Pettäminen rangaistavaksi teoksi lakialoite
Pettämisestä rangaistava teko lakialoite
Pettäminen eli ”avio-/avosuhderikos” avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa tulisi määritellä rangaistavaksi lainvastaiseksi teoksi. Perusteena että se aiheuttaa petetylle huomattavan henkisen kärsimyksen lisäksi yleensä mittavat taloudelliset tappiot sekä pahimmillaan työkyvyttömyyttä ja mielenterveysongelmia kuten masennusta. Avioliitto kahdenihmisen välinen on rekisteröity sopimus. Sen perustuu nykypäivänä yleensä kahden ihmisen väliseen kiintymykseen ja rakkauteen, perusideana turvalliset olosuhteet perheelle, yhteiskuntamme tärkeimmille yksiköille, mutta se on myös instituutio ja taloudellinen sijoitus, jossa suunnataan lähes kaikki resurssit perheeseen. Pettäminen ja rinnakkaissuhde tulee toiselle osapuolelle yleensä juuri nimenomaan yllättävänä shokkina. Avioeron tulee toki pysyä laillisena, mutta osapuolet eivät saisi aloittaa uusia suhteita ennen sen voimaan astumista, jolloin kaikki osapuolet ehtivät asennoitua tilanteeseen paremmin sekä henkisesti että taloudellisesti. Yleensä tarpeen tulee myös asuinpaikan vaihto, johon menee aikansa. Rangaistusehdotuksena olisi mittavat sakot, sekä merkintä rikosrekisteriin, varattomien tilanteessa tai törkeän pitkäaikaisen pettämisen tapauksessa ehdollista vankeutta.
suhteuttakaa nämä esimerkiksi siihen, mitä joutuu lusimaan asepalveluksesta kieltäytymisestä ja mitä voi saada työnantaja tai työntekijä työsopimuksen rikkomisesta. Ne ovat paljon pienempiä rikkeitä/rikoksia yksittäiselle henkilölle kuin aviorikos. Nyt olisi aika toimia, vai haluammeko Suomesta moraalittoman polyamoristisen valtion jossa yhteiskunnan perusyksiköt, lapsille tärkeät perheet ovat yli 50 prosenttisesti hajonneet. Yksilötasolla on tärkeää, että hän saa oikeutta kärsimäänsä vääryyteen. Pettämistapauksiin vaaditaan selkeät todisteet, useampi todistava henkilö tai raskaat kirjalliset ym. dokumentit
Kommentit (75)
[quote author="Vierailija" time="27.02.2014 klo 11:04"]Kannatan lakialoitetta ehdottomasti! Avioliitto todella on kahdenkeskinen sopimus. Tuleehan muidenkin sopimusten rikkomisesta sanktioita.
[/quote]
Tajuatteko te mammat yhtään, MISTÄ avioliitossa sovitaan? Lakikirja kauniiseen käteen ja lukemaan.
T: Juristi

[quote author="Vierailija" time="27.02.2014 klo 14:17"]
Jatkan vielä tästä pettämisasiasta.
Minun parisuhteessani ei petetä, ja pidän pettämistä hyvin huonona ideana lähes kaikissa tapauksissa muutenkin. En kuitenkaan itselleni halua suhdetta, jossa pettäminen on sanktioitu ja puolisot välttävät sitä vain siitä syystä. Haluan elää ihmisen kanssa, joka itse ymmärtää, miten typerä valinta pettäminen on, ja pidättäytyy siitä ihan sisäisen motivaationsa ansiosta. Näin toimin elämässäni muutenkin: pohdin jatkuvasti sitä, millainen käytös ja mitkä valinnat johtavat onnellisimpaan elämään, ja toimin sitten tämän pohdinnan ohjaamana.
Ilmeisesti kristityt puolestaan eivät niinkään pohdi asioita, vaan lukevat Raamatusta miten pitää toimia ja miten ei. Tämä on mitä parhain strategia ihmiselle, joka syystä tai toisesta ei osaa/viitsi/kykene itsenäiseen moraaliseen pohdintaan. Esim. Mika Niikko on tämän strategian avulla päässyt eroon rikollisuudesta, ja hän tuskin olisi siihen pystynyt ihan yksinään. Siksi en pidä huonona ideana, että näille ihmisille olisi tarjolla systeemi, joka "pakottaa" heidät tekemään oikeita valintoja myös avioliitossaan. Olennaisinta on, että tuon systeemin piiriin ei pakoteta koko väestöä, vaan sen voi halutessaan valita tai jättää valitsematta.
33
[/quote]
Tosiaanko olet sitä mieltä että kristityt ovat jollain tavalla tyhmempiä ja kykenemättömiä omaan päätöksentekoon? Että Raamattu rajoittaa sitä? Ainakin itselläni on luterilaisena yhtäläinen mahdollisuus Raamatun ulkopuoliseenkin tietoon, kun jollain kirkkoon kuulumattomalla. Raamatun tulkintatavat vaihtelevat, uskossa horjutaan ja kaikkea ei tarvitse niellä purematta, enkä usko että kovin moni nieleekään. Enkä itse ole koko opusta vielä kannesta kanteen edes lukenutkaan. Mitä tulee avioliittoon ja pettämiseen, kyllä se on synti, mutta jokainen ihminen syntiä tekee ja rankaisun hoitaa Jumala niinkuin parhaaksi näkee. Ai että kristityiltä vaadittaisiin jotain yli-inhimillisyyttä siinä suhteessa kirkon puolelta? Ja onko kirkolla edes valtuuksia sellaiseen rankaisemiseen, ei ole, sehän vietäisiin oikeuteen joka on tietääkseni kirkosta riippumaton. Ei toimi sellainen yhtälö ei. Enkä usko että kaikki kristityt haluaisivat tällaista järjestelyä, mutta toivoisivat silti virallista Jumalan siunausta liitolleen.
Olen jo vuosia koittanut puhua tällaisen lainmuutoksen puolesta.
Avioliitto on vapaaehtoinen ja ennen kaikkea juridinen sopimus, ja sen ehdoissa tulisi voida määritellä rangaistus sopimusrikkomuksesta eli uskottomuudesta, kuten missä tahansa sopimuksessa. Rikkomuksesta määrättävät sakot ja vahingonkorvaukset auttaisivat kattamaan niitä kustannuksia, joita petetylle osapuolelle ja lapsille tulee esim. terapiasta.
Ainoa hyvä tuossa olisi juristien työtilanne.
Entäs sitten kun jotkut parisuhteet selviävät pettämisestä? Siellä on toisella sitten kivasti rikosrekisterimerkintä...
"...osapuolet eivät saisi aloittaa uusia suhteita ennen sen voimaan astumista..." Kukaan ei saa puuttua toisen ihmisen sosiaalisiin suhteisiin, se rikkoo yksilönvapautta.
On aina yllättävää miten hanakasti ihmiset haluavat itsensä häpäistä julkisesti, kuten nyt ap.
[quote author="Vierailija" time="27.02.2014 klo 11:30"]
Mä haluan, että mun parisuhteessa uskollisuus perustuu vapaaehtoisuuteen ja toisen kunnioittamiseen eikä mihinkään keinotekoiseen rangaistuksenpelkoon. En siis toisin sanoen todellakaab kannata Ap:n ideaa.
[/quote]
Ei toisen elättäminenkään ole vapaaehtoista avioliitossa vaan laissa määrätty asia. Monissa länsimaissakin pettäminen on jopa rangaistavaa. Yleensä siitä tulee taloudellisia sanktioita
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 00:23"]
[quote author="Vierailija" time="27.02.2014 klo 11:30"]
Mä haluan, että mun parisuhteessa uskollisuus perustuu vapaaehtoisuuteen ja toisen kunnioittamiseen eikä mihinkään keinotekoiseen rangaistuksenpelkoon. En siis toisin sanoen todellakaab kannata Ap:n ideaa.
[/quote]
Monissa länsimaissakin pettäminen on jopa rangaistavaa. Yleensä siitä tulee taloudellisia sanktioita
[/quote]
Linkkiä tähän, kiitos.
No voi hyvänen aika. Elämä on aika inhottavaa, kolhuja tulee suunnasta jos toisesta eikä sille voi mitään. On inhottavia vanhempia, koulukiusaamista, epäreiluja työnantajia, kamalia työkavereita, huonoja parisuhteita, valehtelevia ihmisiä jne.. Kaikenlaisia inhottavia asioita tapahtuu elämässä eikä kaikkea voi kriminalisoida. Ei elämän kuulukaan olla mikään siloteltu polku, vastoinkäymisiä sattuu, niin se vain on ja se täytyy kestää. Asioista täytyy selvitä ja jatkaa omaa elämäänsä, turha jäädä katkeruuteen rypemään ja syyttelemään muita.
[quote author="Vierailija" time="27.02.2014 klo 11:04"]
Kannatan lakialoitetta ehdottomasti! Avioliitto todella on kahdenkeskinen sopimus. Tuleehan muidenkin sopimusten rikkomisesta sanktioita.
[/quote]
Avioliitto on avioliitto... se miten ja kenen kanssa seksiä harrastetaan on taas ihan toinen juttu. Toisille on ihan ok että käydään välillä kokemuksia hakee vieraasta punkasta.
Avio- tai avoliittoa ja seksiä ei pidä sotkea keskenään
[quote author="Vierailija" time="27.02.2014 klo 10:43"]
Pettämisestä rangaistava teko lakialoite
Pettäminen eli ”avio-/avosuhderikos” avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa tulisi määritellä rangaistavaksi lainvastaiseksi teoksi. Perusteena että se aiheuttaa petetylle huomattavan henkisen kärsimyksen lisäksi yleensä mittavat taloudelliset tappiot sekä pahimmillaan työkyvyttömyyttä ja mielenterveysongelmia kuten masennusta. Avioliitto kahdenihmisen välinen on rekisteröity sopimus. Sen perustuu nykypäivänä yleensä kahden ihmisen väliseen kiintymykseen ja rakkauteen, perusideana turvalliset olosuhteet perheelle, yhteiskuntamme tärkeimmille yksiköille, mutta se on myös instituutio ja taloudellinen sijoitus, jossa suunnataan lähes kaikki resurssit perheeseen. Pettäminen ja rinnakkaissuhde tulee toiselle osapuolelle yleensä juuri nimenomaan yllättävänä shokkina. Avioeron tulee toki pysyä laillisena, mutta osapuolet eivät saisi aloittaa uusia suhteita ennen sen voimaan astumista, jolloin kaikki osapuolet ehtivät asennoitua tilanteeseen paremmin sekä henkisesti että taloudellisesti. Yleensä tarpeen tulee myös asuinpaikan vaihto, johon menee aikansa. Rangaistusehdotuksena olisi mittavat sakot, sekä merkintä rikosrekisteriin, varattomien tilanteessa tai törkeän pitkäaikaisen pettämisen tapauksessa ehdollista vankeutta.
suhteuttakaa nämä esimerkiksi siihen, mitä joutuu lusimaan asepalveluksesta kieltäytymisestä ja mitä voi saada työnantaja tai työntekijä työsopimuksen rikkomisesta. Ne ovat paljon pienempiä rikkeitä/rikoksia yksittäiselle henkilölle kuin aviorikos. Nyt olisi aika toimia, vai haluammeko Suomesta moraalittoman polyamoristisen valtion jossa yhteiskunnan perusyksiköt, lapsille tärkeät perheet ovat yli 50 prosenttisesti hajonneet. Yksilötasolla on tärkeää, että hän saa oikeutta kärsimäänsä vääryyteen. Pettämistapauksiin vaaditaan selkeät todisteet, useampi todistava henkilö tai raskaat kirjalliset ym. dokumentit
[/quote]
Piristävän hyvä provo pitkästä aikaa,hyvä ap!
Itse aiheesta sen verran,että mielestäni Suomi holhoaa asukkaitaan jo nyt aivan liikaa,en todellakaan kaipaa lakia joka puuttuisi vielä rakkauselämäänkin!
Mitenköhän tuo pettäminen käytännössä todistettaisiin? Kaksi silminnäkijää? :-)
[quote author="Vierailija" time="27.02.2014 klo 21:22"]
--
Eihän tuossa noin sanottu! Luettelin vain eri rangaistuksia skaalan molemmista päistä. Tarkoitus olikin, että niitäkin keinoja voitaisiin tapauksesta riippuen harkita. Aivan kuten muissakin rikoksissa, myös pettämisessä voi olla eri tasoja. Ei muutenkaan jokainen rikollinen saa aina maksimirangaistusta, vaikka sellainenkin on laissa määritelty.
Minusta esim. lähestymiskielto ja tapaamisten rajoittaminen ovat paikallaan, jos vaikkapa mies pettää vaimoaan tämän ollessa raskaana ja tartuttaa molemmille HIV:n eikä kerro asiasta jotta he voisivat saada hoitoa/lapsi voitaisiin pelastaa. Onko sinusta tällainen ihminen soveltuva, luotettava ja turvallinen puolisoksi ja lapsen huoltajaksi? Muutenkin, jos toinen puolisoista käytöksellään aiheuttaa haittaa puolisolleen ja lapsilleen, yhteiskunnan pitäisi asettaa rajat jos ihminen ei itse niitä tajua.
Toki on kaunis ajatus, että jokaisen pitäisi olla kunnolla, kunnioittaa toisia ja rakastaa lähimmäisiään, mutta kun maailma ei nyt vaan toimi niin. Muistakin paljon vähäpätöisemmistä haitan aiheuttamisista voi saada korvauksia ja apua, miksei sitten tästä?
Miksi on pahempi asia varastaa ihmiseltä 20€, kuin hajottaa hänet henkisesti (ja ehkä fyysisestikin), tuhota luottamus, hajottaa lasten perhe, aiheuttaa kuukausien piina jne. jne? Miksi ihmeessä petettyjen hätää ja avuntarvetta pitäisi vähätellä?
[/quote]
Huomioithan vielä, että edelleenkään en kannusta pettämiseen, enkä edes vähättele petettyjen ja sivustakärsijöiden tuskaa. En olisi kuitenkaan valmis asettamaan omaa parisuhdettani lain valvovan katseen alle asioissa, jotka pariskunnan tulisi sopia itse. Näen jo sieluni silmin sen paperisodan: jos monelle ihmiselle jo avioehdon kirjoittaminen on viesti epäluottamuksen osoittamisesta, niin mitäpä olisi sellaisen sopimuksen laatiminen, missä kirjattaisiin tarkoin, mikä on pettämistä, minkätasoiset sanktiot tästä tulisi jne? Ja sovellettaisiinko tätä lakia heti parisuhteen ensimetreiltä alkaen, vai ainoastaan avioliittoon vihittyjen kesken?
Mikä nähtäisiin "lievänä pettämisenä"?
Jos sitten palataan tähän, että ihmisille pettäminen tarkoittaa niin montaa eri asiaa. Sinä tartut siihen, että pettäjä voi tartuttaa puolisoonsa ja syntymättömään lapseen vakavan sukupuolitaudin - jonka jälkeen muuten esitin kysymyksen, että voiko HIV:n (tahallisesta) tartuttamisesta saada rangaistusta. Jonkun mielestä rangaistus pitäisi langettaa jo intiimistä viestittelystä vieraan kanssa. Lain pitäisi olla sama kaikille, joten siinä on melkoinen yhtälö asettaa lainkirjainta asiaan, joka ei olekaan niin yksioikoinen.
Tiivistän ja yksinkertaistan: en halua viranomaisia seuraamaan intiimielämääni. Toisekseen - niin kuin 68 kertoikin - elämässä sattuu ja tapahtuu ikäviä, mullistavia asioita jotka voivat viedä pohjalle. Silti niitä kaikkia asioita ei voi eikä pidä kriminalisoida. Missä menee ihmisen oma vastuu, vai pitääkö kaikkeen saada holhoava taho?