönnistä ja eläinten pahoinpitelyn sallimisesta (minun puoleltani). Ravinnosta ja ruokailuista on tullut meidän perheessä eräänlainen tabu = vältän riitaa olemalla puhumatta asiasta ja mies tekee samoin. Hän jakaa ravintoajatukset uudessa yhteisössään ja se riittää hänelle. Hän ei (kuulemma) paheksu, vaikka ostan ja syön itse lihaa. Hän ei (kuulemma) myöskään odota minun muuttuvan vegaaniksi. Voin ostaa ja syödä lihatuotteita hänen mukaansa vapaasti, mutta hän ei tule kokkailun aikana keittiöön tai nakit ym. hän syöttää koirille jääkaapista.

Ravinnon myötä tuntuu, että koko miehen persoonallisuus olisi muuttunut. Hänestä siinä ei ole mitään ihmeellistä tai pahaa - eikä siinä kaiketi olekaan, mutta tuntuu etten tunne koko ihmistä 10 vuoden yhteistaipaleen jälkeen enää lainkaan. Tästä palaamme itse ongelmaan; en ymmärrä enkä osaa suhtautua häneen enää samalla tavalla.

En tiedä miksi kirjoitan tänne, ehkä halusin itsekin jonkin paikan purkautua asiasta. Ystäville tai perheelle en voi puhua, sillä mies ei halua tehdä uudesta ruokavaliostaan (ymmärrettävästi) suurta numeroa.

Miten vegaanin ja lihansyöjän liitto voi onnistua? Mistä/ miten löytää harmonia olemisen ja elämisen suhteen?

Välillä pelkään miten meidän käy, ellemme pääse yhteisymmärrykseen ja kohtaa millään muotoa näin suuressa asiassa. Minun pitäisi saada omat ajatukseni selkiintymään ja ehkä se lähtee asian hyväksymisen myötä. Mutta miten?

Miten tukea vegaanipuolisoa, jos ei ymmärrä (eikä aina haluaisi ymmärtääkään)?